Alkuraskauden oireettomus huolestuttaa!
Mulla on kokemusta kahdesta ihan samanlaisesta raskaudesta ja näissä molemmissa olivat tismalleen samanlaiset oireet. Oksentelua ja runsasta kuvotusta.
Nyt on viikkoja vähän yli 6 ja sellaista lievää etomista on iltapuolesta, johon auttaa ainoastaan roskaruoka ja suklaa;(
Mutta aamuisin en oksenna eikä muutenkaan varsinaisesti tee heikkoa.
Mulla on nyt tietysti kauhea huoli, että kaikki ei ole hyvin kun ei ole oireitakaan. Varsinkin kun on vertauskohteet edellisiin.
Olisikin kiva kuulla, varsinkin sellaisilta, joilla ollut oireeton/ja vahvasti oireinen raskaus, kokemuksia!
Kommentit (6)
pelkästään pahoinvoinnista tai sen puuttumisesta.. Itselläni oli todella hankala ensiraskaus..Joka päättyi vaavin kuolemaan ihan loppumetreillä. Oksensin alun ja öklö olo oli ihan 5 kk:n alkuun saakka. Nyt sitten toisella kerralla kaikki meni aivan toisin eli ei minkäänlaista vaivaa alun pientä kuvotusta lukuunottamatta ja olin itsekin ihmeissäni kun olin odottanut samanlaista lähes bulimian omaista touhua kuin ekalla kerralla..toisin kävi ja aivan terve poika syntyi maailmaan puoli vuotta sitten. Ihania odotusaikoja sinulle ja nauti siitä kun on hyvä olo.
Moi,
täällä odotetaan esikoista rv 20 ja koko raskaus ollut tähän saakka melko oireeton. Pahaa oloa ei ole ollut lainkaan, ainoat " oireet" ovat olleet alkuraskauden lievä väsymys. Muuta ei sitten ole ollutkaan havaittavissa. Maha on vielä niin hyvin " sisässä" että vieläkin tulee välillä unohdettua koko raskaus, kun hölkätäkin välillä tekee mieli kävelylenkeillä. Rakenneultra kuitenkin takana, ja kaikki näyttäis olevan hyvin, joten kai tässä on alettava uskomaan, että siellä masussa jotain tapahtuu :)
Ystävälläni ensi raskaus oli yhtä oksentamista ihan loppumetreille saakka, toinen raskaus oli huomattavasti helpompi, ja päättyi onnellisesti toisen pojan syntymään pari viikkoa sitten, joten raskaudet todella voivat olla erilaisia!
Nauti siis olostasi, ja oireettomuudesta!
Mutta sitä ennen täytyisi tietää, että kaikki on hyvin, jotta siitä osaisi nauttia.
Mulla kun on kokemusta vaan niistä " oksennusraskausista" niin tää tuntuu niin epätodelliselta. Toki mulla on sellaista jatkuvaa pientä kuvotusta ja se pahenee jos ei syö. Mutta tosiaankin kaikki mikä maistuu niin on erityisen lihottavaa ja epäterveellistä ja kun tuota lähtöpainoa on reilut 10 kg enemmän kuin ennen niin ei oikein ole hyvä juttu.
No, vajaan parin viikon päästä on ultra niin sitten selviää jotain.
Esikoista odottaessa minulla ei ollut minkäännäköistä pahoinvointia eikä edes kuvotusta missään vaiheessa. Ainoa ongelma oli kova närästys jo varhaisessa vaiheessa, joka pysyi Renniellä aisoissa. Raskaus sujui kaikinpuolin hyvin ja terve tyttö syntyi ajallaan.
Nyt odotan toista ja alkuun oli mieletön kuvotus ja kaikesta syömisestä /juomisesta tuli tosi huono, täysi olo. Oksentanut en kertaakaan, ei ois varmaan oloa ees auttanut. Nyt vointi taas ok ja viimeisellä kolmanneksella mennään.
Nauti, jos ei tartte raskausoireiden kanssa taistella! Kaikki menee varmasti silti hyvin.
En halua " pelotella" , kerron vain oman kokemukseni ;-)
Mulla 4 lasta- Kolmessa ekassa raskaudessa oksensin n.14 viikolle asti. 4:nnessä oksensin 24-viikolle saakka.
Nyt odotin viidettä, ja oli tosi lievät oireet. Pientä etovaa oloa oli havaittavissa joskus iltaisin, väsymystä ei juurikaan, eikä kyllä rintojen kipuilua, saatikka " menkkakipua" mitä aikaisemmissa ollut...
Viikolla 8+4 todettiin tuulimuna-raskaus, jota aavistelinkin jo alusta asti, juuri oireiden lievyyden takia. Kun oli mihin VERRATA!
Mutta toivottavasti sulla kaikki kuitenkin ok. Monet sanoo, että mitä useampi lapsi, oireet aina lievenevät ja lievenevät....?
Minun ensimmäinen raskaus oli ihan kauhea - hirveä pahoinvointi ja koko ajan piti syötä jotain, että pystyisi olemaan. Raskaus osotautui tuulimunaraskauksesi. Toinen raskaus päättyi keskenmenoon jo 8. viikolla, ei mitään oireita. Nyt on kolmas raskaus (rv 30) meneillään ja alkuraskaudessa ei ollut mitään oireita, paitsi verenvuoto viikolla 14. Niin, että olen sitä mieltä, että oirettomuus ei tarkoita yhtä mitään... ole iloinen ja nauti!