Kohtalontovereita vko 12-13?
Raskausviikkoja nyt 12+4. Toisapäivänä np-ultrassa kaikki hyvin ja kätilö ylisti miten hienosti sikiö näkyy ja liikkuu, näkyi sormet ja muutkin tärkeät elimet jo hyvin. Kätilö oikein ihmetteli, että miten voikin näkyä niin selvästi. Saimme siitä paljon mielenrauhaa,kivuliaan keskenmenon kokeneena olen viimeiseen asti pessimistinen. Kuitenkin luulin, että ollaan keskenmenon kans jo ns.turvallisilla viikoilla.
Eilen kun heräsin, kävin pissalla ja vilkaisin tavanomaisesti paperia siinä olikin kirkasta verta! Pöntössäkin oli verta ja paniikissa päivystykseen. Eihän ne siellä mitään viikonloppuisin voi tehdä. Gynekologinen tutkimus ja lääkäri totesi, että kohtu ei ole auki, mutta veri on kohdusta peräisin. Uhkaava keskenmeno käynnissä ja vuodelepoon.
Verta tulee yhä niin, että pitää käyttää sidettä. Tässäpä nyt sitten vain kipuja odotellaan kun ei muuta voi (kipuja ei siis ole ollut vielä yhtään). Yöllähän ne synnytykset yleensä alkavat kuten myös keskenmenot. Ultraan pääsen toiv. huomenna.
Melkoinen järkytys oli, että yhden yön aikana kaikki voi mennä keturalleen, vaikka kaikki piti olla täydellistä. Onneksi meillä on jo ihana komivuotias tyttö. Harmi vain, että ehdittiin hänelle jo kertoa jos tämä nyt päättyy ikävästi.
Kommentit (2)
Meille kuuluu nyt ihan hyvää. Loppujen lopuksi en päässyt ultraan neuvolasta enkä yleensäkään julkiselta palvelulta, joten menin yksityiselle.
Ultrasi siellä ja kaikki hyvin. Veren vuoto johtui mitä ilmeisemmin istukan sijainnista. Itseäni tietysti kovasti huolettaa sekin ja päivä kerrallaan mennään. Kuulemma on erittäin yleistä vuotaa viikoilla 12-13 ja ilman kipuja on yleensä aina vaaratonta. Verentulo on nyt loppunut, mutta voi kuulemma alkaa jossakin vaiheessa raskautta uudelleenkin.
Ei tässä voi kun toivoa parasta ja nauttia joka hetkestä niin hyvin kuin mahdollista. Raskaana oleminen ei ole helppoa, etenkään henkisesti. Onni niillä, jotka eivät osaa pelätä pahinta tai pitävät itsestäänselvänä, että lapsi syntyy ajallaan ja terveenä. Itse olen stressaaja :/
Onnea teille yritykseen. Ei kannata lannistua jos ei heti natsaa, helppoa ei ole ollut meilläkään, mutta ainakin ekasta sinnikkyydestä saatiin upea palkinto :)
hei e ole tämän ketju ihminen, koska vasta yritämme lasta mutta huoli tuli etä miten teidän kävi? mitä kuuluu?, toiv vain jotain muuta :/