Varoittava esimerkki

Kerron varoittavan esimerkin omasta elämästäni. Lähes kahdenkymmenen vuoden avioliiton aikana olemme vuosien saatossa päästäneet itsemme paitsi rapistumaan fyysisesti, myös leipääntymään toisiimme. Toisesta on tullut työkaveri, aluksi hyvässä hengessä, yhdessä onnea rakentaen, mutta kun onni onkin jäänyt aina jonnekin kauas, olemme muuttuneet hiljaisemmiksi, sulkeutuneimmiksi ja ilottomiksi. Lasten elämä, kasvatus ja harrastukset ja oma työ pitävät sentään arjen niin tiukasti rutinoituneina ettei sen kummempia tunnepurkauksia pääse syntymäänkään. Välillä mietin onko minulla tunteita tai tuntmuksia ylipäätään enää juuri mihinkään asiaan. En edes muista mitä asioita harrastin joskus tai mitä olivat omat tavoitteeni elämässä.

Luonnollisesti tämä on näkynyt myös seksielämässämme, joka on molemminpuolisen vieraantumisen johdosta vähentynyt ja ajautunut syviin uriinsa. Joka toinen kuukausi pikainen, osittain velvollisuudentunnosta käyty parittelu ja sitten käännetään selät vastakkain. Omat haluni eivät ole hävinneet mihinkään, päinvastoin, haluaisin niin paljon ja niin monella tavalla. Sen sanominen vaan ei paranna asiaa mitenkään. Lihapala kädessä yön pimeydessä on lähin vastike oman läheisyydenkaipuun tyydyttämiselle. Ja syöminen, välillä niin paljon että olo on aivan turta. Eikä se paljoa auta tilannetta. En haluaisi pettää vaan aion muuttua itse, avata itseäni hyville asioille maailmassa, onhan elämässä muutakin kuin seksi ja läheisyys. Niin kauan kuin olen naimisissa, se asia on minulta kielletty. Huomasin tänään vilkuilevani bussipysäkillä vieressäni seisovaa naista, hänen kauniita jalkojaan, muotojaan ja ystävällisiä piirteitään. Ajatukseni hätkähdyttivät, tuntui melkein kuin olisin nähnyt oman käteni ojentautuvan häntä kohti ja silittävän häntä.

Elämä eletään vain kerran, harjoituskierrosta ei ole, tai jos on, emme saa mitään oppeja mukaamme. Mikä on tarinan opetus? Naiset, kun seisotte bussipysäkillä, kuka tahansa limainen pervo saattaa riisua teitä katseellaan!