Poika syntyi rv 33+1..

Siihenkään ei syytä tiedetä... Poika täyttää jo 2-vuotta heinäkuussa. Aina muistuu mieleen ne alkuajat kun hän sairaalassa oli ja meillä oli kuljettavana 85 km:n matka. Ihmeesti sitä jaksoi kun kotona oli vielä 1v 1 kk ikäinen esikoistyttö. Mä muistan kuinka mä jaksoin aina vaan odottaa pojan kotiinpääsyä, tosin välillä itkin ja taas jaksoin odottaa. Voi sitä ilon päivää kun edellisenä päivänä mulle ilmoitettiin että ehkäpä huomenna olisi aika päästä kotiin.

Nyt asiat on hyvin ei oikeastaan merkkiäkään keskosuudesta, älyllistä puoltahan ei oikeastaan vielä näe kun jätkä on vielä noin pieni mutta kehitys on ollut hyvinkin normaalia ja ikäisensä tasoa kuten myös kasvu.

Kyllä se keskosuus on aina lähellä sydäntä ja usein sitä miettii vaikka meilläkin siitä on jo " aikaa" . Tsemppiä teille, pienistäkin asioista saa ja kannattaa iloita ja kotiin sieltä päästään varmastikin, ei tiedä vaikka tuo aika koittaisi aika piankin :-)

Tervehdys ja lämpimät onnittelut -



melkoisen mullistuksen olette kokeneet ja paljon saatte matkan varrella ihmisinä kasvaa, mutta myös vahvuutta tuleee roppakaupalla lisää. Energiaa matkan alkuun, se on hyvää arvokasta matkaa aivan varmasti. Se tuo uudenlaista rikkautta elämään, sellaista mitä ei rahalla voi ostaa.



Meillä syntyi poika pari vuotta sitten kaksi kuukautta etuajassa raskausmyrkytykseni takia, 1500g, 42 cm. Takapakkeja tuli alkuun niin paljon,ettemme uskaltaneet paljon tuntea, vaikka ylpeitä lapsestamme jo heti alussa tietysti olimme.



Pojallamme todettiin kolmen päivän ikäisenä vakava aivoverenvuoto ja hänelle jouduttiin asentamaan kymmenen päivän ikäisenä avoshuntti ja parin kuukauden ikäisenä pysyvä, elinikäinen shuntti eli letkusto joka pitää aivoselkäydinnestekierron toiminnassa. Hänellä on myös keskosuudesta johtuva kuulovamma, molemmissa korvissa kuulolaitteet. Emme ikinä olisi alkuvaiheessa voineet kuvitella, miten ihanan ja voimakkaan ja veikeän pikkuvilpertin saimme. Hän vietti ekat kaksi kuukautte tehohoidossa, sai mielettömän hienoa ja pätevää hoitoa ja vuosi siitä on tarkkailtu ja mietitty, miten tukea hänen kehitystään. Tällä hetkellä hänen kehitys vastaa ikätasoa, ja kuulolaitteista huolimatta sanoja on jo viitisenkymmentä (tämähän ei ole vertailunarvoista, sillä jokainen kehittyy yksilöllistä vauhtiaan) Haluan tällä vain sanoa, että vaikka alku näyttää raskaalta ja toivottomaltakin välillä, kannattaa luottaa siihen, että elämä kantaa.

Me pohdimme puolisoni kanssa alkuun paljon, miten suhtautua kaikkeen ja päätimme iloita kaikesta hyvästä ja ajattelimme, että ilon kautta lapsikin saa meiltä eniten, hän ansaitsee nähdä vanhempiensa hymyilevät eikä huolentäyttämät kasvot.



Suomalainen lääketiede on huippuluokkaa, sen me olemme todenneet. Vertaisperheitä kannattaa etsiä, heidän kanssaan tietää puhuvansa samalta viivalta.



Nauttikaa pienestä sissistänne. Hän on kaiken myönteisen huomion ansainnut!

Kyllä nämä pienet tosiaan taitavat monesti melkoisen sitkeitä sissejä olla...

Aikaa on jo vierähtänyt, nyt on reilu 2kk sairaalaelämää takana ja laskettu aikakin jo ohitettu! Poikamme on vielä teholla, kaksi päivää ehdimme välissä olla " tavallisella" osastolla, mutta takapakkia tuli ja siirryimme takaisin teholle. Tästä huolimatta on otettu pikku pikku askeleita eteenpäin (ja välillä taaksepäin), mutta alkuasetelmiin nähden on huimaakin kehitystä ollut. Tämän hetken suurin ongelma on keuhkot, mutta siinäkin tapahtunut edistystä..toivottavasti pian pääsisimme hengityskoneesta irti - nyt on poika taas pärjännyt viime päivät paine-avulla, eli siis melko pienillä säädöillä..



Kilpirauhaskasvain on pienentynyt tyroksiinihoidolla, ja viimeksi oli aivosähkökäyrä normaali! Myös pään magneettikuvat olivat paremmat kuin alussa otetut. Saattaa jopa olla ettei kilpirauhasta joudutakaan leikkaamaan, saa nähdä..



Rankkaahan tämä on, mutta jaksettava on. Kotiutumisesta ei ole vielä (kenelläkään) tietoa, mutta otetaan askel kerrallaan. Jospa pian vaikka siirtyisimme taas pois teholta, olisi jo hienoa se, ja jos vaikka ilman takapakkeja tällä kertaa..



Päivä kerrallaan tässä mennään. Edelleen toivon että sekin päivä koittaa jolloin saamme pojan kotiin, vaikka se kovin kaukaiselta vielä tuntuukin..



Kiitos kannustavista kirjoituksistanne!

Poju syntyi rv33 + 3 kaksi viikkoa sitten.



painoi yhtä paljon kun tänään aamulla, 2380g.

Ongelmitta ollaan oikeastaan selvitty.

UV ja nenämahaletku on ainuita lisiä mitä ollaan tarvittu.



Eilen onnistuin ensimmäistä kertaa syöttämään koko pullollisen, tosin hoitajat on onnistuneet jo jonkusen kertaa. Äiti ei viellä ole koko pulloa saanut syötettyä, mutta äiti onkin antannut tissiä joka lienee raskaampaa.



Tuo kiukuttelija, pojalla on tempperamettia, jos on nälkä, kakkahätä tai röyhyttää, päässee tällä viikolla kotiin.



:)

Päivitänpä vähän tietoja ajan tasalle :)

Meidän poika kotiutui toukokuun lopussa! Viikko kotiutumisesta jouduttiin neljäksi päiväksi takaisin osastolle hengitysvaikeuksien takia, mutta siitä lähtien olemme totutelleet vauva-arkeen! :)



Seurantaa on toki; kirurgin-, neurologin-, fysioterapeutin- ja endokrinologin polikäyntejä. Ja fysioterapeutti käy kotikäynneillä myös. Mutta pientähän tuo on alkuun nähden..

Hyvältä näyttää tällä hetkellä, poika kasvaa ja voi hyvin, neurologikin tyytyväinen. Keuhkoputkien tähystys mm. edessäpäin, mutta kaiken kaikkiaan tilanne uskomattoman hyvä, niin paljon huonomminkin asiat voisivat olla!



Kyllä nämä pienet ovat sitkeitä sissejä, ei voi muuta sanoa. Suoranainen ihme tuo meidänkin pieni mies, joka jo hymyilee ja jokeltelee ihanasti!

Mukavaa kesän jatkoa kaikille!

Raskas alku teidän pienellä ollut, mutta toivottavasti vauva toipuu pian ja pääsee pois sairaalasta. Onneksi meillä Suomessa on hyvä hoito, paras mahdollinen.



Hyvän kokonen hän on viikkoihin nähden:0)



Meidän pikkulikka syntyi 2-vuotta sitten rv 32+4 myös lapsivesien mentyä täysin yllättäen. Järkyttävä, pelottava kokemushan tuo oli

ja sitä eli päivä päivältä eteenpäin. Vähän kuin sumussa koko sairaala-ajan. Meillä oli hyvä tuuri että tyttö oli terve vaikka olikin pieni

(1665g, 40cm). Keskoskaapissa tyttö oli viikon-pari ja valohoidossa pariin otteeseen. Nenämahaletku oli syömisen tukena reilut 2,5 vkoa.

Sairaalassa oltiin yhteensä 3,5vkoa. Nyt tyttö täysin normaalisti

kehittynyt pirpana. Toki vielä pikkuinen (82cm ja 11kg).





Kovasti voimia ja jaksamista sairaala-aikaan.

Kärsi synnytyksessä hapenpuuteesta (pisteet 1-5-7), mutta toipui nopeasti. Pieni hengitystuki vain pari tuntia, sen jälkeen pärjäsi omillaan. Pääsi kotiin jo päivää vaille kaksi viikkoisena.



Onnea teille! Rankaa aikaa, varsinkin kun kotona on jo lapsi, joka myös tarvii huomiota ja aikaa.

Nyt oltu jo kotona pari viikkoa.

Painokin on jo 3.4kg ja kaikki tuntuu menvän ihan hyvin.



Yöllä kaveri öhkii kovasti jotta saa piereskeltyä ja on ottanut tavaksi olla yöllä tunnin hereillä. Vois vaihtaa hereillä olon ajan kohdan päivään.

Mulla oli paha raskausmyrkytys ja sen takia jouduttiin tekemään kiireellinen sektio. Olin ollut sairaalassa ennen sektiota jo muutaman viikon joten vauvalle oli annettu keuhkoja vahvistavaa lääkettä ja ennenaikaiseen synnytykseen oli muutenkin varauduttu. Silti kaikki tapahtui lopulta yllättäin, nopeasti ja aika dramaattisesti.



Pikkuisemme oli syntyessään 1600 g. Pienestä koostaan huolimatta (tiedän toki että paljon pienempiäkin keskosia on) tyttömme on ollut aika hyvässä kunnossa koko ajan. Pieniä ongelmia oli bilirubiiniarvojen kanssa mutta muuten kaikki sujui oikeastaan olosuhteisiin nähden hyvin. Vauva pääsi kotiin jo kuukausi enne laskettua aikaa, painoa oli silloin muistaakseni 1800g. Sairaalassa tyttö oli siis kolmisen viikkoa.



Kotona elämä pikkuisen kanssa oli kuitenkin yllättävän rankkaa. olimme aika lailla vankina neljän seinän sisälllä: oli talvi ja vauva ei kotoota saanut lähteä mihinkään ennen kuin 2,5 kg painoa tulöi täyteen. Neuvolan täti kävi meillä kerran viikossa kotona punnitsemassa ja tarkastamassa vauvan. Seinät alkoivat jossain vaiheessa kaatua päälle mutta jotenkin talvesta vaan selvittiin. Olin itsekin aika huonossa kunnossa pitkään, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.



Nyt kaikki kuitenkin alkaa olla hyvin. Tyttö on nyt vallan ihana 8 kk veitikka, joka on kasvanut hyvin ja kirinyt kasvussa kiinni paljon. Sitkeä sissi tämä meidänkin neitimme on, ja vaikka alku oli rankkaa niin nyt on mukavaa. Ja tyttö voi hyvin, se on tietysti tärkeintä.



Voimia, jaksamista ja kaikkea hyvää teille.



Nella ja pikku-neiti

Mikään ihan pikkuinen meidän poika ei ole, painoa 2600g ja pituuttakin tällä hetkellä n.50cm. Viikkoihin nähden siis melko iso..