Miten suhtautuisit skitsofreenikkoon jos tietäisit diagnoosin?

tosin olen tavannut jo ties kuinka monta ko. diagnoosin omaavaa ihmistä työni kautta eli ei minulle mikään outo juttu.

itse elän lapsieni kanssa normaalia elämää, vaikka lääkitys on olemassa. Sen takia pystyn elämään normaalia elämää. Opiskelen jne.

koska uusii psykoosi voi iskeä milloin tahansa

mutta varmaan tulisi vähän tsekattua, että onko lääkitys kohdallaan

Seuraavaksi alkaisin varmaan miettimään äitiäni, jolla tuo sairaus oli pahana.



Terv. rajatila.

Viis siitä mikä diagnoosi, mutta hullu mikä hullu. Itse välttelen, koska en jaksa niin vaikeita ihmisiä. Tietysti käyttäydyn kohteliaasti heitä kohtaan jos on pakko olla tekemisissä, mutta en hakeudu ehdoin tahdoin seuraan. Ja sama koskee muitakin rasittavia ja hankalia ihmisiä, ei vain mielenterveysongelmaisia.

Pidän hänestä paljon. Ehkä silloin kun sairaudessa on paha vaihe ja hän ei ole oma itsensä, suhtaudun varovaisemmin, yritän olla lisäämättä tuskaa.

Kiinnostaa vaan muuten tietää kun skitsofreniahan on aika yleistä?

Jos on lääkitys kohdallaan niin ei se psykoosi hetkessä iske.



t. skitsofreenikon läheinen.

Käyn töissä ja olen kuin ei mitään. Silti mullakin on diagnoosi, lääkitys ja terapia. 400 000 suomalaista syö masennuslääkkeitä ja aika moni psykoosi- tai rauhoittavia, joten paljon sulla on välteltäviä.

Kun tämä rajatila+masentunut paniikkihäiriöinen joutui osastolle pahan olonsa takia, kukaan ei uskonut sitä todeksi. Vielä edellisenä päivänä olin hymyillen tarjonnut työpaikalla pullaa...

Täällä meidän sisäsiittoisessa pikku Suomessa joka suvusta löytyy joku skitsofrenia-geenin kantaja... Se voit olla juuri sinä tai sinun lapsesi... Huuuuuu!

Varmaan hieman hoivaavalla asenteella, mutta muuten normaalisti.

Ehkä niin, että hyvä kun tietää mikä vaivaa ja voi saada siihen lääkitystä.

Ei sitä näe päälle päin aina jos ei ole rajatila päällä, eikä välttämättä sittenkään. Asenteista johtuen en ehkä kertoisi työhaastattelussa jos olisin skitso, mutta jos siis olisi lääkitys kohdillaan.

mutta oletettavasti varauksellisuus haihtuisi pian.



Uskoisin suhtautuvani kuin keneen tahansa.

Siis tällainen vähän lievempi versio.

Skitsofreniasta on liikkeellä paljon vääriä uskomuksia. Yksi yleisimmistä on, että skitsofreniapotilaat olisivat vaarallisia, niitä metrossa heiluvia kirvesmurhaajia. Tosiasiassa skitsofreniaa sairastavat ovat syrjäänvetäytyviä ja he ovat vaaraksi lähinnä itselleen.

ja löytyi tällainen, lienee aika tyypillinen tarina äidin ja pojan näkökulmasta joka selvensi ainakin mun kuvaa skitsofreniasta:



http://www.oikeahavainto.fi/page.php?page_id=13

ja suhtaudun häneen varauksella, jos hän on kovassa humalassa. Muuten hänellä kyllä pysyy homma hallussa.

että tämä skitsofreenikkoystäväni on erittäin hyväpalkkaisessa työssä, perheellinen, elämäniloinen ja täysin "normaali" päällepäin. Lääkitys toimii.