Odotus ja masennus
Onko täällä ketään muita joilla tuntuisi olevan päällä raskausmasennus.
Odotan jo 3 lastani eikä aikaisemmilla kerroilla ole ollut tällaista.
Itkettyä ei saa mutta jatkuvasti tuntuu kuin maailma olisi kaatumassa päälle ja meinaa tulla ihan fyysisesti paha olo ja jopa oksennus.
Yritän suoriutua pakollisista hommista mutta koko ajan mielessä pyörii että olen masentunut ja surullinen ja onko tässä mitään järkeä. Jotenkin tuntuu että olen juuttunut omaan pahaan olooni ja pahennan sitä itse. Mitään erityistä syytä ei olisi tuntea näin. Yleensä olen peruspositiivinen eikä mitään masennuksen merkkejä ole ennen ollut. Ennen tätä raskautta lopetin tupakoinnin jota en aikaisemmissa raskauksissa pystynyt tekemään.
Mitä pitäisi tehdä ja mitä te muut olette tehneet. Raskaus alkaa olla lopuillaan vielä kuukausi jäljellä.
Kommentit (6)
Minulla on ollut masennus pariin kertaan, ja raskaaksi tullessani jätin mielialalääkkeet pois. Sain neuvolasta heti lähetteen mielenterveystoimistoon, jossa kävin juttelemassa pariin kertaan. En kuitenkaan kokenut sitä tarpeelliseksi, sillä elämä tuntui olevan kohdillaan eikä masennusoireita ollut. Neuvolasta antoivat myös neuvolapsykologien puhelinnumeroita, mutta en ole sinnekään soittanut. Juuri viime aikoina olen taas ollut tosi itkuherkkä, hermostun pienestä, ja pienetkin asiat ahdistavat. Pitää nyt katsoa, miten jatkossa, eli otanko sittenkin yhteyttä psykologiin.
Eli puhu ihmeessä asiasta neuvolassa, ellet ole jo puhunut. Toivon ja uskon, että he sieltä osaavat neuvoa, mistä voi saada apua.
rv 23+1
Olen minä miettinyt mikä tähän on syynä.
Mieheni ei ole ollut iloinen tästä nykyisestä raskaudestani eikä ole edes lähdössä synnytykseen. Aikaisemmilla kerroilla oli mukana koko raskauden ajan ja toiseen synnytykseen tuli vaikka sanoin ettei tarvitse. Mieheni on kyllä aika jurokki joten ei tässäkään oikeastaan ole mitään uutta.
Olen huomannut etten harrasta enää mitään. Olen aina saanut nautinnon aika yksinkertaisista asioista kuten shoppailusta, palapelien kokoamisesta ja lukemisesta mutta mikään ei tunnu enää kiinnostavan.
Lapsistani olen onnellinen mutta mikään ei tunnu enää kunnolla naurattavan vaikka yleensä olen huumorintajuinen.
Sängystä ylös nouseminen on kyllä työn takana ja saattaisin nukkua tosi pitkään jos ei olisi pakko nousta kun on poika joka sairastaa diabetestä ja vaatii aika tarkat ruokailut ja pistot.
Kavereiden kanssakaan ei tule enää pidettyä yhteyttä.
Kerroit raskautesi olevan lopuillaan, joten tulkitsen niin, että sinun pitäisi KIIREESTI hakea apua! Masennuslääkitystä voi käyttää tarvittaessa myös raskauden aikana, ja on muistettava, että vastasyntyneelle (ja myös isommille lapsille) on tärkeää, että äidin masennus hoidetaan ja hyvin!
Kohta elämäsi muuttuu kolmannen lapsen syntyessä, ja vaatimukset lisäätyvät. Tarvitset siksi voimia huolehtia perheestäsi - ja itsestäsi. Hae siis apua. Neuvolan terveydenhoitaja, lääkäri, omalääkäri tai jos talous antaa myöden, yksityinen psykiatri voi auttaa. Tärkeintä on ryhtyä eikä vain meinata.
Voitko puhua läheisille - sukulaisille, ystäville, omalle puolisolle? Luulen, että usein läheiset ihmettelevät, mistä tuulee, mutteivat osaa tunnistaa masennusta. Jos kuitenkin olet avoimissa puheväleissä jonkun kanssa, voit peilata omia epäilyksiäsi keskustelemalla.
Lämpimästi toivon sinulle parempia aikoja, ja juuri nyt voimaa hakea apua.
Terveisin Kattipatti
Minulla ei ole siis ollut tätä masennusta kuin ehkä parin viikon ajan, joten en ole oikein vielä ehtinyt apua hakemaan. Tiistaina on neuvola ja siellä aion ottaa asian puheeksi.
Läheiseni eivät varmaan ole vielä mitään huomanneet sillä tämä masennus ei luultavasti näy ulospäin. Pystyn siis vielä toimimaan suht normaalisti.
Olen ajatellut että selviäisin ilman lääkitystä synnytykseen asti ja sitten jos tilanne ei helpota hankkisin lääkityksen. Tuntuu että tässä kuukaudessa ei millään voi löytyä se oikea lääkitys kun hormonitkin muuttaa kehon normaalia toimintaa niin paljon enkä haluaisi kokeilla lääkityksiä kun lapsikin on kuitenkin vaarassa.
Keskusteluapua olen ajatellut ja siksi toivoinkin että täältä löytyisi joku joka olisi samassa tilanteessa , että voitaisiin yhdessä miettiä tilanteitamme.
minulla todettiin´vakava-asteinen masennus 2002 vunna siihen liittyi kaikki isän kuolemat ja kaupunkiin muutto yms.ja kun sitten tulin raskaaksi tuntui että masennus katosi tipotiehen mutta nyt alkaa taas tutut masennuksen merkit olen nyt puolessavälissä ja kaikki tuntuu niin vaikealta ja ylitsepääsemättömältä mut mulla on hyvä hoitosuhde mielenterveysyksikössä ja se on sellanen henkireikä et saa keskustella että suosittelen siellä ei tarvitse pitää mitään pitää sisällään..
itselläni ei ole raskausmasennusta, joten en siltä osin voi auttaa. mutta olen käynyt läpi vakavan masennuksen, joten tiedän jotenkin millainen olo sinulla on. Oletko miettinyt mistä olet masentunut? tuottaako mikään elämässäsi mieli hyvää? pystytkö nukkumaan? tuntuuko ettet pääse aamulla ylös sängystä? suosittelen että kerrot viipymättä terveydenhoitajallesi tai neuvolalääkärillesi tuntemuksistasi, he osaavat auttaa sinua eteenpäin. onhan se hyvä että saat itsesi kuntoon ennen vauvan syntymään.
iloista mieltä sinulle ja voimia
t. nelli rv 32+1