Kun oma äiti jyrää äitiyden tielle.

Mulla on vähän vastaavanlaisia kokemuksia, ja siitä syystä rajoitinkin alkuvaiheessa tosi paljon käyntejä lapsuudenkodissa, enkä turhan usein pyytänyt vanhempiani tai äitiäni meillekään.



Eipä kai siihen muuta keinoa ole.



Ainakin meillä kaikenlaiset "keskustelut" aiheesta päätyivät täydelliseen epäymmärrykseen, ei minun äitini ymmärtänyt mitä hän tekee väärin.



Toki kannattaa tiukasti sanoa, että tämä on minun lapseni, minä olen hänen äitinsä ja näin ollen tiedän kaikkein parhaiten, mikä on hänelle hyväksi. Piste. Kaikenlainen muunlainen selittely on aivan turhaa, tuskin viesti menee perille.



Kun aikaa sitten kuluu ja vauva kasvaa ja alat huomata, että sinä tosiaankin olet se kaikkein paras henkilö hoitamaan vauvaasi, voit alkaa jo oppia nauramaan äitisi ns. hoitovietille. Esim. viimeksi äidin käydessä hän halusi kylvettää vauvan ja välttämättä halusi tunkea hänelle pipon päähän pesun jälkeen, ettei vauva saa kylmää :) Suhtauduin aiheeseen vain huvittuneesti enkä jaksanut puuttua.



Mutta ennen tätä oli ainakin minulle tärkeää saada hoitaa vauvaa kaikessa rauhassa ilman, että kukaan muu oli puuttumassa hänen hoitoonsa. Suosittelen tervettä irtiottoa ja rauhallista vauva-aikaa ilman omien vanhempien hössötystä siinä vieressä.



Vanhemmille on helppo selittää ettei aika riitä kyläilyihin kun vauvassa on niin kova hoitaminen tms. Kyllä he sen varmaan ymmärtävät.



Tää on melko yleinen piirre monien kohdalla, näin olen kuullut. Tuskin äitisi pahaa tarkoittaa mutta ymmärrän että se susta tuntuu pahalta... ainakin musta tuollainen käytös tuntui loukkaavalta. Kunhan vauva kasvaa ja saat tosiaan hoitaa vauvaa omassa rauhassasi ilman äitisi neuvoja, niin tilanne alkaa helpottaa ja sen jälkeen onkin mukava ottaa omalta äidiltä apua vastaan silloin kun itse sitä tarvitsee.



Voimia!

Mun on nyt pakko kommentoida tuohon Peipposkaisen kirjoittamaan "Vanhemmille on helppo selittää ettei aika riitä kyläilyihin kun vauvassa on niin kova hoitaminen tms. Kyllä he sen varmaan ymmärtävät."



Mun anoppi olis koko ajan tunkemassa meille kylään kattomaan vauvaa, itse en pidä anopista yhtään (raskausaikana se uhkaili mua lakimiehellä ellen tekisi aborttia jne). Nyt se siis haluais koko ajan tulla tänne, tänään viimeksi käskin miestäni sanomaan, että nyt tänään en halua tänne ketään. Se vaan on sellanen se anoppi, että se ottaa kaiken itteensä ja loukkaantuu ihan kauheesti, jos sanon etten halua häntä tänne kylään. Tai jos en anna vauvaa miehen mukana hänen luokseen kylään..En ymmärrä mikä siinä on niin vaikeeta ymmärtää, että haluan olla vauvan kanssa rauhassa, vauva on aika kova itkemään (vatsavaivojen takia), joten en halua ylimääräisiä ihmisiä siihen viereen neuvomaan, kun ei ne kuitenkaan mitään auta. Ja anoppi myöskin yrittää koko ajan sanoa, mitä pitäisi tehdä jne, ihan kun muka osaisi paremmin kun minä ite, joka olen sentään sen vauvan äiti, anoppi on viimeksi vauvaa pitänyt sylissään 18 vuotta sitten...



Ärsyttää ja vituttaa suoraan sanottuna!



No joo, mä ymmärrän kyllä aloittajaa oikein hyvin..Ja kaikki ei vain usko sitä, että en halua vauvaa viedä kyläilemään, enkä myöskään halua, että tänne tuppaudutaan puoliväkisin.

Itse oon huomannu että oman äidin kommentit voi helpommin sivuuttaa kuin anopin.. Anopin neuvoessa tulee todella syyllinen olo ja tunne että on huono äiti.. Mies ei näitä kommentteja edes huomioi, mutta ehkäpä se on ne omat hormonit jotka vielä pahentavat tilannetta..



Pahinta minusta on hoitoon vientiin liittyvät kysymykset..

Eli poitsu (5kk) on kerran ollut anoppilassa hoidossa pidempään, reilu 5 tuntia, kun olimme konsertissa. Minusta oli kiva päästä miehen kanssa kaksistaan, mutta en sillä lailla kaipaa "taukoja" pojastani, koska se vaan on maailman ihanin olento! :)

Mutta anoppi joka kerta nähdessään kärttää että milloin saavat taas pojan hoitoon, ja kun minä sanon, että ei tässä nyt ole mitään ihmeempiä menoja niin sitten anoppikin myöntää että ei hänkään antanut poikiaan hoitoon vasta kun vuoden vanhoina.. Ja silti joka kerta sama kysely..

Ja kyse ei ole siitä etteikö anoppi näkisi lapsenlastaan, käymme siellä kerran viikossa. Omaa äitiäni käymme moikkaamassa noin kerran kuussa..



Lisäksi olemme laittamassa poikamme hoitoon vuoden vanhana, ja pyysimme anoppia hoitamaan poikaa pari viikkoa ennen sitä (kun olemme molemmat töissä), niin anoppi sitten tokaisi että mehän lähdemme sitten mökille! Ja mökki sijaitsee kahden tunnin ajomatkan päässä. No siihen tokaisin sitten että ei todellakaan! Minusta sen ikäisen pojan kuuluu olla yöt vanhempien kanssa tutussa paikassa, yhden yön kyläilyt ovat tietty eri asia.. (En kyllä varmaan itse henno antaa poikaa kovin nuorena yökylään)

Ja muutenkin anopin mielestä laitamme pojan liian aikaisin töihin, hän kun itse hoiti poikia 3- ja 5-vuotiaiksi asti kotona.. Hän kyllä teki töitä kotona (yrittäjä) ja sai siis palkkaa..



On se kumma kuinka unohtuu millaista on pienen lapsen kanssa ja mitkä asiat ovat tärkeitä uudelle äidille.. Itse kun ovat kuitenkin kokeneet saman ja myöntävät ajatelleensa samoin.



Sori, meni anoppi-avautuminen hieman OT, mutta kai se sallitaan..? :D



Noh, täytyypäs tästä lähteä ko. henkilöä moikkaamaan!

Mulla on myös ollut pientä problematiikkaa niin äitini kuin anopin kanssa. Mutta olen ottanut sen linjan, että minä pidän pääni ja hoidan lastani kuten haluan, "hyvistä" ja vähemmän hyvistä kommenteista ja neuvoista huolimatta.



Jos tästä nyt äitini tai anoppini loukkaantuu, niin siinähän loukkaantuu. Eihän elämästä tulisi mitään, jos eläisi äitinsä tai anoppinsa ehdoilla! Lisäksi niin äitini kuin anoppini ovat herkästi loukkaantuvaa tyyppiä joten saisin olla koko ajan varpaillani jos ryhtyisin miettimään, että loukkaakohan tämä tai tuo asia heitä jollain tavalla.



Kunnioitan toki heidän molempien mielipiteitä ja elämänkokemusta, mutta jos tulee jokin älyvapaa kommentti, moite tai syytös, punnitsen aina, vaatiiko ko. kommentti reagointia vai onko se tyyliä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Esim. anoppini arvosteli tapaani hoitaa kotimme kukkia (!) ja tokaisi, että nythän sulla olisi aikaa tehdä vaikka mitä kotitöitä kun kupeksit täällä kotona vauvan kanssa. Vauva oli silloin 2,5kk. Annoin mennä kommentin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.



Kun taas äitini jaksoi yhteen aikaan jauhaa sormiruokailusta, jonka aloitin tytön ollessa n. 10kk. Hän joka kerta soittaessaan muisti valittaa aiheesta ja väitti että tapan vauvan. Sanoin hänelle selkeästi, että nykyisten ravintosuositusten ja neuvolan suositusten mukaan sormiruokailu aloitetaan näihin aikoihin, ja kaikki vauvakaverit muskarissa ja perhekerhossa sormiruokailevat niin ikään. Että ajat ovat muuttuneet, ja hoidan lastani nykyisten suositusten mukaan aivan kuten hän hoiti lapsiaan silloisten suositusten mukaan. Ja että voimme käydä tästä joka kerta keskustelua kun näemme, mutta koska en aio muuttaa kantaani niin en näe mitään järkeä että haaskaamme molemmat aikaamme asian vatvomiseen. Valitus loppuikin sitten siihen.



Voi myös lasketella hieman valkoisia valheita kotirauhan ylläpitämiseksi. Esim. kun olimme anoppilassa kylässä, ja syötin vauvalle kaupan purkkiruokaa, niin anoppi alkoi heti kuittailla tästä ja ihmetteli etten jaksa tehdä itse soseita. Tähän vain kommentoin, että kyläreissuilla on helpompaa ottaa mukaan valmiit soseet - en siis suoranaisesti valehdellut mitään mutta hän taisi jäädä siihen luuloon että kotona sitten keittelen kaikki ruoat, vaikka näin ei tosiaankaan ole.



Eli mun neuvoni on, että osa asioista kannattaa vain sivuuttaa ja olla reagoimatta mitenkään, osaan asioista pitää puuttua kovallakin kädellä, jotta he uskovat. Eikä mummoloissa ole tosiaankaan pakko rampata koko ajan, tai ottaa vieraita vastaan. Jos anoppi tai oma äiti siitä loukkaantuu, niin antaa loukkaantua. Ei voi elää elämäänsä vain miellyttämällä muita.



Ja ap:lle vielä sen verran, että ota tosiaan hieman etäisyyttä omaan äitiisi, niin saat aikaa olla vauvan kanssa kaksistaan ja voitte tutustua toisiinne rauhassa.

mulla on kans välilm äidin kans yhteenottoja kun en jaksa sen arvosteluja. mulla 2v4kk tyttö ja pieni 6 viikkonen poika. tuntuu et nyt kun toinen lapsi synty nii samat jutut toistuu kuin tytönki kohdalla.

oma äitini lähinnä siis ei olevinaan tarkota mitään pahaa mutta kyseenalaistaa hoitojani useasti.

esim. aina kun menin ennen tytönkanssa kylään joka olio silloin vauva niin heti kun päästin sisälle niin otti vauvan vaunuista ja tarkisti kädet ja jalat onko lämpöset että olenko pukenut oikein, ja auta armias jos oli hieman viileät niin sain kuulla et nyt pukenut huonosti, ja tyttö edelleenki sellanen et vaik ois 0 astetta lämmintä ja kunnon riukkaset niin aina vaan viileet kädet eikä kuitenkaa palele. sanoin jo silloin että osaan pukea kyllä lapseni ja älä puutu. monesti kuuntelen vaa sen juttuja mut välil räjähdän et luuleeko etten osaa hoitaa.

et kannattaa vaa suoraa sanoa äitilles, eise välttämättä tajua nii vois havahduttaa, sano sille et neuvoja saa antaa ja jos tarviit apua niin kysyt mut teet itse omat päätökset lapses suhteen.ehkä tajuaa.

mulla onnneks anoppi aivan toista maata, ei ikinä puuttuis mihinkää meijn perheen asioihin eikä edes kyseenalaistas mitään tapojamme, on todella hienovarainen.



nyt tekee samaa kuopukseni kohdalla. välil pidän taukoa siellä käymisessä kun en jaksa kun tarkistelee kuinka teen tiettyjä juttuja.