Synnytysjakkara ja repeämät?? Miten kätilö oikeastaan tukee lantionpohjaa ponnistuksen aikana??
Hei!
Tuli tässä mieleen kun lähiviikkoina on synnytys edessä, että mahtaako olla jotain eroa repeämistodennäköisyyksissä jakkaralla vs. sängyssä perinteisessä asennossa ponnistaessa? Sängyssä varmaan kätilö pääsee paremmin tukemaan lantionpohjaa? Viimeeksi olisin halunnut kokeilla jakkaraa, mutta lapsi pitikin saada nopeasti ulos ja ponnistin sängyllä. Repeämiä ei tullut yhtään ja haluaisin välttää ne nytkin.. Jakkaralla ponnistamisesta lukemistani jutuista olen saanut sellaisen kuvan, että siinä äiti itsekseen ponnistelee ja vauva vaan pullahtaa ulos.. Ei kai se niin helppoa voi olla? :) Ainakin itse jouduin (siinä sängyllä) viimeeksi todella tekemään töitä vauvan ulos saamiseksi.
Tähän liittyy toinen minulle vielä mysteeri, eli onko jollain faktatietoa, mitä kätilö käytännössä tekee käsillään ponnistuksen aikana? Minusta tuntui viimeeksi siltä kuin kätilö olisi työntänyt kätensä peräaukkooni ja se tuntui epämiellyttävältä. Nyt kuitenkin olen ymmärtänyt, että juuri kätilön " kovakouraisuus" saattoi olla se, mitä tarvittiin vauvan saamiseksi suht nopeasti ulos ja mikä säästi minut repeämiltä.
Onko täällä palstoilla kätilöopiskelijoita, mitä teille opetetaan lantionpohjan tukemisesta? :) Olisi kiva näin kopeloinnin kohteena tietää, mitä siellä synnytyksessä oikein tapahtuu, kun itse on kuitenkin siinä tilanteessa aika pihalla kaiken kivun takia..
Kommentit (12)
suuntaa alaspäin. Jos olet sängyllä, anatomia tekee jo sen, että pusket vauvaa sisälläsi alhaalta ylös. Sen sijaan jakkaralla ollessa painovoima tekee tehtäväänsä ja vauva tulee alaspäin, eikä ylämäkeä pitkin :)
niinpä niin. Nyt kun olen käynyt tätä edellistä synnytystä läpi tulevaa ajatellen, niin mieleen on todellakin herännyt muutamia kysymyksiä - kuten se, että jos tässä toisessa sairaalassa mihin nyt olen menossa, on niin luonnollista laittaa esim. säkkityyny sängylle ja nostaa sängyn päätyä niin että pystyy nojaamaan siihen säkkiin hyvin ja ponnistamaan tavallaan kontillaan, niin miksei minulle ehdotettu sitten esim. sitä polvilleen/kontilleen kääntymistä siinä vaiheessa kun vauva ei meinannut tulla millään ulos ja alkoi olla sydänäänten takia jo kiire... Eli vähän tuntuu siltäkin että tällä joustamattomalla asentojen " perinteisyydellä" ja kätilöiden ergonomian ensisijaisuudeksi asettamalla pyritään tekemään synnytyksistä enemmän lääketieteellisiä tapahtumia (esim. minulla sitten jouduttiin turvautumaan imukuppiin - miksei voitu ensin kokeilla painovoimaa, kun aikaa siihen imukupin harkintaankin käytettiin jo monta monta supistusta?!?! Kai sitä olisi takaisin selälleenkin päässyt siitä vielä).
Toki ymmärrän, ettei kätilöilläkään mikään helpoin homma ole kykkiä jossain lattianrajassa. Mutta pahoitin vähän mieltäni, kun oma neuvolantäti, joka on myös kätilö aikaisemmalta koulutukseltaan, tuumasi että on siinä tekemistä kun tulee joku luomuäiti joka jonkun orren päällä haluaa synnyttää, ei varmaan millään pahalla tarkoittanut mutta olisi jo pitänyt sen astisen tuttavuuden perusteella ymmärtää että minä saattaisin ehkä olla juuri tuollainen " luomuäiti..." Eikä sitä kukaan halua kätilöiden työtä vaikeammaksi tehdä, mutta kyllä siinä synnytyksen tiimellyksessä tulee ajateltua ihan muita juttuja kuin KÄTILÖN asentoa ensimmäisenä!!!
No, meni aiheen sivusta mutta kuitenkin. Jospa tässä piakkoin pääästäisiin tositoimiin ja kokeilemaan toista kertaa, miten nyt ponnistussuunnat onnistuu...
eikkuli 37+6
syntyi meidän kakkonen, ykkönen tuli sektiolla. Ponnistus 38 min ja kätilö tuki välilihaa loppujen lopuksi aika vähän, ihan pari kertaa vaan. Suihkutteli kyllä Ceridalia että liustais paremmin tai jotain. Välillä käski olemaan ponnistamatta, kun vauva taisi olla tulossa vähän turhan vauhdikkaasti. Repeämiä ei juuri tullut, lähinnä limakalvonirhaumia. Sikäli ihme, sillä vaavi oli 4370g ja 55cm.
että sängyllä kätilö kyllä pystyy tukemaan välilihaa paremmin, mutta siihen taas kohdistuu paljon suurempi paine yhteen kohtaan kuin jakkaralla, jossa paine jakautuu tasaisemmin koko alapään alueelle. Itse ainakin sain sängyllä valtavat repeämät epparin lisäksi eikä synnytys tuntunut edistyvän sängylle menon jälkeen mihinkään, päin vastoin ja imukuppiin sitten lopulta turvauduttiin. Jakkaralla taas painovoima tekee omat apunsa asiaan, sängyllä kun työnnetään ylämäkeen.
Tällä kertaa jotenkin muuten, mutta EI selällään sängyllä maaten, thanks...
ponnistusvaihe kesti 35 min, repeämiä ei tullut, ainoastaan pintanaarmuja joihin muutama tikki laitettiin.
En ihan tarkkaan muista, miten kätilö toimi samalla kun ponnistin, mutta kyllä kätilön kädet alapäässäni olivat... en ole ihan varma, että tukiko välilihaa mitenkään, vai autteliko vaan päätä ulos.
Jakkaralla ponnistaminen vaatii kyllä voimia, itse rupesin olemaan melko puhki jo vartin ponnistamisen jälkeen. Mies istui takanani ja nojasin hänen syliinsä, mies piti ranteistani kiinni. Lopussa en pystynyt itse puristamaan käsilläni lainkaan, voimat oli aivan poissa.
Kuvittelin, että jakaralla ponnistaminen olisi ollut helpompaa ja nopeaa, mutta mielestäni kesti aika kauan. Ponnistussuunta löytyi helposti, oli luonnollinen asento. Väliliha säilyi aivan ehjänä.
Itsellä kokemusta kahdesta sänkysynnytyksestä(eka ja toka synnytys) ja yhdestä jakkarasynnytyksestä (kolmas synnytys).
Jakkarasynnytyksestä hyvin positiivinen kokemus sillä sänkysynnytyksessä tehtiin eppari molemmilla kerroilla ja jakkaralla selvittiin parilla nirhaumalla jotka vaati pari ommelta ja paranin siis tietenkin helpommin synnytyksestä.Kai se kätilö tukee jotenkin jakkarasynnytyksessäkin.....Ainakin itselle jäi sellainen mielikuva.
Ponnistussuunta löytyi myös jakkaralla tosi helposti ja ponnistusvaihe kesti 7min.
Itse olen aina kokenut ponnistusvaiheen synnytyksen " kauheimmaksi" vaiheeksi.Jakkaralla minusta oli helpompi ponnistaa ja tuntui että olen itse tavallaan " tilanteen herrana" .
T.Äitix
Sängyllä synnyttäessä joutuu ponnistamaan " ylämäkeen" . Eli siltä osin muut asennot ovat parempia, vauva tulee asennon mukaisesti " oikeaan" suuntaan. Itselleni ei tulisi mieleenkään synnyttää sängyllä, jos vaan muuhun asentoon suinkin kykenen. rv16+3.
Minulla oli pitkä ponnistusvaihe, yli tunnin, ja olin siitä suurimman osan jakkaralla, välillä kävin sängyssä kontillani. Jakkaralla oli hyvä ponnistaa - vaikka se olikin aika raskasta heikkojen supistusten takia - ja minulle oli tärkeää, että mies oli takanani ikään kuin pitelemässä minua sylissä. Kätilö tuki aika paljon välilihaa, painoi sitä jollain kuumalla pyyhkeellä ja öljysi. Tuli vain pienenpieni nirhauma. Tämä oli Tammisaaressa, jossa jakkara on varmaankin se tavallisin ponnistuspaikka.
Joskus kuulee, että jakkarasynnytys vaatisi jotain erityisiä voimia tai lihaksia, mutta itse olen elävä vastaesimerkki: reisilihakseni tai muutkaan eivät ole mitenkään vahvat, mutta hyvin jaksoin. Ehkäpä kätilö kuitenkin juuri jaksamisen takia käski välillä sängylle. Minäkin halusin ehdottomasti ponnistaa pystyasennossa, jos mahdollista, ja olen aika varma, että selälläni en olisi saanut sitä lasta ulos ilman erinäisiä toimenpiteitä. Toivottavasti seuraavakin saa syntyä painovoiman avittamana.
Njoammil 16+4
Kokemusta on tasan yhdestä synnytyksestä, joten ei ole vertailukohtaa, mutta minusta jakkaralla synnyttäminen tuntui hirveän helpolle ja luonnolliselle. Suunta oli jotenkin niin oikea heti. En kyllä edes yrittänyt missään muussa asennossa. (vaikka kätilö ehdotti, että voithan sinä siitä seisaaltasikin synnyttää jos haluat). Epiduraali vaikutti vielä niin etten muista että ponnistaminen olisi edes erikoisesti sattunut ja ponnistustarpeen tunsin silti erittäin selvästi. Kätilö taisi ponnistamisen aikana työntää vähän vastaan ettei lapsi tule liian nopeasti, mutta oikeasti ei minulla siitä ole tarkkaa muistikuvaa. Ponnistusvaiheen kestoksi merkittiin 2 minuuttia ja ei tullut yhtään repeämää.
Syy miksi alunperin halusin kokeilla synnyttää jakkaralla oli juuri repeämien pelko, mutta en tiedä oliko jakkara se ratkaiseva syy miksei niitä onneksi tullut. Lapsi oli kaiketi aika pienipäinen (?). Päänympärys 34 cm.
Minut kun lyötiin ammeesta suoraan sänkyyn selälleen ja alettiin pistää piuhoja kiinni. Kätilö vain ilmoitti että jakkaralle ei ole asiaa koska vauvalla on pinni nyt päässä. Puudutuksia tms. ei ollut joten niistä se ei ollut kiinni. Kyljellään olisin jopa saanut olla, mutta sydänäänet laskivat siinä enemmän joten selälteen sitä sitten puskettiin, ylämäkeen tosiaan, sanonta kuvaa kyllä täsmälleen sitä hommaa mikä ei edennyt mihinkään suuntaan. Nyt odotankin mielenkiinnolla kakkosen synnytystä pienessä yksikössä, missä tutustumiskäynnillä minulle kerrottiin, että täällä hyvin pieni vähemmistö vauvoista syntyy ylipäätään sängyllä ja vielä pienempi juuri tuossa ns. perinteisessä asennossa!
eikkuli, 37+2 eli ei tässä varmaan kauaa enää tarvitse odotella...
tuntuu olevan monissa sairaaloissa ihan pelkkiä periaatteita vailla käytännön toteutusta. Tosipaikan tullen synnyttäjä pannaan selälleen tai sukka-asentoon, kun näin meillä on ollut tapana.
Enkä millään muotoa väitä, ettäkö kaikkien pitäisi ponnistaa pystyasennossa tai että puoli-istuvassa asennossa ponnistaminen ei voisi olla jollekin se paras tapa. Mutta minusta on pöyristyttävää lukea/kuulla, kuinka monilta suljetaan muut vaihtoehdot vailla sen kummempia perusteluita. Ei kaikki jaksa tai osaa siinä tilanteessa ruveta tinkaamaan. Joskus saa jopa lukea kätilön kiukutelleen jakkaran pyytäjälle, että hän ei rupea kyykkimään lattianrajassa kun on niin huono työasento. Joku on vialla, jos kätilön työasento on tärkeämpi kuin synnyttäjän!
Itse aion esittää semmoisen toiveen seuraavassakin synnytyksessäni, että ellei vauvan voinnissa havaita jotain huolestuttavaa, en halua mihinkään piuhoihin makaamaan pitkäksi aikaa. Totta kai vauvan vointi on pääasia, mutta en kannata sitä, että kaikki synnyttäjät pantaisiin rutiinisti johonkin tehoseurantaan pinneineen ja piuhoineen. Joku tuntee olonsa turvalliseksi mitä enemmän valvotaan, minä ja moni muu päinvastoin.
Njoammil
eikkuli80:
Minut kun lyötiin ammeesta suoraan sänkyyn selälleen ja alettiin pistää piuhoja kiinni. Kätilö vain ilmoitti että jakkaralle ei ole asiaa koska vauvalla on pinni nyt päässä. Puudutuksia tms. ei ollut joten niistä se ei ollut kiinni. Kyljellään olisin jopa saanut olla, mutta sydänäänet laskivat siinä enemmän joten selälteen sitä sitten puskettiin, ylämäkeen tosiaan, sanonta kuvaa kyllä täsmälleen sitä hommaa mikä ei edennyt mihinkään suuntaan.
mikä ihmeen ponnistussuunta... luin noita ja melkein kaikissa puhutaan suunnasta... emminä ainakaa mitää suuntaa tienny tai tiedä tai mitää ja hyvin se lapsi ulos tuli kahella ponnistuksella. voiko sitä ponnistaa muuallekki ku ulos päin?tai ylipäätänsä voiko väärin ponnistaa...