Mies pahotti mun mielen la ja jonkinasteinen "mykkäkoulu" jatkuu vieläkin, nyt AHDISTAA kun raskaana

kommentoida tämmösiä tilityksiä... :-(

Siellä kyllä selviää ilman tukihenkilöäkin. Tai jos sattuu synnytys päiväsaikaan, niin voi pyytää jonkun opiskelijaharjoittelijan seuraksi.

Mitä taas mieheesi ja väleihinne tulee, niin asiat eivät selviä mykkäkoululla. Kissa pöydälle vaan ja suusta sanoja ulos. Jos mies niin lapsellinen, että "kostaa" sinulle lapsenne kautta myös, niin harkitsisimpa vaihtoa vähän fiksumpaan tapaukseen.

ja kyllä tää tilanne vissiin sitäkin vaivaa, mutta se ei vaan osaa ottaa asiaa käsittelyyn.



Oon miljoona kertaa sille sanonut, että kun mulla on paha mieli, en tarttis muuta kun halauksen, ehkä sanan "anteeksi".

Mutta ei.



Jos mä nyt nostan tän asian framille (pari kertaa yrittänytkin jo kautta rantain), niin kai siitä riita tulee taas.... ja pelkään että pahotan mieleni entistä enemmän :-(. Mies kun on niin huono joustamaa n / myöntämään ikinä omassa toiminnassaan mitään. Ts. se kai vaan odottaa että mä sanoisin sille olevani ärsyttävä nalkuttaja ja pyytäisin SILTÄ anteeksi (vaikken ole siis edes mitään ilkeää sanonut!)







Mieli mulla muutenkin niin herkässä nyt tän loppuraskauden takia että nyt en pääse tästä yli.



ap

Hänen tyyliinsä kuului, että kaiken sai sit käännettyä niin, että yhtäkkiä minä olinkin anteeksipyytäjänä. Käytti paljon henkistä painostusta saadakseen tahtonsa lävitse.

...ex mies teki samaa, tuntui että lopulta uskoin itsekkin olevani kaikkeen syyllinen ja miten hän kuittasi että itse ansaitsin sen kohtelun jos jotain kysyin mikä herraa ei miellyttänyt huvittanut.



Itse kyllästyin katselemaan isoa lasta jonka mielialoilla suhteemme meni ja lopetin suhteen jossa minä ja lapset voimme pahoin, lopullinen herätys tuli kun lapseni kyselivät miksi itken tai miksi minulla on paha olo, heijastuuhan jatkuva kireys lapsiinkin. Miehelle oli aikamoinen shokki koska ilmeisesti luuli että kaikki jatkuu ennallaan. Itse en enää jatkuvaa henkistä väkivaltaa jaksanut ja hyvä niin.



Sinun kannattaa miettiä, haluatko jatkaa toisen mielialojen mukaan elämistä, ikävä kyllä niin osa miehistä/naisista ei koskaan aikuistu. Ero on aina vaikea mutta ehkä paras ratkaisu jos asioita ei selvitetä ne kun selviävät vain molempien joustamalla ja puhumalla.



Onneksi elämä on näyttänyt myös toisenlaisia ihmisiä ja nykyään elän normaalissa parisuhteessa.

teidän välit on mitä on, tiedän itsekin tuon kuvion ja sen, miten mies ei voi tulla vastaan, jos on mielestään oikeassa...



Mutta se synnytys ja siihen liittyvä kuvio ylittää kavyesti tavallisen parisuhdetorailun. Kun sen aika tulee, siinä molemmat tekevät mitä pitää eivätkä mieti pikkuriitoja! Jos et halua miestä synnytkseen, hän jää kotiin esikoisen kanssa. Ei se ole mikään palvelus, vaan vanhemman tehtävä, huolehtia lapsestaan.



Ja jos mies lähtee mukaan, hoidatte käytännön asiat niin kuin pitää.



Ja muuten, jos miehesi on yhtään samanlainen kuin minun, hän ei todennäköisesti edes huomaa sinun murjotustasi. Ehkä vähän ihmettelee, kun on niin rauhallista eikä kukaan pyydä mitään, mutta ei mieti sen kummemmin...

vaikka oon vihjaissut (ärsyttävän marttyyrimäisesti tyyliin "anteeksi että häiritsen ja olen piikkinä, mutta nyt on pakko kysyä, oliko jo tilattu se putkifirma vai voisinko tilata itse..." :-)



(Hemmetti meillä toinen vessa käyttökelvoton jo viikon, raivostuttavaa isolla perheellä.)





Kai se vaan pitää mua tyhmänä kun oon niin hiljainen, en hymyile en juttele mitään normaalia "lärpätystä", nyhjään omiani, eikä tajua mun vinkkejä että ois asioita käsittelemättä.





Mä oisin NIIN halunnut lähteä synnyttämään seesteisin ja rauhaisin mielin. Hitto kun menee nyt ihan pilalle, oon vaan niin ahdistunut ja itken iltaisin salaa.



(Mulla on synnytyspelko, mm. 2 imukuppia takana, ja oon psyykannut itteeni viikkoja, ja tehnyt rentotutusharjoituksia yms., ja käytiin miehen kanssa semmoinen kurssikin yhdessä, jossa juuri HÄNEN oleminen tukihenkilönä ois olennaista niissä tekniikoissa...... itkettää jo kun tuntuu että se homma menee nyt ihan pieleen...



tuntuu että mä en ees jaksa synnyttää, menköön sektioon, en vaan jaksa!)





ap

mies olikin mukana. on vain niin hiljainen persoona, että tarvitsin jonkun puolustamaan ja tukemaan itseäni kätilöiltä. ks. esim. aktiivinen synnytys ry., doulat.

Ehdottaisin kuitenkin että jätät tämän taiston toiseen kertaan ja keskityt nyt itseesi ja synnyttämiseen liittyviin asioihin. Miehet eivät ole ajatuksenlukijoita ja jos ei aiemmin ole samantyyppisessä tilanteessa tajunnut tulla vastaan niin ei kyllä sitä tee nytkään. Eli järki käteen, synnytys menee tämän kinan edelle.



Sitten vauvan tultua voitte rauhassa alkaa puhua näistä asioista, mielellään niiden omilla nimillä. Ei tilanne muuten muutu mihinkään.



Tsemppiä ja onnea synnytykseen!!!

lopeta se mykkäkoulu. Ja osta itsellesi iso puska kukkia!



Jos toinen on pököpää, niin sitten on. Älä anna sen pilata omaa elämääsi tai vaikuttaa omiin tekemisiisi.

Sinun on kuitenkin syytä nyt keskittyä vaan siihen synnytykseen. Tee vaikka päätös, että kestät miestäsi siihen asti, kun vauva on 1 vuotta. Jos siihen mennessä tilanne on yhä tuollainen (kuten valitettavasti veikkaan), niin sitten otat miehestä eron.



Synnytyksessä ei miestä tarvita! Jätä mies lapsen kanssa kotiin. Synnytys menee paljon paremmin, kun tuollainen mies ei ole siellä "tukemassa".

Ikävä tilanne.



Olen varma, että mies ei edes tajua mitään, että jokin on vialla. Mitä hän sanoo, kun sanot, että on paha mieli? En ymmärrä, mikä saa miehen käyttäytymään noin, miksei tajua. Ja monet muut, sinänsä muuten ok miehet, ei empatiaa.



Sinun ei tarvitse anella, todellakaan. Entä jos keskustelet miehesi kanssa, miten synnytys ja lapsenhoito hoidetaan, onnistuuko se, sehän ei ole anelua ja asia on keskusteltava. Tosiasia on, että miehen tehtävä on huolehtia lapsesta tai lapsi hoitoon jos lähtee mukaan, et siinä vaiheessa pysty itse.

kynnysmatto. Voit aivan samalla tavalla sanoa (fiksut ihmiset eivät huuda), että sinulle ei käy tuollainen käytös lainkaan.



Anteeksiantamattomaksi tilanteen tekee se, että olet viimeisillään. MIehellä ei siis ole mitään rajaa. Ehkäpä toiset kynnysmatot rientävät puolustelemaan miestäsi ja kehoittavat sinua konttaamaan ja anelemaan. Älä tee sitä, ajan myötä huomaat, että saat kunnioitusta ja hyvän mielen.

mutta muuten oon jo pitkään, silloin (onneksi suht harvoin) kun vastaavat tilanteet tulee kohdalle, pyrkinyt olemaan mahd. asiallinen ja aikuismainen.

Niin nytkin: ensin sanoin jämäkästi, "sinulla ei ole mitään syytä huutaa minulle" tms. Eli yleensä yritän rauhallisen jämäkästi tehdä selväksi, että ei tarvitse hermostua, ja minulle ei huudeta/puhuta rumasti.

Mutta sitten nyt tällä kertaa vaan vähän "romahdin" itsekseni jälkeenpäin....

No, kyllä musta sitä nalkuttajaakin löytyy, ei sen puoleen... mutta yleensä se liittyy vaan siihen, että yritän ystävällisesti muistuttaa akuuteista hoitamattomista asioista

(esim. nyt auton huoltovalo palanut kuukauden, kohta se kärry hajoaa. Pyyhkijät niin paskana ettei tuulilasista läpi näy. Kiva käyttää sitten itse tuommoista autoa - tässä tilassa. Mutta huoltoa ei saa mies tilattua - tilaisin itse ja ostaisin pyyhkijät itse mutta hän haluaa ne hoitaa jostain omista paikoistaan...)

ap

kynnysmatto. Voit aivan samalla tavalla sanoa (fiksut ihmiset eivät huuda), että sinulle ei käy tuollainen käytös lainkaan.

Anteeksiantamattomaksi tilanteen tekee se, että olet viimeisillään. MIehellä ei siis ole mitään rajaa. Ehkäpä toiset kynnysmatot rientävät puolustelemaan miestäsi ja kehoittavat sinua konttaamaan ja anelemaan. Älä tee sitä, ajan myötä huomaat, että saat kunnioitusta ja hyvän mielen.