Siis mitä?
Tänään sanottiin radiossa kun oli seksuaaliterapeutti taas paasaamassa että kyselyn mukaan kolme neljästä naisesta on joskus kokeillut masturbointia jollakin elintarvikkeella?!!! Siis mitä? Tarkoitetaanko tällä makkaroita ja kurkkuja. En minä ainakaan ole.
Kommentit (17)
Meillä on käytetty näkkileivästä lauantai makkaraan asti
oon laittanu inkiväärin juurta ja maniokkia ja sit viel vesimeloonin
No mä en kyllä osta enää koskaan lenkkimakkaraa miehelleni jos kassan katseet johtuukin tästä...
on katella kun naiset mittailevat kurkkuja käsissään. Et ikinä tiedä mitä varten.....siis tietenkin että onko tuore eli kova vai löysä eli vanha...niimpä ja jesse lehväpää osaa lentää...
porkkanalla ja banaanilla kokeiltu nuoruudessa. banaani meni aika mössöksi ja porkkanakin nahistui aika äkkiä, ei ollut monen kerran iloksi siitä. :P parhaan dildon tein kangaspäällysteisestä pesusienestä, rutistin sen kasaan pötkyläksi ja sidoin langalla kiinni, sit vaan pakastepussi päälle ja vähän rasvaa. kaikkee piti keksiä kun ei voinut/uskaltanut oikeita leluja tilailla kun kotona vielä asui.
HK:n sininen ja siihen kortsu päälle. Tuntuu täyttävän sopivasti ja viisi minuuttia työntelyä riittää.
Ei hk-lenkki kortsua tartte, ei siitä raskaaksi tule:) Kurkkuun voi vaikka laittaa kortsun, toisissa on karhea pinta mikä voi raapia häpyhuulia :)
Eiköhän sitä kortsua kannata käyttää hk-lenkin, kurkun, banaanin, jne. päällä. Näin vältyt ikäviltä tulehduksilta (hiiva, ym.).
niitä löytyy monen kokoisia ja on sen verran napakoita ettei ne hajoa. kortsun kanssa tietenkin, en tahdo mitään multaa pilluun. kannattaa ensin lämmittää sitä esim. päällä istumalla, jääkaappikylmänä on ikävää.
Joo ei, mutta kun mä laitan sen vielä miehelle ruuaksi. En viitsi heittää hukkaan, enkä myöskään kerro omista leikeistäni.
Joo ei, mutta kun mä laitan sen vielä miehelle ruuaksi. En viitsi heittää hukkaan, enkä myöskään kerro omista leikeistäni.
HK n sinisessä on valmiina "kortsu" päällä, ei kukaan sitä ruuaksi tee kuori päällä sitä paitsi eikö miehesi nuole ikinä sun pillua vai etkö pese pilluas ikinä???
H
Mies jos matkoilla niin usein ostan hk.n sinisen. Langan kiristää oikeaan kohtaan kuoren päälle kireälle niin tulee oikein leveä terska. Sitten pieni lämmitys mikrossa ja kortonki päälle...Aika usein teen ja aidon kyrvän tuntuinen.
Vierailija kirjoitti:
oon laittanu inkiväärin juurta ja maniokkia ja sit viel vesimeloonin
Ihme kun et tulista chiliä...
Jannnica kirjoitti:
H
Mies jos matkoilla niin usein ostan hk.n sinisen. Langan kiristää oikeaan kohtaan kuoren päälle kireälle niin tulee oikein leveä terska. Sitten pieni lämmitys mikrossa ja kortonki päälle...Aika usein teen ja aidon kyrvän tuntuinen.
Sitten teet kastikkeen siitä kun mies tulee matkoilta?
En ole koskaan kokeillut millään elintarvikkeella enkä usko, että sellaista tilannetta tuleekaan.
Porkkana on anuksessa kiva,
Menee helposti terävä pää edellä.
Kyllähän niitä käytetään. hk-sininen lenkki kuulemma hyvänkokoinen ja banaanit:)