4-vuotiaalla uhmaa vai mitä?!

Olisin siis ihan oikeasti voinut kirjoittaa saman viestin.

Meillä tytöt täyttävät nyt kesällä 4v ja 2v ja ihan samalta kuullostaa!

Uhma alkoi samoihin aikoihin esikoisella kun pikkusisko syntyi, mutta nyt ollaan ihmetelty tätä 4v-juttua. Nyt on oikeastaan vasta saanut ihan hirveitä kiukkukohtauksia ja huuto saattaa alkaa ihan järkyttävän mitättömistä jutuista. Iltaisin pistän kyllä väsymyksen piikkiin, mutta ei sekään kaikkia selitä. Saattaa huutaa ja raivota ties kuin kauan ihan älyttömistä jutuista. Ja ei usko mitään, ei sitten mitään! Kun ensin koettaa nätisti pyytää ja vielä toisenkin kerran ja kun vielä tämänkin jälkeen homma menee överiksi, menee itseltä hermot ja sitten taas huudetaan. Tuntuu, ettei äänen korottaminenkaan enää tepsi, huh. Meillä ei ole ikinä tepsinyt jäähyjutut, eikä tule tepsimään. Leluja on takavarikoitu, mutta ei tunnu hetkauttavan sekään läheskään aina. Ollaan molemmat vanhemmat väsyneitä ja uskon, että meillä se ainakin paistaa nyt lapsista ulos, kun ei aina jakseta olla riittävän johdonmukaisia. Ja tuo narrailu on alkanut meilläkin. Sanoo tosiaan ihan pokkana vaan, jos kysyn jostain, että isi antoi luvan, tai sitten toisinpäin. Tuntuu kyllä aika hurjalta. Toivottavasti on ohimenevä kausi.

Pikkusiskolla myös uhma alkanut ja on kyllä voimakastahtoisempi mitä isosiskonsa. Oikea veltoksi huutamaan heittäytyvä, jos ei saa tahtoaan läpi.

Olen myös huomannut ihan saman esikoisestamme, että hän on nykyään se joka käyttäytyy paljon huonommin kuin ne muiden " kauhukakarat" .

On meillä vaan tapaukset ;-)

Oletko miettinyt syitä näille jutuille, vai oletko sitä mieltä, että on tullut nyt todellinen itsenäistymisvaihe sitten päälle?

Allina:

Meidän superkiltti neitimme on nykyään aivan mahdoton! Ennen 2v ei kiukutellu oikeastaan koskaan ja ja kun 2 vuotiaana sitten iski kovakin uhma niin järkytys oli suuri! Mutta nyt kun täyttää kohta 4v niin on vielä mahdottomampi =/Joka asiaa pitää kiukutella, kaikkea rutistaan. Kauniisti pyytäminen ei tunnu menevän perille kuin joka kerta sanomalla. Illallakin riehus vaikka kuinka ja kun vietiin pehmoleluja ja sanotiin että ne saa heti kun rauhottuu niin ei, ei menny perille ei! Tässä välissä oli siis ihan ok kausi. Meillä on myös nuorempi neiti joka täyttää nyt 2v ja uhmailee kanssa mutei samoissa määrin kuin isosiskonsa ja tuon nyt jotenki ymmärtääkin. Sitäki olen miettiny että onko isompi tuollainen tyyliin et " mä kans" .

Alkaa hermo mennä tuon isomman kanssa kun luulis toisen ymmärtävänkin tuon ikäsenä jo jotain. Se ärsyttää eniten kun joka asiaa kiukutellaan, mitään ei voi sanoa kauniisti jne...Onko tää nyt joku vaihe joka kuuluu tähän 4v ikään vai mitä oon nyt tehny totaalisen väärin?? Niin ja narrailee että toinen on antanu luvan vaikka toinen ei ole =/

Juhlissakaan tuntuu ettei osaa enää ollenkaan käyttäytyä. Ei mikään kielto mene perille! Ne riehuvammat lapsetkin on nätimmin kuin meidän neiti joka ennen on ollut se esimerkillisin!

Huuto ei mua hetkauta kun sen osaan jotenki suodattaa..huutakoot vaikka tunnin! Mutta toi tottelemattomuus ja turha kitinä ja ettei mitään voi pyytää kauniisti.



Meillä toimii lelujen pois otto suht hyvin vielä (kun on tarpeeks rakas lelu)..Itseasiass tässä on ollu pari päivää tän valitusvirren jälkeen aika hyvää (sellasta normaalia) (kannatti valittaa ;) kun isompi jäi kaupassa ilman lelua kun oli niin tuhma ollut. Ilmeisesti tehos. Seuraavana aamuna ilmotti ettää kyllä mä nyt olen kiltti ja onki aika kiltisti ollut. Toki ei mitään totaalista ihmeparannusta kokenut mutta ainakin vähenivät hetkeks.



Mä oon miettiny kanssa juu että mistä ihmeestä tää johtuu. Mielestäni ei olla miehen kanssa mitenkään lepsuiltukkaan vaan yritetty pitää kiellosta kiinni jne. Mietin että olisko suurin syy siinä että kun pikkusiskolla on nyt tuo uhma kanssa niin hän kokee myös että kokeilempa samalla!!?? Ilmeisesti tähän 4v kuuluu joku tällänen kausi mutta jospa se tuon siskonuhman takia saa niin suuret piirteet...



Yhtä mietin kanssa että kun käy kerhossa ja siellä on eräs tyttö joka vanhemmilleenki huuta esmes " sä et mua määrää" että ottaako vaan mallia muista?



Ja sillon kun on kiltisti on aivan superihana ja reipas! Käy halaamassa ja silittelemässä jne. Kylässä siivoaa aina jälkensä yms. Ehkä on sellanen herkkä tapaus joka kokee asiat niiden äärilaidoissa ;)



Nuorempi on selvästi meilläkin pippurisempi! Pahin uhma on hällä ehkä mennyt jo ohi mutta pari kolme kuukautta sitten vielä sai noin 5-6 krt:aa päivässä 20min raivokohtauksia jollon vaan sätkittiin ja huudettiin lattialla. Oltiin kerran perhekerhossa ja sattu siellä saamaan moisen ja toiset äidit vaan huokaili et ihanaa ku muillakin ;) ja toiset kyseli miten voin olla niin rauhallinen. Totesin vaan että mitä se auttaa hermostua kun näitä on niin usein! Vaan kyllä pitää myöntää että viime aikoina on tullu ovia paiskottua ja huudettua naama punasena =/ Sanotaanko että ymmärrän vanhemman halua ravistella lastaan...vaan onneks sen tiedostaa ja en sitä tee, paiskon sitten ovia!



Miestäkin kovin vaivaa kun niin menee hermo hällä. Menee helpommin ku mulla! Kuvitteliki aluks etten mä huuda ollenkaan mut ompa kokenu nyt senkin ;) Tais oma mieli kohentua!!



Omaa väsymystä lisää ehkä sekin vielä että olen 14+ viikoilla raskaana. Mutta kyllä mulla pikkuhiljaa alkaa olla sellanen olo että elämä voittaa kun vanhempi tyttökin on tosiaan pohtinut muutaman päivän aikana että yrittää olla kiltti ja ollaan yritetty palkita sitten kun on ollut kanssa. Tais olla tarpeeks kova paikka jäädä ilman lelua kun sisko sai ;) Meillä siis vanhemman tytön ruokanirsoilun ja huonon syömisen kanssa on tarrasysteemi käytössä (saa tarran aina kun lautanen on tyhjä ja sitten pienen lelun kun tarroja tarpeeks). Viime viikolla kun oli oikeen superhankala (sillon kirjotin tuon viestinkin) menetti aika monta tarraa ja siks jäi ilman.



Vielä kun uskois kun ollaan kaupassa yms. Tuo pienempi kun ei välillä tykkää uskoa yhtään niin siskoa se huvittaa ja yllyttää vaan =/ Ja menee sitten mukaan.



Mut eiköhän se tästä, molemmilla =) Olis kiva kuulla joskus miten menee jatkossa?!

Meilläkin on rauhallinen ja kiltti esikoistyttö (syyskuussa täyttää 4v) ja pippurinen pikkusisko (kuukauden päästä 2v). Esikoisella ei ollut kummoinenkaan 2v uhma ja on aina ollut hyvin tottelevainen, mutta nyt on alkanut hermostuttaa minua aivan tahallaan ja kitisee kaikesta. Kävimme yhdessä vaatekaupoilla pari päivää sitten, ja esikoinen järkytti minua potkimalla sovituskopin peiliä. Tai se järkytti enemmän että potki uudestaan kun ensin kielsin. Ennen ei ole koskaan tehnyt mitään niin tyhmää, vaan on riittänyt kun on selittänyt miksi niin ei pidä tehdä. Kaikenlaista pikkukiusaa tekee pitkin päivää ja jaksaa inistä jos haluaa jotain minkä olen juuri sillä hetkellä kieltänyt ja sanonut syynkin miksi (esim. Muumi-peli tietokoneella). Muuttaa mieltään jatkuvasti, ja huutaa ettei halua lähteä vaikka mummille vaan jää yksin kotiin (vaikka tykkääkin mummilla käydä).



Pikkusisko on juuri sellainen " heittäytyy ja huutaa kurkku suorana puoli tuntia" -tyyppi, ja perhekerhossa nolottaa kun lohduttaa ei voi (raivostuu vain enemmän). Istun tyynesti juomassa kahvia ja yritän jutella muiden kanssa huudon yli. Vaikutan varmastikin aika kylmältä äidiltä kun ei pienen " hätä" näytä kiinnostavan ;o) Toiset, pienemmät lapsetkin ovat usein hädissään kun eivät ymmärrä miksi kuopuksemme huutaa.



Toisaalta olen tyytyväinen että esikoisesta on löytynyt lisää omaa tahtoa, sillä olen pelännyt hänen olevan liian kiltti. Itse olen helposti tulistuvaa tyyppiä, ja pelkään välillä olevani liian ankara esikoiselle. Nyt hän onneksi on oppinut sanomaan vastaankin, toivottavasti alkaa pistää vastaan myös toisille lapsille jotka jyräävät hänet. Kaikkia vastaväitteitä en tietenkään noteeraa, mutta jos lapsi osaa perustella hyvin miksi haluaa jotain muuta kuin minä, saatan suostua.



Minäkin olen raskaana, mutta nyt on meneillään seesteinen keskiraskaus ja hermot eivät onneksi ole ihan niin kireällä kuin alussa. Esikoinen täyttää neljä hiukan ennen kuin vauva syntyy, saa nähdä paheneeko uhma vielä tästä vai ehtisikö taas tulla seesteisempi kausi ennen vauvan syntymää.

ja jatkuu siihen asti kun hän muuttaa pois kotoa tai ehkä jatkuu senkin jälkeen mutta sitten siitä ei niin tarvitse enää välittää =). Väliin tulee seesteisempiä vaiheita onneksi =). Näin olen antanut itseni ymmärtää.



Meillä on neljä lasta 8v, 6v, 4v ja 2v sekä vauva on syntymässä elokuussa.



Esikoisesta muistan että hän 4 vuotiaana menetti KAIKKI lelunsa kerralla kun ei suostunut siivoamaan niitä pois.

Nytkin tuo 4v kyllä sopii hyvin täydellisesti teidän kuvailuihin. Hirmuinen kitinä joka asiasta. Tänään aamupäivä meni vinkumalla kakkua jota en suostunut antamaan ennen ruokaa. Meillä tuo 2v uhma on mennyt kaikilta lapsilta melko helposti mutta sitten 4vuotiaana on tapeltu sitäkin enemmän. Vaatteet ei mene millään päälle vaikka oikeasti osaa pukea hyvin. Lelut ja tavarat on aina hukassa. Mitään tekemistä ei löydy. Mikään lelu ei kiinnosta. Ulkona on vain tyhmiä kavereita tai ei kavereita ollenkaan. Ruoka ei maistu tai sitten syödään vaikka vain perunoita ilman kastiketta tai leipä pitää olla ilman levitettä tms. Onneksi vaihe on ohi menevä, mutta uusi uhma alkaa sitten siinnä eskariin mennessä =/. Noin 5v on melko rauhallinen yleensä.



Kerhossa poika jaksaa käyttäytyä ilmeisen hyvin ainakin opettaja on kehunut kun on niin reipas poika. Juhlissa meillä huonoiten käyttäytyy nuo isot 6v ja 8v tytöt. Joka kuvassa pitää irvistää tai käätää katse pois kamerasta. Ihme riekkumista heilläkin meno useasti on. Tai ehkä siinnä isompia vahtiessa ei ehdi huomaamaan pienempien huonoa käytöstä.



Mitään neuvoa en osaa antaa pakko vain siis toivotella pitkää pinnaa ja toivoa että kanssa kokemukset tuo jotain toivoa arkeen =).

Onpa ihanaa, kun emme olekaan ainoat tämän asian kanssa rypevät.. ;)

Meidän tytöt myös 2- ja 4-vuotiaat ja aina-niin-kiltti esikoinen on nyt ihan kauhukakara. Mutta siis ilmeisesti kuuluu ikään. Ja eihän toki aina niin kiltti tarvi olla, mutta se ikuinen kitinä, narina, vinkuminen ja sitten se raivokohtaus milloin lyödään, potkitaan, purraan, huudetaan " tyhmä äiti" ... aarg!



Mutta siis, yritetään jaksaa!

Hauskasti monella on tää 2 ja 4v yhdistelmä. Lohduttaa jo tosi paljon että tuntuu olevan ihan ikään kuuluvaa tää hommeli. Jotenki tuli niin yllättäin...



Kuulosti niiiin tutulta nuo ei osaa pukea, syödä ei mitään tehdä ;) Meidän neidillä kädet on ihan väsyny ja ei voi eikä jaksa tehdä mitään.



Tsemppiä meille ;D

Poika on nyt 4 v 3 kk ja meno on ollut viime kuukausina aivan kamala. Poika on pahalla tuulella, huutaa, rähjää ja kiusaa kaikkia (erityisesti vajaan vuoden ikäistä pikkusiskoaan). Kiellot ei tehoa, varsinkaan minun. Saataa vaan nauraa räkättää vieressä, kun kiellän. Koko ajan saisi olla poikaa jäähyttämässä.



Meillä on vähän helpottanut tilanne sillä, että yritämme ohjata huonoa käytöstä positiivilla keinoilla. Nytkin meillä on ns. kiltteyskampanja päällä eli poika saa joka ilta tarran, jos on ollut kiltti (ja tietyllä määrällä tarroja saa sitten jonkun uuden kesälelun). Lisäksi yritämme kieltää vähemmän (eli sellainen turha nipottaminen, jota ainakin itse harrastan, vähentyisi) ja kehua poikaa enemmän. Tämä onkin kyllä tehonnut, poika on ollut paljon säyseämpi viime päivinä kuin mitä pitkiin aikoihin.

Juuri meinasin laittaa aloituksen samasta aiheesta eli kohta 4-vuotias tyttömme saa äidin kiehumaan. Meilläkin on muuten pikkusisko 2v 3kk ja lisäksi 2 kk ikäinen vauva, että tuttua on tuo 4- ja 2-vuotiaiden uhmayhdistelmä. Tosin pikkusiskolta puuttuu ihan kokonaan katu-uskottavuus ja hänen dramaattiset huutokohtauksensa on paaaaaljon helpompi hoitaa rauhallisesti.



4-vuotiaassa minua eniten kypsyttää se, että lähes kaikki asiat, jotka ennen ovat sujuneet hyvin menevät nykyään kamalan vänkäämisen ja vääntämisen kautta. Jokaiseen asiaan neiti sanoo vastaan ihan periaatteesta ja MIKÄÄN ei tapahdu ensimmäisellä kehoituksella. Ihan tahallaan välillä kiusaa 2 v pikkusiskoa esim. juoksee lelu kädessä karkuun (tosin osaa 2 vuotiaskin sen).



Osaa tyttö olla kiltti ja kultainenkin ja toisinaan päivät sujuvat kuin unelma, mutta väliin tuntuu että tytölle kasvaa sarvet ja mikään ei silloin ole niin kuin pitäisi. Hyvähän se on, että lapsi itsenäistyy ja omaa tahtoakin löytyy, mutta ajoittain " hieman" kypsyttää.

Enpä näihin viesteihin muuta lisää kuin että täällä kanssa yksi porukka kokoonpanolla 4-, 2-, jo 0-vuotias (vauva siis). Isoin kyselee " miksi?" , " entäs sitten, jos?" niin paljon, etten jaksa enää aina vastailla.... Siis joka asiasta, miksi, miksi, miksi. Ja jos ei kysele, niin narisee, valittaa, itkee, kiukuttelee.



Kakkonen on kuuma-kalle ja tuo tunteensa julki paljon selvemmin kuin ykkönen aikanaa :) Pippurinen pikku-sisko siis.



Saa nähdä mitä vauvasta tulee....

Ovatko teidän 4-vuotiaanne kovin mahtipontisia. Meillä lauseissa toistuu hyvin usein " minä en enää ikinä..." . Yhtenä päivänä julisti, että ei enää ikinä syö, eikä nuku, eikä mene enää ikinä ulos kun on niin kuuma.

osaa kanssa venyttaa pinnaa...Kieltoja ei usko, kun sanon etta ala laikyta sita maitoa niin kohta maidot on varmasti pitkin poytaa jne. Kay hermoon kun samaa tyylia jatkuu koko paivan. Sitten kun aiti suuttuu niin saa kuulla etta " ma en tykkaa susta enaa, sa oot tuhma" . Tarrataulu on ollut kaytossa ja auttanut vahan, lelujen takavarikointia en ole viela kokeillut, pitaapa testata...

Poika täyttää heinäkuussa 4 ja korvat on vain koristeena. Aamusta alkaa uhoaminen, vetkutus, riehuminen ja kaikesta kieltäytyminen ja jatkuu iltaräyhän loppuun asti. Komentamisella ei tunnu olevan kuin korkeintaan yllyttävä vaikutus. Mitään ei tapahdu vaikka 100 kertaa kauniisti pyytäisin tai pää punaisena huutaisin. Mikään ruoka ei uppoa ellei äiti syötä. Kyytiä saavat niin äiti, 10 kk pikkuveli, kissa, koti-irtaimisto, lelut kuin tärykalvotkin - ja ulkona tietysti istutukset ja kylvökset. Ja juu tosiaan, KUKAAN ei saa sanoa MITÄÄN ja OLE HILJAA äiti/isi/mummu, en IKINÄ enää tee sitä enkä tätä jne. Sit toisaalta tullaan yhtäkkiä halimaan ja pyytämään anteeksi ja lupaamaan olla kilttejä ja sanotaan että mä lakastan sua.



Huh. Alkaa uuvuttaa. Sumun läpi tunnen lohduttavana etten ole ainoa, vaikka eipä tätä totisesti kellekään toivoisi. Voimia kaikille!