Apua!!! Uhmaikäkö?
Meidän neiti on melkein 4-v. N. vuosi sitten hän alkoi saamaan ensimmäisiä raivokohtauksia. Tyttö muuttuu ihan eri persoonaksi; piehtaroi kuin pillastunut hevonen, hypii, kiljuu, huutaa... Tätä voi jatkua tunti kaupalla...jopa siihen pisteeseen asti että hän hyperventiloi ja oksentaa... Aluksi otin hänet syliin ja pidin niin kauan että hän rauhottui, sitten kun raskaus eteni jouduin laittamaan hänet matkarattaisiin ja sitomaan siihen. Olen myös käärinyt hänet mattoon, ettei hän vahingoita itseään. Pikkuveli syntyi viime syksyllä ja tyttö oli ihan niin kuin ennenkin, normaali lapsi.
Mutta nyt kesäkuusta lähtien.... Mieheni lähti reissuhommiin ja on viikot pois. Nyt on raivokohtaukset alkaneet uudestaan ja usein, niitä tulee päivittäin ja yleensä 2-3. Kohtaus kestää ½h-1h. Taas on pidetty sylissä, olen yrittänyt puhua rauhassa (joskus tosin minultakin palaa pinna...), mutta tuntuu ettei mikään auta. Välillä annan vain huutaa.
Syitä riehumiseen saattaa olla etten ole antanut keksiä ennen ruokaa, en muka ole leikkinyt hänen kanssaan, vaikka olisin leikkinyt koko päivän.
Tuntuu tosi pahalta, kun näkee että oma lapsi voi muuttua niin paljon ja niin pienestä.
Olen yksin lasten kanssa 24h vuorokaudessa (mies tulee viikon-lopuiksi, mutta on niin väsynyt ettei paljoa jaksa perustaa lapsiin), apua en paljoa saanut. Kukaan ei usko, että meidän tyttö muka voisi noin kiukutella...on niin kiltti muiden ihmisten läsnäollessa.
Onko muilla mitään vinkkejä mitä pitäisi tehdä? Itse alan olla ihan loppu, kohta en näe muuta vaihtoehtoa kuin kasvatusneuvola...
Kommentit (4)
vai onko siinä mukana myös reagointia raskaaseen elämäntilanteeseenne. Kuulostaa ainakin siltä että sekä sinulla että tyttärelläsi on paha olla. Helppo olisi sanoa että yritä saada levättyä ja pidä huolta omasta jaksamisesta, mutta tiedän että se ei ole tuossa tilanteessa kovin helppoa. Ehkä yrittäisin sinuna kuitenkin puhua sille miehellesi kuinka tarvitset hänen apuaan viikonloppuisin, vaikka hän onkin väsynyt. Saisit vähän aikaa itsellesi ja ehkä tehdä jotain kivaa kaksistaan isomman kanssa myös. Voimia!
Sillä suurin osa kiukuttelusta ajoittuu juuri kun menen nukuttamaan veljeä tai sitten kun veli herää päiväunilta ja menen imettämään häntä.
Eli siis osa on mustasukkaisuutta ja osa reagointia tähän meidän elämäntilanteeseen.
Olen yrittänyt järjestää meille omaa tyttöjen aikaa (harvoin kylläkin), mutta aina sen jälkeen neiti kiukuttelee ja riehuu samalla lailla ja ilmoittaa, ettei mulla ollut yhtään hauskaa.
Pitää vain toivoa, ettei tämä jatku enää kauaa...
Todennäköisesti on mustasukkainen pikkuveljelle. Meillä ainakin mustasukkaisuus on ilmennyt eri lapsilla hyvin eri aikoihin ja eri tavoin. Jotenkin sinun pitäisi järjestää aikaa niin, että voisit olla vain isosiskon kanssa kahdestaan. Käydä kaupassa, puistossa, uimassa, missä vain, kunhan tyttö saisi myös ihan ikiomaa huomiota. Kaikki lapset eivät välttämättä osoita mustasukkaisuuttaan mitenkään loogisesti juuri sille pikkuveljelle.