Mies ei välitä hellimisestä yleensä, saati kun raskaana

eikö kenelläkään oikeasti ole mitään sanottavaa. mieheni siis on taaskin oikeasti, että elän vain elokuvaelämää :(



siis ei hellyyttä ja huomioo missään perheessä!!

kyllä me naiset sitten annamme kaikessa periksi, emmekä vaadi sitä mitä kaipaamme, minä kaipaan kovasti hellyyttä ja huomioo..



olenpa lapsellinen

Ja kun kukaan ei vastaa tuntiin, alat syytellä ja piehtaroida itsesäälissä, niinkö? Siltä jälkimmäinen viestisi vaikutti.



Olen huomannut, että monet naiset viimeisillä raskausviikoillaan alkavat huomata miehessään kaikenmoisia pieniä vikoja, joita paisuttelevat äärimmäisyyksiin. Mistä johtuisi? Hormooneista?



Miksi et kysy mieheltäsi, mikä vaivaa? Jos hän on jo ennen raskauttasi ollut samanlainen (kuten mainitsit), silloin kai tiesit jo ottaessasi, missä mättää?



Olisiko miehelläsikin jonkinlaisia paineita kasvavasta perheestä? Oletko ajatellut sitä? Jospa hänellä on töissä tai elämässä muuten stressiä, joka vie ajatukset pois vaimon paapomisesta?



Jokainen päivä ei voi olla hellimistä ja " lässytystä" . Parisuhteessa on osattava elää ilman jokapäiväisiä rakkaudentunnustuksia. On tiedettävä, että vaikkein niitä sanoja sanokaan joka päivä, ne tunteet eivät katoa tuosta vaan.



(ja täytyy vielä mainita... mikäli asenteesi on marttyyrimainen kotonakin, kuten tuossa aiemmassa viestissäsi, niin.... Jospa valituksesi on niin jokapäiväistä, että se menee jo mieheltä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos?)

Mies haluaisi paljon enemmän hellyyttä kuin minä. Koko ajan sais olla pussailemassa. Itseäni ahdistaa, kun toinen tulee illalla suunnilleen päälle röhnöttämään hellyydenkipeänä. Mulla kun sattuu olemaan iso maha ja ahdistunut olo. Sanoin miehelle, että saa ihan milloin vaan hellyyttä sillä tavalla, että hieroisi vaikka minua. Jotenkin se vaan roikkuu koko ajan kiinni ja mulle tulee tosi ahdistunut olo. Ja tietenkin huono omatunto, että enkö anna miehelleni tarpeeksi hellyyttä (tää kun taitaa olla harvinaista näin päin). Sit se aina suuttuu mulle jos ärsyynnyn koko aikaisesta lääppimisestä.



Kaikista ärsyttävintä on se, että jos mies tulee halaamaan eikä päästä irti. Tulee oikeasti tosi ahdistunut olo. Hitsi kantais itse vauvaa mahassa! Kerroin tämän kannan siksi, että ymmärrät myös miestäsi. Koko aikainen painostaminen saa toisen ahdistumaan ja perääntymään vaan enemmän. Itse ainakin tykkään mielummin mennä ihan omatoimisesti miehen kainaloon kuin väkisin raahattuna.



Tytteli-83 rv 38+6

Minusta olet ihan oikeassa, sinulla on täysi oikeus saada hellyyttä. kaikki kaipaavat hellyyttä, miksi et sinä? rakastavaiseen parisuhteeseen kuuluu jokapäiväinen hellyys. Hellyys ei välttämättä tarkoita koskettelua, se voi myös osoittaa katseella tai teoilla. " oletpa hyvän näköinen tänään" , tai hymy, silmän vinkkaus, tms. Se että miehesi pelkää vauvan tuloa, on hyvin yleistä että miehet toimivat näin. tulee lisää vastuuta perheestä, yöunien menettäminen, oman vapauden menettäminen jne. Se voi purkautua negatiivisesti, ettei hän kykene osoittamaan hellyyttä sinuun. miehet ovat välillä karhuja, eivät ne välttämättä tajua, etteivät ole pitkään aikaan osoittanut huomiota. se tietysti voi olla myös, että hänellä on työstressiä tms. mutta oletko sinä kysynyt häneltä mikä on? jospa hän ei osaa kertoa jollei kysytä.



Muista sinä edes osoittaa joka päivä jonkinlaista hellyyttä, jos hän ei nyt pysty. Oletko sinä pitänyt itsestäsi huolta? esim. pukeutunut kauniisti, hoitanut itseäsi. ehkä sekin saa hänet huomaamaan että välität hänestä, ja herättämään mielenkiintoa taas. vaikka on raskaana, voi silti näyttää upealta. älä tarkoita tätä väärin.



toivottavasti asiat paranevat ja saat taas hellyyttä osakseen.

jossa ei saa hellyyttä ja huomiota. satutti minua tuo sun kirjoitus.

ilmeisesti sitten olen sellaisessa tilanteessa, missä muiden ei tarvitse olla.

siis väärän ihmisen kanssa.

onhan noita naisia, mitkä ei kiinnostu helllimisesta ja seksistä.. mutta minä olen toista maata ja mieheni on juuri sellainen kuin nipot ja pihtari-naiset.

Silloin, kun 6 vuotta sitten mieheni kanssa tavattiin ja alettiin suunnitella yhteistä tulevaisuutta, sain jotenkin sellaisen kuvan, että hän haluaisi osallistua raskauteen ja osaisi helliä minua ja lapsiaan ja osallistuisi lasten hoitoon. Aika väärässä olin. Hänen mielestään raskaus ei ole mikään poikkeustila, vaan minun pitäisi jaksaa tehdä kaikki asiat normaalisti siitäkin huolimatta. Koska hän käy töissä, minun pitää hoitaa koti. Ihan luontevaa joo, mutta luulisi että joskus saisi hieman levätä. Etenkin kun jokainen raskaus on ollut edellistä raskaampi. Nyt odotan kolmatta minäkin.

Ei hän ole ikinä osallistunut vauvan hoitoon, varsinki kakan haju ja pesu on ihan mahdoton tehtävä. Kylvetyksenkin teki vain ekan lapsen kohdalla pari kuukautta. Eihän se nyt vielä niin pahalta kuulosta, mutta mietis sitä, että minun on täytynyt kaikki yövalvomiset, syötöt, vaipanvaihdot, ulkoilut sun muut pitänyt hoitaa yksin, koska hän ei halua ja jaksa osallistua. Sitten kun lapset on tulleet isommiksi ja siirtyneet housuvaippoihin niin on isikin vähän vaihdellut PISSAvaippoja ja autellut syötöissä ainakin joinakin kertoina kun olen pyytänyt. Ei hän nykyään oikein leikikään lasten kanssa kuin muutaman hassun minuutin kerrallaan. Kun esikoisemme oli vauva olin melkein 2v yksinhuoltaja ja monesti viimeisen vuoden aikana on tulut mieleen, että taisimmepa molemmat olla silloin parempia vanhempia. Hän panosti kunnolla siihen aikaan minkä vietti lapsen kanssa ja minun ei tarvinnut stressata miehen aivoituksia niin että se olisi veroittanut voimia lasten hoidosta.

Mitä tulee siihen HELLIMISEEN JA SEKSIIN, hän ei osaa erottaa niitä toisistaan. Ja minulta on kadonnut kaikki seksihalut, koska emme koskaan enää voi olla muuten vain lähekkäin. Onhan hän viimeaikoina (ennen tätä kamalaa tautiaaltoa) suukotellut ja halaillut paljon mutta aina siinä tuntuu olevan kyse siitä että yrittää pikku hiljaa pitkin päivää kypsyttää minulle seksihaluja. Se käy ilmi viimeistään siinä vaiheessa kun hän leikkisästi puristaa minua tissistä tai pyllystä ja sen jälkeen on kyllä sekin päivä pilalla.



Miksi ei voi vain olla lähekkäin, helliä ja suukotella pelkästään siitä hellimisen ja suukoittelut ilosta? Ymmärrän kyllä että mieheni ottaa kamalasti paineita raha-asioista ja se ei ainakaan paranna hänen taipumustaan migreeneihin, mutta miksi, miksi hän ei voi nähdä hellimistä tapana purkaa stressiä?! Minulla on aina ollut hyvin vanhvat hellimisvietit mitä tulee mieheeni ja lapsiini ja minä mielelläni hieroisin ja silittelisin hänestäkin pahan olon pois, mutta hän usein siirtää käteni pois koska se kutittaa häntä. Nyt minussakin on alkanut pieni kapinallinen nostaa päätään: jos kerran hän ei voi ikinä helliä ja hoivata minua niin mistä pirusta minä saan voimia hoivata häntä ja sietää hänen toisinaan todella lapsellista käytöstään.

En minä kumminkaan erota halua. Tiedän että meidän välillä on paljon erottavia asioita, mutta kuitenkin myös yhdistäviä. Ja uskon kyllä että tässä suhteessa ja miehessä on vielä paljon mistä pitää kiinni, mutta joskus sitä vaan kaipaisi sitä hoivanpitoa itsekin.

Minä kyllä annan miehelle hellyyttä päivittäin, mutta en jaksa olla tekemässä sitä koko ajan. Ja nyt kun on synnytys päällimmäisenä mielessä, niin en voi oikein keskittyä mihinkään muuhun. Seksiä meillä on noin kerran viikossa ja tyydytän kyllä mieheni suihkussa muulla tavoin pitääkseni hänet tyytyväisenä. Liika vaan on liikaa ja väärässä tilanteessa. Esimerkiksi jos siivoan, niin en voi sietää sitä, että silloin pitäisi olla pussailemassa. Ensin työ, sitten huvi.





onhan noita naisia, mitkä ei kiinnostu helllimisesta ja seksistä.. mutta minä olen toista maata ja mieheni on juuri sellainen kuin nipot ja pihtari-naiset.

[/quote]

vaan tuo vinku joka vikisi heti alussa jotain ja syytti minua tai niin ymmärsin..



sanomattakin selvää, kun täällä ei kuule äänen painoa niin lukia lukee asian miten haluaa, omalla äänenpainollaan :)

puhut kuin mieheni..



voisin vannoa että tuo olisi ollut hänen suustaan..



ja olemme keskustelleet asiasta, jo monet kerrat, mutta hän ei tiedä, miksi en kiinnosta. Häntä vaan yksinkertaisesti kiinnosta. en minä eikä mikään muukaan mikä liittyy parisuhteeseen. lapsista tykkää, mutta ei automaattisesti ole heidän kanssaan, vaan tekee töitä ja sit haluu katsoa telkkua ja sit nukkuu..



mielellään on kavereiden kanssa ( harvoin) kun antas aikaa mulle.



seksiä en niin kaipaa ( valehtelen) vaan hellyyttä ja puhumisen lässytystä ja läheisyyttä.

niin raskaana kuin parisuhteessa.

mutta häneltä ei löydy siihen aikaa.



aion luetuttaa hänellä nämä viestit, niin jospa hän sitten ymmärtäisi, mutta vetoaisi just tohon sun juttuun, koska olet oikeassa hänen mielestä. ARKI ON ASTUNUT KUVIOIHIN.. miksi siis pitää lääppiä jos ei kerta kiinnosta?



mun elämästä puuttuu se jokin ja hän ajaa mua koko ajan luotaan kauemmaksi, hakien sitä muualta, mutta ei reppana tiedä tai halua tietää (olen kertonut) ennenkuin se tosiaan tapahtuu.



mutta on mullakin tunteet.....ja kaipaukset lämpimään kainaloon



ja todellakin mulla on patoutumia niitä ihmisiä kohtaan, jotka ei ymmärrä mua. Kun " turhasta" täällä valitan.



leikimme perhettä jossa minä olen taloudenhoitaja ,pikku-piia, joka hoitaa lapset ja talouden ja pitää isännän asiat kunnossa..



tätäkö on parisuhde ja koti-leikki???



argggh!!!

Lainaus Vinkulta: " Jokainen päivä ei voi olla hellimistä ja " lässytystä" . Parisuhteessa on osattava elää ilman jokapäiväisiä rakkaudentunnustuksia. On tiedettävä, että vaikkein niitä sanoja sanokaan joka päivä, ne tunteet eivät katoa tuosta vaan. "



Hitto..mä oon kyllä täysin eri mieltä. Joka päivä PITÄÄ näyttää se hellyys ja rakkaus, mikä pitää ihmiset yhdessä. Siihen riittää pieni hellä hipaisu ohi kävellessä tai pieni hymy silmiin katsoessa. VÄHINTÄÄN yksi suukko on saatava joka ikinen päivä! Jokaisella varmasti löytyy aikaa/jaksamista muutamaan hellään eleeseen päivässä. Jos taas ei halua niin mä alkaisin sitten jo pakkaamaan laukkuja..



' Arki' ei minusta tarkoita sitä, että toinen unohdetaan ja eletään saman katon alla yhtä intohimoisina kuin kaverit. Arkeenkin kuuluu hellyys ja rakkaus. &hearts



Tinttarella..toivon, että saat miehesi tiedostamaan sun hellyydenkaipuun ja yritätte yhdessä rakentaa suhdettanne paremmaksi myös sillä saralla! Kaikkea hyvää =)



t. poppis

...mielestäni asetut marttyyrin asemaan. Sanot: " leikimme perhettä jossa minä olen taloudenhoitaja ,pikku-piia, joka hoitaa lapset ja talouden ja pitää isännän asiat kunnossa.." . Minä taas sanon: " ihmistä kohdellaan tasan niin, kuin tämä antaa itseään kohdeltavan" . Oletko sanonut/puhunut asiasta ennen, vai kulminoituuko tämä kaikki vain raskauden aikana? Kärjistyykö ja tuleeko asia voimakkaammin mieleesi nyt, kun olet viimeisilläsi raskaana ja väsynyt?



Jos olet aina ollut pettynyt miehesi kykyyn näyttää tunteitaan/halujaan/välittämistään, miksi asia tulee noin voimakkaasti esille vasta nyt? Kirjoittamastasi saa sen kuvan, että olette kuitenkin olleet yhdessä jo jonkin aikaa (kaksi lasta). Miksi siis tunnet voimakasta pettymystäsi miehesi toimintaan vasta nyt? Jos olet tuntenut niin jo aiemminkin, miksi olet antanut homman jatkua entisenkaltaisena?



Lääppiminen ja hellyydenosoittaminen eivät mielestäni ole sama asia! Siinä olet oikeassa, että myös miehen (isän?) TÄYTYY kantaa oma osansa lasten hoitamisessa. MUTTA: Jos mies käy täysipäiväisesti töissä ja nainen on kotona, ei miestä (mielestäni) enää voi velvoittaa kodinhoidollisiin töihin, kuten siivoaminen tms. Isän on kuitenkin oltava lastensa kanssa, niin henkisesti kuin fyysisestikin.... siitä erikseen huomauttamatta.



Monet naiset eivät voi ymmärtää sitä, että miesten ja naisten tapa purkaa paineita ja käsitellä asioita (stressiä, ahdistusta tms) ovat tyystin erilaiset. Naiset mieluummin puhuvat asioista, ilman, että juuri sillä hetkellä haluavat niihin selvyyttä (järjestelevät asioita ääneen mielessään niistä puhumalla?). Miehet puolestaan eivät tavallaan tahdo puhua näistä asioista. Kun he puhuvat, he hakevat niihin samalla selvyyttä. Hyvä esimerkki: Joitakin vuosia sitten työpaikallani meni todella huonosti. Minua kiusattiin pahoin ylemmän johtoportaan toimesta. Itkin tätä asiaa miehelleni. Hän oli pitkään hiljaa, kunnes sanoi vaivantuneena: " en voi tehdä asialle mitään" . Kun selitin hänelle, että tarvitsen vain kuuntelevaa korvaa, enkä olettanutkaan hänen tekevän asialle mitään, molempien mieli helpottui.



Tinttarella-Ty.. sanot: " mun elämästä puuttuu se jokin ja hän ajaa mua koko ajan luotaan kauemmaksi, hakien sitä muualta..." . Tämä lause herättää minussa tunteen, että olet jo tehnyt päätöksesi pettämisestä/jättämisestä. Et siis ehkä edes halua (pysty??) keskustella miehesi kanssa asiasta kunnolla, jämäkästi. Olet siis luovuttanut jo. Yrität hakea vielä kerran kontaktia mieheesi, koska kerroit " näyttäväsi nämä viestit miehellesi" (?).



Puhuminen voi olla vaikeaa, ja jokainen päättäköön itse. Olen kuitenkin sitä mieltä, että suhteessanne hellyys ei ole se pääongelma, vaan avoimuus, keskustelu ja kommunikaatio yleensä. Hellyys on sitten se asia, johon koko ongelma konkretisoituu ja jonka puutteena kaikki tulee esille...



Nim. " kotisohvien psykologi" :-)