Lue keskustelun säännöt.
keskenmeno pahoilla oireilla
18.12.2012 |
Halusin kertoa oman kokemukseni aiheesta, tunteet on kuitenkin pinnalla vielä.
Olen 35 ja olin ekaa kertaa raskaana. Rv 8 oli verenvuotoa, mutta tämän jälkeen ultrassa todettiin kaiken olevan ok, eli sydänäänet löytyivät ja oikeassa paikkaa. Viikolla 12 sitten tunsin töissä, että jotain lirahti housuun ja tuntui pientä nipistelyä. Kirkasta verta tuli paljon. Ultrassa ei näkynyt enää elonmerkkejä. Sain tyhjennyslääkkeet kotiin. En kuitenkaan saanut mielestäni tarpeeksi ohjeita sairaalasta lääkkeiden ottoa varten. Halusin hoitaa asian heti alta pois ja otin lääkkeet heti kotiin päästyäni,vaikka tiesin miehen tulevan kotiin vasta paljon myöhemmin. Vaikutukset olivat todella rankat: makasin kylppärin lattialla pari tuntia kännykkä kädessä ja mietin missä vaiheessa kehtaan soittaa ambulanssin. Pari päivää vuoto oli runsasta, ja erilaisia hyytymiä tuli paljon. Välillä vuoto laantui, mutta kahdesti 2 viikon sisällä se taas runsaantui hirveiden kipujen kera. Kolme viikkoa sitä vuotoa sitten kesti ja ehdin jo huokaista helpotuksesta, että vihdoinkin se on ohi ja saa taas ajatella tulevaisuutta.
Mutta... 4 viikon päästä keskenmenosta raskaustesti näytti plussaa. Eli ei tämä ole vieläkään ohitse! Huomenna menen kaavintaan ja nyt pelkään ihan sikana, mitä siitä seuraa. Ensi yönä ei varmasti paljon nukuta.
Tsemppiä kaikille saman kokeneille!
Kommentit (4)
Kaavinta meni fyysisesti hyvin. Kipuja ei ole oikeastaan lainkaan ja vuotokin on suht. niukkaa. Toisaalta kohtu oli tuolloin kuukausi sitten jo tyhjentynyt melkein itsestään. Nyt siis poistettiin enää jotain pieniä kalvon jäänteitä, jotka pitivät hormonitason korkealla.
Mutta henkinen puoli ei sitten olekaan niin helppoa. Kuukausi sitten huomio meni noihin oireisiin ja töistä selviytymiseen kipujen kanssa. Ehkä en ollut käsitellyt asiaa mielessäni tarpeeksi, vuodon loppuessa vihdoin 3 viikon jälkeen ajattelin vaan tammikuuta, silloin voitaisiin taas yrittää uutta raskautta. Eilen sairaalasta tullessa romahdin henkisesti.
Tässä vaiheessa raskausvatsa olisi jo pikkuhiljaa näkynyt ja oltaisiin kerrottu läheisille ilouutisesta. Nyt postilaatikossa on joka päivä joulukortteja lasten ja vauvojen kuvien kanssa. Tekee niin kipeää. Tekisi mieli repiä ne joulukortit silpuksi.
Ainoa positiivinen asia on, että emme onneksi vielä joululomaa kotona, vaan lähdemme ulkomaille reissuun. En missään nimessä olisi jaksanut olla täällä kotona tai sukulaisten luona. Uskon, että etäisyys kotiin auttaa henkisessä toipumisessa.
Jospa ensi vuosi olisi parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on sitten teillä aikaa henkiselle toipumiselle kun fyysinen puoli on kunnossa. Niinhän sanotaan että aika parantaa ja ei kai auta muu kuin siihen uskoa. Romahtamisesta ei ole kuin yksi tie ja se on ylöspäin, tehkää asioita joista pidätte, olkaa yhdessä, yrittäkää nauttia reissusta!
Itselläni lääkkeellinen tyhjennys meni kai hyvin, viitisen tuntia lääkkeiden laitosta meni lapsivesi (aivan kirkas...), sitten alkoi supistukset ja parin tunnin kuluttua koko homma päättyi siihen että mulla oli tarve ponnistaa ja sitten tuli tavaraa ja paljon :( Napanuorat ja kaikki sieltä joukosta erotin...
Jälkivuoto on niukkaa eikä mitään kipuja ole tuon tyhjennyksen jälkeen ollut. Olo helpotti kun tuo oli ohi, nyt olo on surullinen ja pettynyt, mutta kai tästä on vain suunta ylöspäin. Nuo minun jo olemassa olevat lapset pitävät kiinni arjessa, en todellakaan usko että voisin näin hyvin jos olisin samassa tilanteessa kuin sinä. Mutta usko pois, elämässä kun tulee koettelemuksia, niin tämä oli teille sellainen, jostain syystä näin oli tarkoitettu. Ja tarkoitetua on varmasti myös se, että teillä vielä jonain päivänä, toivottavsti pian, on uusi elämän alku kasvamassa ja kaikki menee hyvin.
Lohduttaminen tällaisessa tilanteessa on hankalaa kun jokainen kuitenkin kokee asiat omalla tavallaan, mutta jos yhtään lohduttaa, uskon ainakin osittain tietävän miltä sinusta tuntuu. Voimia ja jaksamista!!!
Mulla todettiin torstaina ettei ole enää elonmerkkejä. Oli ensimmäinen kerta kun olin raskaana ja sain kotiin cytoteit ja huonot ohjeet+se etten osannutkaan kuunnella paljon hoitajan "tälläistä käy usein" höpinöistä kun shokki oli todella valtava.
To iltana sitten kovissa kivuissa päivystykseen ja kunnon lääkkeille kun kärvistelin ensin suuren osan yöstä miettien milloin kehtaan mennä takaisin/soittaa apua. Olinkin sitten koko eilisen tarkkailussa ja päädyin kaavintaan kuuden aikaan illalla, helpompi se on kuin tyhjennys sillä pääsee eroon kerralla, kamala ajatus mutta kun koko päivän ultrailujen ja "synnyttämisen" jälkeen lääkäri tokaisee että annatko aborttipihdit kun ei tuo sikiö tule itsekseen uloskaan, tosin kun ei onnistunut niin odoteltiin ja sitten lopulta useiden uusien cytojen jälkeen kaavintaan.
Kun avasin silmäni nukutuksen jälkeen avasin silmäni ja toinen nainen oli myös siellä heräämössä ja tiesin että sama operaatio kyseessä niin aloin vaan itkeä, ajatuksissani aloin sanoa pienelle hyvästi. Hoitaja kertoi että jäänteet tuhkataan ja levitetään honkanummen hautuumaalle, lohdullista ajatella että "lapsi" saa vähän kuin hautajaiset eikä päädy vaikkapa roskiin.. Suru ja menetys on päällimmäisenä mielessä ja uusi yritys ei ole mihen mielestä ajankohtainen, en uskalla edes sanoa hänelle että tahdon ja tarvitsen toivon siitä että saamme sen pienen kirpun kun vain mahdollista, ymmärtää kyllä etten tahdo kuitenkaan korvata tätä sillä vaan haluan siirtyä edelleen sillä minä en pelkää enää tätä kuten ennen keskenmenoa. Se on nyt koettu eikä tarvitse pelätä tuntematonta surusta huolimatta.
Voimaa teillekkin ja kuten torstain hoitaja sanoi minulle niin hyvä merkki tässä on se että ollaan raskaana oltu kuitenkin!
Kirjoitin itse juuri pitkät pätkät tuohon keskeytynyt keskenmeno-ketjuun. Mulla siis eilen ultrassa rv 12+1 todettiin keskeytynyt keskenemeno, ollut kuolleena rv 7+ jotain lähtien. Kävin ultrassa 7+6 (vastasi viikkoja 7+2) ja silloin kaikki oli hyvin.
Puolisen tuntia sitten laitoin Sytotecit kotona ja nyt odottelen milloin alkaa tapahtumaan.
Itse olen 31 v. ja kolmatta kertaa raskaana, edelliset raskaudet sujuneet hyvin ja kaksi tervettä lasta olen saanut. Tämä tuli ihan puskista, raskausoireita oli koko ajan rv 10+ asti jolloin ne vähän laantui mutta ajattelin sen kuuluvan asiaan.
Nyt olo on ihan lohduton ja itkettää vain koko ajan :'(
Mutta voimia ja jaksamista sinulle ja kaikille muille tämän kokeneille!!!