!!Maanantaita HELMIKUISET!!
Kommentit (41)
Aamu alkoi lupaavasti selkä- ja alavatsajomottelulla. Ihan kivasti supistellut koko pvän. Mutta ei tietenkään enää. No supistaa kun lähden kävelemään, mutta harvakseltaan levossa. Ja ketutuskynnys on niin korkealla, että en saa nukuttua. Kuka se oli kun puhui PNS-oireista. Taitaa olla sitä juuri. Osansa ajatuksistani saa mies, työpaikka, sukulaiset jotka kyselevät tyhmiä, jne. Pitäis varmaan muuttaa hotelliin tai jonnekin korpeen yksinään, kunnes on jakautunut. Mies oli jättänyt digikameramme autoon viikoksi. Arvatkaa onko kivassa kunnossa kun ulkona oli 20 astetta pakkasta. Lauantaina huomasin sen kun menimme Myllyyn. No marssin siellä kamerakauppaan ja ostin ihan ikiomans. Tosi kiva mennä synnyttämään kun ei tiedä toimiiko edes kamera. Ärsyttää tuollainen miehen välinpitämättömyys.
No tiistaiaamuna viimeistään käynnistetään. Jos ei näillä tän päivän suppareilla ole ollut vaikutusta edes kohdunkaulan lyhenemiseen, niin jo on ihme.
Onnea vain ihan kaikille vauvan saaneille ja tsemppiä meille kaikille. Valitettavasti tämä ärtyneisyys ja herkkyys on sitten synnytyksen jälkeen noususuunnassa kun prolaktiini- ja muut hormoonit alkavat jylläämään imetyksen myötä.
Unia
tu rv 39+6
nyt alkaa loppusuora todellakin häämöttää, näiden tulevan kahden viikon aikana vauva syntyy! esikonen putkahti 40+3 sektiolla, saas nähdä tämän toisen kanssa miten menee? alakautta lähdetään yrittämään, ehti olla jo perätilassakin mutta saatin helpolla käännettyä.
avoimin mielin aion synnärille suoriutua, senhän näkee sitten siellä miten synnytys alkaa etenemään, ja mitä toimenpiteitä tehdään.
supistuksia on ollut harvakseltaan, tähän aikaan vuorokaudesta on joka öinen jumppatuokio, johtuu varmaan myöhäisestä saunomisajasta... tuskin kuitenkaan vielä lähdetään, ainakaan tulevana yönä.
huomenna on neuvola, onneksi vasta päivällä, aamuksi luvattiin -28 pakkasta, mutta iltäpäivälle vain -20. eipä paljon tee mieli ulkoilla kuin pakolliset, postilaatikolle ja hevosten vienti ulos, pitävät rokulia nekin suurimman osan päivästä lämpimässä tallissa.
lisään vielä puita kakluuniin ja painun petiin, mahassa tuntuu siltä että nyt istuminen saa riittää.
lapanen rv tasan 40
Luin juuri viestisi. Meillä esikoistytöllä 5v on myös korvakierre. Viidennet tuubit laitettiin viime kesänä ja toinen on nyt irti ja heti taas tulehdus päällä.
Piti vain vinkata, että olen nyt panostanut Gefiluksen juontiin itse ja myös esikoisella. Sen pitäisi vaikuttaa masuasukinkin korva- ja allergiataipumukseen suotuisasti. Ja viimeksi saimme Pamol F-särkylääkereseptin. Ei tarvittu kuin yksi josta tehtiin mustaherukan makuista mehua ja se riitti kunnes antibiootti hoisi lopun. Meillä on tosi vaikea saada neiti ottamaan mitään muuta särkylääkettä kuin suppo ja supothan on tosi tehottomia riippuen suolen sisällöstä.
Ja jos teillä on vakuutus Ifissä, niin sieltä saa nopeimmin rahat kun täyttää tiedot netissä. Paperihakemuksia ei kannata tehdä missään nimessä. Muista yhtiöistä ei ole tietoa. Tämän tulevan vakuutus on kyllä Lähissä kun If ei enää myöntänyt syntymättömälle...
Meillä muuten koitettiin niitä korvatulehdusrokotuksiakin 2 kertaa silloin vuoden ikäisenä. Mutta koska niistä ei meille ollut hyötyä, lakattiin antamasta. Tuubit on aina ollut se ainoa oikea ratkaisu meille. Yksikään antibioottikuuri ei ole vielä tehonnut täysin ja Amoxacillinista tuli vahva allerginen reaktiokin.
Tsemppiä ja pikaista paranemista pojallesi.
tu
Kiitos viestistäsi!
Nämä toiset putket tosiaan laitettiin vajaa kuukausi sitten ja sen jälkeen korvat ei ole ilmeisesti täysin kuntoon tullut kun jo viime keskiviikkona taas oli toinen tulehtunut ja nyt antibioteista huolimatta kumpikin korva vuotanut viikonlopun aikana. Eipä ole DitrimDuplo vissiin ikinä auttanut meillä korviin. Ainoa mikä on jotenkin tehonnut on Augmentin. Meillä on vakuutus tapiolassa ja korvaushakemuksen laitoin 3vk sitten. Sanoivat kyllä tosin että käsittelyaika on sellaiset 19 päivää, ja sen se taas taitaa viedä.
Ekat putket laitettiin pojalle kun oli 7kk vanha viime helmi-maaliskuussa. Korvat olivat hyvät melkein 10kk. Yksi (vai kaksi?)korvatulehdus sinä aikana. Mutta hengitystietulehduksia olikin sitten sen edestä.
Kaipa se pitää vaan tottua tähänkin. Voisin tietenkin hoidattaa poikaa julkisella puolellakin joka on miltei ilmaista mutta hoitoon pääsy kestää ikuisuuden kun on jonoa ja en halua pojan kärsivän turhista odotusajoista.
Kiitos tosiaan viestistäsi, kyllä helpottaa kuulla että on muitakin!
Iloista loppuodotusta!
-sitruuna-
Huomenta vaan !
Minä täällä heräsin 04.08 supistuksiin ja niitä on sadellu siitä lähtien noin 10 min. välein. :) Juu tiedän ei vielä aika lähteä, nää vaan kiusaa ja varmaan loppuu kun saan sen sairaalakassin vihdoin pakattua ;)
Tarkoitus oli tänään siivota ja olisi pari hommaa vielä niin ei kiire synnärille vielä olekaan. Toki hyvä että hiukan supistelee, tekevät työtä tuolla alhaalla -pääsee sitten helpommallla tositoimissa !
Sitruunalle voimia sairaan lapsen kanssa, meillä on vakuutus If:ssä -paljon ei ole tarvittu mutta tosi nopeaa toimintaa on yleensä ollu jos on tarvittu hakea korvauksia. Pitäisi miettiä tälle syntyvällekin se vakuutus -on siitä sitten apua jos..
Mies meinaa herätä joten en kirjoittele enempää niin saa vielä tovin nukkua - meillä makkarissa kone.
minkki 37+6
täällä taas hereillä!
mies heräsi viieltä töihin, niin kummasti tälle mammalle yllätti nälkä, ja oli pakko nousta varhaiselle aamiaisella..ja eihän sitä sitten enää unta saa kun on kerran ylös noussu.
loppuis jo nuo pakkaset. ois kiva päästä ulkoilemaan. mulla ei nimittäin ole mitään lämmintä mikä mahtuis enää tämän mahan päälle... miehen tuulitakki, mutta se ei paljon lämmitä tällä ilmalla! alkaa jo ahistaan tämä neljän seinän sisällä olo!
sitruunalle voimia! se on aina raskasta kun lapsi sairastaa.. toivotaan että ne korvat saatais pian kuntoon!
mä ja mies ollaan kumpikin oltu korvakierre lapsia..niin vähän pelottaa että tuleeko se meidän lapsille sitten.mä luin jostain että se voi olla periytyvää, koska yleensä johtuu korvan rakenteellisista jutuista. eli meillä ois sitten niitä geenejä molempien puolelta.
tässä vaiheessa sitä ei voi kuitenkaan kuin pelätä pahinta, ja toivoa parasta...
taas ois huomenna neuvola.. viime kerralla jo mietti että tuleekohan tänne enää ison mahan kans...mutta pahalta näyttää, ellei tässä tämän päivän ja yön aikana tapahdu ihmeitä!
miisa 39+4
Kyllä tää loppuaika on aikamoista odottamista... Vähän kun vihlaisee tai särkee jostain puolelta keskikroppaa, olen jo ihan innoissani että nyt se alkaa :D. Ekalla kerralla sitä jotenkin vain odotti sitä laskettua aikaa, nyt odotan että tulee viimeistään silloin 39+0 kuten esikoinenkin!
Pakkaset saisi kyllä hellittää että pääsisi lapsen ja elukoitten kanssa ulos. Ja mitä ihmettä mä tällaisella pakkasella sairaalaankaan laitan päälleni, ei noilla miehen vanhoilla takapuolesta ratkenneilla toppahaalareilla ihmisten ilmoille kehtaa... :D
Jaha, esikoinen herää!
FannyK 38+2
Mies tietysti kolisteli taas kun lähti töihin ja esikoinen heräsi siihen. Tuli siis taas jopa 4 tuntia nukuttua miinus vessareissu. Että voikin tuo mies ärsyttää. Ei kysynyt mitään voinnista, suppareista tms. Ihan kuin se olisi sulkenut koko synnytyksen mielestään. Työ ja harrastus kyllä pysyvät mielessä. Ja minä kun kaipaisin nyt tosi paljon tukea. Vaikka kuinka hoen itselleni että kaikki ok, niin kyllä se pahuksen pakokauhu taas valtaa mielen kun väsyttää... No onneksi huominen on jo kohta... Ehkä tämä viime yö oli huono jotta olen sitten niin rättiväsynyt että sammun tänä iltana ja herään virkeänä huomenna synnyttämään.... Käynnistys siis tyksissä huomenna. Uskon nyt että omat paikat kypsyvät ja synnytys lähtee pikku tuuppauksella käyntiin, toisin kuin viikko sitten.
Sitruuna... tuli vielä mieleeni pari juttua jotka meillä noista korvajutuista on jäänyt mieleen. Tyksissä kun oltiin esikoisen saatua penisilliinistä allergisen reaktion vuoden ikäisenä, sanoi lääkäri silloin, että korvan tulehduttama pöpö voi vaihtua ihan parin tunnin väleinkin. Kiva siinä sitten arpoa oikea lääke... Meillä oli siinä vaiheessa 5 kuuria takana ja eka tuubitus.
Tuubeista opin sen verran, että ikinä ei kannata laitattaa muovisia. Ne tulevat heti ulos tai tukkeutuvat helpommin kuin esim. titaanituubit. Ja kolmantena vielä pyydän aina tuubikontrollin nopeasti niiden laittamisen jälkeen ja tippoja, jotta päällä oleva tulehdus ei heti tuki uusia tuubeja. Kun korvat (aina todettu liimakorva tuubien laiton yhteydessä) on tuubeilla saatu kuiviksi, ja siis ilmastointi toimii, ei tulehduksia ole tullut eikä korvista ole koskaan vuotanut mitään. Vasta kun tuubit ovat lähteneet, on tullut tulehdus ja jo 1 kuurin jälkeen laitettu uudet tuubit. Ikävää sinällään uimisen kannalta, mutta muuten ainoa keino meillä. Onpi ollut vakuutuksesta ainakin hyötyä - tuhansia euroja on jo uponnut. Nyt meillä on sitten jo uusikin krooninen vaiva - poskiontelotulehdukset yhdessä korvien kanssa...
Meillä on muuten huushollissa beibibuumi. Akvaarion miljonäärit ovat lisääntyneet. Tyttö ja isä ovatkin pohtineet kuka ehtii ensin. Minä hävisin...
Mukavaa pvää kaikille!
tu
Nyt olis sitten viikko laskettuun aikaan kovasti toivon että päästäisiin matkaan ennen sitä jo.
Sitruuna: Korvakierre on kyllä ihan kamala juttu pienellä lapsella. Itse olen onneksi siltä välttynyt, mulla vaivana on aina ollut poskiontelot, mies taas on korvista kärsinyt lapsena. Riiko on onneksi säästynyt toistaiseksi molemmilta, yksi korvatulehdus on ollut vuosi sitten 3kk iässä. Ei voi kuin toivoa että jatkossa menisi yhtä hyvin. Itselläni on luultavasti keväällä edessä poskionteloiden ilmastointileikkaus :( Mutta luojan kiitos on vakuutus! Vaikka Riiko ei olekaan paljon sairastanut niin on se kyllä jo maksanut itsensä takaisin vuositasolla. Ja hyvä kun voi viedä yksityiselle. Itsellänikin on, äiti aikoinaan on sen ottanut ja Pohjantähdessä jatkuu 65v asti. Mutta toivottavasti teillä helpottaisi ennen kuin synnärille lähdet!
Mulla on edelleen hyvä olo. Ei kolotuksia, liitoksetkaan ei vaivaa, vähän vaan supistaa. Mulla on tänään auto kun kävin näyttämässä sitä korjaajalle (mies kolautti puskurin penkkaan lauantaina ja siitä lähti pala...) ja pitäisi kohta lähteä käymään kelassa (jihuu...) ja verotoimistossa. Sinänsä riskinhakua ajella päivä autolla ja toivoa synnytystä, mutta jos siinä olisikin sitä jotain mikä saisi tän liikkeelle? Onneksi ei ole pitkiä matkoja mitä pitää ajaa että ei ne supistukset niin voimalla ala ettenkö kotiin pääsisi tai kaupungissa voin soittaa miehen töistä ajamaan jos siltä tuntuu.
Multa ei kukaan kysele että " jokojoko" . Hyvä niin. Tosin meidän suku onkin enemmän sellaista että jutellaan hetki kun kaupassa nähdään ja sukujuhlissa yms ollaan niiiiiin läheistä että, mutta muuten ei sitten pidetä joulukortteja kummempaa yhteyttä. Sillä musta onkin hassua kun käydään anoppilassa että sinne saattaa tulla joku vaan käymään, tai soittaa vaan tuntia ennen että olis tulossa, sitten keitetään kahvit ja jutellaan. Kun on tottunut siihen että sukua näkee synttäreillä yms. ja sitä ennen äiti vouhottaa siivoamisen kanssa että on tiptop. Meillä ei (lapsuudenkodissa) koskaan kukaan ole käynyt kylässä alle 3pv varoitusajalla! Ainoastaan äidin sisko eli mun täti on sellainen jonka luona käydään tosta noin vaan ja saatetaan käydä vaikka eivät olisi kotona (kun on vara-avain) jos on joku syy.
Mutta, ensin katson tuon sydämen asialla vielä...
t. Tuuliina 39+0
Enkä kerro teille että täällä " ei yhtään" tunnu vähän särkeviä supistuksia. Ne ei tunnu alamahassa, eikä varsinkaan selässä. Jos kertoisin niin ne loppuisi ihan varmasti kuin seinään. Jos siis niitä tuntuisi ;) Ja lähden nyt sinne kelaan etten jää tähän supistuksia kellottamaan, koska sittenkin ne loppuisi, jos niitä tulisi ;)
Ettäs ette tiedä mitään :D
Ekat putket oli muovia kesti hyvin sen lähemmäs 10kk korvissa. Tosin joulun jälkeen kun korvat vuosivat pahasti niin putket oli mennyt ihan " vinkkuralleen" ja laittoivat sen takia uudet. Nyt on sitten titaania korvissa.. seuraavaksi tulee kait hopea ja kulta. Me kanssa toisen putkituksen jälkeen käytiin jokapäivä kontrollissa niin kauan kunnes korvat olivat " kuivat" Eli yhteensä 7krt. Kuuden päivän ajan imivät putkista eritettä ja laittoivat lääketippoja ja imivät pois. Lääkäri ei suosittele kuulemma että mitään tippoja putkitettuun korvaan jätettäisi kun nekin vaan helposti tukkii putken. Niin ja sitten seitsemäntenä päivänä totesi että putket auki mutta limakalvo tulehtunut + turvoksissa edelleen. Jatkettiin antibiottia vielä toinen viikko ja sitten vihdoin kontrollissa korvat kunnossa. Siitä viikko niin istuttiin taas lääkärin luona korvat tulehduksissa eli viime keskiviikkona ja loput jo tiedätkin... =) Ja tänään aika klo 16.40 kun on taas vuotanut.
Voimia teillekkin sairauskierteen voittamiseen.
-sitruuna-
Viime yönä alko tulla pyyhkiessä paperiin sellaista venyvää kirkasta limaa ja jatkuu vaan tuleminen. Yäks.. Verta ei ole seassa.. Tai sitten tuo johtuu eilisaamun " touhuiluista" miehen kanssa. Ota nyt sitten taas selvää mitä tulta värkistä tulee.
Eilen käytiin esikon kanssa päivystyksessä tarkistamassa korvat, kun nuha oli jatkunut 6pv, ja nyt tyttö oli kärttyinen. Korvatulehdushan se oli, ja nyt ab-kuurin päällä. Meilläkin on tyttö (nyt 2v) saanut melkein aina korvatulehduksen nuhan jälkitautina, oisko ollut 5-6 tulehdusta vuodessa. Tyttö on kuitenkin aina toipunut tulehduksista, ja välillä on ollut esim. kesä jolloin ei puoleen vuoteen tulehduksia. Meillä on käynyt halvemmaksi ja helpommaksi tytyn hoito ilman vakuutusta, mutta toisaalta eipä ole ollut mitään isompaa vaivaa hoidettavana. Kerran ollaan odotettu päivystyksessä 2 tuntia, muuten ollaan päästy ½-tunnin sisällä lääkärille. En tiedä sitten, kuinka paljon noita tulehduksia olisi, jos tyty olisi ollut päivähoidossa- luulen että kotihoito on säästänyt monelta korvatulehdukselta...vaikka nytkin niitä on ollut tarpeeksi.
Mies on kuumeen takia saikulla, eli sama tauti iski kun tytylle. Tossa se silti leikkii tytyn kanssa...
Mä heräilen ihan koko ajan yöllä; joko itsekseni tai sitten kun tyty yskii. silti ei väsytä päivällä...kai sitä alkaa valmistautua yöheräilyihin...
Spiral 37+6
Kirjoitin jo pitkät pätkät ja kissa hyppäs tähän pöydälle istuen hiiren päälle joten en tiedä minne lie teksti hävisi...
Kyllä on mahtava ilma mutta kylmä. Harmittaa oikein tuo kylmyys kun haluaisi nauttia ulkoilusta mutta kun tuntuu ettei kärsi edes kunnolla hengittää. Ja niitä vaatteita on vaikea sovittaa enää päälleen.
Meillä taas yö ravattu vessassa ja mietitty miksei vauva liiku. Toivottavasti ei johdu siitä mahdollisesta lapsiveden vähentymisestä. Vähän se mietityttää mutta koko ajanhan sitä lisää tulee. En vain ymmärrä mihin se häviää koska ulos ei ole tullut???!!!! En tiedä sitten kannattaisko soitella sinne naistenklinikalle ja kysellä. Siinä olis syy käynnistykselle jos sitä tosiaan on vähän. Mutta en tiedä luottaako terkkariin,tuntuu olevan välillä vähän hömppä...
Muuten olo on ihan hyvä,ei kolota taikka särje. Taisi olla nämä mun kiristelyt ja supistelut vain parin viikon piina ja sitten odotellaankin se max aika ennen kuin käynnistetään. En vain haluaisi ponnistaa taas sellaista jättiläistä ulos,kesti kauan ja toisekseen jäi hartioistaan kiinni... Eli kateellisena seuraan teidän supisteluja ja kipuja. Tuntuu ne olevan mulle nyt vain unelmaa vaikka pari viikkoa oli ihan tuskaa!!! Jokohan KUUMETTA on päässyt lähtemään??? Ja Birdylla on jo varmaan käynnistelyt alkaneet... KADE!!!
Sitruuna; olen itse ollut korvakierrelapsi ja apu löytyi vasta kitarisaleikkauksesta. Olin 11kk kun leikattiin ja sitä ennen sairastanut n20 kertaa korvatulehduksen. Seuraava korvatulehdus oli meikäläisellä kun olin 22vee.
Sitä tulee pienen lapsen kroppa niin nopeasti immuuniksi noille antibioteille koska ei voida määrätä mitään ns kunnon lääkkeitä. Jos teillä on sellainen vakuutus joka kattaa leikkauksen ja kulut niin kannattaa kysellä lääkäriltä. Leikkaus tuo lisää tilaa rööreihin ja tuuletus pelaa. Olen kuullut monelta muultakin että putket vaan irtoilee ja menee tukkoon mutta vasta leikkauksen jälkeen on kierre loppunut. Ikävä tauti niin lapsen kuin vanhempienkin kannalta,koittakaa jaksaa!!!
Mä taidan nyt mennä taas etsimään jotakin syötävää... Niin niistä vauvan liikkeistä,kyllä liikettä tuntuu kun on kunnolla hereillä ja syö. Ehkä masukki on vaan tajunnut että yöt nukutaan ja päivät kukutaan!!! : )
Jaksamista taas kaikille tälle päivälle ja alkavaan viikkoon!!!
DEVIL&TOIVO 38+3
...voi rähmä. Kyllä on korvat vaikeita. Meille luvattiin että 2,5 v iässä helpottaa. Nyt ollaan jo yli viiden... Kitarisat poistettu 2 krt, poskiontelot huuhdeltu viimeksi, jne... No eikun peukut pystyyn, että joku keksii sen taikakeinon joka auttaa.
Vakuutuksista muuten... Itseäni vähän epäilytti ottaa tälle tulevalle Lähivakuutuksen vakuutus kun siinä on kattosumma 15 teur kaiken kaikkiaan. Meille ainakin ihan pelkkä yksi tuubitus on maksanut yli 700 eur + käynnit päälle. Ja tosiaan 5 tuubit jo... Ifin vakuutuksessa esikoisella kattosumma on yli 32 teur eli riittää pidemmälle. Sinällään pienten korvatulehduksia ei voi hoitaa julkisella kun sinne korvaan ei ihan pienellä näy kuin sillä erikoislääkärin mikroskoopilla. Eli kalliiksi tulee...
Suppareita kaikille
tu
Heissan!
Minäkin taasen ilmottaudun! Ei sitten tullut viikonloppuna lähtöä, vaikka jo niin toivoin! No, onhan tässä vielä kaks viikkoa laskettuun aikaan... =( Josko sitten ensviikonloppuna... Toiveajattelua!
Mutta nyt, ennenku unohtuu, onnea kaikille jo nyyttinsä saaneille ja myös kaikille, jotka ovat jo tositoimiin lähdössä!
Sitruunalle voimia sairastelevan lapsen kanssa! Toivottavasti elo helpottaa, ennenku synnyttään pitää lähteä!
Sitten vähän taasen omaa napaa... Yöt ollu taasen pelkkää pyörimistä! Selkä oli viimeyönäkin niin kipeä, et oli taasen haettava pari panadolia. Pakko oli hakee, ku edellinenkin yö meni kokonaan valvoessa. Tuli siinä mieleen, ku lääkettä hain, et on se vaan kumma, ku pienestäkin kolotuksesta otetaan särkylääkettä, mutta synnytyksessä sitten kärvistellään kipujen kanssa ties kuinka kauan, enneku otetaan tai edes pyydetään mitään helpotusta kipuun!
Sanoin siinä miehelle, et nyt kyllä pitäis jo päästä synnyttään, kun meni viimeset särkylääkkeet ja rennietäkään ei enää ole, ku yks kappale jäljel! Mitenköhän selviän tän päivän?! Pitää säästää yöks se ainokainen ja mies on ties koska kotona... Apteekit siinä vaiheessa jo kiinni, ku kotiutuu ja meikä kun ei lasten kans viitti tonne 20 asteen pakkaseen lähtee, kun muutenkin elo ja olo niin vaikeaa! Koko eilinen ilta meni taasen sohvalla maatessa! On tää vaan jo aikas hermoja raastavaa tää odotus! Kellot pitäis heittää jorpakkoon,et ei aina rupee kyttään aikaa, ku vähänkin supistaa!
Koitin sitten ehdotella illalla miehelle, josko oltas vähän kulutettu lakanoita, mutta totes, et on niin väsynyt, et ei jaksais olla hereillä sitten synnytyksessä ja tänään sillä on taas koulussakin joku pakollinen juttu... Koitin kyllä sitten sanoo, et jos yöllä lähtö tulee, nii ois vauva jo syntyny siihen mennessä, ku kouluun pitää mennä, mut ei menny läpi... Seku käy töide ohessa koulua...
Mutta kait mun täytyy lopetella, ku rupee meteli oleen sellasta, et nyt jotain kaivataan...
sinilila 38 tasan!
(Jos vanhat merkit paikkansa pitää, tää vauva syntyy tiistaina... Tosin viikoista en sit tiedä. Tyttö synty rv 41+3 tiistaiaamuna klo 4.55 ja poika synty rv 38+5 tiistaina klo 11.54). Josko tää kolmas sitte vaik huomenna ;)
Minä se vaan tykkään pakkasesta! Tosin auto ei varmaan lähde käyntiin. Hain viime viikolla uuden autopaikan ja kun kokeilin saamaani avainta tuohon tolppaan, niin eipä sopinutkaan. Mua ärsyttää, kun pitää nyt lähteä sitä avaimen vaihtoa varten keskustaan... Koko viikonlopun oon jo mielessäni kehitellyt haukkuja. Miksei ne voi osata antaa oikeaa avainta heti ekalla yrittämällä...
Muuten päivät sujuvat entiseen malliin. Viikonloppuna kokeiltiin kaikkia " ässiä" , mutta mitään vaikutusta ei ollut. Pakko kai vaan tyytyä odottelemaan, vauvalla kun taitaa olla ihan oma tahtinsa eikä sitä voi nopeuttaa. Ja mikäs tässä on odotellessa, kun olo on edelleen ihan hyvä. Pahoittelut kaikille teille, jotka joudutte kestämään kaikenlaisia vaivoja. Ja Sitruunalle jaksamista korvien ja koko tilanteen kanssa!
Enni rv 39+1
Täällä on ihana pakkaspäivä taas tulossa... Tai siis menossa.
Sitruunalle voimia lapsen sairauksien kanssa... Mun veljeni on kärsinyt koko " pienen" ikänsä (siis täyttää 30) korvistaan, ja mulla taasen ei ole ollut kertaakaan korvatulehdusta koko elämäni aikana... Ja molempia on äitimme imettänyt noin yhden vuoden ikään saakka. Ja sama on mun tädin lapsilla, heitä siis kolme kappaletta, niin vanhin joutuu kärsimään ja kahdella nuoremmalla ei mitään, ja heitä kaikkia imetetty tuonne samaan ikään saakka... Joten enpä tiedä onko tuossa perää, että imetys auttaa tuossa asiassa... Taitaa olla ihan yksilöllistä, niinkuin kaikki...
Aamulla kävin jo kahdeksan jälkeen neuvolassa. Kaikki ok. Pissa taas kylläkin yhdellä plussalla, mutta näytteen mukana oli ollut kuulemma sellainen limaklöntti, että terkka aavisteli sen tuovan plussan... Sf-mittakin oli laskenut yhden sentin, nyt siis 32cm. Ja vauva kuulemma olis jo hyvin lähtökuopissa tulossa, kun vaan älyäis syntyä... No, ensi tiistaille uusi aika, ja sitten katsellaan seuraavalle viikolle poliaikaa, jos ei vauva sitä ennen tajua syntyä, toivottavasti! Muuten menee hermot! Varsinkin tohon omaan mummoon, kun se soittelee kaksikin kertaa päivässä: JOKO!!! Enää en viitsi sille edes vastata, tosin sit se soittaa miehelle...
Viime yön nukuin tosi hyvin, kaksi kertaa nousin pissalle, ja juomaan. Tosin tokan kerran kellon kera, että kerkesi sitten jonkun verran kertymään rakkoon nestettä kun oli se neuvola...
Onkohan kukaan kuullut yo_Larvannosta? Onko jo nyytin kanssa kotona vai mitä? Kun en ainakaan ole hänen huomannut pinoutuneen pitkään aikaan... Tosin voi olla että on mennyt ohi...
Niin ja kaikille jo jakautuneille paljon onnea ja vauvantuoksuista arkea...
napero ja masukki 39+4
Kukas se täällä vkoloppuna puhui että hikoilu olis yksi merkki tulevasta synnytyksestä?!?!?! No, jos pitää paikkansa ei mun tarvis kovin kauaa odottaa... meinaan haisen ja paljon!
Sitruunalle tsemppiä korvavaivojen kans. Mulla on pienenä ollu ongelmia niitten kans, mut kuulemma vaivat hävis ku lopetettiin maidon juonti ja sängyn pääty nostettiin korkeammalle ku jalkaosa. Onneks siis selvittiin niin vähillä konsteilla. Maitoa aloin uudestaan juomaan vasta ekalla luokalla ja sillonki sitä seurattiin, et oisko tullu jotain vaivoja.
Neuvolakuulumisia... Sf oli 32, eli näköjään mennään tasasesti keskikäyrällä. Paineet 111/69, painoa oli tullu viime kerrasta 300g. Ja käsituntumalla kokeiltuna pikkunen ois kivasti laskeutunu. Eilen tuli ensimmäiset pisarat maitoaki. Aika hurjan näköstä näin ekakertalaiselle... =) Lähetteen sain verikokeisiin, ku valittelin, et iho kutisee. Toivottavasti ei maksa-arvoissa oo mitään ihmeellistä. Vaikka on tässä aika pitkälle jo päästyki ilman suurempia vaivoja. No, keskiviikolle otin ajan labraan. Sittenhän sen näkee...
Jos menis lukeen koulukirjoja, ku ei oikein kiinnosta lähtee uloskaan tossa pakkasessa. Illalla ois koulua, saa nähä miten pikkunen taas jaksaa ku ollaan kolme tuntia paikallaan. Yleensä sillon alkaa sellanen jumppailu, et mun keskittyminen menee lähinnä vaikeroimiseen...
Onnee kaikille pikkusensa saaneille! =)
Jansku & Möhkis tasan 37
Päivällä vedin 2 tuntia päikkäreitä ja sitten illalla nukahdin joskus heti unelmakämpän jälkeen. Heräsin 11 ja ei enää paljon väsytä.
Taidan olla ainoa joka ei toivo että lapsi syntyisi ainakaan viikkoon.
Mua rassaa ihan mielettömösti pojan korvaongelmat ja niiden mukana tulleet rahahuolet. Alkuvuoden aikana on korviin mennyt n. 1400¿ rahaa. Eli käytännössä kaikki säästöt ja vähän enemmänkin ja tilanne on se että vakuutusyhtiöstä ei olla vielä saatu rahoja takaisin ja alkaa pikkuhiljaa olemaan rahat tosi loppu. VAsta 15 pvä tulee miehelle tili ja mulle ä-päiväraha. Vakuutusrahojen " pitäisi" kyllä tulla ennen sitä mut en kyllä uskalla siihen luottaa.
No poika se ei ota parantuakseen vaan korvat on taas vuotanut viikonlopun aikana.. Se on huomenna taas lääkärireissu ja vähintään 57¿.
Ennenkaikkea toivoisin vaan että pojan korvat saataisiin kuntoon, ihan vaan lapsen hyvinvoinnin takia. Koko viikonlopun on itkeskellyt ja pidellyt korviaan ja itse ei voi muuta kun antaa vuorotellen panadolia/pronaxenia ja pitää sylissä.. Tuntee itsensä kauhean avuttomaksi.
Toivottavasti toinen lapsi saisi olla terveempi. Ja jos siinä on mitään perää, että rintaruokittu lapsi paremmin suojassa korvasairauksilta sun muilta niin imetän kakkosta vaikka 2 vuotta jos on tarpeen. Esikoinen ei rintamaitoa saanut kuin 3kk vanhaksi. Eipä noistakaan voi mennä takuuseen.
Masussa myllerretään taas. Lupaavaa kun pikkuinen aloittaa touhuamisen illalla ja jatkaa puoleenyöhön tai jopa kauemmin.. =)
Tiistaina menen äitipolille niiden lisälyöntien takia. Kiva saada tietää onko kohdunsuulla tapahtunut mitään.
Taidan nukkua sohvalla tämän yön kun mun paikalla nukkuu joku 12 kilonen poikittain. En nyt raaski mennä herättäämään isää enkä poikaa kun uni ei tule kuitenkaan ja vaan pyörisin siellä sängyssä. Ärsyttävää. Ennen raskautta ja vielä ennen viikkoa 30 pystyin nukkumaan vaikka 15 tuntia vuorokaudessa ilman ongelmia. Nyt kun saisi nukkua niin ei uneta. Taitaa johtua niistä hormoneista. . Toivottavasti jaksaa valvoa sittekin kun vauva on ulkopuolella.
Onnea kauheasti kaikille synnyttäneille! Ja tsemppiä muille. Ei mene enää kauaa.
-sitruuna ja minttuvihtori 38+4-