Synntys lähenee ja tarvitsisin hiukan vauva arkeen kannustusta ja vakuutteluja..
siitä, että toinen lapsi peräkkäin ei voi olla Koliikkinen. Esikoisemme on nyt 4v. ja kärsi vauvana TODELLA pahasta koliikista. Raastava huuto alkoi joka ilta klo 23.00 ja päättyi minuutilleen klo 04.00! Aika oli todella pitkä ja raastava. Onneksi minulla on rakastava aviomies joka hoiti lastamme kanssani tasapuolisesti työelämästään huolimatta.
Tätä huutoa jatkui lähes tasan 3kk, mutta sen jälkeen jäi pojalle huono unirytmi, jossa valvottiin yöt ja nukuttiin päivät. Rinta toimi unileluna ym. Kokeilimme unikoulut ym. Mutta poikamme sitkeällä luonteella kaikki tuntui todella vaikealta. Jos poikamme ei olisi ollut ihanan sosiaalinen ja iloinen persoona olisin varmasti joutunut jo hullujen huoneelle! HÄn oli lopulta 2v. kun on alkanut nukkua yöt rauhallisesti poikkeuksia lukuunottamatta heräämättä.
Nyt toisen lapsen tulon myötä kaikki tämä on alkanut kummittelemaan mielessä. Mies ei suostu ajattelemaan koko asiaa. Stressaan kuulemma etukäteen. Stressaanko? Kärsin itse ärtyneestä paksusuolesta ja olen miettinyt poikani kohdalla olenko minä ollut syyllinen hänen vatsavaivoihinsa. Neuvolassa kuitenkin totesivat, että vastasyntyneellä ei voi esiintyä vielä tämän tason vaivoja. Miehelläni on aikoinaan ollut 6 kk koliikki. Minä olen nukkunut täydet yöt 1kk iästä alkaen:) Joskus olen kuullut koliikin olevan myös perinnöllistä? Olen valmistautunut henkisesti siihen, että joudumme taasen saman läpikäymään. Pojallamme koliikki alkoi 2 vkon iässä. Nyt varmasti lasken päiviä koska huuto alkaa ja jos ei ala, mietin onko lapsi sairas kun ei huuda:) Hullua eikö! VAin vanhemmat jotka ovat käyneet läpi saman ymmärtävät mistä puhun:)
Ystävät ja tuttavat vakuuttelevat, että ei ole mahdollista että 2 lapsen kanssa peräkkäin olisi mahdollista saada koliikki. Haluaisinkin kuulla teidän kertomuksia, tietoa ym. siitä onko kuinka tod.näköistä saada taas lapsi joka kärsii näin pahasta koliikista tai koliikista yleensä. En muista juuri mitään poikamme ensimmäisestä 3kk, niin väsyneenä se läpi käytiin. Olisi mahtava saada nauttia " oikeasta" vauva-ajasta. Tuntuu, että ei ole väliä vaikka vauva heräisiä yöllä useasti kun ei vain huuda:)
Kiitos tiedoista ja kertomuksista jo etukäteen:)
Mukavaa kevään odotusta:)
Areza 38+4
Kommentit (3)
ystäväpiirissämme on paljon lapsia, mutta ei yhdenkään kohdalle ole osunut koliikkia. Kaikki vain kauhistelee kohtaloamme ja pitävät kyllä suunsa visusti supussa meidän kohdalla valittaessaan lapsesat joka piru vie herää klo 6 aamulla koko yön nukutun yön jälkeen.
On mukava tietää, että maailmalla on kohtalon tovereita. Ei teidänkään elämä tosiaankaan helpolta kuulostanut. On se kuitenkin kumma kuinka asiat unohtuvat. Silloin 3 kk tuntui NIIN pitkältä ajalta ja nyt on unohtanut paljon mitä siihen elämään kuului..En tosiaan halua olla liian varma siitä, että kaikki menee tällä kertaa hyvin, mutta toivotaan. Toivoa ja onnea meille molemmille!
Mukavaa odotusaikaa. Nukutaan vielä kun siihen on mahdollisuus:)
Areza 38+4
Meidän esikoisella koliikki kesti onneksi vain sen 2 - 3 kk, vaikka herkkävatsainen hän oli sen jälkeenkin ja mm. kiinteisiin sopeutuminen otti todella pitkän ajan. Meilläkin oli tuntien huutokohtauksia, mutta ne eivät olleet mitenkään säännöllisiä. Lisäksi meillä oli lähes kokopäivätoimista kitinää ja itkeskelyä, aina syöttöjen jälkeen. Käytiin allergiatestit, imetysdieetit ja lopulta imetyksen lopetus, mutta ei mistään ollut sanottavaa hyötyä.
Perinnöllisyydestä en tiedä, mutta itse olen huutanut vauvana täsmällisesti klo 18 - 21 koko ekat 3 kk. Sisaruksia minulla ei ole, joten en tiedä, miten heidän kohdalla olisi ollut. Mieheni on huutanut koko ensimmäisen elinvuotensa kaikki yöt, mutta hänen kaksi nuorempa sisarustaan ovaat olleet tosi rauhallisia vauvoja.
Meille kävi myös niin, että tämä pikkukakkonen, joka tuhisee liinassa tätä kirjoittaessani, on ollut merkittävästi helpompi tapaus kuin esikoinen. Toki vatsavaivoja on hänelläkin ja päiviä, jolloin lähinnä kitistään. Mutta on tosi ihanaa, kun välillä on rauhallisiakin päiviä ja vauvan kanssa voi myös seurustella, häneen voi ottaa kontaktia. Huutokohtaukset esiintyvät ilta-aikaan ja kestävät korkeintaan muutaman minuutin. Toistuvat kyllä melko tiheästi siinä 2 - 3 tunnin ajan, mutta aina hänet saa rauhoittumaan kuitenkin. Tuntien huutoja meillä ei ole vielä kuultu, ja ikää on jo 6 viikkoa.
Tiedän kumminkin tuon tunteen, kun joka päivä pelkäät, että tänäänkö se alkaa. Nyt alan olla jo itse voiton puolella enkä usko, että meille tämän pahempaa tuleekaan enää.
Voimia loppusuoralle ja odotuksen iloa kaikesta huolimatta!
Meillä toinen lapsi oli se koliikki-tapaus!! Huuto alkoi 1,5 viikkoisena ja päättyi vasta 10kk vanhana. Huuto alkoi AINA yöllä klo 01.00 ja päättyi meillä AINA klo 05.00. Siis musta oli todella merkillistä että se huuto alkoi ja päättyi tosiaan aina miltei minuutilleen....
Yöt jäivät tuon huutokauden jäljiltä tosi huonoiksi, tyttö alkoi nukkua varsinaisesti heräämättä vasta 3v1kk. Siihen saakka yöt oli sellaisia katkonaisia, tyttö itkeskeli unissaan, ei siis varsinaisesti herännyt itse mutta herätti kyllä meidät muut joka yö monta kertaa. Ja tyttöön ei saanut edes mitään kontaktia noiden ihme huutojen ja itkujen aikana, oli ikäänkuin syvässä unessa.
Tyttöämme tutkittiin kun koliikki ei loppunut silloin 3kk iässä, mutta mitään varsinaista syytä ei löytynyt, muuta kuin että koliikki, suoliston epäkypsyys!
Esikoinen meillä oli se helpompi tapaus, söi kyllä 2-3 tunnin välein yöt mutta nukkui sentään ne välit aina. Nyt meille on tulossa kolmas lapsi vaikka koliikki-neidin jälkeen vannoin ja vakuutin ettei ikinä enää meillä lapsia tule!! Tuosta on nyt 6 vuotta aikaa joten liekö aika sitten kullannut muistot...mutta kyllä itseäkin pelottaa että mitä jos taas on sama edessä, ja itselläkin on jo ikää niin etten varmasti jaksa sitäkään vertaa enää valvoa kuin silloin alle kolmikymppisenä.
Toivokaamme parasta meille molemmille, ja oikeassa olet siinä ettei sellainen voi sitä käsittää joka ei ole sitä kokenut! Se on meinaan helvetti maan päällä.....miten niin ihana lapsi kun meilläki oli päivällä saattoikin olla yöllä niin hurja. Musta tuntui silloin ettei kovin moni edes uskonut kun sanoin että lapsi huutaa kaiket yöt ihan kirjaimellisesti. Monesti olin oikeasti jo luovuttamassa, kerran jopa läksin yöllä ulos kun hermot vaan meni. Onneksi mullakin on ihana mies joka kyllä auttoi vaikka töissä joutuikin sitten jaksamaan päivät. Se huuto on kait siksikin niin hermoille käyvää kun et äitinä " osaa" omaalasta saada tyytyväiseksi, todella raastavaa.
Tsemppiä!