Raivoaako miehesi?
Saako miehesi raivokohtauksia pienimmistäkin asioista? Haukkuuko hän suuttuessaan sinut (ja lapsesi, sukusi, lemmikkieläimesi ym.)?
Olen huomannut että paljon on maailmassa tällaisia keskenkasvuisia uroksia, jotka puolustelevat tekojaan sillä, että olivat a) väsyneitä b) nälkäisiä c)stressaantuneita d) kaikkea edellämainittua.
Itse allekirjoittaneella, tai lapsilla ei tietenkään ole koskaan lupaa suuttua, sanoa vastaan tai mököttää, koska se on turhaa mielen ilmausta. Ja lapsellista.
Onko meitä monta täällä? Haluaisin vertaistukea samassa tilanteessa olevilta. Onko tilanteelle tehtävissä mitään? Muuttuuko mikään koskaan? Kertokaa kokemuksianne. Jo tieto siitä, etten ole yksin, auttaa.
Kommentit (4)
Meillä ei ole vielä mennyt fyysiseksi, onneksi. Takana kuitenkin koko ajan jonkinlainen pelko että niin tulee käymään. Läheltä on mielestäni pitänyt. Vaikeaksi asian tekee se että lähdin edellisestä suhteesta väkivallan vuoksi. Silloin siihen kytkeytyi alkoholismi ja mustasukkaisuus. Terapiasta on ollut puhetta, aiemmin on käyty sellaisessa masennukseni vuoksi. Silloin parikäynnit piti lopettaa, koska en voinut puhua, itkin vain. Olen ollut elämässäni yksinkin lasten kanssa joitakin jaksoja. Nyt tuntuu että olen silloin ollut onnellisimmillani, jos ei oteta huomioon molempien parisuhteideni rakastumis/ihastumis/huumantumisvaihetta. Pelkään että jos menemme terapiaan se tarkoittaa suhteen loppua, mutta jos emme mene tilanteet pahenevat, ja olen pakotettu lopettamaan yhteiselämä. Umpikujassa ajatusten kanssa.
Miehelle kun olen puhunut tunteistani, hän hakee vain syitä käytökselleen meistä muista. :(
sitä kovasti toivon, koska muuten meilläkin saattaa olla ero edessä... mutta kyseessä on (ainakin mieheni tapauksessa) sairaus, epävakaa persoonallisuushäiriö tai rajatilahäiriö, googlaamalla löydät lisätietoa. englanniksi löytyy vielä enemmän tietoa, googlaa BPD tai bordeline personality.
meillä raivokohtaukset kohdistuvat onneksi vain minuun, ja minä sitten olenkin syyllinen kaikkeen pahaan maailmassa. lääkkeet eivät auta, odottelen, jos mies pääsisi ja myös menisi terapiaan. mitä olen lukenut, terapiasta ei ole apua, jos henkilö itse ei ole siihen sitoutunut, ja ainakin tällä hetkellä miehellä on taas sellainen vaihe päällä, että hänessä ei ole mitään vikaa...
tässä siis lyhyt vastaus, kaikissa tapauksissa ei ehkä ole kyse tästä, mutta lukekaa lisää, niin tiedätte ja osaatte ehkä suhtautua paremmin tilanteeseen.
Hei,
minun mieheni on viime vuosina saanut silloin tällöin ihan kauheita raivokohtauksia ja niitä on nykyään enenevissä määrin ja pienemmistä aiheista. Pahin kohtaus on mielestäni se, kun 3-vuotias sai kuulla kunniansa keskellä yötä pissattuaan sänkyyn. Hän mm. uhkasi laittaa lapsen parvekkeelle yöksi.
Meillä viha ei kohdistu minuun, vaan lapsiin ja lemmikkiin. Syyksi epäilen vuosia jatkunutta alkoholin käyttöä, päivittäistä jo noin 10 vuotta. Olen harkinnut eroa, koska pelkään lasteni puolestani, mutta toisaalta hän on myös todella kiltti ja osallistuva isä, ja pelkään, että huoltajuusasiat saattavat mennä hankalaksi.
Meillä raivokohtauksista seurasi myös fyysistä väkivaltaa sekä mua että lapsia kohtaan. On käyty perheneuvolat ja terapiat, mikään ei auttanut. Välit meni tästä syystä muutenkin huonoiksi, ja viimeisen tempun jälkeen(tytölle jäi pysyvät arvet raapimisesta) tuli lopullinen ero. Kun ei ihminen pysty itse tiedostamaan milloin raivostuu, niin ei sitä pysty estämäänkään. En neuvo eroamaan, yksin ei todellakaan ole kivaa, kannattaa mennä terapiaan, me saatiin sitä perheneuvolasta.