Kohtalontovereita!
Olen 20-vuotias tyttö. Tänään aamulla tein testin ihmeellisten oireiden ja kun menkat olivat muutamia päiviä myöhässä. Plussaa näytti! Kyselisin siis ihmisiltä, miten reagoitte itse plussaan? Opiskeletteko? Minkäikäisiä olette? Olisi kiva vaihtaa kuulumisia ja muita ja mahdollisesti tutustua paremmin. Mietin myös että miten ja koska kerroitte vanhemmille, ystäville ja tutuille raskaudesta?
Jotenkin olen siis pitkään halunnut lasta, ja tiennyt että lapset antavat jollain tasolla elämälleni tarkoituksen (klisee ehkä, mutta kuitenkin..) Opiskelu kuitenkin kiinnostaa ja tiedostan että minun tulee opiskella. Lukio taustalla ja lähihoitajan opinnot puolillaan, mutta pääsin juuri Laureaan opiskelemaan ja tammikuussa alkaa opinnot, joten nämä lähihoitajahomma jää. Mieheni on 25 vuotta ja hänellä on vielä puolitoista vuotta jäljellä opintoja, kummatkin käymme töissä opiskelujen oheella.
Olen vähän sekaisin tuosta plussasta, enkä ehkä kunnolla tajunnut sitä ja haluisi vaan saada jonkin tosi varman varmistuksen, niin pahoittelen että teksti on vähän ehkä paikoin epäselvää.. Moni on tiennyt, että haluan lasta. Halusin lasta myös nuorena ja mahdollisesti opintojen aikana tai ennen. Uskon, että se miten jaksaa ja muuta on enemmän järjestelykysymys.. Minulle on kuitenkin hoettu opiskelun tärkeyttä "opiskele eka, ja mene sitten vielä työelämään yms ja sitten vasta" Jos tolle linjalle lähden, se saattaa vaan koko ajan siirtyä, eikä koskaan ole hyvä aika ja eikä ehkä myöhemmin onnistu. Mutta näen kuitenkin asian selkeästi, minulla on opiskelupaikka ja se mitä olen niin kauan halunnut. Joten eihän tämä ollut paha sauma? Moni ystävistäni olisi onnellisia jos tietäisivät olevani raskaana, mutta muutama sanoi "Älä tee nuorena, elämä menee pilalle, et pääse bilettämään ja tekemään asioita, se rajoittaa".. En ymmärrä tämmöistä, kullakin on tapansa tallata maailmassa, ja kuten sanoin se järjestelykysymys jos joskus haluaa viettää iltaa ystävien kanssa. Tietenkään ei voi juosta milloin tykkää bailaamassa, mutta se ei ole minua, joten inhosin tuota kommenttia "Elämä menee pilalle". Tämän takia pelkään nyt vähän kertoa vanhemmille ja joillekin ihmisille. Miten itse kerroitte? Ajattelin että joulun aikaan olisi hyvä ehkä pamauttaa, kun taas tuntuu inhottavalta pitää sisällään. Mies sanoi, ettei kerrota vielä kellekään. Hänelläkin on alkushokki kun se yhtäkkiä onkin todellista.
Vanhempani ja moni sukulaiseni ovat saaneet lapset nuorena 20-25 vuotiaina, mutta he ovat koko ajan hokeneet minulle "opiskele ja mene sitten työelämään".
Olemme kihloissa ja asumme yhdessä vuokralla. Vuokra on suhteellisen halpa, joten meillä on varaa laittaa hyvä summa yhteiselle tilille joka kuukausi. Tiukkaa tietysti tulee, mutta näköjään muutkin selvinneet, ja onhan meillä suku tukena.. kunhan joskus uskallan heille kertoa :D
Kommentit (10)
Silloin jokunen vuosi takaperin olin 18 (2005)ja ammattikoulun toisella vuodella. Opiskelut oli mennyt loppujenlopuks aika kehnosti sen takia kun pidin sitä opiskelua lähinnä pakollisena rasitteena ja enemmän olin bilettämässä kavereiden kanssa, olipa mikä tahansa viikonpäivä.
No raskaustestin tehtyäni löysin jostai ihmeestä motivaatiota. Ei tarvinnut olla bilettämässä tai jos olinkin olin selvinpäin kuskina eikä koulu enää kärsinyt.
Koulua kävin raskaudesta huolimatta niin pitkälle kuin kykenin. eli joulukuun alkuun. (LA 19.12) Viimeisen kouluviikon olin flunssassa ja olin kotosalla lepäämässä, onneksi. Tyttö päätti tulla maailmaan 5 päivä joulukuuta.
Tästä kolmisen kuukautta eteenpäin ja tein uuden raskaustestin.. positiivista vakkuutti se testi mulle. No suunnitelmat uusiksi ja kouluun meno takasin siirtyi..
tammikuussa 07 syntyi poika isojen ongelmien kanssa. Vaikutti sitten siihen että kotona oli enemmän rasitteita ja väsyin siihen neljän seinän sisällä oloon.
loppujen lopuksi lapsen ollessa 10 kk lähdin jatkamaan opiskeluja, vaikka olinkin olevinani päättänyt että en jatka enää samaa koulua. No jouduin aikaisempien hurjastelujeni takia takaisin toiselle luokalle. Mutta enemmän oli motivaatiota tullut ja ehken enemmän olin kasvanut aikuiseksi.
Nyt tilanne sillä mallilla että 31.5 saan päättöpaperit käteen ja sitten olisi mahdollista töihin mennä.. tai jatkamaan opiskeluja..
Eli kyllä asiat lutviutuu ja opiskelu paikka odottaa.
T:MK
Niin onnea! Lapsi on aina lähja, jota ei kaikille valitettavasti suoda. Olet mielestäni aikuinen, etkä mikääm teini, joten en näe mitään ongelmaa ikäsi suhteen. Toinen on mitä haluat?
Itse olen 25 ja sain juuri esikoiseni, ihanan tytön :) Kun häntä katson, tiedän mikä on tärkeintä maailmassani! Opiskelen amk:ssa 2. vuotta ja tarkoitus olisi jatkaa jo syksyllä kun tyttö on puolivuotias. Meillä kun koulua on vain 2-3 x viikossa. Tai sitten jatkan tammikuussa.
Taloudellisestu tiukkaa tietenkin on, mutta kyllä tällä selviää. Itselläni on mies töissä ja velkaa löytyy. Tulee tuo maatilan ostokin vuoden päästä...
Sitähän kaikki sanoo, opiskele, mene töihin hanki sitten lapsia. Mutta helposti siinä nainen on yli 30. Mieti kun olet 30 itse, niin lapsesi n jo 10!!!!
Silti kun olen lukenu mitä naiset eniten katuvat elämässään on seuraava: en hankkinut lapsia kun siihen oli mahdollisuus tai aloitin liian myöhään (eikä 2. lasta ole mahd. saada enää).
Voit ajatella asiaa myös näin: Mitä elämässäsi tapahtuu, jos päätät raskauden? Millaisia tunteita se heerättää? Minkälaisia todellisia muutoksia lapsi toisi?
Biletttäähän voi myös äitinä kohtuuden rajoissa. voi olla myös niin, että sinulla ei ole mitään kiinnostusta enää aamuyön taksijonossa odottaa vaan ihanaa on herätä aamullaa raikkaan pienen lapsen vierestä, joka sanoo . Äittä! :D
Uskon, että pärjäät varmasti - ja et ole ainoa!!!
Mukavaa kevättä tulevalle äidille!
Voi, onnea täältäkin! Lapset on niin kovin ihania. :) Ite opiskelen neljättä vuotta yliopistossa, kaks vuotta vielä jäljellä. Meillä kaks lasta, molemmat opiskeluaikana saatu. Esikoinen syntyi tokan opiskeluvuoden jälkeen kesällä, kuopus vuos sitten keväällä. Haluan vaan kannustaa vähän, koulusta joustoa saa ainakin meillä aika helposti esim lapsen sairasteluissa, raskausaikana ym. Lisäks: koulu ei häviä mihinkään vaikka välillä olis vuoden, pari poissa! Ite täällä kuumeilen kolmatta, joten taitaa taas tulla välivuosi... ;) Mut ajattelen sen sitte niin, että valmistumisen jälkeen voin rauhassa keskittyä töihin, eikä tartte sitte tuskailla näitä asioita. Uskon myös että näin suht nuorena sitä jaksaa paremmin.
Ite en usko ollenkaan siihen, että elämän pitäis olla jotenkin valmis, ennen kuin voi lapsia hankkia. Meillä pieni asunto ja rämä auto, mut näillä mennään. Loppujen lopuks, aika vähän sitä lapsi tarvitsee syntyessään tähän maailmaan. :) Meillä on hyödynnetty runsain mitoin huuto.nettiä, kirppiksiä, alennusmyyntejä, sukulaisten avustuksia... Tosin, tässä nyt saman tien voin tunnustaa haaveilevani siitä ajasta kun mäkin oon töissä ja voin mennä OIKEESEEN kauppaan ostamaan tytöille vaatteita. Mut sit se varmaan tuntuu vieläkin ihanemmalta, kun sitä osaa todella arvostaa. ;)
Kenelläkään ystävilläni tai tuttavilla ei ole lapsia, eikä kukaan ainakaan ikäiseni ole pitkään aikaan edes haluamassakaan perhelisäystä. Tämän takia olisi mukava puhua jonkun kanssa, joka on samassa tilanteessa tai ollut. Vaikka puhuisin ystäville, tuskin he ymmärtävät tätä samalla tavalla kuin ne jotka ovat kokeneet tai kokemassa asiaa.
Heips.
Sain toki ensimmäisen muksun 18 vuotiaana, aloin odottaa lasta 17 vuotiaana,
Opiskelin toista vuotta kauppiksessa.. Silloin se oli aika kova paikka, varsinkin isälleni joka silloin oli sitä mieltä että kasvaisin itse ensin aikuiseksi... en tod. ollut kypsä silloin. Raskauden myötä kuitenkin kasvoin äitiyteen ja nyt minulla on mitä ihanin ja rakkain 4 vuotias poika. Toisaalta olen erittäin tyytyväinen että sain lapseni silloin... kaveri piiri toki muuttui, mutta se on kohdallani vain postiivista. Sain muutamia uusia kavereita jotka ovat vieläkin pysyneet mukanani. Lapsen saaminen kesken opintojen on mielestäni hyvä juttu, jos heti valmistuttua alkaa muksua touhuamaan, niin silloin voi joutua olemaan aika kauan pois työelämästä..jolloin työnsaanti taas vaikeutuu. Minä itse kävin koko kakkos vuoden koulussa (poika syntyi heinäkuussa), olin vuoden pois ja menin kolmos vuottakäymään suoraan syksyllä muksun ollessa 1v1kk. Jolloin en tavallaan ollut jäänyt mistään paitsi, oli varmuus siitä että saan käydä koulun loppuun ja pääsen sitten valmistuttua työelämään. Nyt reippaat 4 vuotta myöhemmin, tunnen tehneeni oikein. Täällä kuumeillaan nyt pikkukakkosta ja olen koulussa taas, opiskelemassa erialaa. En koe joutuneeni luopumaan baareilusta, illanvietoista kavereiden kanssa yms... on paljon asioita mitä voi tehdä yhdessä muksun kanssa ja pääsee sinne baaariinkin silloin tällöin, siihenkin vain tuli lapsen myötä järkeä, ettei siellä tule joka viikonloppu ravattua..eipä sillä nykyään olen paljon mieluummin omien ukkeleitteni kanssa kotosalla viikonloppusin.
Toivottavasti tästä jotain selkoa saaa....
Kiitos vastauksesta :) Olet nytten 22 vuotta?
Olen vaan itse vähän hukassa kaikesta, vaikka olen ollut paljon päiväkodissa ja kuntosalin lapsiparkissa töissä ja myös hoitanut tuttujen ja sukulaisten lapsia. Se oma on kuitenkin aivan eri juttu. Luen kauheasti kaikkia asioita, keskusteluita, lehtiä ja kirjoja, mutta kuitenkin suhteellisen avoimin mielin, ettei tule mitään turhaa stressiä ja liiallisia mielikuvia jostain asioista, joista syntyisi pelkotiloja.
Eniten mietin juuri tuota, että tuttavapiirissä ei ole ketään, jolla olisi pieniä lapsia tai olisi raskaana tai edes haluisi lasta. Mutta varmaan niitä jossain puistoissa tapaa (tosin en tiedä tapaako enää niin paljon kuin silloin kun olin itse pieni) ja muissa hommissa. Juttuseura olisi mukavaa ja vähän ajatusten vaihtoa ja ihan muustakin puhumista.
Kirjoitin pitkän jutun, mutta se hävisi jonnekkin.... koitetaan vielä...
Minä olen nyt 22 ja mieheni myös.
Oma lapsi on aina oma ja se on ihan eri juttu kuin vieraitten, meilläkin on aina kotona ollut pieniä, koska äiti oli perhepäivähoitaja. Kun sain oman muksun syliin enpä tiennyt paljoakaan... Minäkin luin paljon kirjallisuutta yms... mutta ei se lapsi tainnut ihan niiden opusten mukaan aina toimia... mistähän lie se johtunut? No joo, kyllä minä niistä paljon hyviä vinkkejä sain, mutta näin jälkiviisaana voin todeta että ei niitä kannata ihan orjallisesti sitten noudattaa, aika näyttää mikä on parasta itselle ja vauvalle. Paljon tietoa sain myös neuvolasta, meille sattui aivan ihana täti, joka on muuten meillä vieläkin.
Minäkin suunnittelin tekäväni asoita näin ja noin, ennen kuin muksu oli syntynyt... noh ei se mennyt ihan niin. Revin stressiä ihan ihme asioista... jos en jaksanutkaan tehdä juuri silloin sitä mitä olin ajattelut tekeväni. Koin silloin olevani maailman huonoin äiti. Mieheni puhui sitten minulle järkeä.. Onneksi!! Jälkeenpäin ajatellen minua naurattaa koko asia. Meilläpäin ei kyllä leikkipuistoissa uusia kavereita saa... ollaan aina omalla porukalla kun ollaan ulkona, täällä ihmiset haluavat olla omikseen. Meidän paikkakunnalla on alle 25 vuotiaille äideille oma "kerho" sieltä olen muutamia kavereita saanut. Rohkeasti vain ottamaan selvää oman paikkakunnan tarjonnasta, neuvolassa varmaan osaavat kertoa ja mll:llä. minulle voit laittaa vaikka mailia jos ajatusten vaihto kiinnostaa :)
Joo tuttu juttu, joskus minultakin häviää kirjoitus kun olen raapustanut pitkät selitykset..
Kiitoksia vastauksesta. :) Koen saaneeni kuitenkin päiväkotityöstä ja muista itselleni sopivia kasvatustyylejä ja myös ihan ehdottomia ei sopivia kasvatustyylejä, kaikenlaista nähneenä :P. Tosissaan minulle tulee tämä vauva-lehti ja jonkun kirjankin lainasin, joka on kyllä vissiin 90-luvulta ja varmasti siitäkin ne "kasvatusihanteet" ja muut jutut ovat hurjasti muuttuneet. Mutta kuhan luen ajan vietteeksi, enkä niin tosissaan. Itsehän siihen vanhemmuuteen kasvaa raskausajan sekä kun lapsi on syntynyt, niin sen aikana. Käytännössä oppii parhaiten, mutta eipä siitä sinänsä haittaakaan ole että vinkkejä satelee :). Kuten sanoin, kunhan on vain avoimin mielin.
Hyvä että miehesi oli tukenasi ja varmaan oli se rauhallisempi osapuoli. Välillä tuntuu, että olen itse kuin hurjamyrsky ja sitten taas kuin tyynimeri, ihan kuollut. Ja mies yrittää pysyä perässä, vaikka ei kyllä oikein tahdo pysyä, mutta onneksi nyt ymmärtää jo mikä tilanne on..
Ajattelinkin että tuo puistokulttuuri on vähän muuttunut niistä ajoista "kun minä olin nuori" :P .. Joo, en ole kuullut ainakaan mistään kerhoista, voi olla, pitäisi ottaa vähän selvää, kiitoksia vinkeistä :)) Neuvola on parin viikon päästä, niin eiköhän siellä selviä asiat jotenkin :)
Ette ole mielestäni mitenkään liian nuoria ja opiskella ehtii AINA! =) Itse sain lapseni 17 ja 19 vuotiaana. Nyt opiskelen toista vuotta ja olen siis 21. Mies käy töissä, asumme vuokralla. Vuokra on n. 650€ kuussa, pärjäämme hyvin. Meillä on kaksi autoa jne..Onnittelut plussasta. Lapsi on aina lahja.
Itse sain lapsen kun olin ollut vuoden yliopistossa. Kävin raskaana ollessa koulua ihan normaalisti melkein synnytykseen asti ja 22-vuotiaana sain sitten pojan. Olin vuoden kotona ja sen jälkeen kävin vuoden verran koulua etänä välimatkan takia. Nyt olen taas täysipäiväinen opiskelija. Poika on päiväkodissa ja viihtyy hyvin.
Olen nauttinut äitiydestä ja opiskelusta. Koulusta voi olla helpommin pois jos tulee sairastelua. Pojan päiväkotipäivät ovat vain 5-6 tunnin mittaisia, koska voin itse määritellä missä tahdissa opiskelen. Ei siis veny pitkiksi. Kotona on aina menoa ja melskettä kolmivuotiaan kanssa niin ei tule stressattua koulunkäyntiä suotta. Opiskelutovereiden silmissä näytän arjen sankarilta, vaikka kieltämättä ei joskus siltä tunnu! :)
Lisäksi on ollut ihanaa seurata lapseni ja isovanhempien suhdetta. Minun ja mieheni vanhemmat ovat nuoria ja virkeitä ja poika on heille suuri ilo. Lapsi koskettaa niin monen elämää.
Joten älä huoli, kaikki kääntyy parhain päin. Ja mitä raha-asioihin tulee, vauvat syö aika vähän ;) No mutta ihan tosissaan sen ei pitäisi olla kynnyskysymys. Kannattaa opiskella, vuodet menevät nopeasti ja sitten on aikaa olla työelämässä eläkeikään asti.
Mitähän muuta tästä tuli mieleen.. Niin, kun olin raskaana, minulle moni sanoi, että "voi kun sun elämä tulee muuttumaan, ei ole mikään niin kuin ennen" ja minua ärsytti, en tahtonut minkään muuttuvan. Noh, kyllähän se muuttui, parempaan. Kaikki tekeminen tuntuu mielekkäämmältä, opiskelukin. Ja silti olen päässyt festareille, ulkomaille ja kavereita tapaamaan enkä koe lasta rajoittavaksi. Harvemmin tietenkin, mutta mitä sitten.
Tästä tuli paljon pidempi kuin ajattelin. Mutta siis onnea teidän perheelle ihan mahdottomasti! Ja nauttikaa raskaudesta ja vauva-ajasta. Lapsen kanssa on niin hauskaa! :)