Alkuraskauden oireiden lähes totaalinen katoaminen viikolla 15 - miten teillä?
Hei,
onko täällä muita, joilla alkuraskaus oli oireita täynnä (loputon väsymys, jatkuva nälkä ja jano, alavatsakivut, päänsärky jne.) mutta ne loppuivat lähes kokonaan alkuraskauden jälkeen? Itselläni oireet loppuivat lähes kokonaan raskausviikon 15 alussa. Ainoastaan alavatsan kipuiluja on silloin tällöin enää.
Nyt tietysti pelottaa, onko sikiö kuollut tai lakannut kasvamasta. Muutenkin olen ihan hermoheikko tämän raskauden kanssa - keskenmenon pelko vie onnen koko asiasta. Johtunee siitä, että tähän asti pääseminen vaati hirveästi henkistä ja fyysistä tuskaa ja tukuittain rahaa (hedelmöityshoidot). Sen kaiken jälkeen keskenmeno tuntuu liian isolta kestettäväksi.
Neuvolaan on vielä puolitoista viikkoa! En siis ole päässyt vieläkään lääkärineuvolaan, vaikka kaikki muut teistä tuntuvat jo lääkärilläkin käyneen. Pitänee soittaa neuvolaan ja vinkua aikaa, jos vaikka pääsisi jo ensi viikolla. Toiveajattelua taitaa sellainen olla.
Kertokaa, kiltit, kokemuksianne asiasta.
Minulla nyt siis rv 15+5
Kommentit (3)
Tämä on koko oireettomuusasiassa vaivannut minua eniten: Alkuraskaudessa rintani turposivat ja olivat ihan kovat ja kipeät. Viikolla 13 rinnat kuitenkin yhden yön aikana pehmenivät ja ovat olleet pehmeät siitä asti.
Ei pitäisi lueskella liikaa netistä, mutta huomasin, että keskeytyneen keskenmenon oireena on rintojen pehmeneminen...
= (
Samaa ihmettelin minäkin täällä joku aika sitten, rinnat oli alkuun TOSI kipeät ja kovat, sitten akoi lähestyä 12 raskausviikko ja rinnat muuttuivat vain aavistuksen aristaviksi ja pehmeiksi. Samoin muut oireet, pahoinvointi ja väsymys helpottivat. (no työn takia kyllä väsyttää edelleen, mutta ei enää niin totaalisesti)
Kuitenkin, todistettavasti, eilen käydessäni np-ultrassa kaikki oli hyvin!
Eli kannattaa varmaan kuitenkin mielummin nauttia siitä, ett' alkuraskauden vaivat ovat ohitse ja olo alkaa olla keskiraskauden hehkeä :)
Toisaalta kaikenlainen huolehtiminen kuuluu raskaana oleville ja ylipäätään äideille...
Mukavaa odotusta ja hyvä huomista äitienpäivää!
Nimittäin on poikkeuskellista, että alkuraskauden pahoinvoinnit ym. väsymykset ja oireilut jatkuvat pidemmälle. Pääsääntöisesti loppuvat " kuin seinään" kun 3 kk tulee täyteen....... Itsellänikin viikolla 14 loppui iltaväsymys-pahoinvointi-voimattomuus-kohtaukset aikas totaalisesti =)