Kysymyksiä 3-vuotiaista ainoista lapsista...

täällä ainakin toinen ihan samanmoinen. :-)



Ihan aikuisten oikeesti:työskentelen kasvatusalalla ja voin vakuuttaa että kuuluu ikään.

Meidän nelivuotias on ollut kuvaamasi kaltainen jo pidemmän aikaa. Ainakin melko usein. Usein kyllä leikkii yksinkin, mutta en ole kellosta katsonut, joten ei välttämättä puolta tuntia kauempaa. Ellei kuule minun puuhailevan jotain, alkaa kyllä etsiskellä ja lehden tai tietokkoneen äärestä kiskoo pois. En usko, että suostuisi millään leikkimään yksin eri kerroksessa kuin äiti tai isä. Ei ehkä 7-vuotiaskaan pitkiä aikoja.

Tuo voittamishalu on erittäin tuttua...



Kyllä teillä on varmasti ihan oikea ja hyvä kasvatuslinja. Itse olen yrittänyt ottaa huumoria ja hupsuttelua enemmän mukaan - jotenkin se ei tule minulta kovin luonnostaan arjen kiireessä ja stressissä. Ja kehumista hirmuisesti - aidosti ja aiheesta. Olen esim. iltaisin kehunut lasta isällensä niin että lapsikin " vahingossa" kuulee.



Tsemppiä näihin (ohimeneviin) vaiheisiin!

tosin aikuisia, muualla asuvia sisaruksia ja aivan samallalailla: lapsi ei viihdy sekunttiakaan yksin. JOS olisi kavereita (joita ei ikävä kyllä ole koko kesänä, vain hoidossa hoitolapset), viihtyisi niiden kanssa eikä äitiä huomaakaan, mutta kun ollaan kolmisin, minä, mies ja muksu, lapsi " roikkuu" ihan koko ajan aikuisessa kiinni. Eikä tosiaan viihdy edes aamulla puolta tuntia, vaan tänäänkin on klo 6 aamun toimet jo aloitettu, sämpylät paistettu etcetera *marttyyrimäistä vikinää*

Minä vain sydämestäni toivon että niitä kavereita jostain taivaalta alkaa tippua, muuten on vain ajateltava että täämä lapsen olen halunnut ja " tehnyt" perheen ainoaksi lapseksi, joten siedettävä vaan on, vaikka välillä alvariinsa jaloissa pyörivä lapsi johon pitää koko ajan olla kontaktissa ,väsyttää ja rasittaa.

Oma tahto on tosi kova. Ikää herralla 3,5 vuotta ja ainokainen on.



Tuosta leikkimisestä, niin vielä puoli vuotta sitten olin sitä mieltä, että ei leiki yhtään yksinään, vaan juoksee hakemassa seuraa koko ajan. No, en itsekään viihdy " yksin" , mutta siis myös leikkeihin, jotka voisi tehdä yksin kuten palapelit yms. Ratkaisimme asian niin, että poika tuli esim. työhuoneen lattialle tekemään palapeliä tai keittiön pöydän ääreen tms. Hyvin onnistui kun sai vaan välillä puhua jollekin.



Nykyään viihtyy tunnin parikin omassa huoneessaan leikkimässä välillä, kunhan vaan saa huudella sieltä välillä jollekin tai juosta näyttämään jotain tekelettä (esim. muovailua).

ainokaisuuteen, vaan myös luonteeseen. Meidän ainokainen on nyt 5v eikä ole ikinä viihdyttäjää tarvinnut. Keksii kyllä itse tekemistä -niin hyvässä kuin pahassakin;)

Leikin alkuun laittaminen auttaa -samoin se, että on itse saatavilla. Jos esim. palapelin pala ei mene kohdalleen, menen auttamaan ja sitten hipsin taas pois.

Varsinaista kaveriseuraa on ruvennut kaipaamaan kotiin nyt vasta 5-vuotiaana. Muuten seurantarve on tullut hyvin tyydytettyä päiväkodissa, jossa sielläkin on lyhyitä päiviä.

Lapsi on aina ollut paljon mukana arkiaskareissa, mutta häntä ei ole mitenkään totutettu siihen, että esim. äiti olisi aina leikkimässä ja laulamassa.

Tsemppiä teille, joiden lapset vaativat vanhempia kaikkeen. Meillä on tässä kohtaa päästy helpolla;)

Meidän poika on pian 3-v ja toistaiseksi on ainoa lapsi. Kotihoidossa ollut tähän asti, syksyllä sitten tarhaan.



Meidän lapsi on syntymästään asti ollut vaativaa sorttia, kova ja erityisesti herkkä itkemään (tässä iässä se itku on tietysti sellaista märisemistä ja vinkumista, jos joku asia ei onnistu tms.) Vauvana ei juurikaan viihtynyt yksin lattialla vaan sylissä piti olla. (toki allergiat -> vatsakivut oli osasyynä tähän).



Olen pyrkinyt siihen, etten toimi lapseni leikittäjänä vaan otan hänet mukaan normaaleihin arki askareisiin. Joskus tunnen jopa syyllisyyttä tästä, kun sen harvan kerran istahdan lattialle oikeasti leikkimään;) Näitä kertoja ei montaa kuukauteen mahdu. Mutta pihalla tietysti sitten käydään puistossa, potkitaan yhdessä palloa jne. Osaksi kyllä pallon potkiminen tapahtuu siksi, että poika haluaa.



Minä haluan ja minä en halua on ihan arkipäivää. Aamulla pitäs olla ensimmäisenä makaronia ruuaksi, jos herraa on kuuleminen:) Nyt on myös alkanut ilmaantuun vastustusta pukemisessa; en halua näitä kalsareita jne.



Taitaapi olla ihan ikään kuuluvaa mutta minä olen siinä mielessä hyvässä asemassa vertailun suhteen, että veljelläni on vain 3kk vanhempi poika kuin omamme. Ja kuinka erilaisia samanikäiset (ainokaiset) voivatkaan olla?! Tämä veljen poika on ollut ns. helppo vauva, ei ole tarvinut tapella syömisten eikä minkään muunkaan asian suhteen. Nyt 3-vuotiaana on mitä omatoimisin pikku ukkeli. Ei pidä muutekaan mitään melua itsestään ja täytyy sanoa, että toisinaan " kadehdin" tuota perhettä, kun omassa päässä jo ihan soi oman pojan vinkuminen, että miksi meidän lapsi on niin äänekäs:)



3-vuotias alkaa kuitenkin oleen jo sen verran iso, että kaipaa leikkikaveria, tästä oiva osoitus nämä serkukset, kun leikkivät ja touhuavat kovasti yhdessä ja heitä on helpompi hoitaa yhdessä kuin erikseen. Siksi varmasti kotona sitten äidin tai isän seuraa kaivataan. Minä kannatan yhteistä tekemistä - 3-vuotias osaa auttaa jo vaikka missä kotitöissä kun vain antaa mahdollisuuden.

kohta 3-vuotias ainokainen.

Oikein alkoi naurattaamaan kun luin tekstiäsi: meilläkin tuo lause " mut mä haluun" on kovin suosittu.



Lapsi leikkii kyllä yksinkin jos aikuinen vain on jossain lähettyvillä, mutta kovin on mieluista saada vaikka äiti leikkikaveriksi.



Eli kovin tutulta kuullosti tekstisi, tässä iässä tuo " haluaminen" on varmasti aika yleistä eikä tarkoita sitä että lapsi olisi liian hemmoteltu.

Omat ja maailman rajat alkavat olla hahmottuneet, mutta eivät vielä kovin selvät lapselle, joten niitä vastaan pitää vähän kapinoida.

Meillä " kolme ainokaista" , hehheh... ;o))

Sunnuntailapset:

Ja toinen, onko tämä vain joku kausi vai miksi ihmeessä pojan suusta tulee asiaan kuin asiaan " Mutku miä haluun!!" Yhtä tahtoa (ja siinä sivussa tahtojen taistelua) kun aina vain ollaan haluamassa jotain.

milloin vain sitä että pääsee ekana takapihalta sisälle (mutku miä halusin olla eka..)

Siis kuten muutkin, eiköhän tuo ole paljolti myös ikäsidonnaista. Ja pakko on miettiä kolmen pojan äitinä, että olisiko ainakin tuo kilpailuhenkisyys myös vähän sukupuolisidonnaista...? Kun meillä taas menee välillä ihan täysin överiksi tuo " minä ensin" -systeemi ja meillä asuu kolme " mutkumähaluun" -riekkupelleä... Ovat jo 12v, pian 9v ja 4,5v... ;-)

Vaan eipä silti, kyllä se ihan varmasti on niinkin, että ainokaisella on eri oltavat kuin vaikkapa 3lapsisen perheen kuopuksella, ei siitä mihinkään pääse. Niin hyvässä kuin pahassakin. ;-) Mutta kuten joku jo sanoi, on ihan varmasti paljolti myös kiinni lapsen (ihmisen...) luonteesta. Olen näitä asioita pohdiskellut viime aikoina siskoni ainokaista voimakastahtoista 2,5-vuotiasta pikkuneitiä katsellen, kun on tullut mieleeni, ettämeillä oli kuitenkin ihan eri ääni kellossa esikoisen kanssa, joka oli kovin kiltti eikä ollenkaan voimakastahtoinen lapsi, mutta " ainokainen" hänkin reilut 3 vuotta...

Tsemppiä, kyllä se siitä! Minusta kannattaa kuitenkin sitkeästi pyrkiä siihen, ettei lapsi kaikesta huolimatta saa aina olla huomion keskipisteenä edes vain oman isän ja äidin kanssa ollessaan. _Kaikilla_ perheenjäsenillä on oikeuksia, iästä riippumatta... ;-)

ei niinkään ikäsidonnaista. Meillä ainokainen 3-v. tyttö ja on aina viihtynyt suht hyvin yksinään. Voi esim. leikkiä/lukea kirjaa kokonaisen lasten musiikki cd:n ajan :-) On kuitenkin myös sosiaalisesti lahjakas ja viihtyy myös hyvin päiväkodissa.



Tässä iässä lapset taitavat keksiä oman tahdon ja tuo oma haluaminen on tosi IN.

Vaatii aikuisen läsnäolon ja aikuisen aktiivisen osallistumisen. Mutta kun on ollut aina kyljessä viihtyvää sorttia. Pottailun opettelut yms. ovat olleet helppoja, kun hän on aina tunkenut mukanani vessaan.



Olen iloinen kun esikoinen malttaa nykyisin katsoa Richard Scarryn ohjelman alusta loppuun. Ihana 20 minuutin oma aika! Pikkukakkonen kun alkaa niin jo kuuluu huuto ÄITII, TUU LEIKKIMÄÄN!!!



Kuopus taas on ihan eri sorttia, saattaa keskittyä kirjoihinsa yms. pitkiäkin aikoja. Sisarukset leikkivät kyllä keskenäänkin, mutta aikuisen täytyy olla mukana leikissä.



Lila75 ja tytöt 2v9kk ja 1v4kk

Meillä oli esikoinen 2,5 kun meille syntyi kaksoset. Oli sitä ennen mielellään leikkinyt yksin eikä juuri koskaan kaivannut leikittäjää. Nyt, kun sisarukset ovat jo 2-vuotiaita selvästi kaipaa yksin olemista välillä. Meillä on kyllä kaikki lapset sellaisia, ettei heitä pahemmin tarvitse leikittää, tosin heistä on nyt seuraa jo toisilleenkin. Mutta tiedän kyllä lapsia jotka vielä isonakin haluavat jatkuvasti leikkiseuraa.



T: Piia x 3 muksua