Kokemuksia tukilapseudesta pk:n integroidussa ryhmässä?

meillä oli 3-vuotiaana vastaava tilanne: joko tukilapseksi 12 lapsen pienryhmään tai sitten tavalliseksi lapseksi isojen puolelle, jossa n. 22 lasta.



Meillä lapsi on aina ollut vastuunkantaja, ja emme halunneet hänelle yhtään lisää vastuuta, jota hän varmasti olisi toisista ottanut. Halusimme, että saa olla ihan sellaisena lapsena kuin on niin, ettei vaadita yhtään enempää.

Valinta oli siis iso ryhmä, jossa lapsi on tullut alkuvaikeuksien jälkeen toimeen hienosti (iso ryhmäkin on koko ajan jaettu 3 pienryhmään, joissa toiminta on ollut).



Näitä erityislapsia oma lapsi on tavannut pk:ssa kyllä ja näin he ovat olleet luonteva osa lapsen kasvuympäristöä joka tapauksessa.



Isojen puolella hankaluudet liittyivät mm. potan käyttöön ("ei meillä isojen puolella ole pottaa") ja ehkä muutenkin siihen isojen menoon, joka on kovin erilaista kuin olo alle 3-vuotiaiden ryhmässä. Meillä isojen puoli on ollut 3-5-vuotiaita, ja lapsi siirtyi sinne tasan 3-vuotiaana.



Joka tapauksessa meidän vilkkaalle ja sosiaaliselle lapselle isojen ryhmä oli meistä parempi valinta kuin tuo tukilapsena olo.

meillä poika on ollut 4vuotiaasta lähtien tukilapsena sellaisessa päiväkotiryhmässä ja ei minulla sinänsä asiasta mitään pahaa sanottavaa ole mutta jos minulla olisi ollut varaa valita niin olisin laittanut tavalliseen ryhmään. poitsu ei oikein ymmärrä että hänen pitäisi olla se "esimerkki" siellä niin kun siellä sanotaan vaan hän ottaa ikävä kyllä huonompaa oppia sieltä.. :/ nyt hän lähtee syksyllä eskariin..

Minulla ei suoranaisesti ole vastausta alkuperäiseen kysymykseen mutta olisin tämän aiheen yhteydessä kommentoinut asiaa osaltani.



Meidän poikamme 3 v on siirtymässä mahdollisesti integroituun erityisryhmään mikäli sieltä vain paikan saa mutta hän on tukea tarvitseva lapsi.

Poikamme on aivan ihana lapsi ja todella fiksu ikäisekseen. Syy miksi siirtoa on hänelle suositeltu on se, että isossa ryhmässä toimiminen on hänelle hankalaa. Kun on kovasti hälinää ja melua niin hän reagoi siihen ylivilkkaudella johon liittyy erilaisten kepposten tekemistä sekä tottelemattomuutta. Toivomme ja uskomme, että pienessä ryhmässä hänenkin toimintansa normalisoituisi.



Ystäväni tytär on aikoinaan haluttu eritysryhmään tukilapseksi ja ovat olleet todella tyytyväisiä hänen ryhmäänsä ja tyttö onkin luonteeltaan huolehtija. En usko, että hän on tilanteesta mitenkään stressaantunut. Esimerkiksi kun tapaamme tätä tyttöä niin hän osaa hienosti ohjata leikkiä meidän poikamme kanssa ja kaikki sujuu hienosti ja rauhallisesti.



Uskon, että tukilapsena toimiminen erityisryhmässä on rikkaus eikä ongelma. Loppujen lopuksihan nämäkin lapset ovat "tavallisia" lapsia joilla on ehkä puheen viivästymisen ongelma tai tarvitsevat vain enemmän tukea valvontaan.

Linnea

Nyt eskariin lähtevä esikoisemme on kyllä todella tykännyt olla ryhmässä. Hän on leikkivä ja seurallinen lapsi omine vikoineen ja päähänpistoineen eli minään erityisenä esimerkkinä ei ryhmässä ole tarvinnut olla. Kuten silloin kuin paikkaa meille tarjottiin niin päiväkodin aikuiset hakivat lasta joka leikkii ja puhuu (ryhmässä on paljon kielen kehitykseltään jäljessä olevia lapsia) Olen myös huomannut että ryhmässä on ollut ainakin yksi lapsi jolla on jonkinlaisia käyttäytymisen ongelmia, mutta hänestäkin eskoisemme sanoi mukavasti että joku laps voi opetella vaikka pelaan palloo ja toinen niin kuin Jarkko opettelee kuinka voi leikkiä rauhassa, eikä tapella. Musta toi oli toisaalta kauheen mukavasti sanottu, sillä eikö integraatiolla juuri siihen pyritä että erityisyys ei olis mitään erityistä toisten lasten silmissä! Me ollaan tykätty pienestä ryhmästä ja mukavista aikuisista! En voi kun suositella ,meillä kun on ollut kyllä pelkästään hyviä kokemuksia, tai siis toiseen lapseeni verraten vastoin käymisiä esim. lasten välien selvittelyjä suht saman verran.

Meillä on lapsi ollut integroidussa erityisryhmässä ns. normilapsena elokuusta 2008 lähtien. Ensin puoli vuotta osaviikkohoidossa, nyt kokoaikaisena. Mielestäni kaikki on sujunut suhteellisen hyvin, tosin pieniä selvittelyjä on ollut. Vaikka oma lapseni oli ns. altavastaajana, niin mikään ei ole jäänyt painamaan mieltä. Ei meidän vanhempien, enkä usko että lapsenkaan. Hoitajat ja vanhemmat ovat ottautuneet asiaan loistavasti ja mielestäni "riitatilanteet" on selvitetty hyvin ja ne ovat olleet loppujenlopuksi kasvattavia. Sitähän se elämäkin on; meidän kaikkien on opeteltava tulemaan toimeen erilaisuuksistamme huolimatta. Ja kun me vanhemmat emme vedä rajaa "normaalien" ja "erityislasten" väliin, niin uskon että lapsemmekin kasvavat paremmin ymmärtämään erilaisuutta ja erilaisia tarpeita.