Miten usein isovanhemmat kayvat lapsenlapsia ulkomailla katsomassa?
Onko muilla isovanhempien saaminen lapsenlapsia ja omia lapsia katsomaan ulkomaille kiven alla? Meilla isovanhemmilla kylla olisi lomaa riittavasti(se 5 vkoa) vuodenaikana seka ulkomaanmatkaan etta omiin juttuihin. Rahaakin lentolippuihin tuntuu olevan, silla lahettavat lapsenlapsille ja meille lapsille lahjoja vuoden aikana jo pelkastaan lentolippujen edesta. Vaittavat myos, etta olemme heille elamassa tarkeinta, mutta tuntuu silta, etta teot puhuvat toista. Uskon, etta pitkalti kyse on jonkinlaisesta saamattomuudesta ja tottumattomuudesta lentamiseen, puhuvat kuitenkin auttavaa englantia.
Mutta en voi vain kasittaa tata, luulisi, etta lasten ja lastenlapsien nakeminen olisi kaikkein tarkeinta, etta sita tinkisi kaikesta muusta vuoden aikana+puskisi lapi harmaan kiven(tekisi kaikkensa), etta paasisi mahdollisimman usein rakkaimpiaan tapaamaan ja ennen kaikkea yllapitamaan/rakentamaan suhdetta lapsenlapsiinsa. Tuntuu, etta kyse on jonkinlaisesta tunnevammaisuudesta, jos oma mukavuus/ei halua jarjestella lentoja etukateen/saamattomuus menee lastenlapsien nakemisen edelle?
Isovanhemmat kylla odottavat meidan tulevan Suomeen lapsikatraan kanssa ja ollaan pettyneita, jos tullaankin vain kerran vuodessa. Olemme onnekkaita, jos paasemme Suomeen kerran vuodessa, minusta se muutama viikko Suomessa ei vaan riita lapsenlapsi/isovanhempi-suhteen rakentamiseen, vaan olisi reilua, etta isovanhemmat kavisivat taalla ainakin kerran vuodessa, jolloin nahtaisiin siis puolenvuoden valein. Luulisi viela, etta kahden, terveen keski-ikaisen olisi helpompaa/halvempaa matkustaa kuin lapsiperheen, jossa jo aika-eroista toipuminen on rankkaa. Loytyyko muita kohtalotovereita, eniten saaliksi kay omia lapsia, joilla suhde isovanhempiin jaa vajaaksi.
Kommentit (14)
On aina kaynyt minun luona ihan vahintaan pari kertaa vuodessa, ja siita hetkesta kun ilmoitin, etta olin raskaana, olisi kylla ollut taalla vaikka koko ajan. Nykyaan kay taalla ehka n. kolmen tai neljan kk:n valein, niin etta asuu viikon tai pari meilla, ja on sitten aina valilla oleillut pidempaankin niin, etta on asunut edullisessa B&B:ssa, etta " ei kay meidan hermoille" (kuten siis itse sanoo). Mun aitini onkin kylla mainio, ja on aina itsekin haaveillut ulkomaille muuttamisesta, mutta nuorena ei saanut hyvaksyntaa vanhemmiltaan, ja sitten mun isani taas ei koskaan innostunut asiasta. Aiti siis kuitenkin selvasti tykkaa, etta on tallainen tukikohta ulkomailla. Isa sen sijaan ei niin valita reissata, ja hanta nahdaan oikeastaan vaan, kun itse mennaan Suomeen.
Eika se lyhyt valimatkakaan aina valttamatta tarkoita, etta kiinnostusta riittaa, valitettavasti. Anoppi asuu naapurikaupungissa, mutta olisiko tuo kaynyt taalla nyt kahdesti viimeisen vuoden aikana, ja silloinkin vaan pikaisesti pistaytymassa.
Siis keski-ikäiset vanhemmat molemmilla. Mun vanhemmat käy parhaimmillaan kolmekin kertaa vuodessa, siis vaikka pitkän viikonlopun, viikon tai kaksi, ihan just siitä syystä, että saavat suhteen lapseen rakennettua. Siis tietoista toimintaa ja heille kovin tärkeää. Me yritetään käydä kaksi kertaa vuodessa sekä Suomessa, että miehen kotimaassa. Siis mun vanhempia nähdään ainakin 3kertaa, joskus jopa viisi kertaa vuodessa!!! Ihanaa. Olen tosi kiitollinen. Ei heilläkään raha puussa kasva, mutta huomaa, että nämä jutut on etusijalla. Niin myös suomessa asuvat lapsenlapset. Käyvät kaikkia katsomassa myös, vaikka se tietää ajelua sinne tänne...
Entäs appivanhemmat? Eronneet ovat ja niin huonoja matkustamaan kuin olla pitää. Kun useempi vuosi asuttiin heiltä noin puolentoista tunnin matkan päässä, niin yhdellä kädellä sai laskettua kummankin vierailut... joten turha toivoa, että tänne ihan helpolla eksyisivät. Kuulema taloudellisesti tiukkaa. Hah, meillä vasta tiukkaa onkin. Silti jos me ei heidän luona käytäis ja soiteltais, niin olispas nuivaa yhteydenpito. Anoppi soittaa ehkä kerran joka toinen kk, appi ehkä kerran vuodessa jos on asiaa. Mies sitten pitää yhteyttä ja onhan ne iloisia kun poika soittaa. Ärsyttää vaan, kun heidän olis ihan yhtä halpa soittaa, ehkä halvempikin, mutta jotenkin on vaan iskostunut päähän varmaan että ulkomaille soitto on kallista...
Grr, kiehun välillä kiukusta. Jos tuon ikäisenä kun vielä vois matkustaa, ei saa mihinkään lähdettyä, iin se ei myöhemminkään tule onnistumaan... Mun vanhemmat sitävastoin tulevat varmaan vielä pyörätuolissakin istuen käymään... :) Heillä on niin erilainen elämä, ja meidän perheessä välittämistä näytetään niin, että käytännössä otetaan aikaa toinen toisellemme. No, kun ollaan appivanhempien luona niin he eläävät vaan omaa elämäänsä silloinkin, siis ottaavat vähän aikaa SOVITTUIHIN ruoka-aikoihin, mutta sitten on yleensä jo taas vähän kiire lenkille, halonhakkuuseen, tiskailemaan, pyykkäämään, tms...
Nyt on alettu tehdä niin että siellä päätetään ihan vapaasti mitä itse tehdään, antaa tietysti meille vapautta. Musta tuntuu että en pety itsekään joka kertaa vähäisestä kiinnostuksesta, kun en edes odota mitään. Lapsen jätämme anopille hoitoon, kahdestaan kun ovat pärjäävät ilmeisesti ihan hyvin, silloin ottaa onneksi aikaa lapselle. Muuten vähemmän... Mies on tottunut heidän tyyliinsä, mutta mä tulkitsen aina tuollasen käytöksen niin, että me ei vain olla mitenkään tärkeitä heille. Mä en tiedä mistä " rakkauden" voi heidän käytöksestään lukea, se kun ei ilmene millään tavalla millä mä oon tottunut käytöksestä positiivisia tunteita ymmärtämään... eikä ole siitä kiinni, etten ymmärtäis heidän maansa kulttuuria, parhaat ystävänikin ovat siellä, joten kulttuuri on enemmän kuin tuttu. Heidän perhekulttuurinsa vaan on niin nuivaa...
matka ei ole pitkä: 2.5 tunnin lento, molemmat isovanhemmat ovat aika tuoreita eläkeläisiä, mutta niin kiireisiä. Nämä siis ovat minun vanhempani.
Miehen äiti on käynyt kerran 12 vuoden aikana. Kaukaisista maista matkailu ei ole niin helppoa kun tarvitsee kutsuviisumit ym. Hänellä alkaa ikäkin painaa.
Aktiivisin vierailija miellä on kummitätini, eläkeläinen ja itsellinen nainen. Hän käy 2 kertaa vuodessa säännöllisesti ja ajoittaa vierailunsa tarkoituksella ajankohtiin, jolloin tarvitsemme apua (muutto, uusi vauva, lasten loma koulusta jne).
aitini kay saannollisesti 2xvuodessa kahden viikon lomalla ja asuu myos luonani; etta kaikki sekunnit ovat kaytettyina! Isani kay kerran kahdessa vuodessa kuten veljenikin! Isalle olenkin arsyyntyneempi kun on jo elakkeella niin voisi tulla pitkallekin lomalle, mutta on niin saamaton...muita sukulaisia kay harvakseltaan, ovat hotellilomalla ja ottavat yhteyksia kun tulevat (ehka kerran kolmessa vuodessa!) Enimmat yhteydet pidetaan meseilla ja puh.viesteilla(vanhempien kanssa paivittain) Lapseni kun eivat puhu suomea soittelut isovanhemmille eivat onnistu, mutta kirjoitellaan e-maileja, jotka mina sitten kaannan; hyvin on yhteydet pysyneet niinkin ja laheisia ovat toisilleen!!
Kun meillä ei vielä ollut lapsia, äiti ei tullut käyneeksi meillä kertaakaan. Lapsenlapsia on nyt käynyt muutamia kertoja katsomassa, mutta hän ei millään haluaisi matkustaa yksin, vaan on aina saatava joku mukaan henkiseksi tueksi, vaikka on kielitaitoinen ihminen ja kaikkea. Ja kesälomaakin hänellä on vaikka kuinka pitkään, mutta mieluummin lähtee Lappiin kuin meidän luo. Meitä sitten kuitenkin odotetaan Suomeen, vaikka paljon hankalampi on lasten kanssa meidän matkustaa kuin hänen yksin... (Nimimerkillä En ole katkera mutta kuitenkin...)
sekä lastenlapsia että suomesta mummi ja ukki sekä serkutkin käyvät kyläilemässä. Lapset 8v ja pian 2v...esikoinen oli vajaan kuukauden vanha kun äitini tuli luoksemme ja oli kaksikuukautta kerrallaan ja sitten menimmekin yhdessä suomeen lomalle...äitini on siitä asti vieraillut luonamme n 2x vuodessa ja ollut tosiaan pitkiä aikoja 2-3kk kerrallaan.
Isäni (vanhempani ovat eronneet) tulee yleensä joka joulu meille ja laittaa suomalaisen joulupöydän, siitä tullut jo näinä vuosina ns tradiotio...joskus isäni käy myös kesällä, ollen silloin 3-5viikkoa kerrallaan.
Taitaa niin minua kuin lapsiammekin sitten onnistaa.
Se on todella kivaa, mutta han ehtii viipya vain noin 4-5 paivaa kerrallaan, mika on taas harmi, se aika kun hujahtaa niin nopeasti.
Siskoni on kaynyt naiden 11 vuoden aikana muistaakseni 4 tai 5 kertaa... ja serkkuni kerran.
Siina kaikki vieraat!
Kaikki aikoinaan lupailivat etta tullaan, tullaan, mutta eipa ole ketaan nakynyt. Suomen lomillakin useilla sukulaisilla on aina niin kiire, etteivat ehdi aina nakemaan. Valilla tuntuu etta pitaisi antaa jo olla, mutta sitten mina kuitenkin yritan lasten vuoksi etta onnistuisi tapaamiset ja oppisivat tuntemaan sukulaisiaan.
Se tuntuu surulliselta kun lapsilla on syntymapaivat ja eivat saa onnitteluja Suomesta oikein ollenkaan, joulukorteista nyt enaa puhumattakkaan! Niin, ja ei ole yksipuolista, mina lahetan joulukortit joka vuosi!
Niin ja esikoinenkin on vasta työn alla joten en ehkä näe asian kaikki puolia, mutta minusta on tavallaan hieman epäreilua odottaa että lapsien isovanhemmat käyttäisivät kaikki lomansa teidän luona (ja ehkäpä vielä kaikki liikenevät euronsa lentoihin). Onhan heillä oma elämänsäkin elettävänä ja niin karua kun se onkin, on ulkosuomalainen itse valinnut osansa. Sääli on lasten kannalta jos isovanhemmat jää etäisiksi.
Noin niinkun periaatteessa siis on minun mielestäni enemmän ulkosuomalaisen vastuulla kyläilyt.. no joo, näkemykseni saattaa muuttua kun lapsi ilmaantuu kuvioihin.
Tarkoitus ei ole loukata ketään vaikka mielipiteeni eroaa muista.
aurinkoista kevättä itse kullekin missä sitten olettekin.
Olisin voinut itsekkin ajatella noin ennen lapsien saantia, mutta mielesi kylla hyvin luultavasti muuttuu sen esikoisen saannin jalkeen. Onhan se lapsen syntyma jo niin herkka hetki, puhumattakaan kehitysvaiheiden ainutlaatuisuudesta, lapsesi oppii kavelemaan, juoksemaan vain kerran, etta kylla siina isovanhempien halu olla lasna on tarkeaa, nama ovat vanhemmille hyvin tunnepohjaisia juttuja, ymmarrat paremmin sitten kun olet itse aiti/isa.
Kuten ensimmaisesta viestista voit lukea, ei ole tarkoitus kieltaa isovanhempien omia menoja, tottakai sita omaakin elamaa pitaa olla! Ainakin omilla vanhemmillani on se suomalaisittain ruhtinaallinen 5 vkoa lomaa, josta luulisi vuodessa viikko tai pari liikenevan lapsenlapsia katsomaan, kaytammehan mekin joko koko lomamme tai ainakin ison osan siita Suomeen matkustamiseen, jotta isovanhemmat paasevat nakemaan meita ja lapsiamme, kylla tama matkustaminen pitaisi minusta tapahtua 50/50 vaivannaolla. Tietenkaan ketaan ei voi pakottaa matkustamaan, jokaisella on oikeus laittaa elamassaan asiat tarkeysjarjestykseen, tamahan on taysin isovanhempien oma valinta. Yhtaan ei kylla jaksa kuulla harmitteluja siita, kuinka asumme niin kaukana tai on ikava, lentoja tulee tanne useampi joka paiva, kaikki on ihan itsesta kiinni.
Siis piti vaan sanoa, etta huomaan kuinka hyvin meilla on tassa suhteessa asiat. Mun isa on pikkukaupungista kotoisin ja rakastaa suurkaupunkeja, tulee mielellaan tanne lomalle 2-3 kertaa vuodessa ja mun aitikin joka on enemman maalla viihtyvaa tyyppia kay pari kertaa vuodessa ja on viikon tai kaksi. Mekin kaydaan Suomessa ainakin 3 kertaa vuodessa niin etta suhteet isovanhempiin on todella laheiset. Anoppi ja appi asuu kaukana, olivat taalla kuukauden kun lapsi oli vuoden vanha, nyt kutsutaan uudestaan. Meidan lapsi oli eka lastenlapsi mun vanhemmille ja on niille todella tarkea. Jos ei isovanhempia kiinnosta vierailla niin vaikea kai niita on pakottaa, ikava tilanne, en tieda mita itse tekisin. Siina mun mielesta haviaa seka isovanhemmat etta lapset, mun vanhemmille ainakin mummius ja vaarius on todella iso asia.
hyvä jottei joka toinen viikonloppu meille kylään :)
Mun omat vanhemmat on käyneet meillä puolen vuoden aikana 2x ja ovat tulossa parin viikon kuluttua taas uudelleen. Appivanhemmille sen sijaan tuntuu matkustaminen tänne parin tunnin lennon päähän jotain aaaaaivan ylivoimaista ja keksivät milloin mitäkin syitä miksi eivät tule... :( Totuus taitaa kuitenkin olla se, että pelkäävät lähteä, mutta eivät kehtaa tunnustaa sitä! Ja niin kuin joku muukin tuossa aiemmin kirjoitti samaa, niin ovat pettyneitä jos ei tullakaan käymään Suomessa silloin kun he ovat ajatelleet tai jos viivytään vain muutama päivä.
Muutoinkin pidetään enemmän yhteyttä omien vanhempieni kanssa, jutellaan (tai siis isovanhemmat ja lapsenlapset juttelevat :) webbikamerassa pari kertaa viikossa ja soitellaan kerran-kaksi viikossa (yleensä lyhyesti).
Minun vanhemmat tulevat kerran vuodessa meille ja viipyvat 2-3 viikkoa.Siskoni miehensa kanssa vierailee myos kerran vuodessa.Me lennamme Suomeen yleensa kesalla 3 viikoksi ja silloin talloin myos jouluna.
Meita on sisarukset samassa maassa ja samassa kaupungissa(kivaa!),joten perheen vierailut jakaantuu meidan kesken,joten ei ole edes raskasta...
ollaan onnekkaita, kun lapset tapaavat isovanhempiaan monta kertaa vuodessa. Asutaan täällä eteläisessä europassa, joten lentomatkakaan ei kestä tänne suomesta kuin kolmisen tuntia. Me käydään suomessa 3kk välein. Firma maksaa lennot perheelle 4 kertaa vuodessa. Kummatkin isovanhemmat käyvät myös täällä 3 tai neljäkin kertaa vuodessa. Eli kovin pitkää erossa oloa ei lapsille ja isovanhemmille tule. Viikottain ollaan myös skypellä ja puhelimella yhteydessä. Skype on kyllä ihan huippu juttu näin ulkomailla asuvana!!!
Olemme asuneet nyt noin kuusi vuotta pois Suomesta ja kyllä se on vähäistä se isovanhempien kyläily. Minun äitini ei ole käynyt meillä kertaakaan ja tänä vuonna sama meno tuntuu jatkuvan. Isäni on käynyt meillä kaksi kertaa ja appivanhemmat viisi kertaa. (appivanhemmat pitävät muutenkin yhteyttä kiitettävästi lapsiin ja meihin)
Esikoisella on hyvä suhde kaikkiin isovanhempiin, siitä en voi valittaa. Suhteet ovat muodostuneet hyviksi kait sen vuoksi, että me ravasimme ennen noin 3 kertaa vuodessa Suomessa, lisäksi me soiteltiin usein (asuimme tuolloin Norjassa), lähettelin kuvia ja kirjeitä jne. Mutta nyt on tilanne toinen, kun asumme Venäjällä. Vaikka olemme saaneet skypen, ja se on myös isovanhemmilla, niin ei me juuri soitella.
Olen sanonut, että VR ja Finnair kulkevat myös Suomesta Pietariin, joten kyllä tännekin voi tulla. Mutta aina vaan oletetaan ja odotetaan meidän menevän SUomeen. Ennen meitä kutsuttiin " rikkaiksi norjalaisiksi" (mikä oli aivan typerää ja naurettavaa ottaen huomioon sen, että mies oli opiskelija!) ja se kertoo jo paljon asenteesta... ja luulen, että se asenne(vamma) vaikuttaa siihen, miksi he eivät voi tulla käymään tai soitella.
Olen tullut kylmemmäksi tuon asian suhteen. En jaksa nähdä kamalasti vaivaa. Soitan JOS hyvältä tuntuu. Ja kyläilyasian olemme ratkaisseet niin, että me menemme lomalle sinne minne me halutaan. Ja se päätös tuntuu hyvältä! Ja sitten emme odota enää ketään meille, saavat nimittäin tulla jos haluavat :)
Ja olen muuten sinun kanssa samaa mieltä, että eikö tosiaan yhden tai kahden aikuisen ole helpompi matkustaa kuin lapsiperheen. Se on tietysti myös halvempaa.