Lapsen luonne

Itse olen varovainen vetämään johtopäätöksiä lasten luonteesta mukaanlukien omat lapseni. Omista lapsistani tulee niin erilaisia arvioita ihmisestä ja tilanteesta riippuen, että usein ihan huvittaa. Samoja lapsia sanotaan usein rauhallisiksi, meneviksi, vauhdikkaiksi. Monet vanhemmat tuntuvat pitävän omia lapsiaan tavallista vilkkaampina. Monet lapsethan ovat vähän vieraskoreita tai hitaampia vieraiden kanssa ja kotona sitten ovat toisenlaisia.

Itseäni ärsyttää joskus se, että lasten luonteista keskustelu liikkuu lähes aina tällä rauhallisuus-vilkkaus-akselilla. Onhan lapsilla muitakin luonteenpiirteitä. Myös rauhallinen tai levoton käytös on muutakin kuin luonteenpiirre. Lapsi voi olla eloisa, vaikka osaisikin käyttäytyä tarpeen tullen rauhallisesti ja olisi hyväntuulinen. Myös fyysistä kehittymistahtia pidetään jotenkin luonteesta kertovana, vaikka minusta liikkumisen aikaisuus tai myöhäisyys ei kerro luonteesta.

Minakin olen aika varovainen tekemaan luonneanalyyseja, mutta tassa omia kokemuksia



Tytto (nyt 7) oli alle kolmevuotiaana aivan jarkyttavan ujo. Jos toinen lapsi vain vahan katsoi, niin tytto jo juoksi itkien aidin tai isan luo. Monta kertaa sai selitella toisille vanhemmille, etta heidan lapsensa ei ollut tehnyt mitaan vaaraa. Pelkasimme ja jannitimme tosissamme tyton puolesta. Sitten tytto yhtakkia muuttui yhden kesan aikana. Mitaan " ulkoista syyta" tai muutosta elamassa ei ollut ja nyt opettajat kehuvat, etta reippaampaa esiintyjaa saa hakea!



Poikamme (4) taas on ihan vauvasta asti ollut hirvean itsepainen ja se ei ole muuttunut miksikaan. Toisilla lapsilla voi vetaa huomion pois kielletysta, mutta meilla se ei onnistu. Samoin, jos poika paattaa murjottaa niin mikaan ei auta.

kaiken aikaa. Poika on nyt 2-vuotias. Yhdessä vaiheessa oli melko ujo ja hiljainen. Vierasti ja oli kylässä koko ajan vain sylissä ja joskus itki läpeensä koko vierailun ajan. Nyt ei ujostele, menee joka paikassa juttelemaan ventovieraille jne.

Mekin luulimme saaneemme hiljaisen hissukan, mutta taitaa tulla vilkas tyttö kuitenkin.



Meidän neitimme (1 v 4 kk) koki muodonmuutoksen ensimmäisen syntymäpäivänsä paikkeilla. Hän oli aikaisemmin hyvin vierastava ja ujo vauva, mutta nyt vauhtia piisaa kun kävelytaito on löytynyt. Tyttö on kyllä edelleen varautunut vieraiden kanssa (ihan hyvä piirre). Sen jälkeen kun hän oppi puhumaan (nyt parikymmentä sanaa) niin suu on käynyt jatkuvasti, myös öisin kuten äidillänsä.



Mieheni toivookin tästä toisesta lapsesta (rv 26) sellaista, jonka kanssa voi vaan istua hiljaa möllöttämässä yhdessä ja antaa muiden papattaa. ;D

Meillä esikoinen tuntui olevan todella rauhallinen vauva, mutta kummasti myöhemmin osoittautui ikiliikkujaksi. Muutos näkyi pikkuhiljaa 1v jälkeen. Samainen kaveri oli myös todella ujo 2v paikkeilla, mutta on nyt aikasen sosiaalinen ja esiintymässäkin. Toisaalta on kuitenkin aika helppo ja joustava edelleen, ihan kuten oli vauvanakin, ei mikään jääräpää.



Kakkonen oli vaativa vauva, mutta aika rauhallinen. Luonne muuttui vauva-ajan vaikeahkosta, todella helpoksi taaperoksi ja taas myöhemmin vaativahkoksi lapseksi- eiköhän se vielä seilaa. Tosin lapsi on edelleen rauhallinen (tai sitten vertaan esikoiseen). Edelleen pian 5v lapsi on aika ujo ja hitaasti lämpiävä, kun esikoinen oli jo ujoudestaan päässyt tuohon ikään. Toisaalta tämä lapsi on rohkempi ja pelottomampi monissa asioissa ja varsinainen jääräpää.



Kolmas on reilu 1v ja mielenkiinnolla odottelen ja arvailen mitä tästä tulee. Veikkaisin ikiliikkujaa (kuten ensimmäinen), mutta ehdottomasti ei ihan niin joustava, vaan hitusen peräänantamattomampi. Ujoutta on kaikista vähiten, pientä vaivihkaista pään kääntämistä hymyn kera. Vielä tämä kolmas on kuitenkin niin pieni ettei mitään voi sanoa kunnolla, vain olettaa.





Eiköhän se luonne siis voi muuttua paljonkin, tai olla muuttumatta. Luonteeseen luulisi vaikuttavan ympäristökin ja muutokset lapsen elämässä ja kasvaminen. Eiköhän me aikuisetkin vielä muututa ja kehitytä luonteeltamme, eihän se ole mikään kiveen kirjoitettu asia.

Perustemperamentti ei ehkä muutu. Eli jos on vilkas ja touhukas vauva, niin varmaan on sitä myöhemminkin. MInulla tosin omakohtaista kokemusta vasta yhdestä lapsesta. Toinen on vielä vauva.



Poikani oli vauvana hyvin aktiivinen ja liikkuvainen lapsi: puhisi, tuhisi, touhotti ja äänteli kovasti, jalat ja kädet sätkivät joka suuntaan. Edelleen kolmivuotiaana on kova leikkimään ja touhuamaan sekä ennen muuta puhumaan. Hän ei todellakaan istu missään hiljaa yksikseen. Sitä joskus toivoisikin :)



Poikani oli toisaalta jo vauvana hyvin voimakkaasti aisteillaan reagoiva, esim. pelästyi helposti ääniä, ei tykännyt suihkusta, säikähti vieraan näköisiä leluja. Ja edelleen näkisin hänet tässä suhteessa hitaasti lämpiäväksi. Pelottavat lelut kierretään kaukaa, vieras maku ei maistu, suihkussa jo käy mutta ei tykkää edelleenkään vaikka muuten vedestä nauttiikin. Varautunut suhtautuminen kaikkiin uusiin asioihin.



Toisaalta jo vauvana poikani oli koliikista selvittyään erittäin aurinkoinen. Koko ajan hymyili ja otti kontaktia. Ja edelleen rakastaa ihmisiä, puhua pulisee ja menee pyytämään vieraita lapsia leikkiin.