Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nainen ongelmissa

Vierailija
09.02.2010 |

Minun ongelmani seksissä on ollut jo pari vuotta se että saan seksiä liian harvoin.



Olen nainen ja minulla pari kouluikäistä lasta ja mies jota rakastan ja kunnioitan ja edelleenkin 17 vuoden jälkeen myös haluan. Eli kaiken kaikkiaan muilta osin suhteemme on oikeasti hyvä. Olemme ystäviä ja rakastavaisia.



Seksielämämme on aina ollut kiihkeää ja molemmat saamme siitä suurta nautintoa, MUTTA nyt parin viimeisen vuoden aikana minun seksihaluni ovat kasvaneet isommiksi kuin miehelläni. Ja tämä on rassaavaa.



Eli miehelleni riittää yksi korkeintaan kaksi kertaa viikonloppuna ja minä haluaisin viikollakin saman verran lisää.



Ja olen yrittänyt ymmärtää että ehkä ikä, mies 40 v ja hyvin stressaava vaihe työssä hänellä ollut nyt pari vuotta. Sekä olen yrittänyt ajatella että minun on hyväksyttävä se että meillä on tällä hetkellä erillaiset tarpeet seksin määrälle.



Mutta se ei enää auta. Menee kärsivällisyys.



Tässä esimerkki. Viikonloppuna meillä oli seksiä sekä la että su aamuna, ja ihanaa olikin. Toki sunnuntain ihanampaa koska silloin osasimme molemmat haluta sattumalta yhtä aikaa hurjasti.



Nimittäin tämän ongelman myötä minä otan vastaan kaiken sen seksin mitä saan mieheltä, enkä välttämättä joka kerta ole villinä himosta. Joten silloin seksi on hyvää.

Mutta jos olen villinä himosta ja silloin satun saamaan mieheltä, seksi on tällöin yhtä ilotulitusta.



Nytkin eilen ilalla kiusottelin miestä ja kyselin että miten olisi pikaiset kun nyt haluttais, mutta vastauksena oli vain pitkä katse ja vaikeneminen. Joten minäkin laitoin sitten nukkumaan ja kärvistelin haluissani yksin.



Ja jos tässä menee samoin kuin aiemmin. Saan kärvistellä koko viikon ja ehkä saan viikonloppuna yhdesti, jos hyvin käy.



Että tällaista, onko muilla näin ja onkohan toivoa että tämä helpottais. Eli minun halut hiipuisi tai hänen lisääntyisi...



Toivossa on hyvä elää.

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
09.02.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä sen pitäisi riittää, jos saat 2 kertaa viikossa mieheltäsi. Älä lähde tästä tekemään isompaa ongelmaa kuin se on. Reilusti vaan fantasioit ja masturboit suihkussa tai missä nyt saatkin olla rauhassa. Kun en tiedä tapaustasi, niin ainakin minun vaimoni masturboi säännöllisesti, kun en ole kotona. Se on mukava tietää, että vaimo on niin vireessä, että on pakko masturboida lähes joka päivä.

Vierailija
2/6 |
09.02.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jeps, omin käsin onneen pitkin viikkoa.

Tarpeen mukaan.



Noh, ilmeisesti jatkan samaan malliin kuin tähän mennessä. Ja missään nimessä en kaipaa ketään vieraita suhteeseen kanssani. En edes himoa muita kuin miestäni. Ja yritän vain herätellä miestäni välillä petileikkeihin...



Eiköhän tämä tästä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
09.02.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

..siis hoitele itsesi omin käsin onneen miehesi nähden. Hän on hengetön jollei siitä innostu. Älä välitä jos on ensin nuiva, mutta kyllä se siitä syttyy. Esim. illalla nukkumaan mennessä alat vain avoimesti hoitamaan itseäsi aivan kuin hän ei olisikaan huoneessa. Toimii.. =)

Vierailija
4/6 |
09.02.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

olevan homo! Ei oo muuta vaihtoehtoo. Jos ei pillu kiinnosta - on H.O.M.O!

Vierailija
5/6 |
09.02.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaikka vaimoni ei kiinnosta kuin pari kertaa viikossa. Fantasioin kyllä vieraista naisista ja jonkun toisen kanssa haluaisin panna vaikka 2 kertaa päivässä!

olevan homo! Ei oo muuta vaihtoehtoo. Jos ei pillu kiinnosta - on H.O.M.O!

Vierailija
6/6 |
09.02.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset


homo, siis mieheni.

Kyllä hänellä on silmää naiskauneudelle.

Ja täytyy sanoa että suon hänelle fantasiat, jos niitä on:)



Ja tiedän että mitään toisia naisia ei suhteessamme ole. (Ei aika riitä hänellä, tai sitten hän on taikuri, ja siitä ansaitsisi hatunnoston.)



Eli tällä hetkellä on vai erillaiset tarpeet ja minun on vain hyväksyttävä se. Ja elettävä itseni kanssa.



Kiitos vastauksista, sainhan ainakin purettua mieltäni.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kaksi viisi