maitoallergian toteaminen
Kysyn nyt täältäkin...
Minkä ikäiselle vauvalle voi todeta maitoallergiaa jos on pelkkiä suolisto-oireita? Meillä esikoinen on allerginen maidolle, kaikille kotimaisille viljoille ja muutamalle hedelmälle. Meillä on nyt toinen lapsi, ikä 3 kk, joka on ollut hyvin levoton ja itkuisa alusta asti. Hänen kakkaansa on myös koko ajan kirkkaan vihreetä. Lisäksi paino on noussut vaan 600g kahdessa kuukaudessa, kun neuvolatäti oli sitä mieltä että olisi pitänyt nousta 2 kg. Kokeilin olla maidottomalla dieetillä, joka helpotti neidin oloa jonkin verran. Olen myös kokeillut olla viljattomalla ja munattomalla dieetillä, mutta se ei tuntunut vaikuttavan vauvan oloon. Neuvolalääkäri ei halunut kirjoittaa lähetteen lastenpolille, koska hänen mielestä kyse voi olla suolen epäkypsyydestä. Painokin on hänen mielest ok (3kk 4,6 kg). Hänen mielesä minun ei myöskää tarvitse olla maidottomalla dieetillä. Eli kysymys on siis että milloin teidän lapsille on todettu maitoallergia jos on pelkkiä suolisto-oireita. Tuntuu ikävältä huudattaa lasta turhaan jos kuienkin on kyse allergioista.
Mainittakoon vielä että esikoinen käyttäytyi samalla tavalla ja silläkin nousi paino hitaasti, joten epäilen itse kyllä vahvasti että nuorimmainenkin on allerginen. Esikoisella helpotti vatsavaivat vasta kun lopetin imetyksen.
Anteeksi, on tosi sekavaa tekstiä. Toivottavasti siitä saa jotain selvää.
Kommentit (2)
siis allergologi oli tuolloin 2,5kk vanhana ihan sitä mieltä, että allergiaa on, kesti vain saada selville, mikä sen aiheutti (ja itse asiassa imetysdieetti ei ole vieläkään kohdallaan, vaikka onkin aika suppea). Suosittelen ehdottomasti menemään yksityiselle, jos vain talous sallii.
Mitään iho-oireita ei ollut, vain " koliikki-itkua" , runsasta pulauttelua, itkuisuutta ja huonoja öitä sekä peppuvaon punoitusta. Neuvolassa eivät ottaneet oireita vakavasti. Menimme yksityiselle allergologille, kun poika oli 2,5kk ja sitten puolentoista kuukauden dieettikokeiluiden jälkeen tehtiin maitoaltistus. Oireet tulivat vasta kolmantena päivänä kotona, mutta lääkäri kirjoitti lausunnon, kun kuvailin oireet hänelle.