Kun oma lapsi on menehtyä
Kaipaisin jotain vertaistukea.. Puolitoistavuotias tyttöni sai pari kuukautta sitten pahan ihoinfektion jota seurasi vakava sepsis. Tulehdusarvot huitelivat lähempänä 500 ja ehdittiin juuri ajoissa sairaalaan kun verenpaineet alkoi laskea ja kiidätettiin teho-osastolle.. Kaikki kääntyi kuitenkin onneksi parhain päin, tyttö toipui hienosti ja on nyt taas iloinen oma itsensä, pieniä henkisiä muutoksia lukuunottamatta. Mutta minua asia vaivaa. En saa rauhaa ajatukselta miten lähellä olin menettää pienokaiseni. Kävimme päivystyksessä jo pariin otteeseen kun oli oksentelua ja kuume 40 eikä särkylääkkeet tehonneet ja silmät painuneet ihan kuopalle ja iholla laaja ihottuma. Sieltä meidät kuitenkin ilman mitään verikokeita edes käänytettiin takas kotiin ja vakuutettiin kyseessä olevan normaali vatsatauti. Tyhmänä tietty sit luotin lääkäreihin vaikka oma vaisto sanoi muuta. En saa mielestäni sitä kuvaa kun pidin velttoa tytärtäni sylissä kun hän silmät kiinni tuskasta vaikersi ja kiemurteli suu verestäen. Mitä jos olisimme lähteneet tunnin myöhemmin, mitä jos antibiootit eivät olisikaan alkaneet tehota? Kysymykset ja jossittelut pyörii päässä ja viha sairaalaa kohtaan suunnaton.. Olen iloinen että prinsessani on taas terve mutta miksi riipasee vielä niin kovasti tuo tapahtuma ja flashbackinä tulee elävänä muistikuvat mieleen. Onko kellään vastaavaa?
Kommentit (2)
Hui mikä tarina, varmasti pysähdyttävä kokemus!
Omaa kokemusta asiasta ei ole, mutta varmasti jäisin itsekin miettimään tilannetta jälkeenpäin; olenhan jo ihan sekaisin kun lapsi on "normaalisti" kipeä.
Jos sulla ajatukset vaan pyörii päässä niin voisithan ottaa neuvolaan yhteyttä ja kysyä sieltä keskusteluapua. Asian läpikäyminen ammattilaisen kanssa auttaisi varmasti hyväksymään tapahtuneen ja antaisi eväitä jatkaa elämää ilman että joutuisi elämään jatkuvassa pelossa.
Voimia ja siunausta!
vertaistukea en voi antaa kun en ole samaa kokenut, ainoastaan kuvitella miltä tuollainen tuntuu, itselläni myös alle 2-vuotias tyttö. sairaalaan voi ainakin laittaa palautetta asiasta..muistatko lääkärin nimeä, joka teidät käännytti pois? ei siitä varmaan mitään korvauksia saa kun loppujen lopuksi kaikki meni hyvin mutta jos omaa oloasi helpottaisi, että olet jotain asialle tehnyt? toivottavasti saat tähän ketjuun vastauksia samantapaista kokeneelta, vertaistuki on varmaan kaikista paras keino päästä asian yli.
jos tuntuu, että samat asiat vaan alkaa pyöriä päivästä toiseen päässä ja häiritsee jo muutakin elämää, niin ehkä muutaman kerran juttelu asiasta jonkun asiantuntijan kanssa auttaisi. neuvola varmaan osaa auttaa tässäkin asiassa eteenpäin.
niin ja ihan normaalia on olla vihainen ja huolestunut tuollaisen jälkeen, aika auttaa yleensä kaikkeen, tunteet vaan pitää käsitellä että pääsee eteenpäin :)