"Ei se vaihtamalla parane" (parisuhteista). Mitä mieltä?

Onneksi "vaihdoin".

Jos syynä on väkivaltaisuus, alkoholismi, alistaminen tms. Niin todennäköisesti se kumppani paranee vaihtamalla ellei taas haksahda toiseen alkoholistiin. Jos sitten taas eron syyt ovat kyllästyminen, "kasvaminen erilleen" jne. Niin samat vaiheet tulevat todennäköisesti uudessakin suhteessa eteen.



Itselläni on kaveripiirissä pari eronnutta, joiden kanssa olemme tätä asiaa ruotineet. Toinen erosi henkisesti alistavasta miehestä ja on uuden kumppanin kanssa onnellinen. Toinen erosi vähän epämääräisestä syystä, itsekään ei pysty sanomaan oikein miksi. Kyllästyminen yrittämiseen oli lähin määritelmä. Hänellä on uuden kumppaninsa kanssa tismalleen samankaltaisi ongelmia kuin entisessäkin suhteessa.

...eikös tuo nyt ole selvää kysymättäkin???



Riippuu täysin henkilöistä, joita ero/uusi suhde koskettaa, että milloin paranee ja milloin ei...Ja tämä sitten ihan jokaisen itse mietittävä ja joidenkin kantapään kautta koettava. Ei ole olemassa patenttivastausta, vaikka varmaan tämä aihe herättää vankkoja mielipiteitä tulevilta vastaajilta. Aivan kuten tuossa edellä joku on iloinen ja vakuuttunut, että vaihtoi.

Mutta eipä enää paranisi, jos tämän nykyisen kultakimpaleeni jostain syystä vaihtaisin.



Eikö se niin mene, että huono mies kannattaa vaihtaa, mutta jos sulla on hyvä mies ja vain väljähtynyt parisuhde, niin riskeeraat todella paljon vaihdolla. Se seuraavakin suhde tulee lopulta väljähtymään, jos et ole opetellut pitämään suhdetta hengissä.

sama asia tulee eteen riippumatta siitä keitä henkilöitä suhteessa on. Siinä mielessä asia ei parane vaikka kumppania vaihtaisikin.

Muuten niitä toistaa helposti seuraavassa parisuhteessaan. Ja onhan reilua antaa toisen vielä näin yrittää jos ongelmat eivät ole ihan ylitsepääsemättömiä.



Ero on turha, jos erotaan heti kun toinen on kerran pettänyt, ilman että selvitellään miksi tähän oli ajauduttu. Tosin äärimmäinen mustasukkaisuus sinänsä on jo hyvä syy erota siinä missä alkoholismi, väkivaltaisuus, jne.



Monella tuttavalla olen nähnyt kyllä, että ero ei ole johtanut mihinkään varsinaisesti, on ehkä eri puitteet ja ympäristöt, mutta samat ongelmat jatkuu suhteissa.



Ja helpommin nykyisin erotaan, jos ei ole lapsia, ehkä ne joilla on niitä yhteisiä lapsia, pysyy yhä yhdessä pidempään? En sitten tiedä, on niinkin päin tuttuja jotka on todenneet, että olisi pitänyt erota lapsista huolimatta jo aikaisemmin...

Eikö se niin mene, että huono mies kannattaa vaihtaa, mutta jos sulla on hyvä mies ja vain väljähtynyt parisuhde, niin riskeeraat todella paljon vaihdolla. Se seuraavakin suhde tulee lopulta väljähtymään, jos et ole opetellut pitämään suhdetta hengissä.

Monella eronneella saattaa olla pinnan alla tiettyä katkeruutta ja alitajuisesti odotetaan siltä uudelta kumppanilta kuuta taivaalta, odotetaan että uusi kumppani jaksaa kuunnella vanhan suhteen katkeruudet, odotetaan että toinen täyttää eron jälkeen tulleen tyhjiön, tuo "suuren valon" ja täydellisen rakkauden elämään. Toiselta odotetaan niin paljon mutta sitten ei huomata itse antaakaan mitään eikä ymmärretä, että se onni lähtee itsestä eikä keltään toiselta voi odottaa, että se vain tulee ja parantaa henkisen olon. Jos toiselta odotetaan kuuta taivaalta niin se on selvääkin, että eroprosessi oli vaikea ja siitä edellisestä kumppanista ei välttämättä olla päästy vielä yli. Varsinkin jos se ex palaa keskusteluihin aina - joko positiivisessa tai negatiivisessa mielessä.



Siksi kahdesta eronneesta ihmisestä saattaa tullakin uusi pari, tai ainakin pysyvämpi pari.

Ei edellinenkään mies mistään ihan kauheimmasta päästä ollut, mutta vain väärä minulle. Nykyistä en suostu vaihtamaan, silloin menisin huonompaan suuntaan

vuorovaikutuskuvioita jatkaa uudessa suhteessa.

Mun nuoruuden avopuoliso kohteli minua todella huonosti ja käyttäytyi aggressiivisesti. Yhteiset rahat käytti omiin huvituksiin eikä koskaan osallistunut esim. vuokran maksuun. Minun täytyi yksin huolehtia kaikista laskuista ja pakollisista menoista kun miehellä loppui rahat viimeistään tilipäivänä. Tulot meillä oli molemmilla yhtä suuret mutta mies oli sitä mieltä että minun täytyy antaa hänelle rahaa kun tilinsä tyhjenee =o

Onneksi älysin lähteä siitä suhteesta :) En käsitä miten saatoin 4 vuotta tämmöisen miehen kanssa olla yhdessä.



Nykyinen mieheni (10 v. oltu yhdessä) kykenee tasa-arvoiseen parisuhteeseen ja hänellä on ns. normaali tunne-elämä. Raha-asiansakin tämä mies osaa hoitaa eikä minun tarvitse stressata että riittääkö raha ruokaan ja mitä kalliita menoja mies keksii. Todellakin parani vaihtamalla.

Nykyisestä suhteesta jos lähtisin niin ihan varmasti ei paranisi vaihtamalla

paitsi se kipinä ja intohimon puute. Joo, suhdetta oli pitkälti jo takana ja kaikki sanoo nyt, että niin aina käy, mutta en ole samaa mieltä.



Vaihdoin lennossa, olin varma sydämessäni että mies on mulle se oikea, ja niin se vain on ollutkin. Muistan kun mulle väitettiin, ettei voi onnistua ja päläpälä.



Nykyisen kanssa mulla on suhdetta nyt takana saman verran kuin entisen silloin kun erottiin eli 12 v ja edelleen meillä on se kipinä ja intohimo.



Joten joskus se väljääntynyt suhdekin todellakin kannattaa pistää poikki ja vaihtaa parempaan.



Joskus oikeasti säälin niitä joilta jää kokematta se elämä sen oikean kanssa.

2 tuossa kirjoitti, että jos syynä on "erilleen kasvaminen", olisi samat ongelmat edessä uudessa suhteessa.



Väärin.



Pitkässä suhteessa (kehittyvässä sellaisessa, ei jämähtäneessä) kummaltakin osapuolelta vaaditaan kasvamista, jotta suhde pysyisi "elossa". Jos vain toinen kasvaa, on ero todennäköisesti edessä.



No, edellinen mieheni ei kasvanut ja itse kasvoin ulos. Tähän suhteeseen en olisi ikinä tehnyt esim. lasta. En eronnut hetken huumassa, tein 2 vuotta "erotyötä" ennen lopullista lähtöpäätöstä. Ja edelleenkin onnittelen itseäni siitä, että sain lähdettyä. Enkä lähtenyt kenenkään matkaan, yksinäisenä lähdin, sillä en enää voinut hengittää siinä suhteessa, tunsin tukehtuvani.



Nykyinen mieheni - takana 11 parasta vuotta elämästäni - kasvaa kanssani. Yhteentoista vuoteen mahtuu suhteessa olemista paljon, sekä erilaisia elämänvaiheita lapsen saamiseen ym liittyen. Tunnen suurta luottamusta suhteemme voimaan, sillä koen että meillä on kaikki mahdollisuudet ihanaan, rakentavaan pitkään parisuhteeseen, mitä ei ensimmäisen mieheni kanssa olisi voinut mitenkään olla.



Tämän miehen kanssa haluan vanheta yhdessä :o)

Ei ole olemassa kultaista sääntöä tähänkään asiaan.

moni ei jaksa erota

vaimo ja menneet avovaimot ja tyttöystävät ovat olleet erilaisia.



Joten uskon että vaihtamisesta vaoi sada paremman kumppanin, kunhan on tarkka ja miettii mitä tekee.



On näissä naisissa eroja ollut.



Tärkeääon se mitä jo kirjoitettiinkin, eli että osaa pitää suhteen elinvoimaisena ja elävänä vielä vuosienkin jälkeen.



Munesti taitaa olla niin, että ihmiset "rauhoittuvat" ja "tasapainottivat" vuosien saatossa, joten elämä'stä saattaaa tulla "mukavampaa" kuin ei ole niin paljon itsekeskeisiä abitioita.

en tiedä vieläkään miksi erosivat