Unikoulusta....
Unikoulua kotona pitänyt, olisiko antaa hyviä vinkkejä?
Meidän 7-kuisen neidin yöt on menneet ihan pipariksi, itkeskellään vähän väliä, pyöritään ja hyöritään sängyssä ja huudetaan maitoa.
Neiti syö vielä 2-3 kertaa yössä, vaikka neuvolassa sanottiin että pärjää vallan mainiosti ilman yösyömisiä. Päivällä syödään ihan runsaat ateriat ja illallakin vielä puuroa.
Montako yötä olette joutuneet huudattamaan, jotta on oppinut?
Minä ja mies aletaan olla aika väsyneitä, ei pelkästään valvomisesta vaan parisuhdekin heittää häränpyllyä sitä myötä. Minä olen jatkuvasti kiukkuinen ja väsynyt ja siitäkös mies heittää lisää vettä myllyyn ja lähes päivittäin jaksaa huomautella että miten " rankkaa" kotona on olla. Sanoin miehelle,että mielihyvin voidaan kokeilla kuukausi tai kaksi äitiysloman päätyttyä niin,että minä menen töihin. Hän hoitaa päivisin kaikki kotiaskareet, tekee ruoat sekä heräilee itkevän lapsen kanssa öisin. Siihen vaan totesi,että jos kotona on niin vaikeaa että viedään neiti hoitoon....eli melkoisessa pattitilanteessa ollaan.
Joka ilta/yö menee itkeskellessä minultakin, enkä meinaa saada kunnolla nukutta jos joku yö paremmin menisikin...
Neuvoja kaivattaisiin todella kipeästi.....
mami + yökukkuja
Kommentit (4)
Meillä on myös unikoulu ajankohtaista, neitokaisemme jo 9 kk, nukkunut juhannuksesta asti omassa huoneessaan loistavalla menestyksellä (yksi syöttäkerta pullosta noin klo 5-6) mutta nyt yhtäkkiä yöt ovat alkaneet olla sen verran rikkonaisia että mammalta (ja silmäpusseista päätellen kohta myös isiltä=) ) loppuu kohta voimat. Luin tuota " pitkää" unikoulu ketjua ja sen olen kyllä ymmärtänyt että huonepalvelu maitopulloineen saa nyt jäädä, mutta kukaan ei tainnut mainita mitään vedestä. Voiko lapselle siis antaa yöllä huikat vettä? vai vesittyykö koko unikoulun idea? Tutin meidän yökukkuja laittaakin itse suuhunsa, sitä en siis halua häneltä riistää...
Olen huomannut, että täällä on usein unikoulukyselyitä vauvan ollessa juuri tuon 8 kuukauden paikkeilla. Itselläni on kaksi lasta, joista nuorempi nyt 11 kk. Kummallakin on ollut 8-kk iässä huonon nukkumisen vaihe. Esikoinen oli huono nukkumaan (=heräili usein) muutenkin ja juuri tuossa iässä homma meni ihan mahottomaksi. Nuorempi on ollut ihan levollinen nukkuja, mutta vajaan 8 kk iässä heräiltiin sitten parin tunnin välein.
Ennen kuin otatte kovin rankkoja keinoja käyttöön, kannattaisi mielestäni pohtia, voisiko tämä levoton univaihe olla juuri 8-kk eroahdistukseen liittyvä juttu (tästä löytyy lisää kirjallisuudesta). Siihenhän ei sitten auta muu kuin aika. Meillä nuorimmaisella levottomia öitä kesti n. kuukauden ja sitten, ihan itsekseen, unet taas paranivat. Tottakai keinoja oli käytössä koko tuon kk ajan, ei annettu yöllä palveluita, tassuteltiin ym. ym., mutta kyllä se aika oli, joka eheytti pienen vauvan maailman ja levollisti unet.
Eli tällä pienellä otoksella (kaksi lasta + tuttavien kokemukset) ja kirjallisuuden avulla minä selvisin järjissäni, kun jaksoin uskoa tilanteen ajan myötä helpottavan. Hyviä keinoja unikouluihin täältä on jo useassa ketjussa tullutkin. Tässä vähän omaa pohdintaa asiasta.
Hyvähän se nyt on puhua, kun nuo ajat ovat itsellä takanapäin... :o)
Meillä tyttö nyt 8,5kk ja ihan selvä eroahdistus päällä. Väliin meinasi heittäytyä vaateliaaksi ja juoksuttaa yöheräämisillään. En raskinut lähteä huudatuslinjalle, joten otin tavaksi rauhoitella omaan sänkyyn laulaen ja silitellen. En koskaan nostanut tyttöä pois pedistä vaikka välillä tuntui että, ei - ei tähän mikään auta muuko että otan viereen ja laitan tissin suuhun. Mutta 4:n yön jälkeen yöt muuttuivat rauhallisemmmiksi ja iltaisin pannaan nyt kiltisti omaan sänkyyn nukkumaan., illman itkuja. Koetin ensin perinteisempää unikoulua, mutta tyttö järkyttyi siitä ja mulle itelle tuli paha mieli. Luulen, että lähtöni huoneesta pelotti häntä. Just kun on ihan selvä eroahdistuskausi muutoinkin päällä. Roikkuu äidin lahkeessa ja hätä tulee jos äiti häviää näköpiiristä. Olin tiukkana, että omassa sängyssä pitää pysyä mutta että olen läsnä ja rauhoittelen. Nyt minun ei tarvi enää laulaa eikä silitellä ja tyttö nukahtaa varsin nopeaa. Eikä kapinoi sitä, että joutuu omaan sänkyyn. Oasa myös itse nukahtaa yöllä jos herää ja yösyöntien määrä viime ajoilta on laskenut yhteen.
Nostin sulle tuon yhden piiiitkän ketjun, toivottavasti saat apua vaikka siitä :)