Muita, jotka vihaa lapsen kanssa ulkoilua?
Voi yök. Hiekkalaatikon reunalla kökkäämistä ja siinä samalla voi vaikka haravoida! Näin hieman kärjistetysti.
Kommentit (14)
nyt varsinkin ku muutettiin eikä kavereita lähellä niin joutuu yksin siellä hiekkalaatikon reunalla istumaan.
Onneksi ovat jo niin isoja, ettei enää tarvitse itse väkisin raahautua pihalle. =) Ja tokihan se on terveellistä, mutta ei siitä silti tarvitse pitää ja luultavasti kaikki silti ulkoilee, vaikkei siitä pidäkään. Itse olen vielä kova palelemaan, joten näin syksyllä ja talvella se on vielä epämiellyttävämpää.
ainakin vähän viileämmällä. Pönötys on tylsää, ja mä palelen aina: Täytyy yrittää mies saada innostumaan.
En ole muutenkaan mikään ulkoilutyyppiä oleva. En pidä ulkoilusta vaan ulkoilun takia. Siinä pitää olla oikeesti jotain tekemistä, että innostun ulkoilusta.
En ulkoile kovin ahkerasti lapsen kanssa. Ja varsinkin kun sataa tai on muuten ns. "koiranilma" en kyllä ulkoile. Palelen myös helposti.
oikealla pukeutumisella sen palelun välttää....tekemistä? Puutarhahommia, mammojen kanssa juoruumista, fudista, grillausta, maalaamista. Uhdistetty huvi&hyöty
Mitä teette sisällä kaiket päivät? Luulisi lasten olevan rauhattomia ja pahalla päällä. Raitis ilma ja liikunta vaikutta jo ruokahaluunkin ja unensaantiin
Suosittelen tätä vain teidän takianna, en mitenkään halua moralisoida. Kuitenkin teidänkin on pakko ulkoilla lasten kanssa joten miksi ei opetella tykkäämään siitä....
Kun olen itse ulkona 3- ja 1-vuotiaiden lasteni kanssa, yritän nauttia maailmasta heidän -erityisesti vanhemman- silmin. Bongaan kaikki kaivurit ja erikoisemmat autot ja jäämme niitä ihmettelemään tien varteen. Ihmettelemme kukkaniityllä kauniita kukkia, piirtelemme hiekkaan, rakennamme hiekkalaatikolle linnan tai autotien, teemme pitkän kävelylenkin ja samalla juttelemme syvällisiä (niin, 3-vuotiaankin kanssa voi niin tehdä) jne jne.....
Kun pihalle päästiin, kaikki meni hyvin.
Pelkkä ajatus uloslähdöstä ahdisti nimenomaan sen hirveän pukemistappelun takia.
hiekkalaatikon reunalla istuskelusta,mutta pitkät kävelylenkit on kyllä melkein parasta mitä tiedän..siinä saa läskitkin kyytiä.Ongelmia painon suhteen ei mulla tosin muulloin olekkaan,kuin näin juuri synnytyksen jälkeen.
minä taas nautin kun päästään ulos happihyppelylle---eilenkin ulkoiltiin kolmatta tuntia ja kyllä tuli unikin silmään alta aikayksikön
eilenkin ulkoiltiin kolmatta tuntia-puuhaa riitti ja uni tuli alta aikayksikön
oikealla pukeutumisella sen palelun välttää....tekemistä? Puutarhahommia, mammojen kanssa juoruumista, fudista, grillausta, maalaamista. Uhdistetty huvi&hyöty
Mitä teette sisällä kaiket päivät? Luulisi lasten olevan rauhattomia ja pahalla päällä. Raitis ilma ja liikunta vaikutta jo ruokahaluunkin ja unensaantiin
Ymmärrätkö sä mitä se tekosyy tarkoittaa ... ?
JA ei, ei me olla sisällä päivät pitkät vaikka ulkoilua inhoankin. Musta se on niin tylsää seisoskella ulkona tai tehdä hiekkakakkuja lasten kanssa. Lisäksi ne mammat jotka siellä viihtyy ei osaa puhua muusta kuin paskan väristä. Idiootteja.
Joten mitä turhaa kökkiä siellä ulkona sen lapsen kanssa.
kamalaa kökkimistä. Sit helpottaa kun lapsi oppii pyöräilemään, voi keksiä muuta puuhaa ja elinpiiri laajenee.