Lista toistuvista keskenmenoista kärsiville?
Hei! Olen kuullut, että jossakin päin netissä olisi suljettu keskustelulista toistuvista keskenmenoista kärsiville. Onko jollakin tiedossa osoitetta? Kuudes peräkkäinen keskenmeno oli maanantaina, ja olisi tarve jakaa ajatuksia kohtalontovereiden kanssa..
t. Tiivi
Kommentit (7)
Mulla olisi tarjolla kaksi keskeytynyttä keskenmenoa puolen vuoden sisään eikä yhtään lasta, jos kelpaa :)
Ajatukset muuten hyvin samankaltaiset..
Minulla myöskin kaksi km. reilut puolen vuoden sisällä eikä ennestä lapsia vaiks kovin toivoon jo 37 vuotta ikää ja pelkoo pepussa että tulenko koskaan äidiksi
En ole kuullut kyseisestä listasta, mutta kärsin itsekin toistuvista keskenmenoista. Itselläni on neljä peräkkäistä keskenmenoa vuoden sisällä eikä yhtään onnistunutta raskautta. Minusta saisi juttuseuraa, jos haluat.
-Sadie
No onpa sinullakin rankka tilanne. Meillä on aiemmin kaksi onnistunutta raskautta, mikä antaa voimaa jaksaa eneenpäin. Nyt kolme vuotta epäonnistumisia takana, ja tuskin ilman hoitoja koskaan onnistutaan. Voin vain kuvitella tunteesi, kun heti alussa kaikki päätyy kesken. Muistan aina tunteet, kun ensimmäinen onnistunut raskaus meinasi mennä kesken, kuinka pahalta tuntui. Sillä kertaa kuitenkin päättyi hyvin. Esikoinen on kuiteskin kaikessa esikoinen. Aihealue on aika arka, joten en usko pystyväni tällaisella yleisellä palstalla asioista keskustelemaan syvemmin. Sähköpostitse onnistuisi tai jossakin suljetummassa ryhmässä. En vain mistään löydä nyt ryhmän linkkiä, mutta tiedän sellaisen olevan olemassa...
Minullekin asia on sen verran vaikea, etten siitä tämän yksityiskohtaisemmin tai syvällisemmin netin keskustelupalstoilla halua puhua. Sähköposti olisi yksi ratkaisu, mutta mielelläni en osoitettanikaan täällä julkaisisi.
Lisäksi etsin ehkä enemmän sellaista juttukaveria, joka olisi lapseton niin kuin minäkin. Useat keskenmenot ilman yhtäkään onnistumista ja pelko siitä ettei ehkä koskaan saa tulla äidiksi, ovat kuitenkin niin eria asia kuin se, ettei onnistu saamaan lisää lapsia. Tällä hetkellä elän niin rankkaa vaihetta, etten voi olla tuntematta katkeruutta jokaista kohtaan, joka on saanut äitiyden ilon edes kerran kokea. Joten en usko, että kenenkään äidin kanssa keskustelu olisi kummallekaan osapuolelle hyväksi, valitettavasti.. :(
Toivottavasti kuitenkin löydät vertaistukea jostakin päin, sen verran rankkoja ovat sinunkin kokemuksesi, ettei niistä välttämättä yksin selviä. Itse aloitin hetki sitten käymään lapsettomuuteen erikoistuneella psykologilla. En vielä osaa sanoa onko käynneistä apua, mutta tähän mennessä se ei ole tuntunut mitenkään pahaltakaan. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja voimia tulevaan! Muista että ihmeitä tapahtuu. Jos saat tietoosi tuon ryhmän linkin, voisitko ystävällisesti ilmoittaa sen vaikka tähän keskusteluun, kiitos.
äskeinen kirjoittaja oli siis sama Sadie :)
-Sadie
http://health.groups.yahoo.com/group/toistuvatkeskenmenot/
Listalla on hiljaista nykyään, mutta ehkä siellä voitaisiin aktivoitua jos saataisiin lisää uusia jäseniä.
-Listan mode