Äiti on koko ajan vihainen
Hei mitä teen,
mulla on 5-vuotias poika (jolla pikkusiskot 3 ja 0v.) Joudun koko ajan olemaan vihainen tälle esikoiselle, koska hän tekee jatkuvasti jotain josta tulen vihaiseksi.
Jos hän ei kiusaa pikkusiskojaan, (etenkin sitä 3-vuotiasta), hän kiukuttelee (ruoasta, vaatteista, yleensäkin ihan kaikesta), tai kaivelee pippeliään. Kaikesta tästä joudun jatkuvasti olemaan vihainen. Ja olen TODELLA vihainen ja huudan.
Tiedän ettei huuto auta, mutta vielä vähemmän auttaa kun kauniisti sanoo. (Ja kauniisti jaksaa sanoa samoista asioista vain alle 10 kertaa päivässä.)
Ainoa mikä auttaa häntä hetkeksi rauhoittumaan on se, kun rupean hysteerisesti itkemään, mutta minusta se ei ole niin kiva keino, muistan nimittäin lapsuudestani sen, että kaikista kauheinta oli jos oma äiti joskus itki!
Auttakaa minua ahdingossa, mitä pitäisi tehdä? Poika on pari päivää viikossa tarhassa, ja joskus mummon luona, ja molemmissa hän on kuulemma kuin enkeli. Jos olen hänen kanssaan kahdestaan kotona, (tai kolmestaan olemme vauvan kanssa) niin hän on myös kuin eri ihminen. Mutta aina jos olemme koko perhe kotona, hän on tosi kauhukakara!!
Ja isää hän tottelee vielä vähemmän kuin minua.
Valitin tätä asiaa 5-vuotisneuvolassa, saimme psykologin puhelinnumeron, mutta poika ei ollut yhtään yhteistyökykyinen siellä, joten lopetimme käynnit. Kaksi kertaa ehdimme siellä käydä ilman tulosta. Poika ei suostunut puhumaan, ei kuuntelemaan, ei mitään.
Auttakaa! Tuntuu niin raskaalta olla koko ajan pinna pamahtamaisillaan!!
Kommentit (4)
Kuulostaa siltä että esikoinen tuntee tarvetta saada huomiota, ja toisaalta siltä että koet itsesi väsyneeksi. Tuttu tunne, itsekin väsyneenä suuttuu paljon helpommin.
Meillä on koettu tuo jäähypaikka todella hyväksi. Aiemmin ei sitä osattu käyttää mutta kun muutettiin kaksikerroksiseen taloon, portaista tuli luontainen jäähypaikka.
Eli periaatteena meillä on että jos tekee tuhmuuksia, kerran kielletään ja varoitetaan ja jos käytös jatkuu huonona niin sitten seuraavasta tekosesta mennään portaisiin jäähylle. Alkuun tämä on aika rankkaa ennen kuin lapsi ymmärtää mistä on kysymys ja oppii korjaamaan käytöstään kertasanomisesta (eikä sitä kuitenkaan aina muista). Mutta kun lapsen sinne vaikka sylissä raahaa jäähylle, niin kyllä se siitä. Tärkeää on että on johdonmukainen, AINA jos uhkaa viedä jäähylle niin uhkaus on toteutettava jos käytös ei parane (vaikka itseä kuinka väsyttäisi), muuten menetelmä ei tehoa. Ja jäähyllä ei tarvitse istua kauan, heti kun lapsi on hiukan rauhoittunut haetaan hänet pois ja halataan. Puoli - kaksi minuuttia on sopiva aika.
Toinen asia on se että yritä löytää lapsen käytöksestä pieniäkin hyviä asioita ja kehu/kiitä välittömästi. Esimerkiksi jos hän istuu nätisti ruokapöydässä (vaikka vain minuutin) niin kehu häntä heti, esim. " kylläpäs sinä osaatkin istua nätisti ruokapöydässä" . Myönteinen kannustaminen on tehokkain käyttäytymistä ohjaava menetelmä.
Ja ymmärtääkseni sinne neuvolapsykologille voi mennä ilman lastakin. Kannattaisi ainakin kysäistä.
Tsemppiä!
Sanoit että miestäsi lapsi tottelee vielä huonommin. Voisi ehkä olla hyvä idea että menisitte psykologin juttusille sinä ja miehesi kahdestaan (tai vauva mukana). Saatte paremmin toteutettua siellä saadut ideat jos molemmat ovat alusta asti mukana.
Niinpä isä jäi pienemmän kanssa ja vietin päivän vain isomman kanssa.
Me mentiin ulos kauppoihin ja pidettiin vain kahdenkeskista aikaa.
Sen jälkeen hän on ollut kuin aivan eri lapsi.
itse on väsynyt niin se tarttuu kyllä helposti lapsiinkin, meillä ainakin jos alkaa itse huutamaan ja räyhäämään niin se näkyy heti lapsissa, siitä tulee sellainen kierre. Itsellä oli aikanaa rankka jakso kun talossa oli vauva ja uhmaikäinen, joka koko ajan teki kaikkea kiellettyä. Itse sitä ajatteli että kun se lapsi vaan olisi kiltisti, niin sittenhän minun ei tarvitsisi koko ajan huutaa joka asiasta, mutta nyt myöhemmin olen ymmärtänyt että minun itse pitää ensin rauhoittua ja sitä kautta lapsikin rauhoittuu. Ja se omasta jaksamisesta huolehtiminen on NIIN tärkeää vaikka meillä sen järjestäminen oli todella vaivalloista.
Sittemmin olen yrittänyt vähentää myös huutamista, varsinkin juuri sitä että kymmenen kertaa sanoo samasta asiasta, eli otettiin käyttöön jäähypenkki, yhden varoituksen sai ja sen jälkeen miettimään hetkeksi. Se oli sellainen työkalu itselle että oli helpompaa kun tiesi mitä tehdä kun homma ei suju. Pari viikkoa oli raskasta kun koko ajan joutui viemään jäähylle (pitää olla johdonmukainen) mutta sitten pelkkä uhkaus yleensä riitti. Ja sitten yritin järjestää paljon aikaa esikoiselle ihan kahdestaan, jolloin vaikka vaan köllittiin sängyllä ja lueskeltiin kirjaa, tai tehtiin jotain muuta mukavaa.
Kehuminenkin olisi tärkeää ja hyvän huomaaminen, siinä on itsellä vieläkin parantamista, on niin paljon helpompi kiinnittää huomio vaan siihen negatiiviseen, mutta kun muistaa kehua, niin näkee miten lapsen silmät loistaa ja tekee mielellään uudestaankin sitä mistä saa kehuja.
Ja sitten tietty jos lapsi ei itse halua mennä sinne psukologille niin voihan siellä itsekin käydä puhumassa, jos ihan tuntuu että ei jaksa enää. Kannattaa käydä myös MLL:n nettisivuilla lukemassa vinkkejä vanhemmuuteen, http://jkk.mll.fi/
Voimia!