Tuskallinen lääkkeellinen tyhjennys
Toivottavasti tämä ei ketään pelottele, minua on vain tämä asia jäänyt kovasti vaivaamaan.
Millainen kokemus lääkkeellinen tyhjennys on ollut teille saman kokeneille? Suuri suru ja järkytys ovat varmasti kaikille yhteisiä, mutta oletteko saaneet riittävän kivunlievityksen?
Koin myöhäisen keskenmenon viime keväänä. Rakenneultrassa 18. viikolla löytyi eloton sikiö, ja samana päivänä sairaalassa käynnistettiin " synnytys" cytoteceilla. Synnytys kesti 10 tuntia, ja päättyi kaavintaan, kun istukka ei irronnut. Kokemus on jäänyt mieleeni todella kamalana, luulin alunperin, että kipua ei tarvitse kärsiä, koska kivunlievityksestä ei ole sikiölle enää haittaa. Sain kipulääkettä lihakseen, mutta se ei ollut alkuunkaan riittävä. Lopuksi vain itkin, huusin ja kirkuin, kun istukan irrottamiseksi lääkitystä vain lisättiin (peräsuoleen), ja supistukset jäivät päälle, eivät siis lakanneet enää ollenkaan. Kaavintaan päädyttiin (yöllä klo 4), koska tultiin siihen tulokseen, ettei minun kärsimystä ole oikein enempää pitkittää. (Eikä istukka olisi muutenkaan irronnut, se oli kiinnittynyt sektiohaavaan.)
Muistikuvani tuosta kamalasta yöstä ovat jääneet mieleeni kummittelemaan: suuri suru, sietämätön fyysinen tuska, verta, oksennusta ja cytotecien aiheuttama korkea kuume ja horkka. Se oli myös tukenani olleelle miehelleni hyvin raskas kokemus.Tuo kaikki on varmasti vaikeuttanut asiasta toipumista.
Henkilökunta oli todella ihanaa ja näen asiassa myös jotain hyvää: synnyttäminen teki asiasta konkreettisen, myös siitä pikkuruisesta pojasta, jota emme saaneet omaksemme. Mutta miksi ihmeessä kunnollisesta kivunlievityksestä ei huolehdittu?
Nyt olen onnellisesti uudestaan raskaana, ja suurin pelkoni on, että joudun kokemaan saman uudestaan. Sitä keskenmenon tuomaa suurta surua ja tyhjyyttä en onneksi osaa etukäteen surra.
Kommentit (3)
Olen todella pahoillani keskenmenostasi.
Pelkopolia en ainakaan vielä ole harkinnut, sillä en pelkää " oikeaa" synnytystä ja sen tuomaa kipua, vaan uutta keskenmenoa ja sitä, että joudun synnyttämään vielä kuolleen lapsen. Sen kaiken kivun turhuus on jäänyt mieltäni painamaan.
Esikoiseni syntyi suunnitellulla sektiolla, joten tuo on toistaiseksi ainoa synnytyskokemukseni. Toivottavasti saan kokea vielä normaalin alatiesynnytyksen kipuineen kaikkineen (ja kivunlievityksineen!). Ja toivottavasti ei tarvitse käynnistää, sillä cytoteceja en haluisi enää ikinä kokea...
Pahoittelut kokemuksesta ja onnea uuden raskauden johdosta.
Osa tekstistä oli kuin minun kirjoittamaa, minullakin km keväällä, synnytys käynnistettiin vkolla 20+5. Kaavinta, koska istukka ei irronnut. Ainoa ero oli se, että minä en ainakaan muista kärsineeni kovaa fyysistä kipua. Kipulääkkeitä tarjottiin kuin karamelliä, suorastaan tyrkytettiin. Henkilökunta oli ihanaa, he sanoivat, että turhaa kärsiä, kun tällä kertaa kivusta ei saa palkinota...
Ja nyt minäkin olen uudelleen raskaana, ihan vasta alkutaipaleella, ja pelko vaanii koko ajan takaraivossa. Mitä jos taas käy niin...
Toivotaan, että nyt meillä on suojelusenkelit matkassa ja pääsemme raskautemme loppuun asti onnellisesti. Ja kaikille muillekin toivon onnea raskauksien ja synnytysten suhteen.
Heippa!
Varmasti rankka kokemus ja jos pääsisit asiaa purkamaan esim. ns.pelkopolille. Olisi varmasti hyödyllistä ja uskon sen myös olevan paraspaikka sille...
Koin itse keskenmenon n.pari viikkoa sitten...tosin minulla onnea kun kaikki hoitui itsestään...vaikka kipuja ja pelkoja ja surua olikin...
Minulla ensimmäinen synnytys käynnistettiin cytotecillä ja se oli kamalaa...vasta kolmantena vuorokautena tytär syntyi...
joillekkin se voi olla aika rankka lääke ja mistä muusta voikaan johtua...
Toinen lapsi myös 2vkoa ja päivän yliaikainen(minulla taipumus=kantoaika vain joillain pidempi:)
Toisen kanssa sain jo vähän alkaneeseen synnytykseen(synnytyskypsyys pisteet5) niin voimisti ja vauhditti synnytystä, mutta oli vielä siedettävissä ja synnytin ilman kipulääkkeitä...pyysin lopussa epiduraalia vaan enpä kerennyt kuin olikin jo ponnistushetki.
Jaarittelin kaukaa, mutta mene ihmeessä juttelemaan kokemuksestasi ettei kummittele nykyisessä raskausdessasi. Onnea siitä!Eikä tuollaisen kokemuksen uusiutuminen liene kovin todennäköistä!
Onnea matkaan!