Ihastunut toiseen, apua!

Minäkin olen ollut jo useamman vuoden ihastunut toiseen mieheen. Neljä kokonaista vuotta ja kyseessä mieheni hyvä ystävä. Ihastukseni alkoi siitä kun mieheni ystävällä meni todella huonosti avovaimonsa kanssa, vietti paljon aikaa viikonloppuisin ja viikolla iltaisin ystäviensä luona jottei tarvitsisi kotiin mennä. Myös meillä kävi usein.



Siihen aikaa kävimme kerran tai kaksi kertaa kuukaudessa viihteellä, kuitenkin niin että mies meni omien kavereiden kanssa ja minä omien. Mieheni tykkää käydä pubissa heittämässä tikkaa tai pelaamassa biljardia ja juttelemassa kavereiden kanssa, minä puolestani haluan lähteä tanssimaan. Siispä lähes joka kerta meillä oli eri menomestat.



Jossakin vaiheessa huomasin että ihastukseni tuli meille kun tiesi että olen lähdössä kavereiden kanssa ulos. Usein tuli myös samaan baariin vaikka hänkin on enemmän pubityyppinen mies. Siinä vaiheessa en vielä ollut häneen ihastunut mutta eihän siinä kauaakaan mennyt kun kiinnostus heräsi minun puoleltani. Alkuun yritin ajatella että mitäpä tuosta, ohimenevää kuitenkin, niin on käynyt ennenkin. Mutta tunne ei mennyt ohi, ei sitten millään. Eikä sitä auttanut ne häikäisevät hymyt ja se tuoksu...



Taas kerran satuimme samaan baariin ja ahtauduimme samaan pikkupöytään koko porukka, minun 2 ystävääni ja hänen serkkupoikansa. Hauskaa oli ja jokaisen humala pysyi siedettävällä tasolla. Loppuillasta tunsin kuinka käsi työntyi paitani alle selkään ja hiveli minua hellästi. Säikähdin ja käännyin katsomaan, ihastukseni oli vieressäni, samaan aikaan jatkoi pokkana juttuaan serkkunsa kanssa. Välillä käsi kulki kylkeäni pitkin hitaasti kunnes miltei hipaisi rintaani. Tuntui kuin iho olisi ollut tulessa siltä kohtaa mistä hän minua kosketti, vaikea oli hengittää. Istuin ihan vaikeana paikallani, pelotti että joku huomaa vaikka istuttiin koko porukka kylki kyljessä. Ei siinä varmaankaan kukaan olisi mitään huomannut, hämärääkin oli.



Asia ei onneksi sen pitemmälle edennyt, tuossakin oli jo tarpeeksi tehty väärin, sekä minun miestäni että hänen vaimoaan kohtaan. Ihastukseni kuitenkin syveni, mies pyöri päässä päivät ja yöt. Pari viikkoa myöhemmin ihastukseni sanoi minulle humalassa ettei hänellä ole tapana kaverin vaimoa... Minä esitin tyhmää ja ihmettelin mistä tämä mukamas puhuu. Niinkuin en olisi tiennyt.



Kaiken tapahtuneen jälkeen päätin että nyt saa riittää, parempi lopettaa ennenkuin kaikkiin sattuu. Eritoten mieheeni ja ihastukseni avovaimoon, hekin olivat kaikesta huolimatta edelleen yhdessä. Muutaman kuukauden kuluttua heillä ilmeisesti alkoi mennä paremmin sillä muuttivat kaupungista pois lapsuuden kotikaupunkiinsa.



Viime syksynä minä menin käymään samaisessa kaupungissa missä ihastukseni nykyään asuu avovaimonsa kanssa. Olenhan sieltä kotoisin, samoin kuin miehenikin. Lähdin ystäväni kanssa baariin, kaupungin ainoaan paikkaan missä kuulee kunnon tanssimusiikkia, eikä siellä pyöri teinit tai alan miehet ja naiset. Ihme kyllä ihastukseni ilmaantui sinne, tosin ei kauaa viipynyt kun lähti pois. Humalassa ja ystävän yllyttämänä käytiin kutakuinkin seuraavanlainen tekstiviestien vaihto.



Minä: Tiesitkö minun olleen ihastunut pahasti sinuun silloin kun vielä asuttiin samassa kaupungissa?



Ihastukseni: Ehkä tiesin.



M: Sano nyt suoraan, olen utelias.



I: No tiesin.



M: Oliko vastakaikua silloin aikanaan?



I: Parempi kun en sano tuohon mitään.



Mielestäni hänellä ei ollut mitään syytä pimittää vastausta jos ei olisi ollut millään tasolla kiinnostunut minusta. Olisi vain sanonut ettei todellakaan ja se olisi ollut siinä. Ylpeyteni olisi saanut kolauksen mutta siitähän selviää ajan kanssa. Minusta tuntuu että oli ihastunut (ja toivon että oli =D) muttei uskaltanut sanoa ja sotkea kaikkea. Hyvä niin, elämä on hyvä näin. Toisinaan antaudun haaveilemaan ihastuksestani ja kaikesta mitä voisi olla, lähinnä tietysti seksistä hänen kanssaan. Onneksi kuitenkin näemme harvoin ja ihastukseni (tai ajatus hänestä) ei sekoita päätäni jatkuvasti. Välillä jopa tuntuu että ihastus olisi mennyt ohi mutta jos mieheni puhuu hänestä tai näen valokuvan tms. taas jysähtää sydämessä. Kuinka kauan ihastus voi säilyä sydämessä?

Kerrot, ettet ole paljoa taman toisen miehen kanssa jutellut mutta han toisaalta "vaikuttaa kaikin puolin unelmamiehelta". Luulenpa, etta etaammalta aika monet miehet ovat unelmamiehia mutta arjessa kaikki tulevat niiksi tavallisiksi rakkaiksi kumppaneiksi joksi kuvailet oman miehesi. Ala anna mielikuviesi johtaa sinua harhaan. Ihastuminen on alussa monesti hullaantumista ihastumisen tunteeseen ja mielikuvaan toisesta eika oikeastaan liity valttamatta ihastuksen kohteeseen virheineen kaikkineen. Mista esimerkiksi paattelet, etta toinen mies vetaytyi juuri moraalisuuttaan kuultuaan sinun olevan varattu? Ehkapa han vaan paatti suunnata energiansa johonkin hedelmallisempaan suuntaan kun ymmarsi, ettei sinusta olisikaan pikkujoulujatkokaveriksi? En sano, etta mies on mikaan rontti. Vain etta naet miehen parhaassa mahdollisessa valossa kun et mitaan hanesta tieda.



Oman kuvauksesi mukaan vaakakupissa painaa toisella puolella hyva, onnellinen, pitka ihmissuhde ja toisella puolella silmapeli ja klassinen pikkujouluflirtti... Jos miehesi on sinulle niin rakas ja tarkea kuin sanot, yrita nyt laittaa tama toinen mies ajatuksistasi sivuun sen verran kuin se on mahdollista. Sinuna en menisi juttelemaan toisen miehen kanssa ja selittamaan tuntemuksiasi, ainakaan niin kauan kuin ne ovat niinkin sekavia kuin milta viestissasi vaikuttavat! Valtelkaa ihmeessa toinen toisianne.



Jos olisin sina keskittyisin kaikessa rauhassa miettimaan ihmissuhdettasi ja sen tulevaisuutta. Ehka suhteesi on kulkenut tiensa paahan vaikka kaikki onkin naennaisesti hyvin, mutta et voi rauhassa tehda asiasta mitaan johtopaatoksia niin kauan kuin haikailet jonkun toisen peraan. Hoida ensin ainakin kunnialla yksi asia ja ihmissuhde loppuun ennen kuin alat harkita toista.



Ja mita muuta tahansa teetkin laita nyt hyva ihminen ainakin vauvahaaveet jaahylle siihen asti kun olet saanut ajatuksesi selvitettya! Vauva ei todellakaan ole hyva ratkaisu sekavaan tilanteeseen.

Itsekin olen viisivuotisen suhteemme aikana kokenut juurikin tuollaisia tunteita. Tätä kyseistä ihastumisen tunnetta jatkui pitkään, noin vuoden, mutta pysyin lujana. Puhuin asiasta usein parhaan ystäväni kanssa, joka myöskin oli suhteensa aikana ihastunut toiseen mutta ei kuitenkaan pettänyt, ja hänen tukensa avulla minäkin pääsin lopulta yli omasta ihastuksestani... Olen todella onnellinen etten koskaan sortunut, vaikka tilaisuuksiakin oli useita. Omalla kohdallani uskon, että näitä ihastuksia tulee ehkä vielä olemaan tulevaisuudessakin, mutta ihastus menee kyllä ohi ajan kanssa, kun vain jaksaa keskittyä omaan parisuhteeseensa. Tahdonvoimasta se on kiinni.



Lilan tilanne on sinällään tosi hankala, että mies on työkaveri. Itse päätin etten tapaa ihastustani ellei ole pakko, ja nyt olen siinä tilanteessa etten tajua miten edes koskaan pystyin kehittämään tunteita ketään muuta kuin omaa miestäni kohtaan. Toivoisin, etteivät naiset tuntisi niin suurta syyllisyyttä näistä ihastuksistaan, sillä niitä tuntuisi olevan ihan kaikilla ja (huom!) eritoten miehillä.



Lila, jos suhteesi on hyvä ja taistelemisen arvoinen, yritä kovasti päästä eroon ihastuksestasi. Meitä on muitakin joilta se on onnistunut, vaikkakin myönnän ettei se helppoa ollut. :)

Monta hyvää pointtia tulikin jo edellisissä kirjotuksissa. Voisin kertoa omista kokemuksistanikin jotain. Ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä yli kymmenen vuotta, ja meillä on kolme lasta. Meidän suhteen ekat vuodet oli tosi myrskyisiä ja mieheni kävi pitkään läpi omia sitoutumisvaikeuksiaan ja esim. petti minua useamman kerran. Sitkuteltiin kuitenkin yhdessä ja parisuhde tasaantui. Sitten ihastuin työkaveriini (meillä mieheni kanssa oli yksi lapsi tässä vaiheessa) ja tunne oli tosi vahva ja molemminpuolinen. Aloitin suhteen hänen kanssaan, sitä kesti yli puoli vuotta ja vakavasti harkitsin eroa ja tämän miehen kanssa yhteenmuuttamista, jossain ihme rakastumisen ja jännityksen huumassa. Oma lapsi kuitenkin jarrutteli näitä suunnitelmia, mulle oli (ja on edelleen) todella iso asia hajottaa perhe lapselta, varsinkaan omien ihastumisien takia. Joka tapauksessa, mieheni tiesi tästä suhteesta, vaikken koskaan myöntänyt, että mitään fyysistä tapahtui, vaikka harrastimme seksiä viikoittain. Koin, että pettäminen oli jotenkin oikeutettua, koska olin itse tullut aiemmin petetyksi.



Tuon puolen vuoden kuluessa rakastuminen kuitenkin laimeni, ja siinä vaiheessa kun mieheni alkoi saada tilanteesta tarpeekseen ja itkien kävimme läpi kaikkia suhteemme vaiheita alusta alkaen, yhtäkkiä mulle jysähti miten paljon rakastan miestäni ja todellakin haluan jatkaa hänen kanssaan. samalla lopetin suhteen, enkä enää ikinä ottanut yhteyttä tähän mieheen. Hän oli onneksi muuttanut toiselle puolelle suomea vähän aikaisemmin, joten oli helpotus kun häntä ei tarvinnut tavata enää. Tästä on nyt kulunut viisi vuotta ja saimme kaksi lasta lisää, parisuhde on ollut hyvä ja uskon että myös mieheni on ollut uskollinen, hänen mahdollisista ihastumisistaan en edes halua tietää, jokaisella on oikeus oman päänsä sisällä ihastua, kunhan se ei johda mihinkään.



Olen nyt palaillut takaisin töihin kolmen vuoden kotona olon lisäksi ja on ihanaa kun elämässä on muutakin kuin lasten- ja kodinhoitoa! Mutta mutta... huomasin vähän aikaa sitten, että tunnen suunnatonta vetoa erästä toista kollegaani kohtaan! Tunnen, että kemia on molemminpuolista, mutta viiden vuoden takaisesta kriisistä oppineena en todellakaan aio tämän antaa johtaa mihinkään. Hän tietää perhetilanteeni, eikä kumpikaan ole viitannut vahingossakaan puheissaan muihin kuin työasioihin tai muihin "yleisiin" asioihin. En näe häntä onneksi kovin usein, ja olen päättänyt, etten tee tikusta asiaa ja millään verukkeeella ehdota edes kahvilla tai lounaalla käymistä, vaikka ihan viattoman oloisesti näin voisin tehdäkin. Työpaikan tilaisuuksissa näemme ja jatkossa todennäköisesti on tiedossa yhteisiä työmatkoja ja esim. tilaisuuksien järjestämisiä, mutta eiköhän niistäkin selvitä. Juuri tällä viikolla erään konferenssin illanvietossa meillä oli todella hauskaa, ja mieleni teki vaan huutaa, että vie mut jonnekin ja nai mua että tää piina loppuis! Hui, kuulostipa rivolta. Mutta, esim siellä tilaisuudessa pidin huolen että seurassamme oli koko ajan joku kolmaskin henkilö, ja todellakaan mitään ei tapahtunut, mutta tuntui että sitä meidän välillä olevaa sähköä olis voinu veitsellä leikata...



Summa summarum.. Itsekin siis jälleen kerran olen tässä lirissä. Uskon, että omalla kohdallani on kyse pitkälti siitä, että kolmen vuoden tauon jälkeen olen päässyt kiinnostavaan työhön taas kiinni ja on todella kivaa keskustella jonkun kanssa, joka on kiinnostunut ammatillisesti samoista asioista. Ja toisaalta, omat seksuaaliset haluni ovat nyt vasta palautumassa kahden peräkkäisen raskauden, ja pitkien imetysten ja yövalvomisten jälkeen. Oman rakkaan mieheni kanssa siis seksielämä on ollut ihan huippua viimeiset kuukaudet. Ja edellistä kriisiä viisiä vuotta sitten selvitellessämme, sovimme että menneet kaunat on selvitetty ja anteeksiannettu ja nyt en todellakaan halua loukata miestäni millään tavalla, vaan olla uskollinen ja hyvä kumppani hänelle.



Joten, neivoni meille kaikille on, ihastumisen tunteesta voi nauttia tykönään, mutta sitä ei kannata lietsoa turhaan, eikä antaa asioiden mennä pidemmälle. Uskon että tämä oma ihastuksenikin menee tässä ajan kuluessa ohi..

Mitenkäänhän en voi ikinä saada tietää, millainen tämä mies OIKEASTI on ja millaista arki olisi hänen kanssaan, ilman että eroaisin omasta miehestäni. Toisaalta ajattelen koko ajan, millaista uusi suhde olisi, miten ihanaa olisi vielä kerran kokea se rakastuminen ja ensihuuma ja ehkä myös aloittaa itse puhtaalta pöydältä tiettyjen asioiden suhteen... Toisaalta taas pelkkä ajatuskin erosta ja minun ja mieheni yhteisen elämän rikkomisesta tuntuu kestämättömältä. Tämä suhde on ensimmäinen vakava seurustelusuhteeni ja mieheni on myös ensimmäinen ja ainoa seksikumppanini. On kai ihan luonnollista, että mietin millaista olisi olla toisen kanssa? En ole koskaan pitänyt itseäni kovinkaan seikkailunhaluisena, mutta viime aikoina olen alkanut miettimään, että enkö oikeasti tule kokemaan mitään muuta, seksiä kenenkään muun kuin yhden ihmisen kanssa. Ennen tuo sama ajatus teki minut onnelliseksi, mutta nyt...



Meyreed, tämä ihastuminen on todellakin tabu. Ystävälleni tästä puhuin ja hän ei paheksunut tai mitään. Antoi vain neuvoksi olla viemättä asiaa yhtään pidemmälle. Omalle miehelleni en kuitenkaan voisi koskaan kuvitella puhuvani ihastumisesta parisuhteessa. En sitten tiedä onko suhteessamme jokin vialla, kun emme voi tällaisista asioista puhua. :/ Luottamus on miehelleni arka paikka, hän sai edellisessä suhteessaan niin pahasti siipeensä ja että meidänkin suhteen alkutaival oli minun osaltani jatkuvaa vakuuttelua, että en ole samanlainen kuin tuo hänen entinen ja että minä en petä. Nykyään mies luottaa minuun täysin, mutta on silti mustasukkainen. Ei mitenkään sairaalloisesti, niin että se haittaisi suhdettamme, mutta terveellä tavalla. Ja hän rakastaa minua yli kaiken, tiedän sen. Vaikka puhutaan, että ihastuksia on kaikilla, niin jotenkin minun on hirveän vaikea uskoa että miehellä sellaisia olisi ollenkaan. Eihän hän juurikaan edes tapaa muita naisia missään. ;) Sen takia tunnenkin itseni ihan roistoksi, kun pidän omaa miestäni niin rehellisenä ja rehtinä. Mitä hän toivottavasti onkin.



Maria_24, sun ajatukset kuulostaa todella tutuilta. Juuri tuo "vie mut jonnekin ja..." on ollut mielessäni vähän turhankin usein. Aaaarh. Jos vain saisi kerran kokea sen hetken huuman, niin tästä ihastumisesta olisi varmasti helpompi päästä yli. Mutta enhän tietenkään sellaista tekisi... Toivon todellakin, että minullekin tulee jossain vaiheessa tuollainen jysähtäminen, että tajuan kuinka paras oma mieheni minulle on. Kyllähän sen varmasti jossain syvimmässäni oikeasti jo tiedänkin, mutta tämä toinen mies vaan sekoittaa ajatuksiani.



En oikein itsekään tiedä mitä haluan enää sanoa. Rakastan miestäni eikä minulla ole mitään syytä jättää häntä. Mutta mistä voin tietää, että suhteemme on oikeasti hyvä suhde? Eihän minulla ole edes kokemusta muusta! Mistä voin tietää, ettei tämän toisen tai jonkun muun miehen kanssa voisi olla vielä jotain parempaa? En tietenkään mistään, mutta miten pystyn hautaamaan nämä ajatukset?



On tämä vaikeaa. :(

Kiitos kaikille viisaista sanoistanne!



Tuosta pikkujouluepisodista on nyt kulunut viikko. Viime viikko töissä oli varsin kamala... Huonoa omaatuntoa ja ahdistusta. En pystynyt edes syömään, olen muutenkin kadottanut ruokahaluni ja nyt tämä mennyt viikko vielä pahensi asiaa. Paino putoaa rytisten. Tämä ihastukseni kohde pyöri koko viikon mielessäni ihan koko ajan, kotonakin. Minun oli todella paha olla. Ja vielä se, että en omalle miehelleni voinut kertoa mieltäni painavasta asiasta, teki asiasta kahta kauheamman. Jonkin verran sitten sainkin miehelleni purettua mieltäni meidän suhteesta ja sen "tylsyydestä". Mutta en sitten tiedä löytyikö mitään ratkaisua.



Alkuviikon suostuin töissä katselemaan miten tämä toinen mies vältteli minua, kunnes olin niin hermostunut koko ajan, että päätin yrittää selvittää asiaa. Laitoin hänelle sähköpostiviestin, jossa kysyin onko kaikki välillämme ok ja olinko ollut häntä kohtaan jotenkin ilkeä tai jotain. Olin melko varma, ettei hän vastaa, koska aihe oli sen verran kiusallinen, miehen näkökulmasta ainakin. Ajattelinkin, että "hyvä", jos hän ei vastaa, niin voin pitää häntä ihan sikana ja unohtaa saman tien. Mutta hän yllättikin minut ja oli laittanut illalla tosi kivan viestin minulle takaisin. Siinä hän sanoi kaiken olevan ok ja ihmetteli miksi olin ajatellut, että ei olisi (miksiköhän, itse vältteli minua kaksi päivää...). Luin viestin vasta seuraavana aamuna ja siitä pääni vasta menikin sekaisin... Koko päivän leijuin taas ihan pilvissä. Tämä mieskin alkoi taas käyttäytyä normaalisti ja hymyili ja katseli minua yms. En ole edelleenkään jutellut tämän miehen kanssa pikkujoulujen jälkeen, muuta kuin moikkailut yms. Olemme eri osastoilla töissä (luojan kiitos) ja näemme yleensä vain lounastauolla ja ohimennen. Mutta kaikki on siis kuitenkin hyvin hänen kanssaan.



Raffaella, olet aivan oikeassa siinä, että en tunne tätä toista miestä lainkaan. Se tästä ihastumisesta varmaan tekeekin niin jännittävää, kun hän on salaperäinen mies ja voi olla mielikuvissani ihan mitä tahansa haluan. Tietynlainen kuva minulla tästä miehestä kuitenkin on, olemmehan olleet samassa työpaikassa kohta vuoden ajan ja ruokatunneilla ihmiset juttelevat vähän muustakin kuin työasioista. Pidän myös itseäni melko hyvänä ihmistuntijana ja kun luulen, että tämä mies on hyvä tyyppi, en usko että olen kovin pahasti väärässä. Tuosta pikkujouluillasta täytyy vielä sanoa sen verran, että en tietenkään voi tietää mitä hänellä oli mielessään silloin, mutta en oikein jaksa uskoa että hän vain koitti kepillä jäätä ja siirtyi sitten seuraavaan uhriin. Työpaikallamme ei juurikaan ole muita potentiaalisia naisia iskettäväksi eikä hän minunkaan kimppuuni käynyt kovin riehakkaasti. Luulen, että hän on katsellut minua töissä jo pidempään (tai olenhan ne katseet nähnytkin) ja nyt hän vihdoin uskalsi tehdä aloitteen. Ja hän kyllä liittyi seuraani vielä sen jälkeenkin kun kuuli, että olin varattu, mutta ihan ystävällisessä mielessä.



Sekin on totta, että näen hänet parhaassa mahdollisessa valossa. Mutta kun mies on niin uskomattoman kaunis ja omistaa niin suloisen ujon hymyn ja on silti vaatimaton eikä mikään itsekehulta haiseva pleijeri, niin miten häntä voisikaan nähdä huonossa valossa! ;) Ei vaan tosissaan puhuen, olen yrittänyt saada tästä miehestä jotain huonoja puolia esille. Ajattelen, että hänessä täytyy olla jotain vikaa, kun hän on tuon ikäisenä ja sen näköisenä sinkku. Mutta näköjään edes satunnainen nuuskan käyttäminen ei ole minusta tarpeeksi ällöttävää, vaan sitä voi katsoa läpi sormien (normaalisti en voi sietää). Että kiva, olen sitten varmaan oikeasti todella ihastunut häneen.



Ongelma tässä on vaan se, että se kaikki vähä mitä tästä miehestä tiedän, on vaan liian hyvää. Meillä on samanlaiset kiinnostuksen kohteet (mm. matkustelu ja kuntoilu), hänellä on aivan loistava huumorintaju, hän on fiksu ja ainakin töissä aina yhtä positiivinen. Lisäksi olen huomannut monia "merkkejä" siitä, miksi me sopisimme hyvin yhteen. Esimerkiksi nimemme ovat eräänlainen klassikko, ei nyt tyyliin Romeo ja Julia, mutta jotain sinne päin. Hän on aloittanut työnsä täällä minun syntymäpäivänä. Meillä on samantapaisia sanontoja. Pukeutumistyylimme on hyvin samantapainen (naisen ja miehen erolla tosin). Hänellä on ainoana meidän kahviporukassa Muumi-muki, joita minä kerään intohimolla. :D Ja paljon muuta. Tiedän, tuo kuulostaa todella naurettavalta ja teinitytön päiväkirjalta. :D En tiedä uskonko edes mihinkään merkkeihin, mutta kun pää on muutenkin vähän sekaisin niin tuollaiset ihmeelliset yhteensattumat värisyttävät.

toisaalta on niin ihana tämä ihastumisen tunne,jota ei pitkässä parisuhteessa enää näin voimakkaasti koe.Toisaalta kauhea olo,kun tietää,että tunteesta pitäis vaan päästä eroon...Meillä tämä mies on samasta kaveriporukasta,joita tapaamme säännöllisesti.Hän on myös naimisissa.Eli ihan älytön tilanne.Kuitenkin olen ensitapaamisesta lähtien tuntenut vetoa häneen,en edes tiedä onko molemminpuolista,epäilys kyllä on. Tunne on voimistunut taas viime aikoina ja nyt vaan odotan koska taas nähdään...vaikkei pitäis!

Minullakin hyvä parisuhde ja ennen tätä ihastumista olin pitkästä aikaa oikein tosi onnellinen mieheni kanssa,kun pitkästä aikaa meillä on ollut enenmmän aikaa toisillemme lasten hieman kasvettua.Tai siisonnellinen olen nyttenkin,mutta silti ajatukset karkailee tähän toiseen...voivoi.

Mieheni kanssa ollaan oltu 11 vuotta yhdessä ja olen ihastunut ennenkin ja jopa vielä voimakkaammin.Ikinä en ole kuitenkaan edes harkinnut mieheni pettämistä ja ihastukset ovat menneet ajan kanssa ohi.Osa on kyllä kestänyt aika pitkäänkin.Olen aina ollut herkkä ihastumaan,joten luulen että joillain vaan on tämä "taipumus",muutenkin olen tunteikas ja herkkä.Huonoa omaa tuntoa en viitsi kauheesti potea,vaikka tietty tuntuu pahalta mieheni puolesta.Täytyy vaan odotella,että menee ohi ja toivottavasti menee.Luulenpa ettei tämä tilanne tosiaan oo harvinainen,mutta hankala se on joka tapauksessa.

Jatkan vielä. Tosiaan, mulla siihen "jysähdykseen" vaadittiin se, että mies oli jo tosissaan muuttamassa pois kotoa, eroamisesta oltiin jo päätetty. Ja tosiaan tunteet tätä ihastusta kohtaan olivat loppuneet. Onneksi mieheni suostui vielä jatkamaan yhdessä.



Minä olen kanssa ollut aika herkkä ihastumaan, mutta totta valitettavasti minun kohdallani on, että kun on kerran pettänyt, niin seuraavan kertaan on selvästi matalampi kynnys :( Perhe- ja koko elämäntilanne on sellainen, etten todellakaan haaveile rinnalleni ketään toista miestä: perhekuviot toimii, mies on hyvä isä tytöille, pari vuotta sitten ostimme unelmatalon, josta yhteinen asuntolaina siis, mieheni on älykäs, hyvässä työpaikassa ja ihan hyvännäköinenkin. Siitä huolimatta tunnen vetoa tähän työkaveriini. En edes oikein tiedä mitä hänestä oikeasti fantasioin, tosiaan ajatusmaailmamme ja kiinnostuksen kohteemme kohtaavat todella hyvin ja nautin suunnattomasti keskusteluista hänen kanssaan. 100% varmuudella voin sanoa, etten haaveile yhteisestä elämästä hänen kanssaan, vaan enemmän vetovoima on älyllistä (tämä saakin täyttymyksensä ihan luvan kanssa) ja seksuaalista (mitä vastaan pitää taistella). Tiedän että on väärin, mutta minäkin haaveilen siitä kun näemme seuraavan kerran, ja kieltämättä myös siitä mihin se voisi johtaa...



Syysmyrskyn tilanne kuullostaa aika samanlaiselta kuin omani. Itse olen myös vihainen itselleni näistä tunteista, ne pilaavat omaa fiilistä miestäni kohtaan! Elämä on paljon helpompaa kun kun kaikki seksuaaliset tunteet kanavoituvat oikeaan osoitteeseen...