Voisiko joku auttaa pähkäilemään, palatako töihin vaiko ei?!
Hei!
Kaipaisin kommentteja ja neuvoja kinkkiseen tilanteeseeni.
Olen ollut kotona nyt 3 vuotta, poika on siis 3 ja tyttö 11kk. Viime syksy ja talvi olivat todella rankkoja kevättalvella päätinkin, että nyt saa kotonaolo riittää. Päätin hakea työtä ja sainkin sen. Työt alkaisivat elokuussa.
Mutta. Nyt on alkanut tuntua, ettn haluakaan töihin, sillä tyttö on vielä niin kovin pieni. Poikaan verrattuna neiti on todella paljon arempi, herkempi ja vaativampi tapaus. Viraat ihmiset ovat kauhistus, muiden syli ei kelpaa kuin äidin. Ja tätä on jatkunut jo 3kk. Kyse ei siis ole enää vaiheesta vaan selvästi luonteesta ja temperamentista.
Olen kuitenkin lupautunut aloittamaan työt elokuussa ja päivähoitokin on järjestynyt lapsille. Saivat molemmat paikan ryhmäperhepäivähoidosta kotimme läheltä.
En todella enää tiedä, mitä tekisin. Pyörittelen ajatusta kotiinjäämisestä ja töihinpaluusta koko ajan, 24/7. Ahdistaa ihan kamalasti! Toisaalta olisin valmis ja halukas työelämään, sillä kotonaolo välillä tökkii pahastikin- toisaalta, nyt koko ajan helpottumaanpäin.
Kolmatta lasta emme ole suunnitelleet tekevämme, joten tämä perhe on nyt tässä eikä tämä aika koskaan enää palaa. Töitä ehdin tehdä kyllä sitten seuraavat 30 vuotta....
En vain tiedä, miten asiat järjestäisin, jos päättäisin jäädä vielä kotiin. Kerhot ovat kuulemma täynnä enkä toisaalta viitsisi kokopäivähoitoonkaan poikaa laittaa. Jotakin hänelle silti pitäisi keksiä syksyllä, koska ikääkin on sitten jo 3v3kk. Sosiaalinen tapaus kun on.Tyttö taas ei keipaisi mitään muuta kuin äitiä, puistoilua ja kotia.
Kehtaanko perua työt ja hoitopaikan? Vai pitäisikö uskoa, että tyttö sopeutuu hoitoon ja selviää siellä? Miten minä selviän?
Eniten kauhistuttaa ajatus siitä, että näkisin lapsia vain muutaman tunnin illassa ja ne aamut...sitten alkaisi se järjetön suhaaminen paikasta toiseen, töistä kotiin, kauppaan, ruuantekoon...onko sekään sitten elämää, kun vaihtohtona olisi vielä jatkaa kotiäitinä?
Taloudellista pakkoa töihimenolle ei ole, kuhah vana pää kestäisi ja pojalle jokin aktiviteetti löytyisi. Ja sen nolon tunteen sietäminen, kun ilmoitankin, etten tulekaan töihin...ja mistä he tässä ajassa ketään tilallekaan saisi, kun on kesälomat ja kaikki....
apua. kauheeta ajatuksenvirtaa. saikohan kukaan mitään selkoa tilanteestani? tai edes jaksoi lukea tätä?
Mitä sinä tekisit, jos olisit minä?
kiitos.
Kommentit (17)
itselläni on vain tämä pieni tyttömme (11kk) ja samaa asiaa puntaroin minäkin mielessäni. Alun perin minunkin piti palata jo syyskuussa töihin, mutta sitten alkoi tulla kauhea ahdistus siitä, miten pieni tuo tyttömme vielä on, miten voin olla hänestä erossa, hoitopaikkaan viemiset/tutustumiset, kaikki kehitysvaiheet jotka jäisivät kenties minulta näkemättä. Toisaalta taas kaipaisin hirveästi jo " aikuisten ilmoille" , mutta mutta...Lapsi veti minulla pitemmän korren.
Toisaalta olen erilaisessa tilanteessa kuin sinä, koska minulla tuo lapsi on ainukainen (ja ehkä jääkin, vaikea lapsettomuus taustalla) ja olet ollut jo pitkään kotona. Toisaalta voisit ajatella sitä pienemmän lapsesi kannalta: eli olet isommankin lapsesi kanssa ollut kotona pitkään ja hoitanut häntä, nähnyt hänen kasvunsa ja kehityksensä, niin jos palaatkin nyt jo työelämään, jää sinulta nämä vaiheet pienemmän lapsesi osalta ehkä kokematta/näkemättä ja mikäänhän ei sitä aikaa takaisin tuo. Näin ainakin itse ajattelen ja täten päätin jäädä vielä kotiin ainakin puoleksi vuodeksi.
Onhan niitä pienempiäkin hoitoon viety, ja hyvin ovat pärjänneet, mutta meillä ainakin jo päiväkodista (jonne olin hakemassa paikkaa) sanottiin, että jos vain mahdollista niin kannattaisi näin pientä hoitaa vielä kotona, tämä oli siis päiväkodin henkilökunnan mielipide.
Mielestäni ei ole mitenkään noloa, jos ilmoitatkin työpaikallesi, ettet voi sielä palata työelämään. Kyllä työnantajan pitäisi tajuta, että olet pienen lapsen vanhempi ja perheesi on sinulle ykkönen, niin kuin pitääkin olla. Jos vain taloudellisesti on mahdollista ja tuntuu että vielä jaksat arkea kotona lastesi kanssa, niin jää toki kotiin.
Itse ratkaisin " aikuisten ilmoille" kaipuuni siten, että n. kerran-pari viikossa olen mieheni kanssa sopinut että minulla on omaa aikaa, jonka vietän ilman lapsia esim. jumpassa, kavereita tavatessa, shoppaillessa tms. Näin sitä kummasti taas jaksaa arkea lapsen kanssa eikä töihin paluu houkuta enää yhtään.
Nämä olivat siis vain minun mielipiteitäni. Toivottavasti näistä oli sinulle edes jotain apua ratkaisuusi. :)
Heips
Kukaan ei varmasti voi antaa sinulle " oikeaa" vastausta, vaan sinun on itse loppupeleissä tehtävä ratkaisusi. Veikkaan, että noi sun tunnot eivät ole ainutlaatuisia, vaan moni äiti kokee suurtakin ahdistusta töihin menon lähestyessä.
Itse menin töihin, kun esikoiseni oli 1v1kk, ei vielä kävellyt ja heti täysillä kokopäiväiseksi tarhaan! Oli siinä äidillä itku kurkussa. Vaan loppu hyvin, kaikki hyvin. Arki alkoi sujua ja lapsi viihtyi hyvin tarhassa. Nyt voinkin myöntää, että hoitoon vieminen oli ehkä minulle kovempi juttu kuin lapselle. Tuohon päivään mennessä kullannuppuamme ei ollut kukaan muu hoitanut, emmekä vieläkään ole olleet (tyttö pian 3v.) yötäkään erossa, paitsi kun kävin sairaalassa hakemassa baby nro 2:n.
Mutta takaisin sinuun. Kuulostaa siltä että teillä on tosi mukavasti järjestynyt toi hoitopaikka, joten kaikki on siltä osin mallillaan. Voisitko ajatella, että kokeilisit äiti töihin-lapset hoitoon -systeemiä vaikka jouluun saakka. Sitten olet jo ehtinyt nähdä, miten se arki muodostuu. Sittenhän tiedät ainakin varmuudella, jatkatko töissä vai kotona.
Omaa ahdistustasi voi helpottaa se, että menette hoitopaikkaa vaikka kaksi viikkoa ennen varsinaista hoidon alkua harjoittelemaan. Näin minä tein esikoistyttöni kanssa, ja ainakin omaa oloa helpotti se, kun tiesin miten hoitopaikassa arki sujuu ja tiesin millaisten ihmisten kanssa lapseni on päivisin tekemisissä.
Tsemppiä ja reippaasti töihin vaan;)
Heinäkuisissa olen joskus kirjoitellutkin tästä samasta aiheesta, ehkäpä satut muistamaankin ;) Eli itse aikanaan lähdin töihin jo ensimmäisen tyttäreni ollessa vasta juuri ja juuri 9kk, mutta tyttömme jäi isänsä kanssa kotiin ja siirtyi perhepäivähoitoon 1v2kk iässä. Kaikki sujui lopulta ihan hyvin, tyttö tottui sinne ja hoitaja oli mieleinen, sellainen mukava, lapsiarakastava topakka täti ;) Näin jälkeen päin ajateltuna oli kamalaa lähteä jo noin aikaisin töihin ja ihan jo fyysisesti raskasta tehdä vuorotyötä ja herätä yöllä monta kertaa. Ainakin alussa olin niin väsynyt, että tuntui, etten lapsella jaksanut olla läsnä samalla tavoin kuin kotona ollessani.
Näin jälkeen päin ajatellen esikoistyttö oli liian pieni myös hoitoon: oli juuri ja juuri oppinut kävelemään ja muutaman sanan osasi sanoa. Usein kesken työpäivänkin mietin, että mitenkähän pikkuinen pärjäilee siellä ja sitäkin, että jääkö muiden isompien rajujen leikkien jalkoihin. Tytöllä on valtavan topakka luonne ja hoitotätikin huomasi tämän hyvin äkkiä ja kovasti vakuutteli siitä, miten " tuolla luonteella" kyllä pärjää missä vain ;D
Vaikea sanoa, mitä juuri sinun kannattaisi tehdä. Jos sinulla vaan taloudellisesti on mahdollisuus jäädä kotiin, tee kuten sydämesi sanoo ;) Olisiko sinun mahdollista aloitella työtä esim. osa-aikaisena tai tehdä lyhennettyä työaikaa? Sekin on tietysti yksi mahdollisuus! Sinänsä huonoa omaatuntoa asiasta ei kannata ottaa, sillä kyllähän moni äiti palaa töihin paljon aikaisemmin ja lapset ovat sopeutuvaisia. Riippuu siitä siis, mitä itse haluat ja pidät tärkeänä juuri nyt. Jos haluat lähteä töihin, kyllä kaikki vielä järjestyy ja lapset sekä sinäkin totutte työ- ja hoitoelämään, mutta se on totta, että raskasta se on. Kotityöt, hoitoonviennit ja hakemiset, työtehtävät ja välillä niiden asioiden mietiskelyt, lapsien sairastelemiset, mahdolliset yöheräämiset, vaikka itsellä herätys aamulla aikaisin jne. mutta kyllä siitäkin selviää! ;D
t.Saraida ja tytöt 2v10kkja vähän reilut 10kk ;)
( joka miettii myös töihin paluuta)
valitettavasti aloittaisin sellaisessa työssä, jossa lyhennetty työaika tai osa-aikahommat eivät tule kyseeseen. Eli se olis aina se 8-16 eikä yhtään enempää tai vähempää:(
Tänään oli taas olo, että haluan töihin- kun tyttö kiukkusi aamusta iltaan ja kaikki tuntui menevän jotenkin huonosti. Hermot ovat olleet kireällä.
Sitten taas, kun tulee niitä hyviä aikoja ja hyviä päiviä, ajattelen, että hulluko olen- miksi ajattelenkaan vielä töihinpaluuta...
Sehän on kyllä fakta, että reilu 1-vuotias ei hyödy sinällään mitään päivähoidosta. Sen ikäinen kun ei leiki muiden kanssa, ei tarvitse juuri mitään kummallisempaa virikettä. Elokuussa tyttö hödintuskin kävelee vielä, itse nyt ei ainakaan syö vielä. Olisiko hän siellä sitten tosiaan muiden tallottavana, istua nököttäisi jossakin puistonnurkassa yksinään, ilman syliä, ilman äitiä? ;( Tulee surullinen olo, kun ajatteleenkin. Eikä pikkuinen vielä tajua ollenkaan, miksi hänet on sinne yhtäkkiä vaan dumpattu. Päivöt ovat pitkiä ilman äitiä ja äitin syliä;(
Toisaalta, kuten moni sanoikin, onhan noita lapsia viety aikaisemminkin hoitoon ja hyvin ovat pärjänneet. Meidän sukupolvihan laitettiin päiväkotiin jo puolivuotiaana ellei aikasemminkin. Eikä meistä nyt sen kummempia ole tullut..kai?!:)
Lisää kaipaisin kommenttia tai kokemuksia niiltä, joilla tämä ratkaisu on toteutunut/jäänyt toteutumatta samoista syistä.
Taaperon kohtalokin arkarruttaa, minne hänet sitten syksyllä voisi laittaa....
ellu
Ajatuksia..
Itse raskausaikana harkitsin lapsen hoitoon laittamista 1veenä. Hyvin pian synnytyksen jälkeen en olisi voinut kuvitellakaan.. 2vee oli alaraja.. Enää en voi kuvitella sitäkään! Joten mitä todennäköisemmin hoidan lapsen/lapset kotona 3vee asti. Toivoisimme toista tähän heti perään tulevaksi.. Itselläni on tosin se keikkatyön mahdollisuus, jota teenkin, piristää itseä ja saa ekstrarahaa..
Kun selvästi olet epävarma, suosittelisin sinua valitsemaan sen kotiäitiyden kun sinulla on siihen kerta mahdollisuus. On niin paljon asioita, joita pieni vielä oppii ja ne asiat sinulla on mahdollisuus nähdä vain kerran elämässäsi. Töissä ehdit todellakin olla loppuelämäsi aikana vielä monta, monta kymmentä vuotta! Tekstistäsi tulee sellainen olo, että sinua voisi kaduttaa myöhemmin nopea töihinlähtö.
Onhan sitä kotona välillä ärsyttävää ja tylsää äidin kannalta, mutta ajattelepa niitä monia leppoisia puolia siitä hommasta.. kukaan ei käskytä sinua tekemään tiettyjä asioita juuri tiettyyn kellonaikaan. Kotona saa kuitenkin olla rennommin omissa kuvioissaan.
Vaikka paljon puhutaan työvoimapulasta, tarkoittaa useampi kotiäitinä vietetty vuosi edelleen kelkasta putoamista töiden suhteen. Kyllä sekin voi jossain vaiheessa elämää kaduttaa. Tilanne on tietysti helpompi jos on vakituinen paikka, johon palata.
että haluaisit olla vielä kotona mutta aika ajoin päästä tekemään muutakin.
Jos olisin sinä, en menisi töihin. Toisaalta, toiselle on aina helppo sanoa...
En usko että myöhemmin kadut sitä että jäit kotiin mutta on mahdollista että kadut sitä ettet jäänyt. ja kuten itsekin kirjoitit: tätä aikaa ei saa takaisin. Itseäni harmittaa että menin töihin kun kakkonen oli 1v4kk (lapsi jäi isän kanssa kotiin) sillä tuntuu että menetin tuosta ajasta hirveästi. Tulin töistä n.17 maissa, sitten oli ruuan valmistus, siivoilut, pyykit jne. ja kaksi huomionkipeetä lasta. Työpäivän jälkeen lapsiin ei vaan enää jaksanut keskittyä niin 100% kun kotona ollessa.
Mutta kun lapset kasvoivat (ja poika aloitti päiväkodin olleessaan 2v9kk) niin elämä helpottui, sillä itse totuin työssäkäyntiin ja lapsi ei tarvinnut äitiä enää niin voimakkaasti kuin pikkuisena.
Ymmärrän kuitenkin että kaipaat myös työelämää, kotona oleminen ei ole mitään lomaa vaan usein hermojaraastavaa hommaa.
Olisiko mahdollista että 3v lapsi olisi hoidossa puolipäiväisenä? Näin hän saisi seuraa ja sinä ja tyttö kahdenkeskistä aikaa.
Tai että hakisit työtä jota voisit tehdä (ainakin aluksi) osa-aikaisena. silloin pienemmänkään hoito-aika ei tulisi kauhean pitkäksi ja hänkin " pääsisi harjoittelemaan" hoidossa oloa.
Tsemppiä ratkaisun tekoon! varmasti löydät juuri teille sopivan vaihto-ehdon! Kaikki perheet on niin erilaisia (onneksi!!), ettei mitään yleispätevää ohje-sääntöä ole olemassakaan.
Sinuna jäisin kotiin, ainakin minulle jäi viestistäsi kuva, että haluat jäädä kotiin.
Meillä on tämä kuopus, joka on esikoista herkempi, tempperamenttisempi ja paljon vaativampi. Välillä pojan kanssa on todella raskasta, mutta on se palkitsevaakin olla kotona. Poika on arka ja suhtautuu vieraisiin varauksella, joten olen kokenut, että on hyvä kun saa tutustua maailmaan äidin kanssa yhdessä ja nyt viime aikoina on alkanut reipastumaan ja muu maailma kiinnostaa ihan eritavalla (ikää pojalla 2v) Me olemme hakeneet hoitopaikkaa tammikuussa, jolloin poika olisi vähän vaille kolme, tosin en tiedä meneekö poju silloin vielä hoitoon, sitä pähkäilen vielä.
Kuten on jo tullut edellä, tätä aikaa, kun lapset ovat pieniä, ei saa takaisin, töitä ehtii tehdä myöhemminkin.
Olisko sinulla mahdollisuutta laittaa esikoista esim. puolipäivä hoitoon (muutama tunti päivässä joitain päiviä viikossa) Meidän esikoinen on osapäivähoidossa, menee syksyllä eskariin ja se on toiminut oikein hyvin meillä.
Mietin, vielä, että olisko sinulla itselläsi mahdollisuutta keksiä joku ihan oma juttu, missä pääsisit pois kotoa välillä ja saisit muuta elämää? Jos tuntuu, että välillä kotona olo ahdistaa.
Mareila+Pojat 2v ja 6v
En asu Suomessa ja täällä maassa ei ole kuin 12 viikkoa äippälomaa ja sen jälkeen on sitten palattava töihin tai jäätävä kotiin ja kolkutella sossun luukulle, jos miehen palkka ei riitä. Minä olen 3x jatkanut äitiyslomaa yhdellä kesälomakuukaudella ja sen jälkeen joutunut lähtemään töihin. Vauvoja on tullut kotiin hoitamaan aina sama perheenjäsen mikä on ollut tosi hyvä ratkaisu. Esikoisen jälkeen tein 5 pvä viikossa töitä (täällä työpäivät ovat n 10 tuntisia kun ruokkis ja matkat lasketaan mukaan), kakkosen synnyttyä tein 4pvää viikossa töitä ja nyt meidän kaksosten jälkeen olen vähentänyt kolmeen työpäivään viikossa.
Töihin olen aina aluksi lähtenyt kyyneleet silmissä, mutta muutaman viikon päästä olen huomannut, että minulle se tekee hyvää. Ja aivan päinvastoin kuin joku kirjoitti, minä jaksan töiden jälkeen paljon paremmin keskittyä lapsiini. Pursuan energiaa ja iloa olla illan taas kultieni seurassa. Vapaapäivien iltoina saa mies melkeinpä hoidella hommat, kun olen aivan väsynyt kotona olemisesta. Lapset ovat 8v, kohta 3v ja kaksoset 5kk ja he vaativat koko päivän melkoisen suorituksen äidiltä, siinä jää työpaikan stressit kyllä toiseksi. Pomoni tykkää hyvää, kun sanon aina että tulen töihin lepäämään :-).
Minä lähdin töihin sillä mielellä, että jos homma ei toimi niin sitten lopetan, mutta kokeilematta en jätä. Mutta mikä sopii toiselle ei sitten olekaan hyvä toiselle. Me olemme kaikki onneksi niin erilaisia :-).
Toivotan voimia ratkaisun tekoon, se ei ole kovin helppo.
;) Lapset vielä nukkumassa, josko yrittäisin pikaisesti vielä muutaman rivin saada rustatuksi...
Meillä oli onneksi hyvä, luotettava hoitaja, mutta minulle jäi huono maku itselleni kaikesta tuosta. Hoitaja piti lastamme usein sylissä ja kun tyttö lopetti siellä, kertoi että ikävä tulee ihan mutta silti.
Muutaman/parin-kolmen kuukauden kuluttua tilanne oli mielestäni jo ihan erilainen vrt. alkuun. Siellä neiti juosta kipitti muiden perässä ja leikki rinnakkain toisten kanssa ja touhusi kovasti yhdessä erään kolmevuotiaan tytön kanssa. Tuohon tyttöön neitimme kovasti kiintyi ja vielä pitkään hoidon loppumisen jälkeen usein puhui hänestä. Tyttö lopetti hoidon 1v10kk kun jäin lomalle ja äitiyslomalle uudelleen. Joten minun työurani jäi tässä välissä aika lyhyeksi, joten en ole mikään kovin kummoinen asiantuntija ;D
Kaikenlisäksi(älä nyt järkyty ;))siellä hoitopaikassa oli pari isompaa lasta, jotka yrittivät kiusata muita pienempiä. Tästä asiasta keskusteltiin avoimesti, koska hoitaja oli todella kiusaantunut itse heidän käytökseensä. Nämä kiusaajat siirtyivät onneksi päiväkotiin jonkin ajan kuluttua, mutta ehkä osittain tämän vuoksi itselleni on jäänyt niin huono olo. Kun lapsi on itse niin pieni, ettei osaa vielä edes kertoa, millaista hoidossa on ja mitä siellä oikeastaan tapahtuu...ehkä olen hieman hupsu, kun tällaista mietin, mutta se johtuu pitkälti noista omista kokemuksistani ;) Ja todellakaan jokaisessa paikassahan tällaista ei tarvitse olla.
Toisaalta, jos itse on kovin väsynyt/kyllästynyt, niin ei sekään mukavaa ole. Minä kyllä uskallan myöntää senkin, että kun töihin lähdön alkujärkytyksestä selvisin, niin oli välillä ihan mukavaa saada tavata aikuisia, juoda rauhassa kahvia ja jutella kahvi-ja ruokatunnilla.
t. Saraida
Olen mennyt kahdesti töihin kun lapset oli 1v tasan. Se oli surkeaa, itkeskelin työpaikan vessassa. Lapset pärjäsivät suht hyvin, tosin yöheräily lisääntyi. Menin töihin koska se oli talouden kannalta pakollista. Kun olin ollut töissä pari kk, aloin itsekin tottua ja sitten oli ihan ok. Samalla lapsi alkoi väsyä enemmän. Minusta 5-päiväinen viikko pitkiä päiviä on ihan liikaa 1-2-vuotiaalle! Aina loppuviikkoa kohti lapsi alkoi itkeä aamuisin ja heti kun hain hoidosta, itki aina tunnin väsymystä. Molemmat lapseni myös sairastelivat jatkuvasti, varmaan osittain stressistäkin.
Kun vaihdoin työajan lyhennetyksi ja olin siis 3-4 päivää viikossa töissä, alkoi homma pelata. Sairastelut väheni, oli aikaa sekä työlle että lapsille. Äiti JA lapset oli tyytyväisiä. Nautin kovasti kun sain tehdä mielekästä työtä ja silti sain olla 3-4 päivää viikossa täysaikainen äitikin. Oletko harkinnut osa-aikaisuutta? jo se, että perjantait oli kotona, oli iso juttu kun jäi pitkä viikonloppu. Myös 6h/pvä voisi olla hyvä juttu vaikkei minun työssä sellainen ollutkaan mahdollista, oli pakko pitää kokonaisina päivinä.
Aion tämän kolmosen kohdalla mennä itse töihin lapsen ollessa 1,5 v ja tehdä 70% työaikaa kunnes lapsi on 3v, vähintään. Suosittelen!
Jos rahat riittäisi, tekisin 6h/pvä työaikaa 3 päivää viikossa. Silloin lapsi olisi hereillä hoidossa vain muutaman tunnin päivässä 3 hoitopäivänä viikossa ja silti isommat lapset ehtisi leikkiä kavereiden kanssa monta päivää viikossa ja itse saisin nauttia työstä sopivasti. ja se olisi hyvä pehmeä lasku myöhempää kokoaikaista työtä varten. Laskeskelen itse, mikä on pienin mahdollinen raha jolla pärjäisi ja sävellän työaikaprosentin sen mukaan. 3-vuotias jaksaa hoidossa jo ihan eri tavalla kuin pikkuisemmat.
Ajattelin ennen vauvan syntymää, että palaisin töihin hyvinkin pian. Mieli kuitenkin muuttui, siihen on monta syytä, mutta suurin niistä on, etten voisi kuvitella 1v taaperoni paras olevan vieraan hoidossa (mm. juuri luonteensa vuoksi). Meidän perheemme mielestä hänen on nyt paras olla kotona äidin hoidossa. Ota selvää mitä virikkeitä 3v:lle olisi tarjolla, eihän niitä tarvitse olla joka päivä tai monta tuntia. Jotenkin tuntuu (ketään en halua loukata), että nykyään ei arvosteta normaalia kotielämää (ja äidin tai isän hoitoa) tarpeeksi, vaan ollaan huolissaan ulkopuolisista virikkeistä ja harrastuksista.
Eli kuopus syntyi talvella -05 ja saman vuoden marraskuussa oli edessä kouluun paluu. Kesäkuussa ja jättelin hoitohakemuksia ja alkoi ahdistaa kun kaikkialla sanottiin vain eioota.
Lokakuun alussa oli enää kuukausi aikaa koulun alkuun eikä mitään tietoa hoitopaikasta ollut. Olin aina ajatellut, että minun on pakko mennä kouluun ja saada opinnot loppuun. No, juuri tuolloin lokakuun alussa sitten tajusin, ettei minun ole mikään pakko sinne mennä. Soitin kouluun ja päivähoitotoimistoon ja peruin molemmat jutut.
Viime syksynä saimme toisen lapsen ja nyt ensi syksynä olisi ollut se viimeinen mahdollisuus palata takaisin kouluun. En ole kuitenkaan edes hoitohakemusta jättänyt saati sitten ilmoittautunut kouluun eli siinä meni 2 vuotta opintoja täysin hukkaan.
Valinta ei kaduta, ehdin kyllä opiskelemaan ja tekemään töitä myöhemminkin kunhan meillä ei ole enää pieniä lapsia.
Ninnu
Minulla oli vatsa sekaisin ja hermot kireällä, kun hirvitti viedä se sinne hoitoon. Ja Ihan Turhaan. Näin siis meidän tapauksessa.
Minua kertakaikkiaan riepoi olla kotona, vaikka olisinkin halunnut suojella pikkuista lehdistössäkin " kasvatusalan ammattilaisten" mainostamilta päiväkodin keskitysleiriolosuhteilta.
Puusilmä kun olen, en ole moisia olosuhteita päiväkodissa huomannut, päinvastoin.
Noin kärjistäen sanottuna tuntuu siltä, että jouduin kotiäitien omanarvonpönkittämistarpeen ja kasvatusammattilaisten paskanjauhamistaipumuksen uhriksi.
Eli ei vaineskaan ja kukin tavallaan.
Kakkonen menee hoitoon heti vuoden täytettyään. Mutsi palaa töihin jo 5 kk aiemmin kun isi tulee remmiin. 4-päiväinen viikko ja max. 8-tuntiset päivät, kun kerran sellaiset pystymme lapsille järjestämään.
nämä on älyttömän vaikeita juttuja.
Itse olen ihan samassa veneessä ja mikään ratkaisu ei tunnu ihan hyvältä.
Toisaalta en kiistä etteikö varmaan kotonaolo ja hoito olisi lapselle parasta mutta en usko että onkaan enää parasta jos kotona on elämäänsä kyllästynyt äiti. Lapsi vaistoaa aika herkästi äidin mielentilan ja uskon että sillä on suurtakin merkitystä millainen äiti siellä kotona on.
Koska itsellä rupeaa pinna kiristämään kotona olen ajatellut kokeilla syksyltä töihin menoa, lapsi on silloin 1v2kk. Emme asu Suomessa joten päivähoitopaikka kunnalta ei olisi edes vaihtoehto enkä yksityisellekään halua vielä viedä. Joten kotiin otan hoitajan, ehkä jaan jonkun toisen lapsen kanssa nannyn.
Olen sen niin miettinyt että jos homma ei toimi niin sitten jään taas kotiin.Eihän sen pakko ole olla niin iso juttu ettei päätöstä voisi pyörtää jos tuntuu ettei se ollut meille toimiva ratkaisu.
Tsemppiä sulle, valitsit kuinka vaan!!
Olisiko mahdollista että tekisit töitä keikkaluontoisesti? Itse toteutan tätä systeemiä ja minun kohdalla se toimii, hermot saa levätä ja pääsee välillä pois kotoa mutta lapset voi hoitaa kotona.
Ja tuohon 3v seurankaipuuseen, onko teidän paikkakunnalla mannerheimin lastensuojeluliiton kerhoja tai seurakunnan kerhoja mihin voi mennä vaikka yhdessä vanhemman kanssa jos nuo kerhot ovat täynnä mihin lapsi jää itsekseen? Ja voithan sinä ilmoittaa pojan kerhoon joka tapauksessa ja toivoa jos tulisi peruutuspaikka.. :) tai päiväkotiin osaviikkoisena eli olisi hoidossa vaikka ma, ke, pe tai miten perheelle sopii.
Tuosta olen kanssasi aivan samaa mieltä että töitä ehtii tehdä muulloinkin ja lapset ovat todellakin pieniä vain hetken, 2vuotta elämästä ei ole sinulle paljon mutta lapselle se merkkaa sitäkin enemmän ja varsinkin jos taloudellisesta tilanteesta ei ole kotiin jääminen kiinni.
mutta tietenkin ratkaisu on sinun mutta kyllä minä kannustan jäämään kotiin jos yhtäänkään siltä tuntuu, parempi se on kuin katua myöhemmin :) mutta jos et halua niin mene ihmeessä töihin kyllä ne lapset hoidossakin pärjää :)