Ujo ja arka lapsi, vai jotain muuta?
Meillä ollaan tutkimuksissa kun lapsemme käyttäytyy erikoisen ujosti ja arasti ja pelkää niin vieraita aikuisia kuin lapsiakin. Päivähoidon kanssa on ollut ongelmia.
Vanhempien seurassa hän on kutakuinkin normaali lapsi, mutta vaatii sen vanhemman aina leikkeihin lähettyvilleen. Ikää on kohta 5 vuotta ja on helpottanut iän myötä selvästi tämä vierastaminen. Mutta ihmiset aina ihmettelevät, sillä lapsemme ei puhu mitään kenellekään. Hän ikäänkuin jopa lukittuu.
Äitinä minusta lapsessamme ei ole mitään varsinaista vikaa, nykyään vaan on ihan liian isot päivähoitoryhmät ja kouluryhmät ja muut ja ujot ja aremmat ja kiltit jäävät jalkoihin, kun äänekkäimmät ja rohkeimmat saavat kaiken ensimmäisenä.
Onko muita vanhempia joilla olisi tämän tyyppisiä lapsia ja ajatuksia? Olisi niin hyvä tietysti muuttaa johonkin pienelle paikkakunnalle jossa olisi vielä pienempiä ryhmiä, eikä puuhata lapsellemme mitään erityisdiagnooseja. Tietysti kin jos löytyy oikeasti aihetta, niin miksei jos se on lapsen parhaaksi, mutta tuntuu vaan että nyt on kyse juuri siitä, että ujoja ja arkoja syrjitään nykymaailmassa. Ja tiedän, että lapseni on keskivertoa älykkäämpi ja kirjaviisaampi ja lahjakkaampi mm. keskittymistä vaativissa puuhissa, mutta mistään autismista on turha puhua psykologinkaan mukaan.
Itsekin olen hiljaisempia ja tiedän että monessa paikassa minä en pärjäisi tällä sanavalmiudella, mutta oma ala on löytynyt sentään. Siinä mielessä karaisu on auttanut minua, mutta pikkuhiljaa ja omilla ehdoillani.
Kommentit (3)
Meillä on aikaa kulunut ja tutkimuksissa edistytty, ja on kallistuttu siihen suuntaan että nyt tutkitaankin Aspergerina, hyvätasoisena tai jotain sellaista. Asioiden nimeäminen helpottaa. Kotona ja päiväkodissa monta juttua on selittynyt pelkällä Aspergerilla jo.
joka on varmaankin ihan "normaali" mutta jotain erityistä hänessä silti on. Hän on ollut pienestä asti kauhean kiltti ja hiljainen, en muista että koskaan olisi ollut uhmaikää tms. Koska on kolmas lapsemme, en muista koskaan erityisesti kiinnittäneen ujouteen huomiota, ennen kuin tyttö siirtyi perhepäivähoidosta päiväkotiin 4 vuotiaana. Päiväkodista tuli viestiä, että lapsi käyttäytyy omituisesti ja he ehdottivat perheneuvolaa tms johon emme ole vieläkään päätyneet, koska meidän mielestämme hän on normaali. Päiväkodissakin tilanne sitten rauhoittui pikkuhiljaa koska tyttö pärjäsi niin hyvin Kehu-testeissä ja sieltä todettiin että autismista ei taida kuitenkaan olla kyse. Hän kuitenkin saattoi sulkeutua muulta maailmalta laittamalla silmät kiinni ja olla puhumatta esim. 2 tuntia!
Tyttö on siis ujo, ei puhu juurikaan mitään kun meillä on vieraita kylässä, ei puhu edes tutummille sukulaisille, ei yleensä halua olla edes samassa huoneessa. Päiväkodissa on vaikeaa puhua aikuisille, toisten lasten kanssa hän sen sijaan päiväkodissa leikkii. Huolissani olen joistain piirteistä eli syrjäänvetäytyminen: haluaa aika usein olla yksin, saattaa viihtyä 2 tuntia aivan yksin piirtämässä. Jos meillä on kylässä lapsia, hän saattaa mieluummin olla yksin kuin muiden seurassa. Tunteiden peittely: hän ei uskalla itkeä kunnolla, pahan mielen syytä ei osaa kertoa. Herkkä mieli: mielipaha tulee erittäin herkästi, välillä on todella hankalaa elää tavallista elämää kun tyttö pahoittaa mielensä aivan pienimmistäkin asioista. Silloin heittäytyy täysin puhumattomaksi ja antaa kyyneleiden valua mutta ei sano mitään. Puhumattomuus: ei voi todellakaan kertoa mistä on suuttunut eikä kykene pyytämään anteeksi. Kiltteys: haluaa miellyttää toisia mahdollisimman pitkälle, ei halua sanoa mitä itse haluaa tehdä. Huokaus, en tiedä mitä tämä sitten on, mutta usein toivoisin että lapsi vaikka mieluummin sanoisi kaikesta vastaan koska silloin ainakin tietäisi mitä hän haluaa.
Tilanne on parantunut vuoden aikana melko paljon mutta olisi kiinnostavaa kuulla voisiko joku antaa neuvoja tämän lapsen kasvatukseen?
Viestistäsi on jo aikaa, toivottavasti käyt tarkistelemassa... Meilläkin siis samanlainen ja -ikäinen poika, joka on aina ollut äidin helmoissa ja tähän asti kotihoidossa pärjätty kohtuu hyvin. Päiväkerhoissa ei koskaan puhunut ryhmässä, hieman syrjemmässä ja kahden kesken kyllä, mutta ei koskaan kerhotädeille. Nyt poika on menossa päiväkotiin ja kovasti äitiäkin jännittää...
Meillä pojalla on lisäksi puheen tuoton kanssa vaikeuksia, joka lisää oudossa joukossa ongelmia entisestään. Puheen tuoton takia ollaankin käyty foniatrian osastolla tutkimuksissa ja keväällä saatiin diagnoosiksi mutismi ja dysfasia. Dysfasian merkkejä pojassa ei oikeastaan ole paljonkaan, monissa taidoissa on ikätasoa tai ylikin, mutta sanavarasto on hyvin pieni.. Mutismista luettuani ihmettelin, miten voivat tuntea meidän pojan niin hyvin :)
Mutismi on sosiaalisten tilanteiden pelkoa, joka voi ilmetä kovana jännittämisenä vieraiden ihmisten kanssa. Jännittäminen on niin voimakasta että puhettakaan ei tule. Monet mutistit ovat sanoneet, että puhuisivat kyllä, mutta kun sanat ei tule suusta.... Tietoa mutismista löytyy suomeksi aika vähän, mutta hakusanalla "mutism" englanniksi jo enemmän ja asiallisempaa tietoa. Varsinkin itselleni oli avartavaa lukea sivuilta www.selectivemutism.org (tai sinnepäin...) kuvauksia mutistien luonteenpiirteistä: perfektionisteja, usein taiteellisia ja herkkiä, kovia jännittämään ja sen takia esim. pissavahinkoja on vielä 4-vuotiaanakin sattunut melko usein.
Autismista ei siis ole meilläkään kyse, poika ottaa kyllä kontaktia toisiin kun tuntee olonsa turvalliseksi tutussa seurassa ja silloin puhuukin. Diagnoosin saaminen helpottaa meidän arkea ja nyt alkavassa päiväkodissakin saa erityiskohtelua vaikka oppimisongelmien takia ei sitä tarvi. Toimintaterapiakin on saatu alkuun ja ainakin meidän tt aikoo käydä päiväkodissa ja opastaa lasta esim. kahden kesken yhden lapsen kanssa kerrallaan leikkimään. Diagnoosi tekee asiasta jotenkin lopullisen, asiaa ei enää voi kieltää, mutta sitä ei voi kieltää myöskään hoitohenkilökunta...
Mutismia on tosi vaikea ymmärtää, mutta kun itsekin olet hiljainen niin osaat kyllä tukea lastasi. Lapselle pitää vaan antaa lupa olla sellainen kuin on, ja hiljaisenakin hän on ihan yhtä hyvä kuin muut. Muita avuja lapsellasikin kuitenkin on, joita voi korostaa. Meillä tosin kävi niin, että perfektionistin rima vain kohosi kun piirroksia kehuttiin ja pian ei piirtäminen onnistunut ollenkaan, kun ei eivät olleet ihan millilleen niinkuin poika tahtoi... ja nyt kehutaan, että kuvat (ja kaikki muukin tekeminen) on hienoja ihan sen takia kun lapsi on ne piirtänyt :)