Miksi jo pienten vauvojen pitää " itsenäistyä" niin aikaisin?
En tiedä tuntuuko muista siltä, mutta tällaista olen mietiskellyt usein. Mielestäni nyky-yhteiskunnassa trendinä on, että lapsista ei saisi olla liikaa vaivaa vanhemmilleen. " Onko kiltti?" " Nukkuuko jo yöt?" -kysymykset sattuivat korviini vauvan ollessa vasta pari kuinen. Miksi pitäisi? Eikö vauva saa olla vauva niin pitkään kuin haluaa, ja vanhempien täyttää tämän tarpeet mahdollisimman hyvin. Tutista pitäisi suositusten mukaan luopua jo ennen yhtä vuotta. Unikouluun laitetaan kaikki puolivuotiaat jotka eivät osaa vielä nukkua heräämättä. Imetystä suositellaan 6kk asti, mutta juuri kun sen on saanut toimimaan niin pitäisi jo alkaa vierottamaan. Kuulostaa vaan niin hurjalta.
No en tiedä oliko tuossa päätä tai häntää, kaikkea vaan tulee päivän mittaa pohdiskeltua :)
Mielipiteitä?
pompula
Kommentit (4)
Esikoinen oli tosi huono nukkumaan pitkään, 2-vuotiaana alkoi vasta edes joskus nukkumaan melkein kokonaisia öitä, nyt lähes 3-vuotiaanakin huutaa öisin usein ja haluaa kainaloon(nukumme perhepedissä). En tiedä mikä tilanne olisi jos olisin kovasti unikouluttanut, mutta tuskin silti parempi. Toinen vauvamme on hyvä nukkuja ainakin toistaiseksi(ikää vasta 4kk), mutta kovasti olen mietiskellyt että mitä minä tekisin hänen kanssaan, jos alkaisi säännöllisesti heräillä ja tarvitsisi tissiä esim.4-6krt yössä nukahtamiseen.
Esikoisen kanssa sitä jaksoi kun ei ollut mitään muita velvotteita, jos oli sotkua niin itse siitä kärsin. Nyt pitäisi jaksaa esikoisen kanssa myös touhuta eikä päiväunia saa enää nukkua vauvan kanssa. Hiukan tämä mietityttää, mutta päivä kerrallaan, ehkä hölmöä murehtia tätä etukäteen. Silti elämä on tavallaan vähän " epäreilua" , esikoinen saa aina äidin kaikki voimavarat, muut joutuvat sitten vähän jakamaan.
Pienenä näkökantaerona tosin tuon esiin sen, että levännyt äiti on myös lapsen etu. Esikoistani imetin reilu puolivuotiaaksi kahden tunnin välein yötä päivää ja olin lopulta niin uuvuksissa, etten enää tiennyt omaa nimeäni. Se ei todellakaan ole tervettä tai välttämättä turvallistakaan lasta ajatellen. Meillä pidettiin unikoulu (vähennettiin yösyötöt yhteen kertaan), jotta minäkin sain levätä ja sitä mukaa lapsi sai taas jaksavaisen ja pitempihermoisen äidin. Imettämistä jatkoin lopulta 23kk eli unikoulussa ei aina ole kyseessä vain se helpommalla pääseminen, vaan myös mahdollisimman hyvän hoidon tarjoaminen omalle pienokaiselleen. Joskus jotkut päätökset lapsenhoidossa saattavat vaikuttaa itsekkäiltä, vaikka syynä lopulta onkin lapsen edun ajattelu.
Mutta kyllä, muuten olen kanssasi samoilla linjoilla. Vauvaikä on kokonaisuutena kovin lyhyt nykyisin ja niin on myös lapsuus. Sääli!
¨c¨
mutta monet äidit ovat epävarmoja siitä, miten vauvaa pitää hoitaa - esim. minä. Lapseni on ensimmäinen eikä minulla ole lähellä esim. omaa tai miehen äitiä, joilta saisin apua. Siksi tulee pohdittua kaikenlaista, mitä pitäisi sallia ja mitä ei, kannattaisiko joitain asioita opettaa jo pienelle vai ehtiikö ne myöhemmin. Tuskin kukaan haluaa lapsensa " itsenäistyvän" vaan ihan vaan ajattelee lapsen parasta. Ja monesti täällä palstalla jutut kuulostavat jyrkemmiltä kuin mitä todellinen toteutus on. Itse ainakin olen huomannut, että tilanteen kuvaileminen kirjoittamalla on kovin vaikeaa, kuulostaa helposti tiukemmalta tai ehdottomammalta kuin mitä todellisuus on.
Ei minusta esim. siinä ole mitään pahaa, jos haluaa parantaa sekä lapsen että omaa yöunta unikoululla, jos muutaman yön huonommat unet johtavat jatkuvaan parempaan uneen, niin onko se nyt niin paha juttu? tuskin kukaan jatkaa unikoulua, jos se ei vauvalle sovi tai jos itse ei oikeasti kärsi jatkuvasta heräilystä.
Ja eikö sekin ole ihan luonnollista, että miettii vaikka tutin käyttöä, onko se hyvästä vai pahasta... itsekin näitä mietin ja ihan vaan lapsen paras mielessä! Onneksi varmasti valtaosa äideistä osaa luottaa omaan vaistoonsa ja toimii lastaan rakastaen vaikka hakeekin täältä tukea tai mielipiteitä.
Samaa olen pienessä päässäni pohdiskellut.
Itse kyllä en toimi noin.
Meillä mennään lapsilähtöisesti, mutta ei lapsijohtoisesti. :)
Se aika kun lapsi on pieni, on niin lyhyt aika, että turha sitä on kiirehtiä. Ja kun lapsen on kerran annettu syntyä, niin.... Kyllä kai sen aikaa kun hän tarvitsee, niin voidaan elää hänen lähtökohdistaan, eikä itsekkäästi vanhempien lähtökohdista.