Tuskallinen tilanne

Voinko jotenkin puuttua mieheni tekemiseen häntä liikaa syyllistämättä ja kuitenkin olla itse kertomatta omasta hölmöilystäni. Tiedän kuitenkin, että omalla pettämiselläni ei ole minulle mitään merkitystä. Pitääkö siitä sitten kertoa aiheuttaakseen toiselle tuskaa.

Ehkä miehesi tietää kuitenkin ettei hänenkään tekemällä pettämisellä ole hänelle merkitystä, joten miksi lähdet turhaan kaivelemaan sitä?

Kysehän on oikeasti siitä että sinulla on mielestäsi oikeus pettää ja oikeus salata asia vuosiksi mutta miehellä ei tietenkään ole samoja oikeuksia.

olen ollut ihan täsmälleen samassa tilanteessa. Olin ihan samalla tavalla rikki kuin sinäkin.



En kuitenkaan nähnyt yhtään ainoaa syytä kertoa miehelleni aivan täysin turhasta pelleilystäni ja minullekin ihan turhasta pettämisestä.



Sanoin miehelleni, että olen kuullujt huhuja, mutta rakastan häntä kovasti enkä edes halua tietää mitä on tapahtunut jos hän haluaa edelleen olla kanssani ja jos hän lupaa, että ei tee enää vastaavaa. Pyysin siis kuitenkin kertomaan onko pettänyt.



Voisitko ajatella itse vastaavaa aloitusta. Jos tuo menee hyvin niin sinun ei tarvitse kertoa mitään. Jos taas ei niin hyvin niin tuosta voi sitten soveltaa miten etenee siitä eteenpäin.



Minulla toimi ja olen edelleen toimivassa parisuhteessa. Tosin en tainnut alunperinkään stressata asialla ihan niin kuin sinä. Otin rennommin.

En kuitenkaan nähnyt yhtään ainoaa syytä kertoa miehelleni aivan täysin turhasta pelleilystäni ja minullekin ihan turhasta pettämisestä.

...

Pyysin siis kuitenkin kertomaan onko pettänyt.

Miksi vain miehen tulee kertoa onko pettänyt?

Petin miestäni hirveän kauan sitten kännissä. Paha olo tulee aina joskus, mutten ole kertonut. Meidän suhteemme on hyvä, mutta nykyään mieheni on aika pornoaddikti vaikka yhdessä pyrimme siitä irti. Toisaalta hän erionomainen aviomies ja lasten isä.



Ajattelen että hän on uskoton käyttämällä pornoa joskus ja minä olin silloin 20 v sitten (olemme 42v).

olla kyseessä kateellisten ihmisten perätön juoru. Sitä sairaassa ihmismielessä kun liikkuu kaikea. Kateellinen kertoja on sinulle kertonut suuren salaisuuden, että miehesi on lähtenyt naisen kanssa huoneeseen päin. Onko kuitenkaan nähnyt,että ovat menneet samaan huoneeseen ja aamulla tulleet yhdessä aamupalalle?

Vanha samnanlasku tässäkin tapauksessa pitää paikkansa, ken tieoa lisää se tuskaa lisää.

Kerro miehellesi tosiaan, että olet kuullut huhuja että olet ollut vieraan naisen kanssa hotelissa ja yhdessä nauttineet aamupalankin. Ehkäpä miehesi kertoo tarinan. Se onko tosi vai sepitys sen saat sitten itse päättä.

Ei ne vehkeet kuitenkaan käytössä kulu.

Oma neuvoni on seuraava:

-kerro miehellesi, että olet kuullut ikäviä juoruja ja kysy mistä on kyse, mutta älä syyllistä miestäsi liikaa (jotenkinhan sinun täytyy saada tietää onko asia suhdettanne uhkaava)

-älä kerro omasta pettämisestäsi (sillä ei ole väliä, koska tiedät itse ettei se uhkaa suhdettanne)



Näin toimitaan teidän molempien parhaaksi ilman turhia tunteiden vaikutuksia päätöksiin.

Oikeastaan te ansaitsette toisenne. Mitä jos heittäisit sille että sä sitten petit mua muttei hätää, mä olen jo tasoissa. Tulisi molemmat jutut esiin ja ilma puhdistuisi kertaheitolla.

Olenpa tässä yrittänyt rauhoittua ja ajatella järkevämmin. Periaatteessa kai on olemassa sekin vaihtoehto, että mitään kovin ihmeellistä mieheni ei ole tehnyt. Suudellut kyllä on ka varmaan muutakin, mutta silti ei kukaan ole muuta toimintaa voinut nähdä.



Nyt tuntuu siltä, että en kerro omast jutustani. Unohdan että sellaista on tapahtunutkaan ja mietin erikseen mitä mieheni kohdalla pitäisi tehdä. Aion ottaa selvää mitä on tapahtunut, mutta yritän olla asiallinen. Toivoa täytyy, että hän haluaa kanssani jatkaa. Vähän epäreilua ehkä, mutta minusta parempi meille molemmille niin.

Kylläpä teki pahaa tämä viesti, koska itsellä ollut ihan sama tilanne. Sillä erotuksella, että minulla oli peräti pitkä salasuhde, joka jossain vaiheessa sitten loppui ja mitään uutta suhdetta en etsinyt. Miehelleni en kertonut ja periaatteessa tyytyväisenä jatkoin mieheni kanssa.



Sitten vaan pari vuotta oman juttuni jälkeen sitten tuli ilmi, että mieheni petti minua. Kerran tietääkseni, mutta kuitenkin.



Vähän samanlaista omantunnon tuskaa koin siinä, että minusta tuntui, että pakkohan minun on puuttua tilanteeseen. Olin omaa toimintaani jo katunutkin ja yrittänyt unohtaa koko jutun. Tuntui kuitenkin aivan epäreilulta, että nostaisin kissan pöydälle vaikka olen itse tehnyt pahempaakin. Näin kuitenkin tein, mutta yritin olla mahdollisimman asiallinen vaikka todellisuudessa olinkin ravoissani ja aivan rikki mieheni pettämisestä. Ei se ahdistus siitä pienemmäksi mene vaikka olisi itsekin jotain tehnyt. Mieheni ihmetteli ääneen eikö pettäminen tuntunut minusta pahalta kun suhtauduin niin. Sanoin, että tuntuu, mutta haluan ehdottomasti elää loppuelämäni hänen kanssaan mistä syystä haluan, että välimme selvitetään asiallisesti perinpohjin ja yritetään löytää suhteessamme mahdollisesti olevat muutostarpeet yms. Sanoin, että suren sitten asiaa itsekseni. Olemme edelleen yhdessä ja tuosta on kolme vuotta.



Tuollainen salaisuus ei ole ollenkaan hyvä juttu parisuhteessa. Minulla on ongelmana myös se, että saaatan jäädä omasta pettämisestä ihan hyvin vieläkin kiinni, koska parikin tuttuamme siitä tietää. Jos jäisin niin mieheni tajuaisi miten törkeästi häntä kohtelin kun hän jäi kiinni. Luulenpa, että er tulisi.

Kerrot miehellesi, että olet pettänyt häntä ja samalla, että tiedät hänen pettäneen sinua (tai toisin päin jos et ole ihan varma kuitenkaan). Sen jälkeen keskustelette asiasta ja jatkatte elämäänne hieman muuttuneessa suhteessa.

Että tässä tilanteessa näiden asioiden kertominen ja keskustelu tosiaan auttaa parhaiten. Muuten tämä arvottomuuden tunne vaivaa sinua aina taka-alalla. Suhde joko jatkuu tai ei jatku, mutta ainakin kumpikin tietä tuolloin missä mennään.



Minusta on muuten hyvä merkki, ettet pistä omaa pettämistäsi viinan piikkiin ja yritä vähätellä omaa osuuttasi. Kyllä pettäminen on aina valinta, vaikka siitä myöhemmin tunnontuskia koetaankin. Tosiasioiden tunnustaminen itselle on aina ensimmäinen askel kohti parempaa itsetuntoa.

On tietysti mahdotonta tietää, kuinka puolisosi reagoi kertoessasi omasta pettämisestäsi, mutta koska omassa suhteessani olen todennut rehellisyyden olevan paras lääke kaikkiin ongelmiin, neuvoisin kertomaan. Kenties voisit itse kertoa omasta virheestäsi ilman, että samantien syyttäisit miestäsi ja katsoa, kuinka hän reagoi?



Tarkoittaako muuten pettäminen teidän tapauksessa yhdyntää vai mitä?

Olisko miehesi saanut jostain kauten tietää sinun aisan yli hyppimisestä.

Olen kärsinyt omantunnon tuskia, mutta kuitenkin päätin tuolloin etten kerro asiasta miehelleni.

Koska päätit aikanasi olla kertomatta, sinun pitää kunnioittaa nyt miehesi päätöstä olla kertomatta.

tulee saada varmuus, ettei juttu jatku.



Jos jatkuu, niin sille stoppi, eihän tuosta muuten mitään tule.



Ja sitten (on se niin helppo toiselle sanoa) myös ap itse tunnustaa syntinsä ja sitten voitte jatkaa puhtaalta pöydältä tai sitten tulee ero.



Olisihan se sairas tilanne, että loppuelämän pitäisi arvailla, että tietääkö mies että tiedän ja arvailla, että tietääkö mies aikaisemmasta pettämisestä.

Olen miettinyt asiaa pääni puhki. Töissäkin pitäisi jaksaa.



Luulin aikanaan, että voisin oman mokani unohtamalla haudata sen ikuisiksi ajoiksi. Nyt se sitten on väkisin tullut takaisin vainoamaan minua. Olen rakastanut miestäni ja en tosissani koskaan ole ajatellut, että hän pettäisi minua. Olen jotenkin aivan poissa tolaltani tästä, vaikka ihan aikuisena itseäni pidän.



Moni on sitä mieltä, että minun pitäisi kertoa. Tässä vaiheessa en näe mitään vaihtoehtoa sille, etten jotenkin puuttuisi mieheni pettämiseen. Jos yritän unohtaa sen niin juttuhan voi vaikka jatkua. Ko. asiassa ei ole kyse mistään hirveästä känniörvellyksestä.



Joku kysyi, että mitä pettämisen meidän kohdallamme tarkoittaa. Minun kohdallani kaikkea normaalia ihan loppuun asti. Mieheni osalta tiedän vain, että hän on poistunut kunnolla suudellen hotellin tanssibaarista hotellihuoneen suuntaan ja ollut seuraavana aamuna ko. naisen kanssa hotellin aamiaisella. Mitä tuosta sitten haluatte päätellä.



Kuitenkin näen, että minulla ei ole oikeutta olla miehelleni hirveän vihainen. Minulla on oikeus kärsiä asiasta, mutta tekisin todella väärin jos syyttäisin häntä ja sitten en itse kertoisi.



Entä sitten jos kerron tietäväni, sanon että asia loukkaa ja pyydän ettei tee mitään tuollaista enää toiste. Tuolloin luultavasti saisin hänet kokemaan huonoa omaatuntoa ja tuollainen käyttäytyminen ei ole ollenkaan luontevaa minulle. Olen paljon räiskyvämpi ja vaikeampi luonne.



Tietenkin on olemassa sekin vaihtoehto, että jos sanon miehelleni, että tiedän, hän kertookin sitten ettei halua jatkaa kanssani. Voihan hän olla vaikka rakastunut, mistä voin sitäkään tietää.



Ymmärtääkö kukaan mielen myllerrystä kun koen olevani hirveästi loukattu ja lisäksi kaikki se vanha ahdistus palaa pintaan omista mokista. En ole ihminen jonka pitäisi pettää, liian herkkä ja en sellaista kestä. Ainakin nyt tuntuu siltä. Tuntuu vaan niin uskomattomalta, että en ole miehestäni huomannut yhtään mitään. Iloisena hän palasi tuoltakin reissulta. Ja samanlaista valhetta olen itsekin syöttänyt.



En ole siitäkään varma uskallanko kertoa omista teoistani. Tarvitsen aikaa ainakin vähän. Nyt tuntuu siltä, että olen itse paljon enemmän syyllinen kun olen näin monta vuotta ihan pokkana elänyt valheessa.



Nyt tunnen kyllä itseni jo naurettavaksi kun puran näin itseäni.



Voinko jotenkin puuttua mieheni tekemiseen häntä liikaa syyllistämättä ja kuitenkin olla itse kertomatta omasta hölmöilystäni. Tiedän kuitenkin, että omalla pettämiselläni ei ole minulle mitään merkitystä. Pitääkö siitä sitten kertoa aiheuttaakseen toiselle tuskaa.