**Mainioivaa maanantaita huhtimasut!**
Viikonloppu hurahtikin aivan nettipimennossa, joten nyt sitten ekkuna aloittamassa pinoa:)
Meillä oli viikonloppu aivan vieraita täynnä, joten vaikka pakkaset touhuja rajoitti, ei tarvinnut tekemistä haikailla!
Masuun ei mitään uudempia. Reppu kasvaa! Viikonloppuna vauvi oli melko hiljainen, mutta sunnuntai-iltana alkoi sitten mukava mellastus:)
Närästystä ollut jonkin verran liikkeellä, johtunee puhtaasti liikasyönnistä...! Muuten ei ongelmia minkäänmoisia.
Tänään täytyyy käyttää pienintä lääkärillä, taitaa olla korvassa jotakin pientä kipuilua. Eka kertaa lääkärillä; saas nähdä kuinka onnistuu!?
Eipä nyt aamutuimaan tämän kummempia, pino on pystyssä!:)
tilda 27+1
p.s. mä en ole laittanut vielä mitään valmiiksi vaavia varten, onko kaikki muut jo pesseet vaatteet, ja tehneet muut valmistelut? ..Niin ja kelan hakemustakaan en ole muutes vielä laittanut:KÄÄK!
Kommentit (23)
Näyttää uhkaavasti siltä, että lunta on tulossa lisää, taivas on aivan harmaana. Ihan kiva, onpahan valoisampaa. Olimme eilen yli tunnin ulkona pakkasessa, tekipä hyvää, Tyttö pyöri ja kieri lumessa aivan sydämensä kyllyydestä, laskimme pulkkamäkeä ja tähyilimme lintuja. Talomme takaa alkava kallio on lintupongareiden suosiossa ja siellä oli taas kymmenen ukkelia jättiobjektiivit tanassa tihrustamassa männyn latvassa kököttävää pöllöparkaa :-) Nauroimmekin miehen kanssa, että kova kohtalo kaupunkilinnuilla, paparazzit jahtaavat koko ajan.
Ihmeesti tuolla pakkasessa tarkeni (-20 C), kun vain pakkasi tarpeeksi vaatetta päälle ja liikkui vähän. Teki hyvää kaikille saada vähän happea.
Muuten olen ottanut aika rauhallisesti, koko ajan tuppaa väsyttämään ja kun nukkuu, lonkat tulevat tosi kipeiksi :-(( Ehkä tämä kova työtahti alkaa vaatia veronsa pikku hiljaa. Järkeilin myös sitä, että jos vauveli oli pari viikkoa sitten n. kilon painoinen, sillä on 2,5-3 kk aikaa kasvattaa painonsa kolminkertaiseksi! Ei siis ihme jos äidistä alkaa energia loppua...?
Tilda kyseli vaatteista. Noup, mitään ei ole vielä tehty. Mun pitää myös tehdä suursiivous lastenhuoneen kaapeissa, ja siirtää tytön vaatteet isoon kaappiin ja tehdä lipastoon tilaa vauvan tavaroille. Ajattelin jättää kaiken suosiolla mammiksen alkuun. Vintillä on kaksi äitiyspakkauslaatikollista vauvanvaatteita jotka pitäisi käydä läpi - kaikki kivoja mutta suurin osa aika tyttömäisiä. Lauantaina sain sentään ostettua heppulille pari bodyä ja potkarit, että on edes jotain ihan " omaa" .
Pipsukka 30+1
Olen ollut pystyssä jo kuudesta saakka,ei tullut enää aamulla uni silmään,kun mies ja poitsu lähtivät eskariin ja töihin.
Meillä nyt mies kiikuttaa pojan aamusella eskariin tämä loppu raskausajan ja minä sitten haen.
Minulla meni lauantai päivä vauvan vaatteita pyykkäillessä.Samalla pesin kaikki vaunun kangasosat,turvaistuimen kankaan,makuupussit sun muut.
Nyt on kaapillinen puhdasta päälle.
Sunnuntaina sitten meillä kävikin vilske,kun 8 kappaletta pientä väkeä saapui pojan vieraaksi.Huh,taisi iskä ja äiskä väsyä eniten=D
Meillä olisi vielä vauvan tarvikkeista sitteri ja pinnasänky hommaamatta.
Ikeasta ajattelimme ostaa pinnasängyn ja prismassa oli mukavan näköisiä sittereitä.Ne vielä kerkiääpi ostaa.
Niin ja onhan tässä tälläistä pientä sälää ostamati esim. pari vaihtotuttia pulloihin(Varuille oli pakko ostaa tuttipullot,jos käy kuten esikoisen kanssa,että maitoa ei ihan sormia napsauttamalla rinnoista tulekkaan),pari pakettia vaippoja,pyllyn pyyhkimiseen tarkoitettuja kosteita liinoja yms yms...Vähitellen,vähitellen=)
Onko muuten moni käyttänyt noita esim. pampersin kosteita liinoja?
Me huomasimme ne todella käteviksi,kun poika oli vauva.
Reissussakin ollessa kävi kakka pyllyn pyyhintä mainiosti.
Niiden käytöstä en tämänkään pikkuisen kohdalla aijo luopua,vaikka mikä tulisi eteen.
Meillä vain vanhanaikainen anoppi niiden käyttöä siunaili,kun ennen vanhaan aina pestiin vedellä lapsen takapuoli...Mies vaan taputti äitiään olalle ja sanoi,että tervetuloa 2000-luvulle.Jupina loppui siihen=)
Oma maha voi kuten aikaisemminkin.
Liikkeitä on tullut ja mennyt.En ole sen suurempaa laskentaa tehnyt,kuin että nyt edes joku muljahdus tuntuisi,niin hyvä on=)
Suppareita on alkanut tulemaan ja sellaista pientä kuukautiskivut tyyppistä särkyä on ollut alavatsalla ja yleensä tämän jälkeen onkin mennyt vatsa aivan sekaisin..Treeniä tulevaa varten.
Kunpa nyt menisi tämä reilu 9 viikkoa nopsaan ja saisi sen tuhisevat pötkylän jo vierelle=)
Niksu 30+2
Ilmeisesti minäki elelen vielä jossain viime vuosisadalla, kun en ole käsittänyt mihin kotona tarvii niitä kosteuspyyhkeitä, joista Niksu kirjoitti. Oon aina nähny vauvan pyllyn pestävän vedellä ja enhän minä siitä aio luopua ;) Sen kyllä ymmärtää, että matkalla niitä voi tarvia kun ei välttämättä oo missä pestä. No joo, voihan ne olla hyvinki käteviä.
Mä oon miettiny nuita vaunujen ja kaukalon päällisiä, että tarviiko niitä pestä, jos ne on uudet?
Täällä kans on närästystä aina silloin tällöin, tai oikeastaan melkein joka päivä. Vielä n oo saanut aikaseksi käydä ostamassa rennietä. Ilmeisesti tarve ei oo tarpeeksi suuri.
lyyli 30+2
Tänää iltapäivällä ois neuvola ja uusi täti siellä. Entinen vaihtoi toiseen neuvolaan töihin. Saas nähä kuinka paljo erilaiset neuvot tulee tältä kuulemma pitemmänlinjan tädiltä, entinen kun oli aika nuori.
Minä viimeviikolla kokosin vauvan vaatteille ostetun peruslipaston ja alottelin pesemäänkin niitä vaatteita. Mutta viel ois tekemistä, ennen kun prinsessa syntyy.
Niitä kosteuspyyhkeitä minä myöskin aion käyttää, kotonakin. Siskolla ainakin positiivisia kokemuksia niistä. Eivät ainakaan kuivata ihoa samalla tavalla kun jatkuva peseminen. Mutta toikii on jokaisen oma valinta tietysti ja meneehän niihin sitten vähän ylimäärästä rahaakin.
Pakkausta ei ole mulle vielä kuulunu, vaikka eihän tästä kyllä ookkaan ku reilut kaks viikkoa kun hakemuksen jätin.
Reipasta maanantain jatkoa
Miini80 ja 28+1
Sain äsken soiton lääkäriltä terveyskeskuksesta. Hän oli nähnyt sokerirasitusvastaukseni ja pistää nyt sitten lähetteen sokeriseurantaan... outoa meininkinä. Lisäksi väitti että kaksi arvoa oli koholla, vaikka tiedän, että oli vaan yksi. Näin sanoi neuvolatäti, sekä sain tietää myös jo sokerirasituksessa, että paastoarvo oli normaali 4.6, lääkäri väitti, että on 4.8. No, sama tuo. Olinhan viime raskaudessakin siellä seurannassa, tosin viikkoa ennen laskettua aikaa, koska en kärähtänyt kuin vasta viikolla 37! Jäin sitten sille tielle ja synnyttämään. Toivottavasti nyt ei käy samoin, on vähän liian aikaista!
Pitää nyt vielä soittaa neuvolatätille tänään ja selvittää, että voiko sen kätilön kanssa jutustelun pistää sille samalle päivälle, että ei tarvitse turhaan olla töistä pois. Muutenkin koko seuranta on niiiiin tylsää. Sen kun istuu/makaa, syö ja otetaan verikokeita! Tyhmää, mutta kuitenkin tarpeellista!
Nyt kävi ärsyttämään tuo kun ensin sanottiin, että ei mitään seurantoja, pelkkä dieetti riittää. Tosin kyllä ihmettelin, että miksi ei laitettu seurantaan kun kerta kaikkialla muualla kai niin on tehty! Lisäksi minulle soitti joku ihan muu lääkäri kuin neuvolalääkäri... enkä jaksanut käydä hänen kanssaan sitten työkavereiden kuullessa vänkäämään vastaan tuon toisen arvon oikeellisuudesta!
Muuten kaikki on kuten ennenkin. Masussa kova jytä päällä taas! Toivottavasti ei ole sokerihumalassa ;) Söin tänään 3 fazerin sinistä suklaakonvehtia...
T: Siriin ja masukki rv 29+4
Minä tyttö se vietin kuusi päivää sairaalassa supistusten ja verenvuodon takia :( Viime maanantaina alkoi yhtäkkiä supistaa oikein kunnolla ja valua verta, ei nyt litroittain, mutta kuitenkin. Eilen illalla päästivät kotiin, mitään varsinaista syytä vuodolle ei ilmeisesti löytynyt, ja supistuksetkin laantuivat levossa ja lääkityksessä. Torstaina menen taas lääkärissä käymään, seurataan, seurataan...
Mutta vauvalla mitä ilmeisemmin on tästä kaikesta huolimatta kaikki hyvin, ja sehän on pääasia! Painoarvio oli 1500g, joten kokoakin on jo ihan kivasti, jos tässä nyt jotain tapahtuu.
Että kotona siis ollaan, ja lepoa vaan edelleen. Aionkin tosiaan levätä nyt kotona, ei huvita toista kertaa joutua osastolle, ei siellä niin mukavaa ole. ei ollenkaan.
Noista vauvan tarvikkeista: meillä on kaikki vaatteet pesty, vaunut ja turvakaukalo on hankittu. Sitteri puuttuu, ja kylpyamme. Pari tuttia ja tuttipulloa olen myös jo hankkinut, samoin kuin vaippoja ja niitä pyllypyyhkeitä. Meillä varmaan tehdään tilanteen mukaan molempia, pestään vedellä tai sitten pyyhitään.
Itsekin ajattelin niitä tarvikkeita laittaessani ym., että miksi tämän näin ajoissa teen, mutta nyt tuntuu siltä, että se olikin hyvin toimittu. Kun tuntuu vähän siltä, että tämä vauva saattaa päättää syntyä minä hetkenä tahansa! Senpä takia tuo painoarvio, 1500g, tuntuu jo todella hyvältä ja mukavalta.
Taidan jatkaa loikoilua, piti vaan tulla teidän kuulumisia lukemaan ja ilmoittautumaan itsekin, että täällä ollaan vielä :)
Eusenia 29 tasan
Oltiin eilen synttäreiltä ajoissa kotona, mutta en sitten jaksanut istahtaa koneen ääreen, kun oli kaikenlaista muuta tekemistä.
Mutta maha- asukille ei mitään uutta, mellastaa niin paljon ettei kerkiä huolestumaan :)
Meillä ei ole mitään muuta tehty kuin sänky napattiin toisesta mummolasta mukaan lauantaina. Suunnitelmia on kyllä tehty, kun vielä pääsisi toteuttamaan niitä. Oikeastaan mitään ei tarvi edes pestä, kun vasta vaatteet olleet käytössä. Saa vain siirtää lipaston laatikkoon, kunhan on ensin siirtänyt kaappiin esikon vaatteet. Makuupussit ja peitot yms. tarvii kyllä pestä. Kaikenlaista pientä tekemistä kyllä riittää :)
Pesulapuista. Meillä ne on olleet käytössä ihan esikon syntymästä asti. Helppo ottaa mukaan, kun lähtee johonkin ja päivällä yksin ollessani pesen niillä, koska en uskalla kauheasti kannella ettei vain tipu... Kun on huimausta, huono-olo tms, niin sitä ei voi tietää. Meillä taisi kanssa minun mummo niistä lapuista ja niiden käytöstä jotain mainita, mutta vanhoilla ihmisillä on muutenkin tapana ihmetellä kaikkea :)
Jaahas! Täytyy vissiin laittaa pyykit kuivumaan, että saa uuden koneellisen pyörimään.
-viivi_84 ja maha- asukki 28+2
Viikonloppu meni siivoillessa ja pyykkivuori on tämän päivän ohjelmassa. Ja pakatakin pitäis muuttoa varten. Pesin pesukoneenkin eilen,tuleepahan raikasta pyykkiä. :)
oma massu voi hyvin. Hyvin tuntuu liikkeitä pitkin päivää. Ainut asia mikä huolestuttaa on se,että jouduin viemään virtsanäytteen,kun neuvolassa oli pieni häivähdyksen epäily siitä että virtsassa on valkuaista...Nyt odottelen tuloksia,toivottavasti selviän pelkällä säikähdyksellä! Muuten olo on ollut hyvä. Edes närästys ei ole vaivannut vielä kertaakaan.
en oo miekään laittanu vielä vaaville mitään valmiiksi. En ole vielä pessyt vaatteita tai muutakaan ei olla vielä hankittu. Me muutetaan ennen laskettua aikaa,joten sinne uuteen taloon hankitaan tavarat,kun ei tänne entiseen mitään mahdu. Olispas se meidän talo jo valmis!!
Kelan hakemus on viety jo ennen joulua,mut vieläkään ei oo tullu päätöstä äippärahasta. Äitiyspakkauksesta tuli ilmoitus,että se on myönnetty-jospa kohta sen saisin! Täälläpäin kestää ja kauan... Kysyin äippärahasta kelasta ja sanoivat,että voi mennä vielä toinen kuukausikin,great!
simsku rv 29+2
Tässähän " heräilee" todellisuuteen muiden mietteitä lukiessa taas...Jokunen viikko takaperin oli hirveä hinku laittaa vauvan tavarat paikoilleen,mutta nytpä hoksaan että mitään ei ole pesty eikä vieläkään säilytystilaa hankittu niille pikkuvaatteille.Ja tarviihan sitä tosiaan muutakin!Punkka(kun kaks ekaa on valloittanut vanhan),hoitopöytään alusta,keskustelua herättäneitä kosteuspyyhkeitäkin täytynee hommata...Itse käytän niitä reissujen lisäksi öisin,kun en jaksa raahautua alakertaan pesemään takamusta.Eipähän vauva havahdu niin hyvin hereille kun en survase alaruumista hanan alle.Vaipoistakin varmaan jotain hyötyä olisi.Ja tuttipullot,varakorvikkeet,liivinsuojat!Apua,sanokaa mitä en ole muistanut!Eipä uskois että edellisen syntymästä ei ole kulunu vielä puoltatoista vuottakaan...
Pitänee rueta sovittelemaan myös imetysliivit,että vieläkö vanhat menee vai olenko entisestäni turvonnut.Kaikenlaista.
Tuossa viikonlopun aikana taisi mahassa vaihtua asento.Olen tuntenut mukavasti potkut ylemmäs vatsaan sen aiemman alhaallarävellyksen sijaan.Ja sellasta puskemista kuin edellisissä raskauksissa,on tullut mukaan liikerepertuaariin.Ihan kotoisa olo!Niinkuin nyt ois just semmosta kun mulla pitää ollakin.Täytynee hankkiutua raskaaksi tämänkin jälkeen kun on näin oma olo...
Puuskuttamiset ja närästykset ja sohvalta nousemisen hankaluudet unohtuvat varmaan taas kohtuu ajassa.Onneksi yöt saan nukuttua lukuisista vessakäynneistä huolimatta hyvin.Toisen kanssa oli sellasta valvomista koko raskaus.Ei saanut unen päästä kiinni kerran hereillä käytyään.Mutta nyt on siis toisin!
Kevättä edelleen odotellen ktr 27+4
Että Kelan laput on viety ja sieltäkin päätökset tulleet. Me ei kanssa otettu pakkausta, kun vasta vuosi sitten sellainen saatiin :)
-viivi-84
Onko kenelläkään kokemusta kantoliinoista? Onko mamakins hyvä merkki? Houkuttaa ostaa kantoliina pikkuiselle... miten hankala se on solmia?
Voi kauheeta :) En ole vielä pessyt ensimmäistäkään vauvan vaatetta. Pitää ekaksi käydä läpi mitä esikoiselta on jäänyt ja heittää huonokuntoisimmat roskiin. Ehkä sitten äitiyslomalla... Kuomurattaat ja turvakaukalon sentään ollaan hankittu, tarjouksessa kerta olivat molemmat. Näiden pehmusteita en aio pestä, mutta pidän ne tuulettumassa pari päivää. Sitten vielä pitää hankkia pari tuttipulloa varalle, peppurasvaa, talkkia... Ja vaippoja! Nyt tarjouksia seuraamaan. Normaalihintaiset vaippapaketit maksaa mansikoita.
Oma (.): vähän supisteluja, muttei vakavaa. Väsynyt olo jatkuvasti, vaikka hemppa on yli 130. Se on vähän ihmetyttänyt, että on nälkä lähes koko ajan. Ei ole väliä onko tarjolla pullaa tai näkkileipää, kaikki menee. Parin viikon päästä on neuvola ja hirvittää miten paino on noussut tällä syömisellä. Onneksi pakkanen lauhtui, niin tulee lähdettyä helpommin ulos edes pienelle happihyppylle.
Pelargonia ja 28+6
juuri tulin kotia..kauhea nälkä!! oli se litku sitten pahaa...ensimmäinen tunti meni ihan hyvin, vauva potki koko tunnin ihan hysteerisenä..kaiketi sokerihumalassa=) sitten toinen tunti olikin jo yhtä tuskaa..heikotti ja oksetti, onneksi pääsin makaamaan niin helpotti. tulokset tulevat sitten torstaina.
pesin kaikki vauvan vaatteet viikonloppuna, ja laitoin vauvalle oman kaapin, vielä pitää pestä ne pakkauksen vatteet kuhan se tulee. potkuja kyllä satelee tiuhaan tahtiin...nukkuukohan poika ollenkaan tuolla masussa=). vielä rattaat pitäisi ostaa, sitten on kaikki. niin tutit ja tuttipullot ja pyllyliinat sitten vielä kaupasta kuhan muistaa.
nyt lähden syömään...
T:peetutee 26+ 2
Olipas ihanaa kun on vähän lauhtunut ja sai nuorimmaisenkin pitkästä aikaa pihalle nukkumaan.
Minä olen jo lajitellut vanhoista vaatteista huonot pois, mutta en ole vielä pessyt mitään kun ei ole vielä paikkaa mihin laittaisi ne.
Pakkauksen otin ja nyt olisi sitten pari laatikollista pestävää, turvakaukalo edelleen hankkimatta.
Minäkin käytän niitä kosteuspyyhkeitä pieniin " vauhtiviivoihin" ja yöllä ettei vauva virkoa liikaa pyllynpesusta ja reissussa missä ei ole pesumahdollisuutta, muuten kyllä pestään perinteisesti vedellä.
Sen verran uskomusta maidon nousuun löytyy, etten tälläkään kertaa hanki erikseen tuttipulloja ja korvikkeita kaappeihin, en kyllä hankkinut esikoisen ja nuorimmaisen aikanakaan. Ja molemmilla kerroilla maito nousi nopeasti ja hyvin, mutta tietenkään kaikillahan ei ole näin. Ja jos sattuu, että niitä tarvitsee niin kaapista kyllä löytyy tuttipulloja (pakkauksista tulleita) niin sen korvikkeen saa mies juosta vaikka ABC:ltä.
Minäkin ihmettelin tuossa kun ei ole päivärahapäätöstä kuulunut, niin yksi päivä soittivat kelalta ja sanoivat, että täytyy toimittaa liitonpäivärahamaksulappu jotta näkevät onko se tältä vuodelta noussut ja laskevat sitten sen perusteella, sitä lappua tässä kuumeisesti odottelen rahat ovat kyllä jo tulleet mutta päätös ei.
M@nsikk@ ja pikku3 rv29+2
Nesting-vaihe on jo muillakin meneillään, luulin. Eli todellakin olen viikonlopun pessyt esikoisen vanhoja vauvanvaatteita ja pakkauksen vaatteet on pesty ja kaikki sukkia myöden silitetty! Meillä oli täällä eilen MLL:n kirppis ja löysin sieltä poikamaiset äippäpakkauslaatikon rimpsut. Se nainen oli teettänyt ompelijalla pojalleen ja nyt myi viidellä eurolla, vitosella ei saa edes kankaita moiseen, työstä puhumattakaan.
Olotila on ollut koko viikonlopun jotenkin outo. Illalla sanoin saunassa miehelle, että josko meillä lähipäivinä tulee lähtö... ruoka ei maistu kunnolla, mustikkakeittoa kyllä menee senkin edestä. Muutenkin tosi ryytynyt olo jotenkin vaan erilainen, en osaa selittää.
Vauva on vilkas niinkuin tähänkin asti, eilen pyllisteli niin että vatsa oli aivan kolmiona suoraan ylöspäin. Mutta tarvii nyt koittaa vähän rauhoittua ja kuulostella tilannetta.
Peppinetta 30
Minullakin pesänrakennusvietti nostaa päätään... Viikonloppuna sain viimein ommeltua vuoden kaapissa odottaneen olohuoneen TOISEN verhon, ja pesin kaikki vauvelin vaatteet.
Turvakaukalon ja vaunujen opäälliset pitäisi vielä pestä, samoin pinnasängyn suoja ja kantoliina(t).
´
Kantoliinasta: minulta löytyy puuvillainen kudottu, villainen kudottu, ja trikoinen (joustava) kantoliina, ja trikooliina on mielestäni kaikkein näppärin pienen vauvan kantamiseen (minulla on hieman liinahullu ystävä, jolta olen saanut osan liinoista). Sidonta tuntuu aluksi ehkä hieman hamkalalta, mutta muutaman sidontakerran käy tosi näppärästi. JA meidän eskon kanssa en olisi ilman liinaa selvinnyt, kun ei koliikissaan viihtynyt missään ilman äidin kosketusta, kantoliinassa sitten vauvaa kantelin ja laitoin ruokaa ja siivosin. Suosittelen lämpimästi!
Minä olen myös käyttänyt pyllypyyhkeitä(=kosteusliinoja) öisin kotona, ja aina matkoilla ja shoppailemassa yms. ja tykännyt niistä kovin!
Omaan napaan sen verran että tämä vauveli ei vaan halua kääntyä pää alaspäin, viikonloppuna makoilin tyynypino pyllyn alla mutta tuloksetta. Oli ainakin yhdessä vaiheessa kontillaan masussa, pylly nousi navan kohdalla ilmaan ja pää pullotti oikeassa kyljessä!? Ja rävellystä tuntui alhaalla, joten jalat olivat kyllä siellä. Täytynee henkisesti ruveta varautumaan siihen sektioon...
Lala76 28+2
että jotain pitäisi varmaan alkaa tekemään. No, sen verran olen varustautunut, että ostin lavallisen Nan-maitoa vanhasta tottumuksesta jo valmiiksi, kun molemmat lapset ovat vain sitä pystyneet juomaan Tuttelin sijaan. Omaakin maitoa on yleensä riittänyt tosi hyvin, mutta lisäksi sitten tuota Nannia. Ainakin ennen se on aina välillä loppunut kaupasta kun on ollut niin suosittua, joten nyt on sitten varauduttu sen varalle.
Pyllypyyhkeitä olen tavannut käyttää minäkin vauvalla öiseen aikaan, kun en jaksa/viitsi raahautua vessaan asti tarvittaessa. Sitä paitsi vaipan vaihdot pystyy tekemään paljon huomaamattomammin taskulampun himmeässä loisteessa peppupyyhkeillä. Niin, ja sittenhän meillä käytetään niitä tarvittaessa muutenkin reissussa lapsilla lähmäisten käsien pyyhkimiseen, jos eväitä syödään autossa tai matkalla muuten. Ja ovat verrattomia siivouksessa! Nillä lähtee lika kuin lika ja pölyt pinnoilta :-) Että ovat kyllä hintansa väärtejä.
Tänään oltiin lasten kanssa puistossa laskemassa mäkeä. Tai siis lapset laskivat ja hauskaa oli! Pakkanen oli lauhtunut aamulla -10 asteeseen, joten siellähän oli oikein mainio keli ulkoilla. Nyt nuorimmainen vetelee jo toista tuntia sikeitä kun ravasi sitä mäkeä ylös ja veljen kanssa taas pulkalla alas. Nyt onneksi veli päätti lähteä naapuriin leikkimään niin minä saan syödä hetken rauhassa suklaapiirakkaa enkä tietenkään henno herättää nukkuvaa pikkusiskoa että saan varastettua vähän aikaa itsellenikin :-)
Meillä on menossa talonostoprojekti. Kävin eilen katsomassa aivan ihanaa paritaloa ja huomenna oli tarkoitus mennä tekemään tarjous miehen kanssa. Sitten soittelin kiinteistönvälittäjälle sopiaksemme ajasta, niin talohan oli sitten jo myyty! Nyt on sitten pankista tarkkaakin tarkemmat laskelmat lainoista ja siitä mitä pystytään tarjoamaan ja seuraavan kerran me olemme niitä jotka hoitavat homman kotiin! Mutta kyllä harmittaa.....
Masuasukki voinee ihan hyvin. Pyllerrystä ja myllerrystä on käynnissä aina silloin tällöin ja sitten taas hiljaista. Ensi viikolla olisi neuvola. Supparit on pysyneet nyt ihan hyvin kurissa , joten toiveikkaana huomenna taas töihin. Nyt kyllä elän edelleen päivän kerrallaan ja jään sitten kokonaan pois, jos supparit vielä tulevat takaisin. Mutta nyt ihan jees olo.
Illalla tulee Täydelliset naiset! Mun lempparisarja. Edes jotain hyvääkin telkkarista nykyään katseltavaa :-)
Pikkis rv 29+6 (jee, huomenna kolmekymppiä rikki!!!)
Onneksi aloitin vauvantarvikkeiden haun ja pesun ajoissa
tai siis viime viikolla. Siinä on aivan tajuton homma, kun on missä sattuu ja koko ajan tulee mieleen niitä, joita ei ole vielä tullut vastaan. Meillä on muutojen takia varastoitu esikoisen jälkeen vähän mihin sattuu. On siis vielä aikaa etsiä ja pelkkä pyykkäyskin on yllättävän työläs. Olen saanut ehkä puolet nyt löudetyistä pestyä ja silitettyä. Kun lukee teidän juttuja, huomaa, että mitä kaikkea vielä pitääkään ostaa. Ei tule ihan heti kaikki kerralla mieleen.
Ja kelasta tuli päätkset (3kuorta samalla kertaa) ja kun jokin menee aina eri tavalla kuin pitäisi, niin meille on kuulemma tulossa pakkaus, vaikka rahan ruksasin. Ja kun hukun jo nyt noihin tavaroihin ja niiden huoltoon. Soitin ja niin siellä lukee, että raha, mutta jostakin syystä koodattu väärin. Mahtaakohan pakkaus olla jo lähtenyt? Lyödäänkö vetoa, että tulee postin ilmoitus pakkauksesta ja tilillä ei näy mitään. Mitenköhän pian tilille pitäisi tulla?
Touhis rv26
Ollaan oltu koko päivä kaupungilla ja kaupoissa hoitamassa asioita. Huh, jalat tuntuvat jo hyytelöltä..! Mutta saatiin onneksi monia asioita kuntoon. Tuli hankittua kylpyhuoneeseen hyllysysteemi, johon saa vauvan pyllyrasvaa yms. ja kannellinen vaipparoskis. Lisäksi ostimme pinnasänkyyn uuden patjan. Mies on juuri hakemassa kaverin kanssa lipastoa vielä. Pian siis pääsen järjestämään viikonloppuna pestyt vauvan vaatteet oikeille paikoilleen.
Hankinnat on sitten ilmeisesti isompien osalta hankittuna, kaikenlaista pientä sälää täytynee vielä hankkia. Niitä pyllyliinoja täytynee minunkin ostaa kokeeksi, kun niin paljon kehuja saivat täällä. En ollut osannut sellaisia ajatellakaan vielä. Sitten niitä liivinsuojuksia, vaippoja, varulta vähän korvikemaitoa. Jotain varmaan unohtui... No, toivottavasti tässä on vielä vähän aikaa niitä ostella kauppareissujen yhteydessä. :) Lisäksi meillä on sukulaisella vielä säilytyksessä yhdistelmävaunut ja turvakaukalo, joten ne pitäisi kyllä vähitellen hakea tännepäin. Harmi vain, että matkaa kertyy noin 400 km, joten ei ihan noin vain lähdetäkään hakemaan niitä. Toivottavasti vauva ei siis ihan vielä halua syntyä!
Eilen olin työpaikan pikkujouluissa syömässä. Ihan kiva oli nähdä työkavereita pitkästä aikaa. Mutta kyllä ne ovat sellaiset juhlat, että äipän on parempi poistua hyvissä ajoin paikalta... Lähdin kotiin jo puoli yhdeksän jälkeen. Työkaverit ihmettelivät, että onpa minulla pieni maha, vaikka synnytykseen on enää arviolta noin kymmenen viikkoa aikaa! Kaipa minulla on kohtu vallannut keuhkojen paikan sitten, sillä hengästyttää niin herkästi nykyään. Ja ennättääpä tuo vauva vielä loppukirin ottaa tässä kasvussa, minulla ainakin tuntuu nykyään olevan jatkuvasti nälkä!
Mutta täytynee jatkaa hommia, mukavaa alkuviikkoa!
Kissankello 29+4
Viikonloppu todellakin hurahti -liian nopeasti. Kyllähän tuota kotona olemista olisi voinut jatkaakin vielä :)
Heti aamusta kävin neuvolassa ja siellä kaikki ok. Pikkuisen sydän jumpsutteli reippaita lukemia, yli 150. Sf oli 27 ja paineet ok. Jouduin aloittamaan rautakuurin pari viikkoa sitten, vaikka hb olikin 130. Nyt sitten kärsin maailman kovimmasta vatsasta. Ei auta vaikka yrittäisi tehdä mitä. Taidan joutua käymään apteekissa töiden jälkeen :(
Muuten olo on ihan jees -lukuunottamatta väsymystä, joka iskee aina iltapäivisin. Tylsää...
Minä olen pessyt vauvalle yhden ainoan yöpaidan! Muut vaatteet saavat vielä odotella. Emme ottaneet äitiyspakkausta, joten joudun kartoittamaan esikoiselta jääneet vauvanvaatteet. Mutta sitä ennen pitäisi raivata vaatekaapista vauvalle omaa tilaa, joten taitaa nämä hommat siirtyä vielä tulevaisuuteen. Ainoastaan turvakaukalo ja sitteri on tuotettu isovanhempien varastosta omaan varastoon. Sänky on vielä muualla " hoidossa" . Eläköön kerrostalojen pienet varastokopit! Niihin ei mahdu yhtään mitään...
Mukavaa maanantaita!
S 30+2