Voimat vähissä 1,5 v:n kanssa

Niin, voimat alkaa tosiaan olla vähissä. Muuten ihana, touhukas ja eläväinen taapero mutta sitten nämä "ongelmat".

Mitään tukiverkostoa tällä paikkakunnalla ei ole, mies on ainoa joka voi hätätilanteessa auttaa, sukulaiset ja omat vanhemmat asuu noin tunnin päässä, ei mitenkään mahdottoman kaukana siis mutta ei ihan heti pääse sinne jos tulee tarvis.

Eli ne ongelmakohdat:

1. Joudun tappelemaan taaperon kanssa välillä joka ikisestä asiasta ja samat ei:t toistetaan joka ikinen päivä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, joskus mikään ei tunnu menevän perille. Eli vaipanvaihto on taistelu, päällepukeminen on taistelu, päiväunille meno on taistelu, ruoan jälkeen suun ja käsien pyyhkiminen on taistelu... Yleensäkin jos jokin ei mee ihan niin kuin haluais tai saa haluamaansa. Olen yrittänyt antaa pukea itse, kannustaa ym, joskus myös uhkaillut ja lahjonut, tai jonkun leikin kautta koittanut, lopulta on joskus vain pakko tehä asiat vaikka toinen huutais naama punasena ja itkupotkuraivarit vetää, esim. jos on kakka vaipassa tai uniaika lähestyy, mikä ei ole kyllä yhtään kivaa.

Saa joskus kamalia raivareita ja hakkaa päätänsä milloin mihinkin ja paiskoo tavaroita.

Päiväunet suostuu vaan nukkumaan ulkona vaunuissa, sisällä ei tuu mitään. Kesällä oli kovin haastellista saada ylipäätänsä minnekään nukkumaan. Sitä se on olut aina, vaikea saada unille.

2. Hyvinä päivinä leikkii hyvin itsekseenkin mitkä toimii hyvinä henkireikä-päivinä, joskus taas roikkuu jatkuvasti lahkeessa ja vaatii huomiota tai kitisee. Ylensäkään ei antais mun tehdä mitään "omaa", niinkuin lukea vaikkapa päivän lehden, tekee kaiken terrorisoidakseen sen yrityksen, vaikka yritän antaa oman kirjan tai lehden tai lukea yhdessä.

Hyvinä päivinä saattaa kumminkin olla niin keskittynyt leikkeihinsä ettei välttämättä huomaa että teen omia juttuja välillä mikä on aivan ihanaa. Sillon tuntuu että jaksaa taas eikä oo ihan kuin kuivaksi puristettu rätti, lapsellekin jaksaa olla niin paljon kivempi ja keksiä mukavia juttuja kun saa välillä hengähtää...

Ruoan laittaminenkin on välillä kovan työn takana jos ei satu olemaan se hyvä päivä vaikka koitan silloinkin antaa huomiota ja antaa omat kipot ja lusikat. En siis koskaan kumminkaan anna periks kitinälle ja yritä kiinnittää liikaa huomiota siihen vaan huomioida lasta ja jutella kun ei kitise. Ja todellakin teen mitä täytyy tehdä.

3. Yleensäkin ulos lähteminen tai kaupassa käyminen yms. Ei suostu enää rattaissa olemaan joten talvella kävellään ja kesällä pyöräillään. Kävely ei vaan välttämättä aina suju kovin hyvin, jos näyttää ettei osaa pysyä kiltisti mun vieressä/tien laidalla ja lähtee vaeltamaan ja sanon että nyt pitää hetki pitää kädestä kiinni ja olla lähellä äitiä saattaa heittäytyä maahan raivoamaan tai mököttämään. Siinäpä rentouttavaa ulkoilua..

Tätä on ollu jo vähän päälle 1 v:stä eikä loppua näy, välissä oli yks ihana seesteisempi aika mutta nyt taas on yhtä taistelua koko arki. Vauvavuosikin oli välillä melko haasteellinen, oli jos jonkinmoista taistelua silloinkin.

Aivan ihana lapsi siis enkä haluais että hän olis kukaan muu, mutta niin temperamenttinen. Meillä on paljon hyviäkin hetkiä ja ne hyvät päivät on aivan ihania. Mulla alkaa vaan tosissaan neuvot ja voimat ja huumorintaju loppumaan näitten ongelmien kanssa. Olen valitettavasti sortunut huutamaankin mistä en ole kovin ylpeä ja se tuntuu kyllä kovin pahalta tehdä niin omalle pienelle lapselle. Olis vain mukava kun arki joskus sujuis ilman että tarvis taistella joka ikisestä asiasta... Tulee niin huono mieli itellekin siitä, haluan vain toisen parasta ja että elämä olis suht mukavaa... Tästä jutustakin tais tulla melkonen romaani mutta oli pakko saada purettua tämä jonnekin...