Tunteet niin pinnassa, että ihan hävettää =/
Raskautta on nyt kestänyt 31 viikkoa, kaikki mennyt normaalisti ja hyvin. Mutta välillä ihan ahdistaa sosiaaliset tilanteet, joissa mun tunteeni pääsevät valloilleen.
Pari esimerkkiä: Eilen oli veljenpojan kastetilaisuus ja multa meni kaikki keskittyminen siihen, etten olisi itkenyt/tyrskinyt papin puheen aikana. Kaikki papin sanat koskettivat niin kauniisti ja vauva oli niin ihmeellinen jne. Olin varmaan ihan punainen ja turvonnut naamastani seremonian jälkeen, ja sain niistellä vielä pitkään jälkeenkin. Kauhulla odotan oman vauvan kastetta =/ Seistä nyt siellä edessä niistämässä!
Tänään neuvolassa käytiin läpi Minusta tuntuu-kaavaketta. En tiedä onko se kaikille tuttu, mutta siinä nyt käsitellään perhesuhteita, jaksamista ja kaikenlaista mielialaan liittyvää asiaa. Sekin meinasi mennä ihan farssiksi, kun kyyneltä pukkas silmäkulmaan ja sain niistellä jatkuvasti. Ja me vaan puhuttiin tuikitavallisista meidän perheen asioista! Hävetti...
Näitä esimerkkejä olis vaikka kuinka! Tuntuu, että moni tilaisuus menee ihan pipariksi kun en pysty keskittymään asiaan vaan häpeän omaa tunneryöppyäni. Aina on nenä tukossa ja silmät kyynelissä.
Onko muita kaltaisia? Miten ihmeessä te selviätte tästä hormonimylläkästä selväpäisinä?? Tänään ajoin uimarannan ohi ja hyvä etten alkanut poraamaan yksin autossa, kun muistui kesän uimareissut mieleen. Jne jne jne.... *huokaa*
Saaga
Kommentit (2)
Tuosta syntymän jälkeisestä herkkyydestä. Viimeksi synnytyksen jälkeen sairaalassa (oli 2 yötä siellä) itkin joka ilta, kun soitin kotiin. Oli NIIN ikävä perhettä ja kotia, että meinasin ihan kuolla ikävään! Siellä oltiin iltapalalla ja mies kävi lasten kanssa saunassa jne. ja olisin tehnyt mitä vaan, että olisin päässyt sinne mukaan! Ihan hullua, kun kerrankin sain vapaata siitä iltahässäkästä =)
Mutta tää on tätä raskauden ihanuutta....
Saaga
En kyllä osaa neuvoa miten tuosta tunneherkkyydestä selviää .Mulla kolmas raskaus ja pahimpia ovat lastenohjelmat ja -kirjat. Tytöt ihmettelevät, kun äidillä alkaa puhe sammaltaa kesken sadun. Kaikissa kesän sukujuhlissa oli tosi vaikea olla liikutuksen vuoksi. Toisaalta tunteet menee niinkin, että saan aivan älyttömän paisuteltuja ahdistus- ja marttyyri-itkukohtauksia ilman mitään kunnon syytä. On tässä perheenjäsenillä kestämistä! KOkemukseni mukaan kaikkein itkuisin olen ollut sairaalassa synnytyksen jälkeen, joten toivon todella että pääsen sieltä sitten pian kotiin! rv 35.