Mitä eroa epiduraalilla ja spinaalipuudutuksella?

Olen menossa lähiviikkoina synnyttämään kolmatta lastani ja koska olen synnyttänyt edelliseni ilokaasun voimalla, haluaisin todellakin kokea myös hieman inhimillisemmän synnytyksen. Toiset puhuu epiduraalista ja toiset spinaalipuudutuksesta, mitä eroa näillä on? Olen myös miettinyt että vaikeuttaako tällaiset puudutukset ponnistamista?

Kiitos etukäteen!

[/quote]

Puudutti koko alavartalon ja vaikutusajan oli tarkoitus olla n. 2 tuntia, mutta minulla kesti paljon pitempään. Tästä syystä jouduin myös ponnistamaan ilman mitään tuntoja, muttei ainakaan itseä haitannut, päin vastoin!



Spinaalia aion pyytää myös seuraavassa synnytyksessä.

ja toinen laitetaan spinaalikananavaan tietääkseni. Puuduteaineiden koostumus on hieman erilainen. Itse olen saanut epiduraalin spinaalina.(anestesia lääkärin moka). Epiduraalia käytetään synnytyksissä, mutta spinaalia muissakin leikkauksissa (mm. polvileikkaukset).



Joku hoitaja osaa selittää paremmin, mutta nää kait perus erot



Itse en huoli kumpaakaan kuin pakon edessä...jos kivut jostain syystä ovat ihan kauheat. Kahdesti olen synnyttänyt ilman ja hyvin olen pärjännyt yhden kerran siis kokeillut ja se riitti minulle.



Mutta sopii monille kuitenkin, oneksi nämä ovat valinta kysymyksiä!



t. Kretukka

Spinaali vie tunnon koko alakropasta ja esim. käveleen ei pysty, jalat ei kanna... niitä ei tunne . Monet alakropan leikkaukset esim. tehdään spinaalipuudutuksessa.

ei todellakaan vie tuntoa pois mistään, ainoastaan poistaa kivut tai vähintään sen terävimmän kärjen.

Itse sain ekassa epiduraalin ja tokassa spinaalin, koska synnytys eteni niin vauhdilla. Molemmista jäi loistokokemukset! Mm. kävelemään pystyi molempien aikana ja ponnistaa olisi saanut vaikka jakkaralla. Itse kävin vessassakin pissalla ennen ponnistusta. Molemmilla kerroilla puudute vaikutti vielä ponnistusvaiheessa, joten ponnistaminenkin oli ihanan kivutonta ja helppoa. Ainakaan minulla puudutteet eivät missään tapauksessa vaikeuttaneet ponnistamista - päinvastoin. Puudutusten ansiosta ponnistaminen oli helppoa ja nopeaa (ekassa 12min ja toisessa muutama ponnistus) ja ilman pienintäkään nirhaumaa selvisin.

Spinaalin ja epiduraalin käytännön ero on lähinnä se, että epiduraalin vaikutus alkaa hitaammin ja sitä voidaan lisätä saman suntin kautta useampi annos, joten se sopii hitaammin etenevään synnytykseen. Spinaalin vaikutus alkaa heti pistämisen jälkeen ja sen vaikutus kestää annostuksesta ja ihmisestä riippuen 1-2h. Se sopii siis nopeisiin synnytyksiin. Yleensä kätilö osaa kyllä neuvoa kumpi puudute missäkin tilanteessa on se sopivampi.

tähtinova:

Spinaali vie tunnon koko alakropasta ja esim. käveleen ei pysty, jalat ei kanna... niitä ei tunne . Monet alakropan leikkaukset esim. tehdään spinaalipuudutuksessa.

Itse valmistun kohta leikkaussairaanhoitajaksi. Tässä on terveysportin kautta Duodecim-lehdestä hyvä artikkeli, missä tulee ilmi epiduraalin ja spinaalin erot:



Spinaali- vai epiduraalipuudutus?

Duodecim

1995;111(13):1232

Marjatta Tuominen



* Kliininen käyttö

* Puudutteet

* Sivuvaikutukset ja komplikaatiot

* Lopuksi

* Kirjallisuutta



Sekä ammattitoverit että potilaat kysyvät usein: " Miksi juuri spinaalipuudutus" , tai " miksi juuri epiduraalipuudutus" ? Näissä selkäydintason puudutuksissa puudute ruiskutetaan eri tilaan, spinaalipuudutuksessa selkäydinnesteeseen ja epiduraalipuudutuksessa kovakalvon ulkopuolelle, ja siksi tuloksena voi olla hyvinkin erilainen puutuminen. Spinaalipuudutus valitaan tavallisesti silloin, kun halutaan hyvä puudutus jalkoihin ja alavartalolle kirurgista toimenpidettä varten. Epiduraalipuudutus taas on spinaalipuudutusta parempi kivun hoidossa. Se voidaan tehdä vyöhykemäisenä, ja katetrin avulla kivuttomuutta on mahdollista jatkaa suunnitellusti. Epiduraalipuudutusta käytetään leikkauksen jälkeisen kivun, synnytyskivun ja pitkäaikaisen syöpäkivun hoidossa.



Spinaali- ja epiduraalipuudutus ovat laajoja selkäydintasoisia johtopuudutuksia, joiden käyttöaiheet ovat paljolti samat ja jotka osin voivat korvata toisiaan. Puudutustekniikoiden erojen vuoksi niitä toisaalta käytetään hyvin eri tarkoituksiin.



Spinaalipuudutuksessa puudute ruiskutetaan kovakalvon ja lukinkalvon muodostaman yhtenäisen kalvorakenteen läpi selkäydinnesteeseen (subduraalisesti, subaraknoidaalisesti, intratekaalisesti). Selkäydin ulottuu aikuisella L1-nikaman tasolle, ja pisto tehdään aina selkäytimen kaudaalipuolelle cauda equinan alueelle eli käytännössä aina toisen lannenikaman alapuolelle. Epiduraalipuudutuksessa puudute ruiskutetaan kovakalvon ja lukinkalvon muodostaman kalvorakenteen ulkopuolelle epiduraalitilaan (ekstraduraalisesti). Koska selkäydintilaan ei mennä, epiduraalipuudutus voidaan tehdä periaatteessa mille nikamatasolle tahansa aina kaularangasta sakraalitilaan asti (Rosenberg ja Takkunen 1993).



Spinaalitilassa selkäydinnesteeseen sekoittunut puudute on välittömässä yhteydessä paljaisiin hermojuuriin, minkä seurauksena puutuminen tapahtuu nopeasti. Pienellä puudutemäärällä (1.5¿4 ml) saadaan aikaan hyvä kirurginen anestesia koko alavartalon alueelle. Epiduraalitilassa on rasvakudosta, sidekudosta, verisuonia, imusuonia, sidekudossäikeitä ja -kalvoja ja hermot ovat kalvojen peittäminä. Epiduraalitilan erilainen rakenne saa aikaan sen, että puutuminen tapahtuu hitaasti ja vastaavan kirurgisen anestesian saavuttamiseksi tarvitaan lähes kymmenkertainen puuduteannos (10¿30 ml) spinaalipuudutukseen verrattuna. Ihohermojen segmentaalisuuden takia on mahdollista aiheuttaa tunnon vyöhykemäinen heikkeneminen (analgesia) halutulle alueelle säätelemällä puuduteannosta sopivasti. Spinaalipuudutuksen yhteydessä vyöhykemäinen puudutus ei onnistu.



Epiduraalipuudutuksessa voidaan laimealla puuduteliuoksella saada aikaan ns. differentiaaliblokadi, jolloin ohuet kiputuntemusta välittävät säikeet (A-delta ja C) puutuvat mutta suurin osa motorisista säikeistä toimii vielä. Tätä pyritään käyttämään hyväksi kivun hoidossa laimentamalla puuduteliuoksia. Spinaalipuudutuksen yh-teydessä differentiaaliblokadi todetaan vain puutuneen alueen yläreunassa, jossa tunnottomuuden (anestesia) sijasta todetaan tunnon heikkeneminen (analgesia) ja vielä senkin kraniaalipuolella mahdollinen sympaattisten hermosäikeiden salpautuminen (Rosenberg ja Takkunen 1993).



Kliininen käyttö



Spinaalipuudutus on nopea suorittaa ja alkaa nopeasti, ja pienellä puuduteannoksella saadaan aikaan hyvä sensorinen ja motorinen puutuminen koko alavartalon alueelle. Menetelmä soveltuu hyvin ortopediseen, urologiseen, gynekologiseen ja perifeeristen verisuonien kirurgiaan (Davis ym. 1992, Seeberger ym. 1994). Puudutuksesta toipuminen tapahtuu aina ylhäältä alaspäin, niin että jalat ja sakraalihermojen alueet toipuvat hitaimmin. Jos jalkojen syvää puutumista halutaan välttää alavatsan kirurgiassa (esim. tyrät), valitaan epiduraalipuudutus. Tällöin voidaan hyödyntää vyöhykemäistä epiduraalipuudutusta ja ruiskuttaa puudute tarkalleen sen ihovyöhykkeen alueelle, minne leikkaushaava aiotaan tehdä. Suurin puudutepitoisuus kohdentuu tarvittavien hermojen alueella, ja potilas tuntee haavakivun vasta, kun puudutus on muualta jo hävinnyt (Wild-smidt 1987). Valitettavasti epiduraalipuudutuksen yhteydessä esiintyy nimenomaan leikkauksen aikana silloin tällöin myös huonompaa sensorista puutumista kuin spinaalipuudutuksessa, varsinkin L5/S1-tasolla (Seeberger ym. 1994).



Spinaali- ja epiduraalipuudutus ovat nykyisin suositeltavimmat anestesiamuodot keisarileikkaukseen. Koska spinaalipuudutus alkaa epiduraalipuudutusta nopeammin, siihen liittyy useammin verenpaineen huomattava lasku raskaana olevilla. Tämä on haitallista pre-eklampsiassa ja tiloissa, joissa istukan verenkierto on huonontunut tai potilaan kyky sietää tilavuusvajausta on heikentynyt. Sen tähden spinaalipuudutusta ei tule valita anestesiamuodoksi, jos on odotettavissa tavallista suurempi verenvuoto. Pre-eklampsiapotilaalla on epiduraalipuudutus suositeltavin, mikäli hänellä ei esiinny selvää veren hyytymishäiriötä. Epiduraalipuudutus laskee lievästi äidin kohonnutta verenpainetta ja parantaa samalla istukan verenkiertoa ja sikiön vointia (Rosenberg ja Takkunen 1993).



Spinaali- ja epiduraalipuudutukset voidaan tehdä kestopuudutuksina viemällä ohut katetri selkäydinnesteeseen tai epiduraalitilaan. Puudutusta voidaan jatkaa suunnitellusti tarvittavan ajan ruiskuttamalla lisää puudutetta katetrin kautta. Ohuiden spinaalikatetrien käyttöön liittyy kuitenkin runsaasti teknisiä ongelmia, ja niiden käyttö on vähäistä (Pitkänen ym. 1992). Epiduraalikatetrien suosio sitä vastoin lisääntyy jatkuvasti. Paitsi riittävän pitkän leikkausanestesian aikaansaamiseksi niitä käytetään nykyisin leikkauksen jälkeisen kivun hoitoon. Myös nukutettaville potilaille voidaan asettaa epiduraalikatetri ennen yleisanestesiaa leikkauksen jälkeisen kivun hoitoa varten. Varsin suosittu yhdistelmä on spinaalipuudutus leikkausta varten ja epiduraalikatetri kivun hoitoon. Epiduraalinen analgesia on tehokkain synnytyskivun hoitomenetelmistä. Syöpäkivun hoidossa samaa epiduraalikatetria on käytetty jopa kuukausien ajan.



Puudutteet



Spinaalipuudutukseen käytetään 5-prosenttista lidokaiinia, 0.5-prosenttista bupivakaiinia ja 4-prosenttista mepivakaiinia (ainoastaan erikoisluvalla). Hyperbaarinen 5-prosenttinen lidokaiini (6.8-prosenttisessa glukoosissa) on ollut käytössä yli 50 vuotta, ja sitä on pidetty turvallisena. Viime aikoina on ilmestynyt useita raportteja sen aiheuttamista leikkauksen jälkeisistä neurologisista kiputiloista (Schneider ym. 1992). Vaikka oireet ovat ohimeneviä, on lidokaiinin käyttöä spinaalipuudutuksessa arvioitava uudelleen.



Epiduraalipuudutukseen soveltuvat periaatteessa kaikki puudutteet (lidokaiini, prilokaiini, mepivakaiini, bupivakaiini). Vahva pitoisuus (esimerkiksi 2-prosenttinen lidokaiini + adrenaliini) nopeuttaa puutumisen alkua. Voimakkaat liuokset tehostavat myös motorista puutumista. Epiduraaliseen kivunhoitoon käytetään yleisesti laimeita bupivakaiiniliuoksia, joihin voidaan tarpeen mukaan lisätä opioideja vaikutusta tehostamaan.



Sivuvaikutukset ja komplikaatiot



Spinaali- ja epiduraalipuudutukseen liittyy aina jonkinasteinen sympaattisen hermoston salpaus. Se aiheuttaa verisuonten laajenemisen ja verenpaineen laskun, jonka suuruuteen vaikuttaa potilaan sydämen ja ääreishermoston kompensaatiokyky ja verenkierron tilavuus. Verenpaineen laskun osalta spinaali- ja epiduraalipuudutus eivät juuri eroa toisistaan, eikä sillä ole merkitystä puudutusmuodon valinnassa paitsi synnytysanestesian yhteydessä. Asiansa osaava anestesiologi pystyy hallitsemaan tilanteen nesteensiirroin ja lääkkein. Muistettakoon kuitenkin, että hoitamaton suuri nestevajaus on vasta-aihe puudutuk-selle.



Kovakalvon lävistäminen saattaa jättää reiän, josta tihkuu ulos selkäydinnestettä. Tämä aiheuttaa painemuutoksia selkäydintilassa, ja potilas kokee puudutuksen jälkeen päänsärkyä, joka tyypillisesti pahenee ylös noustessa. Päänsärky on totuttu yhdistämään spinaalipuudutukseen, mutta se voi yhtä hyvin tulla epiduraalipuudutuksen jälkeen, jos kovakalvo vahingossa puhkaistaan paksulla (1.3¿1.7 mm) epiduraalineulalla. Spinaalineulan kärjen muoto ja neulan paksuus ovat tärkeimmät tekijät päänsäryn estämisessä. Nykyaikaisten spinaalineulojen (0.34¿0.5 mm) ansiosta puudutuksen jälkeisen päänsäryn esiintyvyys ja voimakkuus ovat merkitsevästi vähentyneet. Nykytutkimuksen valossa puudutuksen jälkeisen päänsäryn ei tulisi vaikuttaa spinaali- tai epiduraalipuudutuksen valintaan, vaan ratkaisu tulisi tehdä muiden tekijöiden perusteella (esim. hyvä kirurginen anestesia) (Seeberger ym. 1994). Kovakalvon lävistämisestä syntyneen päänsäryn aktiivinen hoito on epiduraalinen veripaikka. Jokaisen spinaali- ja epiduraalipuudutuksen käyttäjän tulee hallita tämä menetelmä.



Epiduraalisen puudutuksen komplikaationa voi ilmaantua puudutemyrkytys, jos ruiskutus tehdään vahingossa verisuoneen. Puudutteen tahaton ruiskutus selkäydinnesteeseen voi johtaa täydelliseen spinaalipuudutukseen. Anestesiologi pyrkii kaikin varotoimin välttämään näitä komplikaatioita ja on hyvin perehtynyt niiden tehokkaaseen hoitoon. Epiduraalipuudutuksen jälkeen esiintyy selkäsärkyä useammin kuin spinaalipuudutuksen jälkeen (MacArthur ym. 1990, Seeberger ym. 1994).



Pahoinvointia ja oksennusta voi esiintyä myös puudutusten jälkeen, eikä kumpikaan selkäydintason puudutus ole tiettävästi toista edullisempi tässä suhteessa.



Lopuksi



Spinaalipuudutus saa aikaan tehokkaamman jalkojen ja alavatsan kirurgisen anestesian kuin epiduraalipuudutus, joka taas on parhaimmillaan kivun hoidossa. Epiduraalipuudutus voidaan tehdä vyöhykemäisenä koko selkärangan alueelle, ja laimeita opioidi-puuduteliuosyhdistelmiä käyttämällä saadaan kiputunto heikkenemään ilman mainittavaa vaikutusta motorisiin hermoihin. Epiduraalitilaan viedyn katetrin avulla voidaan kivun hoitoa jatkaa suunnitellusti. Epiduraalinen analgesia on tavallinen menetelmä postoperatiivisen kivun hoidossa sekä puudutusten että yleisanestesian jälkeen. Se on tehokkain synnytyskivun hoitomenetelmä ja soveltuu myös pitkäaikaisen syöpäkivun hoitoon.



Tytteli-83

kiitos Tytteli-83 tuosta lehtiotteesta, tulin juuri sairaalasta keisarinleikkauksesta (tuloksena ihana tyttövauva!!!) ja olen miettinyt juuri noita samoja asioita, tuostahan ne selvisivät tosi hyvin. Selvisi syykin mm huimaukselle leikkauksen aikana. Itse leikkaus meni kyllä kaikin puolin hyvin. Onnea vain teille muillekin synnytykseen, en muista oletko esim Tytteli-83 jo saanut vauvasi maailmaan.



t. Kiiperi

Jos en ole ihan väärin käsittänyt, niin synnytyksessä käytettävät spinaalipuudutukset (niitäkin on erilaisia- minispinaali, yhdistetty spinaali-epiduraali jne) eivät ole täysin vastaavia leikkausten yhteydessä käytettävien spinaalipuudutusten kanssa. Puuduteaineissa ja -määrissä lienee eroa...Alaraajan leikkauksessa raajojen puutuminen on tavoiteltavaa, synnytyksen yhteydessä taas ei...Duodecimin artikkeli oli hyvä, mutta käsitteli lähinnä spinaalia leikkausten yhteydessä. Tässäkin ketjussa taisi olla joku spinaalin synnytyksen yhteydessä saanut, jonka jalat silti toimivat...tapauskohtaustahan se tietenkin aina on, riippuu lääkäristä ja siitä, minkälaisen spinaalin saa.



Hyviä synnytyskokemuksia kaikille, spinaalin kanssa tai ilman =)

Synnytyksessä spinaaliksi kutsuttu puudutus annetaan myös epiduraalitilaan, mutta siinä käytetään eri puudutteita. Sitä ei siis laiteta spinaalitilaan. Piti vielä käydä etsimässä tähän aiheeseen liittyvä artikkeli. Tämä on vain osa siitä, lähteenä myös Duodecim-lehti.



Yhdistetty spinaali- ja epiduraali-puudutus



Spinaali- ja epiduraalipuudutusta voidaan käyttää myös samanaikaisesti. Ruiskuttamalla selkäydinnestetilaan 2.5 mg isobaarista bupivakaiinia ja 25 mg fentanyyliä saavutetaan nopeasti alkava ja keskimäärin 90 minuuttia kestävä kivun lievitys, johon liittyy vain minimaalinen alaraajojen motorinen puutuminen. Tämä mahdollistaa useimpien potilaiden liikkumisen. Kivun lievitystä jatketaan tarpeen mukaan epiduraalitilaan ruiskutetuilla 10 ml:n kerta-annoksilla 0.1-prosenttista bupivakaiinia ja fentanyyliä (2 mg/ml). Jatkoannoksen ruiskutuksen aikana äiti saa olla haluamassaan asennossa. Intratekaalisen annoksen ja epiduraalisten jatkoannosten ruiskutusten jälkeen synnyttäjän verenpainetta seurataan viiden minuutin välein 20 minuutin ajan. Kun 30 minuuttia on kulunut alkuannoksen ruiskutuksesta ja kivun lievityksessä on onnistuttu, synnyttäjän alaraajojen lihasvoima testataan. Jos äiti kykenee makuulla maaten nostamaan alaraajat vuoron perään suorana ylös, hän saa halutessaan nousta ensin sängyssä istumaan ja muutaman minuutin kuluttua seisomaan kätilön avustamana. Äitiä pyydetään laskeutumaan kyykkyasentoon sängyn vieressä seisten. Jos hän kykenee nousemaan kyykkyasennosta ilman tukea, hän saa liikkua synnytyshuoneessa. On syytä korostaa, että kävely tapahtuu aina kätilön tukiessa kainalosta. Synnyttäjä saa käydä WC:ssä, siirtyä keinutuoliin tai istua sängyssä. Äidin liikkumisesta huolimatta sikiön sydänääniä on seurattava kardiotokografilla, tarvittaessa telemetrisesti (Collis ym. 1994). Useimmat synnyttäjät eivät kuitenkaan avautumisvaiheen lopulla halua kävellä vaan makaavat mieluummin sängyssä. Synnytysasennon äiti saa valita vapaasti. Kuvatulla tekniikalla ja annostelulla kipu lievittyy paremmin ja potilaat ovat tyytyväisempiä verrattuna tavanomaiseen epiduraalianalgesiaan (Collis ym. 1995). Verenpaine laskee pienellä osalla synnyttäjistä 30 minuutin kuluessa spinaalipuudutuksen jälkeen, mutta merkittäviä hypotensiivisia vaiheita ei yleensä esiinny. Synnyttäjän ylösnousun ja kävelyn aikana tai epiduraalisten lisäannosten jälkeen verenpaineen laskut ovat harvinaisia. Liikkumisen aikana esiintyy äidin sydämen syketaajuuden kompensatorista kasvua (Shennan ym. 1995). Fentanyylin asemasta voidaan ruiskuttaa 10 mg sufentaniilia yhdessä 2.5 mg:n isobaarisen bupivakaiiniannoksen kanssa (Abouleish ym. 1994). Avautumisvaiheen alun viskeraalista kipua intratekaaliset opioidit lievittävät tehokkaasti. Synnytyksen edistyessä ja kivun muuttuessa somaattiseksi niiden teho ei ole riittävä. Niinpä avautumisvaiheen alussa selkäydinnesteeseen ruiskutettu sufentaniili (10 mg) yhdessä bupivakaiinin (2.5 mg) kanssa lievittää kipua keskimäärin 163 minuutin ajan. Jos ruiskutus tehdään avautumisvaiheen lopulla, analgesia kestää keskimäärin 120 minuuttia (Viscomi ym. 1997).



Tytteli-83 rv 35+5

En ole itse terv.huoltoalan ammattilainen, joten aivan varma en voi olla minkälainen puudute minulle viimeksi annettiin, mutta sekä kätilö että anestesialääkäri kutsuivat sitä kyllä spinaalipuudutukseksi. Se myös laitettiin ihan vaan tuikkaamalla piikki selkään - eli selkään ei jätetty mitään kanyylia kuten ekassa synnytyksessä saamassani epiduraalipuudutuksessa. Vaikutus alkoi muutamassa minuutissa ja kesti reilun tunnin ennen kuin aloin ponnistaa. Myös synnytyskertomuksessani lukee spinaalipuudutus.

että myös spinaalin aikana raajani toimivat ihan normaalisti :) Ja siis liikuin itse ja kävin vessassa. Spinaali vaikutti edelleen ponnistusvaiheessa ja siinäkin kyllä ihan itse hain asennot ja ponnistin vauvan muutamalla ponnistuksella ulos.



Olisihan se aika kamalaa jos synnytyksen yhteydessä annatteva puudute " halvaannuttaisi" synnyttäjän jollain tavalla. Eikös se olisi jo vaarallistakin?

Ja kävelin kyllä vessaan ja pari kertaa synnytysjakkaralle ja takaisin ihan normaalisti. Ja ponnistin myös jakkaralla, jalat kantoivat hyvin. :)



Esikoisen synnytyksessä sain epiduraalin ja silloin olin ihan tunnoton, nyt toisella kerralla siis spinaali ja se oli tosi ihana, juurikin siksi ettei se vienyt tuntoa niin pahasti ja pystyin liikkumaan.

Vielä...



Spinaalipuudutukset laitetaan selkäydinnesteeseen, epiduraalipuudutukset epiduraalitilaan (joka ympäröi selkäydinnestettä). Myös silloin, kun käytetään yhdistettyä spinaali-epiduraalia...



=)

Tuota spinaalia harvemmin käytetään ja sitä ei kauheasti edes mainosteta. Mutta löysin vielä helistimen sivuilta tämän pätkän:



Selkäydinnestetilaan laitettava puudutus eli spinaalipuudutus



Erittäin kivuliaassa ja nopeassa synnytyksessä spinaali- eli selkäydinnestetilaan laitettava puudutus voi olla sopivin vaihtoehto. Spinaalipuudutus soveltuu myös suunniteltuun pihti- tai imukuppisynnytykseen. Tässä puudutuksessa puudutetta ja voimakasta kipulääkettä laitetaan ohuen neulan avulla selkäydinnestetilaan. Puudutus- ja kivunlievitysvaikutus tulee hieman nopeammin kuin epiduraalipuudutuksessa ja onnistuminen varmempaa. Haittapuolena on kivunlievityksen lyhyempi kesto ja että kivun mahdollisesti palatessa puudutuksen vaikutusta ei voida toistaa ja pitkittää kuten epiduraalipuudutuksessa. Spinaalipuudutus on kestoltaan 60-120 minuuttia.



Tosiaan sektiossa sitten laitetaan vaan tujakammin puudutetta, jotta saadaan tunnottomuus aikaan. Aina oppii uutta!



Tytteli-83

Anestesialääkäri käytti siitä nimitystä " pikku-spinaali" . Eli ilmeisesti tarkoitti juuri sitä, että jalat ei puudu jne. - siis " lievempi" versio leikkauksessa käytettävästä spinaalista.