1 v 2kk hampaiden pesu ei onnistu. Vinkkejä?
Eli ollaan noin puolisen vuotta treenattu hampaitten pesua joka ilta, paitsi nyt viimeaikoina olen lannistunut enkä ole joka ilta edes yrittänyt pestä. Mitenkähän sen sais onnistumaan? Oon kokeillu jopa lasten hammastahnan laittoa harjaan jotta maistuis paremmalle, mutta ei onnistu. Sitä ei ilmeisestikään saisi edes käyttää vielä kun ei ole poskihampaita tullut? Mutta kunhan kokeilin sitäkin konstia. Hampaita lapsellamme on 6. Ylhäällä 4 ja alhaalla 2.
Kommentit (12)
ja melko satunnaista on hampaiden pesu... Kun ensimmäinen hammas ilmaantui antoi todella hienosti pestä hammastaan;) Mutta minusta tuntuu että aina kun on lisää hampuja tulossa ikenet on sen verran arat, ettei anna millään harjata. Ja myös haluaa itse vain harjan käteensä. Vaikka toinen harja on minulla, ei sinne suuhun oikein mahdu kahta... Itse vain narskuttaa ikeniinsä sitä harjan toista puolta.
Mutta kannattanee vain aina kokeilla, että tulisi tapa.
Harjailemisiin,Hupulinäiti
että olen pessyt samaan aikaan omat hampaat, niin näkee " mitä tapahtuu" . Ei ainakaan vielä ole äipän harjailusta, innostunut antamaan harjaamaan, mutta kaikkea täytyy kokeilla:)
aloitin oman poikani kanssa kun hän oli 8kk nyt 1v 8kk.joka ilta pestään hampaat ilman mitään kommervenkkejä,se kuuluun iltarutiineihin.eli ensin syödään iltapala sitten pestään hampaat otetaan tutti ja nukkumaan.kannattaa sitkeesti vaan yrittää pestä ja liittää hampaidenpesu vaikka iltarutiineihin.
Eli onneksi koko purukalusto uusiutuu siinä vaiheessa kun lapsella on jo ymmärrystä hampaiden pesua kohtaan. Tämä maitohammasvaihe lienee harjoittelun aikaa eli totutellaan siihen että iltaisin ja aamuisin sinne vessaan mennään ja harjaa suussa käytetään. Tärkeintä ei tässä vaiheessa vielä ole puhdistus vaan tapaan totuttaminen vaikkei se pesu onnistuisikaan.
Meillä onnistuu pesu (yleensä) niin että seistään tytön kanssa naamat lavuaariin päin(eli minä takana), annan tytölle harjan käteen ja otan itselle toisen johon laitan tahnaa. Otan toisella kädellä leuan alta hellästi kiinni ja sanon että " suu auki" , sitten saan noin 3-4sek. aikaa pestä hampaita jonka jälkeen tyttö haluaa niellä tahnaa. Sitten sama uudestaan ja lisään että " vielä yksi kerta" jolloin käyn samassa ajassa purukaluston uudestaan läpi jonka jälkeen tyttö olis valmis lopettaa jo, mut sitten huuhtelen harjan, annan minulla olleen harjan tytölle ja sanon että " nyt saat huuhdella hampaat" ja tyttö heiluttelee harjaa hetken suussa.
Tällä kaavalla on menty nyt muutama kuukausi ja nykyään tyttö tunnistaa nuo lausahdukseni, jotka on aina samat ja samassa järjestyksessä, niin ilmeisesti tietää jo et mitä seuraavaksi tapahtuu ja siksi malttaa pesuhetken tsempata.
Alusta asti oon pitänyt kiinni siitä et kun hampaiden pesulle mennään niin kiukuttelut ja heittäytymiset ei auta. Olen joka kiukuttelukerta käyttänyt harjan suussa ihan vaan sen takia et mielestäni on muutamia asioita missä lapsi ei päätä, mut näissä tilanteissa se harja tosiaankin on vaan pyörähtänyt alahampailla, pesusta ei voida puhuakaan, ja sen jälkeen oon kehunut et " sehän meni hienosti, eikä ollut yhtään kamalaa. Näin, nyt on hampaat pesty!"
Tsemppiä siis vaan, yllä meidän perheen tyyli mikä ei tietenkään tarkoita että muilla toimisi tai että kenenkään ylipäänsä pitäisi tehdä samoin, mutta näin siis meillä.
Jade ja tyty 1v4kk
eli meillä saan aivan rauhassa harjata 1v7kk pojan hampaat, koska saa sen jälkeen xylitoli-pastillin " palkaksi" . En tie onko hyvä keino, mutta toimii ainakin...
Meille hammaslääkäri sanoi, että ehdottomasti vanhemman pitää ainakin kerran päivässä pestä huolella lapsen hampaat (toisen kerran vaikka lapsi itse). Maitohampaatkin reikiintyvät eli mielestäni kannattaa panostaa myös maitohampaiden hoitoon. En ainakaan haluaisi lapselleni turhia hammaslääkärikertoja, koska en ole hänen hammahygienistaan huolehtinut, koska ovat " vain" maitohampaat.
Ei onnistu meilläkään saman ikäisen pojan hampaiden pesu. On takunnut jo jonkin aikaa, vaikka hampaita alettiin säännöllisesti pestä 2 x päivässä 6kk iästä lähtien. Tuttu hammaslääkäri sanoi, ettei sillä tässä iässä ole niin merkitystä noiden hampaiden kannalta peseekö vai ei, parempi antaa mennä tämän hetken ohi ja yrittää uudelleen hetken kuluttua kuin väkisin pestä. Tärkeämpää on kuulemma välttää siirtämästä oman suun pöpöjä lapselle esim. yhteisten ruokailuvälineiden välityksellä.
Me ollaan annettu pojan itse " pestä" hampaat illalla, ensin on vanhemmat saaneet vetää muutaman vedon " sinne päin" ja sen jälkeen poika järsii harjaansa itse. Mekin ollaan pieni liraus laitettu lasten tahnaa, muttei se meillä ole tilannetta muuttanut miksikään. Säännöllisesti koitetaan hampaiden pesua vaihtelevalla menestyksellä. Päätin lopettaa paineiden oton asiasta ja antaa ajan kulua.
-Terppari
Hampaat alettiin pestä n7kk iässä, iltaisin kasvojen pesun jälkeen. Eli lapsi makaa hoitoalustallaan selällään ja minä pesen hampaat. Välillä on ollut kausia että olen saanut pestä hampaita vaikka minuutin. Kun taas välillä on ollut suurta vastustusta ja itkua, ja suukin on pitänyt aukaista väkisin. En kuitenkaan ole antanut periksi lapsen kiukutteluille ja yleensä 1-2viikossa suu on taas alannut aukeamaan heti kun harja otetaan esille ja annetaan kiltisti äidin pestä hampaat. Silloin kun on ollut menossa kausi että hampaiden pesu ei miellytä, niin en ole jäänyt jynssäämään hampaita. Tärkeintä on että harja kävi suussa sekunnin ajan hampaita pyöräyttämässä ja jo siitä on tullut kehuja. Eli vaikka lasta pakottaa, niin siitä ei tule " traumoja" tms lapselle. Sillä hän on nyt 1,5v ja avaa mielellään suun heti kun harja otetaan esille. Ja jos en itse muista hampaiden pesua, niin lapsi kyllä muistuttaa äitiä:) Hammastahnaa en ole ottanut vielä käyttöön. Eka poskihammas puhkesi juuri, joten pitäisi ostaa...
Olen muutaman kerran kokeillut antaa harjan lapselle, kun hän on halunnut sen, mutta huomasin että siitä hommasta ei tule vielä mitään. Harjaa vaain purraan, ja käsi ei vielä osaa heiluttaa harjaa suun sisällä, vaikka lapselle näytetään esimerkkiä. Yritys on kova, mutta kun ei vaan vielä hallitse sitä. Siksi siis en ole enää antanut harjaa lapselle. Tulee vaan turhaan tappelu, kuka ne hampaat nyt sitten pesee. Harjaa kun ei saa lapselta enää pois ilman itkua. Sitä pidetään vain leluna, jolla huidotaan mitä sattuu.
Toisinaan tytön (1 v. 3 kk) mielestä hampaidenpesu on ahterista ja koettaa kiemurrella koko hommasta. Ei auta, meillä myös ne hampaat pestään oli tyttö mitä mieltä tahansa. Näinä kertoina teen joko niin, että käytän harjan suussa sen mitä pystyn tai odotan hetken aikaa, jolloin tyttökin ehtii vähän rauhoittua ja saan paremmin pestyä.
Hammastahnaa en ole muistanut käyttää, vaikka poskihampaita on ollut jo pitkään -tartteekin käydä ostamassa :-o.
KL.
Hampaiden pesu on meillä kuulunut molempien lasten kanssa jokailtaisiin rutiineihin noin vuoden iästä, sitä ennen on pesty satunnaisemmin. Itse olen pitänyt tärkeänä sitä, että hommasta on tullut ns. itsestäänselvä rutiini ennen varsinaista uhmaikää. Ja meilläkin hampaiden pesussa on käytetty kyllä mitä erilaisimpia konsteja. Yleensä homma on onnistunut reilun vuoden ikäisten kanssa parhaiten, kun lapsi on saanut touhata jotain (leikkiä vedellä, pestä äidin hampaita tmv.) samaan aikaan, eikä huomio ole ollut niin itse hampaiden pesussa. Vähän vanhemman kanssa sitten metsästetään hammaspeikkoja ja lauletaan hampaidenpesulauluja. Itkun kanssa väkisin pesemistä olen kyllä yrittänyt välttää.
Nyt kakkosen kanssa ostin apteekista myös sormihammasharjan, jonka lapsi on ottanut suuhunsa perinteistä harjaa helpommin. Hommassa ovat kyllä välillä äidin sormet aika kovilla, kun taapero nappaa kunnolla kiinni, mutta kun tekniikan oppii, niin sormetkin säilyvät kyllä kohtuukunnossa. Suosittelen kokeilemaan. Lisäksi kyllä totuttelemme joka pesun yhteydessä myös tavalliseen harjaan, jotta sekin homma tulee tutuksi.
eli siitä asti, kun ensimmäinen hammas puhkesi. Vuoden iässä tyttö teki stopin eikä oikein suostunut avaamaan suutaan. Silloin onneksi oli ajankohtaista muutenkin alkaa käyttää tahnaa, ja sen avulla suu aukesi taas tosi hyvin. Pesun ajaksi annamme tytölle (nyt 1v4kk) tahnaputkilon käteen tutkittavaksi, ja sekin auttaa asiaa.
Anlii + tyttö
Meille kertoi suuhygienisti, että hammastahnaa voi käyttää jo ennen poskihampaiden tuloa, kun vain laittaa ihan pikkuruisen määrän tahnaa. Näin hampaidenharjaus maistuu hyvältä ja lapsi antaa paremmin harjata. Itse ostin luomuhammastahnaa, jossa ei ole fluoria ollenkaan, joten ei tarvitse niin stressata siitä tuleeko sitä liikaa vai ei. Tahnassa on xylitolia eli kaipa siitä muutakin hyötyä on kuin se maku =)
murunmamma
poika on kohta vuosi ja 7kk, eikä meillä pestä hampaita kuin hyvin satunnaisesti, kerran viikkoon.
en ole ottanut asiasta mitään paniikkia, poika kun nyt vasta osoittaa mielenkiintoa hammasharjaa kohtaan ja itse kun hampaita pesen poika tahtoo harjan omaan käteensä ja sillä hampaitaan hiukan harjailee.
mielestäni pitää mennä lapsen mukaan. jos kiinnostusta on niin antaa mennä vain, ei tarvi tehdä mistään pakko pullaa. jos ei onnistu niin anna olla hetki ja kokeile kohta uudestaan, ei tuon ikäisellä vielä hampaat tipu jos niitä ei säännöllisesti harjaile.