Muistaako kukaan enää Sirkka Hämäläisen eläke/palkkahuijausta 60 000mk/kk?
Oliko se niin että nosti Suomen Pankista palkkaa samaan aikaan kun sai eläkettä Euroopan Keskuspankista vai?
Aikoinaan oli valtava kohu, mutta muistan jonkun journalistin sanoneen, että tämä kohu laantuu, ihmiset unohtavat pian ja Sirkka Hämäläinen pääsee viettämään miljonäärielämäänsä rauhassa.
Nyt on Sirkan naama taas lehdissä, muistaako joku, miten se kaikki menikään?
Kommentit (6)
sillähän oli ihan lakisääteinen oikeus siihen. Suomen pankista saa automaattisesti eläkkeen kun johtoportaan henkilö lähtee firmasta. SIihen on syynsä. Yksi niistä on se, että sillä lailla se johto pysyy paremmin työkykyisenä: ei tarvi roikkua loputtomiin. TOinen syy on se, että uskaltavat tehdä rauhassa mielestään oikeita päätöksiä kun ei ole ns oma lehmä ojassa eli ei tarvi tehdä "Niin kuin pomo käskee".
Koska aikaisemmin ei ollut mitään "parempaa" johon sieltä olisi voinut lähteä, lähtijät olivat yleensä eläkeläisiä. Mutta Euroopan keskuspankin tultua kuvioihin lakia ei muutettu.
Ei siinä siis mitään huijausta ollut. ihan laillinen juttu.
Suomen Pankista ja samaan aikaan palkkaa Euroopan Keskuspankista?
mieluummin Hämäläistä hyvästä diilistä. EKP:n palkka ei ainakaan ole meiltä veronmaksajilta pois.
Btw. Kuinka moni saa eläkettä ja palkkaa yhtaikaa...
Btw. Kuinka moni saa eläkettä ja palkkaa yhtaikaa...
meillä muilla onvaan sekä palkka että eläke sen verran surkeat, että ei kiinnosta iltapäivälehtiä.
Olisko susta muuten oikein, että ihmiselle ensin luvataan jotain kun se ryhtyy hommaan (vaikka nyt se eläke) ja sitten kun se ONNISTUU siinä hommassaan hyvin ja halutaan johonkin muuallekin, niin todetaan "ettet sä nyt varmaan tätä palkkiota tarvikaan, ei me pidetäkään lupauksiamme". Semmoinen työnantaja varmaan saisi jatkossa ihan hillittömästi työntekijäksi pyrkijöitä niiden alansa kaikkein parasten joukosta...
Jotenkin mulla - tavallisella tallaajalla - on sellaine olo, että hirveitä palkkoja/eläkkeitä nostellaan, ja sitten muutetaan Espanjaan, Ranskaan tai Kanarialle nauttimaan eläkepäivistä. Jotenkin tulee sellainen olo, että Suomi - isänmaa - on vain rahastusautomaatti, jolla taataan leppoisa paikka auringossa. HUh! Kuinkahan on?