Onko ihan normaalia tällainen?
Meillä on muutaman päivän päästä yks vuotias poika ja hän tuntuu nykyään huutavan todella paljon. Aamuisin herää huutaen, joskus rauhoittuu aika pian, joskus taas huutoa kestää koko aamun ja aamupalatkin voi jäädä syömättä, tais sitten syö ihan ok mutta jatkaa heti syönnin jälkeen huutamista. Päivät menee suht mukavasti yleensä, köpöttelee edes takas, touhuilee kaikkea ja on aivan iloinen oma itsensä. Iltapäivällä usein tulee "kohtaus" jolloin huutaa selkä kaarella, ei pysy sylissä mitenkään pitämällä, jos laskee lattialle, niin haluaa syliin kumminkin. Olen yleensä laskenut lattialle ja mennyt itse viereen ettei ainakaan putoa rimpuillessaan. Tätä kestää n. 5-15min. Sitten yhtäkkiä jatkaa leikkimistä niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Seuraavat huudot tulee illalla ennen nukkumaanmenoa ja nykyisin nukahtaminen onneksi sujuu jo alle tunnissa, usein puoli tuntia riittää ja ilman kamalaa huutoa. Yöt nukkuu läpi, kunnes aamulla klo 6 huutaa taas ja näin ne päivät usein kuluu.
Korvia on tsekattu, maitotuotteita maisteltu jo pari kuukautta ja niistä ei mitään ole tullut. Hampaita veikkaan eniten, mitään ei näy olevan tulossa, mutta poskihampaat olisi ne seuraavat.
Ideat alkaa loppua kesken, tuntuu että poika saa noita huutokohtauksia erityisesti kun jotain menee pieleen, esim äiti liikahtaa väärällä hetkellä väärällä tavalla, lelu putoaa kädestä tai horjahtaa kävellessään.
Itse olen aivan kypsänä tähän, raskaana puolivälin paremmalla puolella ja siksi varmaan henkisestikin niin herkillä, puhumattakaan fyysisestä jaksamisesta. Tuntuu, että poika kitisee ja huutaa AINA, vaikka tottahan hyviä hetkiä päivään mahtuu ja joskus on todella hyvä koko päivä vähemmillä huudoilla.
Jos ei muuta, niin ainakin tämän viestin kirjoittaminen auttoi tuulettamaan näitä tuntemuksia. Kiva olis kuulla jos muilla on jotain samanlaista menossa/ollut.
Kommentit (3)
meillä poika oli ihan samanlainen vuoden tienoilla, nyt on reilun 1v1kk ja on jo helpottanut. Vuoden iässähän lapsille tulee yksivuotiaan uhma, jolloin kaikkeen poikkipuoliseen reagoidaan (ainakin meillä) huutamalla kurkku suorana, selkä kaarella, kulkemalla perässä kitisten, roikkumalla jalassa kitisten, polkemalla jalkaa jne.
Meillä huutoa lisäsi selkeästi myös jano, eli kun poika ei enää saanut maitoa pullosta vaan ruokailujen yhteydessä, jano saattoi välillä yllättää ja se johti ihan jatkuvaan kitinään, kunnes jossain vaiheessa me tyhmät vanhemmat tajuttiin antaa vettä...
Myös minusta jatkuva kitinä oli raskasta, vaikka olinkin päivät töissä ja poika isänsä kanssa kotona. En oikein koskaan tajunnut, miten isänsä jaksoi kuunnella kitinää koko ajan, mut miehellä onkin melkoisen pitkä pinna. Ehkä parhaiten auttaa tyyni suhtautuminen, kitinä kuuluu ikävaiheeseen, mutta sille ei pidä antaa periksi, kielletyt asiat on kiellettyjä ja yksivuotiaalle voi onneksi helposti antaa sanoja, eli koettaa ääneen sanoa, mitä luulee lapsen haluavan. Siitä lapsi sitten pikkuhiljaa ehkä oppii itsekin viestimään paremmin.
Meillä edelsi tätä nyky "vaihetta" sellanen, että yöllä ei nukuttu vaan huudettiin muutaman tunnin välein. Siksikin varmaan tuntuu että tää vaan jatkuu ja jatkuu.
Meillä herätään niin, että poika herää aina itkien ja itse kun hänet haen sängystä, niin otan syliin ja juttelen samalla. Sitten mennään sohvalle ja poika on joko sylissä tai istuu sohvalla. Tänäänkin poika alkoi ihmetellä omia sormiaan ja varpaitaan kun niitä katseltiin eikä muistanut itkujaan. Täydellinen aamu pitkästä aikaa!=)
Tuo maitopullon poisjääminen vois kans sopia tähän, meillä se pullo on vielä pöydässä ruokaillessa, mutta maidon menekki huomattavasti vähäisempää. Välillä ei huoli mitään, edes vettä. Mutta vaihtelee kovasti päivästä toiseen.
Kumma miten tällaiset asiat unohtuu, olen hoitanut juuri tuollaisia vuoden ikäisiä työksenikin, mutta kai se vaan on niin eri juttu kun on oma.
Meillä on aika tiukka tyyli ollut, tietyt jutut on kiellettyjä ja poika on oppinut hyvin uskomaan kieltoja. Tietyt asiat vain tehdään, vaikkei ne miellytä, ruokapöydässä syödään sitä mitä tarjolla, ei anneta jotain herkkuja tai muuta ruokaa (vaikka anopin mielestä suunnilleen kuolee nälkään jos noin tehdään) jos se varsinainen ruoka ei maistu vaan sitten pois pöydästä ja seuraavalla ruualla paremmalla ruokahalulla jne. Luulis että rajat on tutut ja turvalliset, samat rutiinit on päivästä toiseen ja niistä pidetään kiinni. Jos se uhmaa on, niin periks ei anneta vaikka väsyttää niin kovasti tuo. Meillä kans mies jaksaa mua paremmin, mutta käy töissä kun taas itse kuulen kitinät vuorokauden ympäri joka ikinen päivä. Välillä vain on niin vaikeaa arvella onko joku huuto kipua vai kiukkua.
temperamentikkailla lapsilla on tuommoista niin kauan kunnes puhe alkaa sujua.
Sitten tietysti on nuo kaikki pikkulapsen mahdolliset vaivat, kuten hampaiden tulo, vatsanpurut jne, jotka voivat tehda mielta pahaksi ja karsimattomaksi. Vaan pienilta lapsilta on niin hankala saada vastausta :/
Suurimmalla osalla kaverien lapsista "mielipahakiukut" ovat tietysti muuttaneet muotoa, mutta lapsen kasvaessa jaaneet poiskin.
Sylittelya ja hidasta heraamista voi koettaa, joillakin lapsilla myos se verensokeri heittelee herkemmin ja aamulla on kiukku senkin takia.