4-vuotiaan pojan KARMIVA kielenkäyttö. Oire psyykkisistä ongelmistako?

Nimittäin meidän lastasi vanhemmat lapset eivät luultavasti edes ymmärtäisi mitä nuo kaikki asiat tarkoittavat.



Luettelet aika joukon asioita, joita lapsi ei ole tehnyt / nähnyt / kuullut.



Mutta mitä hän sitten on nähnyt ja kokenut? Millä tavalla vanhemmat puhuvat ja kohtelevat lapsia? Miten he puhuvat toisilleen? Miten he käyttäytyvät lapsen nähden tai kuullen muita henkilöitä kohtaan? Onko lapsi voinut kuulla tai nähdä jotain sellaista mitä vanhemmat eivät tiedä hänen kuulleen tai nähneen (esim. vanhemmat luulevat lapsen olevan nukkumassa mutta todellisuudessa hän on hereillä).



Ketä muita ihmisiä lapsen ympäristössä on ja keitä hän tapaa? Naapureita, kavereiden perheitä, sukulaisia, hoitopaikan henkilökuntaa jne..



Syy siihen, että lapsi reagoi lienee noissa lapsen elämässä tapahtuneissa muutoksissa (mitä ne ovat?), MUTTA huomattava vaikutus on sillä miten aikuiset noihin muutoksiin suhtautuvat ja niitä käsittelevät. Oleellista on myös se, että vanhemmilla on aikaa käydä näitä asioita lapsen kanssa läpi ja antaa kaikesta huolimatta lapselle aikaa ja POSITIIVISTA huomiota.



Siitä huolimatta - vaikka lapsen elämässä tapahtuisi mitä, niin ei hän itsestään opi tuollaisia sanoja ja tapoja ilmaista itseään, vaan jostain hänen on ollut pakko ne kuulla ja oppia.





No, vaikea sanoa näin ulkopuolisena mikä voisi olla syynä käytökseen. Tilanne kuulostaa kuitenkin sen verran vakavalta, että siihen kannattaisi reagoida mielellään nopeasti ja kunnolla. Tärkeimpänä näkisin lapsen elämän rauhoittamisen, hinnalla millä hyvänsä! Vanhempien olisi nyt pakko tinkiä kaikesta muusta ja järjestettävä riittävästi aikaa lapselle ja keskityttävä lapsen kanssa olemiseen, tekemiseen ja lapsen kuunteluun. Lapsi tarvitsee aikaa. Lisäksi hän tarvitsee kokemuksia siitä että hän on rakastettu ja hyväksytty. Hän tarvitsee positiivista huomiota.



Järjestä lapselle aikaa. Järjestä perheelle aikaa. Järjestä sekä yhteistä aikaa koko perheen kesken että henkilökohtaista aikaa lapselle kahdestaan äidin ja isän kanssa (siis vuorotellen). Tehkää kivoja asioita ja asioita, joista lapsi pitää niin että lapsi saa tuntea osaavansa. Ihailkaa lasta ja kehukaa häntä aina kun vain voitte. Huonoon käytökseen ja pahaan kielenkäyttöön tulee tietysti puuttua tiukasti, mutta yrittäkää järjestää asia niin että se ei hallitse suhdettanne lapseen. Yrittäkää keksiä lapsesta aina enemmän positiivista kuin negatiivista kommentoitavaa. Antakaa lapselle niin paljon positiivista huomiota ettei hänen tarvitse enää kerjätä huomiota hinnalla millä hyvänsä, yleensä siis negatiivista huomiota.

4 vuotiaalle jo siitä jos sanoo yhdenkään ruman sanan, siksipä ei niitä juuri vilejele, ehdottomasti jäähyt käyttöön nyt, ja keskustelu lapsen kanssa siitä miksi puhuu sellaisia ja ymmärtääkö edes mitä puhuu, esim. tietääkö lapsi jo mitä kuolema tarkoittaa? jos ei niin ei silloin itsekään ymmärrä niin kamalia puhuvansa, meidän 4v ei ainakaan vielä tiedä kuolemasta mitään, mutta en nyt kauheasti ehkä huolestuisi vielä, paljon huomiota ja hellyyttä vain pojalle nyt kun on ollut kerran paljon muutoksia elämässä, ja stoppi rumalle kielenkäytölle jäähyillä, jäähytkin osoittavat lapselle että vanhemmat hallitsevat tilannetta vaikka lapsesta tuntuisi että vähintään maailma kaatuu kun saa raivarin ja alkaa sadattelemaan.

Meillä on ukaaseja ja vaikka mitä (hyvin samantyyppisiä mitä ap luettelit +alkuun kirosanoja ja kurinpidon jälkeen niistä muunnelmia/itse keksittyjä haukkumasanoja/lasten televisio-ohjelmista ja kirjoista itseensä imettyjä haukkumasanoja viljellyt kovasti koko tämän 3v. iän ajan ; ). Mutta aivan älyttömiin mittoihin tämä on mennyt viimeisen parin kuukauden ajan.. tyttö täyttää maaliskuun lopussa 4v. (Isukki ja minä teimme muuten taannoin 6kk naimisissa oltuamme sopimuksen, ettei kiroilla ja se on pitänyt, joten tarhasta tai muualta hän on nuo kirosanat oppinut!)



Olemme olleet tuota kasvatusneuvolaan lähettämässä (meillä kun ei ole koskaan edes mitkään jäähyt ym. tehonneet vaan saaneet lapsen riehumaan entistä kovemmin..), Mutta luinpa sitten parista kasvatusalan opuksesta, ja Perhe-lehdistä, että vuodet 2-3 ovat sellaista ikävämmän verbaliikan treenausta. Ja sitten 4v. tulee virallinen " haukkumakausi" (joka vissiin meillä nyt aikasessa alkanut).



Joten kait sitä vain on kestettävä. Väitetään, että mitä vähemmän kiinnittää huomiota, niin sen nopeammin menee ohi, mutta meillä ei tuo ainakaan selkéästi niin mene, vaan lapsi laittaa lisää kierroksia, koska huomaa fiksuna likkana, että ärsyynnymme vaikka kuinka koittaisimme olla huomioimatta hänen käytöstään. Meillä kyllä ovat lapselle virvelit, koukut ja vaikka mitkä jutut tuttuja. On ollut aina kovin kiinnostunut ympäristöstään, meidän perhe on vilkas ja puhelias ja lapsi alkanut kovin aikaisin puhumaan ja imemään vaikutteita itseensä. Lisäksi omaa MAHTAVAN mielikuvituksen, joten vain taivas on rajana, mitä tähän verbaaliseen puoleen, haukkumiseen ja komenteluun tulee.



Pahimman kohtelun saavat luonnollisesti omat vanhemmat : D. Mutta meidän muksun tämän hetkisestä tilanteesta kertoo, että omat sukulaiseni eivät enää viitsi meille tulla ja ne jotka viitsivät, niin pikaisesti käyvät vain. Sinänsä hassua, koska ovat itse (edelleenkin) kovia suustaan. Viime vierailulta veljeni ja äitini poistuivat kesken kaiken haukuttuaan ensin tyttäremme hänen itsensä kuullen (ei siis pelkästään hänen käytöstään) moneen otteeseen lyttyyn (ja tietysti kanssa meidän kasvatuksemme). Äitini ei meille kuulemma suostu tulemaan, ennen kuin moinen käytös on loppu ja velipoikakin (tyttäreemme aiemmin niin hullaantunut kummi) tyytyy tänään toimimaan vaan isäni kyyditsijänä eikä meinaa jäädä seurustelemaan :/.



Joululomalla tyttärellä oli vissiin tylsää, koska tuolloin ryhtyi yhdistelemään alapään termejäkin, vaikka mitä mielehkiintoisempiin lauserakennelmiin. Tuloksena mitä kamalampia tuotoksia, joiden monimielisyyttä ja pahuutta ei edes itse ymmärrä! Nyt sitten onkin pieni pelko puserossa, että mitäs jos moisia väärässä paikassa luettelee, niin saadaankin poliisit ja sossutädit kimppuumme (huokaus).



Jos jollain on jotain fiksuja vinkkejä millä moisen käytöksen kuriin saa muullakin kuin ajalla (me alamme olla nyt oikeasti aika avuttomia!), niin pistäkää tulemaan!



- Tiina -

varmoja, että ette viljele väkivaltaa kotonanne, niin tuo ei ole kauhean huolestuttavaa mielestäni. Pojat on rajuja ja se on vähän niin kuin sukupuoleen ja kehitykseen kuuluva juttu, jolla poika testaa ja osoittaa, että on vahva ja ottaa tervettä etäisyyttä isästä ja varsinkin äidistä! Kannattaa kysyä joltain viisaalta psykologisten asioiden tuntijaLTA (EI NEUVOLASTA!)

joka herkästi hermostuessaan käyttää uhkauksia tai nimittelee, hällä uhkaukset tyyliä " jollet tee niin heitän sut roskiin!" tai " tiputan sut veteen" yms, mitkä hänen omasta mielestään on hurjia juttuja ja poiminut ne selvästi ihan arkipäiväisistä asioista (esim jollei kerää muiden kanssa leluja niin olen uhannut heittää ne lelut roskiin). Nimittely meillä on rasittavampaa, ei ole kiva kun poika nimittää kaveria kakkapääksi tms, ei sentään ihan oikeita kirosanoja (vielä) osaa käyttää, mutta pahoin pelkään et tulossa nekin on jossain vaiheessa kun perheessä on isompiakin lapsia ja heidän kavereita käy harvase päivä, en voi kaikkien kielenkäyttöä alkaa valvoa.

Me käytettiin tota jäähyä yhessä vaiheessa, mut käytännön syistä (jouduin ite seisomaan koko jäähyajan pitelemässä poikaa paikoillaan mistä seurasi tolkuttomat raivarit jotka venyi kevyesti puoleenkin tuntiin) alettiin olla lainkaan huomioimatta pojan uhkauksia (tehoaa oikeasti ainakin meillä paremmin!), jonkinlaista huomionkerjäämistä se uhkailukin on ja voi vaan kuvitella miten tyytyväinen olo lapsella on kun saa aikuiset ihmiset ihan kauhistumaan =)(ja ärsyttävintä, että isompia lapsia tämän uhkailut vain huvittivat)

Nyt viimeisten muutaman kuukauden aikana poika onkin selvästi vähentänyt noita uhkailujaan, joten taidetaan jatkaa tota huomiotta jättämistä.

Meillä tää pikkumies on todella voimakastahtoinen ja herkästi tulistuva tyyppi joka ei taatusti jää jalkoihin missään ja kun neuvolalle kerroin tän pippurin temperamentista, hän vaan totesi, että normaalia on, (etenkin kun on nelilapsisen perheen kuopus) pitäkää vaan rajat ja nämä lapset tulee selviämään elämässään....

Meillä käytössä on joitain outoja ilmasuja, joita lasten on täytynyt itse kehittää, koska ainoastaan minä puhun heidän kanssaan suomea ja tiedän, että en itse todellakaan sano sellasia asioita. Musta on ihan ymmärrettävää (mutta ei sallittavaa) että kun lapsi tietää mikä on sinänsä viaton esine, esim virvelinkoukku niin toki hän tietää että se voi myös satuttaa. Lasten mielikuvitus on oikeasti rajaton ja heillä saattaa olla mielessä mitä hirveimpiä kuvitelmia ja ajatuksia, jotka sitten purkautuu ulos suuttuessa tai suurten muutosten aikaan, niin kun teillä.



Pääasia on, että tuollaista kielenkäyttöä EI sallita, ja olettekin tehneet oikein jäähyjen kanssa. Pidätte vain samaa kerrasta poikki linjaa niin uskon että ilmaukset jäävät pikkuhiljaa pois.



Jopa meidän 7-vuotias vielä joskus harvoin raivotessaan saattaa karjua miten haluaa " kuolettaa" mut millon mitenkin (hänellä on siis joukko omia suomenkielisiä sanoja), eikä todellakaan ole multa niitä kuullu, perheemme on hyvin säyseä eikä meillä katsota mitään kamalia filmejä.

Poika nyt 4v. aloitti vähän ennen 4-vuotissynttäreitä uhkailun. Kuuntemme ensin miehen kanssa että voiko tuo olla totta, kun poika uhkaa heittää meidät pihakaivoon tai työtää alas jyrkältä kalliolta. Sitten uhkailusta tuli lähes jokapäiväistä, eli kun poika ei saa tahtoaan läpi, hän rupeaa uhkailemaan. Aikaisemmin samanalaisessa tilanteessa hän rupesi itkemään tai heittäytyi lattialle. Nyt jostain oli opittu uusi käyttäytymismallii, kuulunee lienee tuohon ikään.



Ei kuulemma uhkaile päiväkodissa, vaan uhkailu kohdistuu meihin vanhempiin jotka hänelle rajoja asetamme. Meillä ei harrasteta jäähyjä, olemme vain täysin välinpitämättömiä uhkailujen suhteen. Toivottavasti poika huomaa sen ettei niistä ole mitään apua ja jossain vaiheessa lopettaa.



Kirosanoista on sovittu, että ne ovat aikuisten sanoja, koskapa äidiltäkin joskus vahingossa saattaa kirosana lipsahtaa. Poika ymmärtää sen ja sanottuaan kirosanan, toteaa vain että ups, nyt sanoin aikuisten sanan. Siitäkään ei sen kummempaa numeroa nosteta. Saa nähdä minkälainen rääväsuu pojasta tulee isona, mutta itse olen saanut ns. uskonnollisen kasvatuksen, eli meillä ei kirottu ja jos kirosi siitä rangaistiin. Eipähän tuo ole omaa kiroamistani estänyt, paremminkin toisin päin.

Aika hurjilta tuollaiset uhoamiset kuulostavat! Olin aika yllättynyt, että niinkin moni vastaaja piti noita aivan NORMAALEINA 4-vuotiaille. Itselläni on juuri 4-vuotta täyttänyt poika, eikä meillä kyllä tuollaista kielenkäyttöä ole. Uhoamista kyllä on, mutta ei mitään NOIN kamalaa. Meillä uhoaminen on suurin piirtein tällaista: " heitän siskon nallen roskikseen" , " sotken pöydän tällä puurolla" tai " en varmastikaan mene nukkumaan" . Meillä ei puhuta tappamisesta, veren vuodattamisesta eikä satuttamisesta. Nipon lailla ihmettelen sitä, miten poikasi edes tuollaisia käsitteitä tuntee. Meidän nelivuotias ei myöskään tuollaisia asioita edes ymmärtäisi.



En tosiaankaan ole mikään asiantuntija, mutta minun lähipiirissäni ei yksikään lapsi käytä noin karmeaa kieltä. Voiko tuo tosiaan olla normaalia??!

musta siinä ei ole mitään ihmeellistä että lapsi kehittelee noita ilmasuja. Lapsilla on erilaiset temperamentit, yksi tyytyy siihen että heitetään roskiin ja toinen menee pitemmälle.



Ja mistä sitten tietää sanoja: hyvä ihminen, olenhan minäkin monesti selittänyt lapsille kuinka naruja ei saa laittaa kaulaan koska siihen voi KURISTUA, kuinka vedessä pitää varoa eikä toista saa koskaan työntää vede alle koska sillon voi HUKKUA ja kuinka esim meillä kotona ei saa TAPPAA hämähäkkejä. Eli kyllä tällaset sanat on ihan tuttuja ja minä en aliarvioisi lasten kykyä kehitellä itse omia mielikuvia. Kyllähän lapset ajattelee kuolemaa, sitä kuitenkaan täydellisesti tajuamatta. Jos lapsi joskus haluaa tappaa jonkun, hän tuskin tarkoittaa sillä ihan niin voimakasta juttua.



Eli edelleenkään siinä ei ole minusta ihmeellistä, että lapsi käyttää ko ilmasuja, mutta en kuitenkaan HYVÄKSY niiden käyttöä.

johonkin sairauteenhan (olisko se ollut asperger, asiasta paremmin tietävät, hoi!) liitty se, että ihminen suuttuessaan ja ollessaan epävarma hokee ja huutelee törkeitä ilmaisuja.

Kuten Kent juuri hyvin selittikin.

4-vuotialla alkaa tosiaan on vilkas mielikuvitus. Tämä yhdistettynä itseriittoiseen uhoamiseen ja toisaalta juuri esim. kuolemaan liittyvien asioiden pohtimiseen - saa juuri tuollaisia " minä räjäytän koko maailman ja kuoletan kaikki " -juttuja aikaan. Välillä tosiaan itsekin yllätti oman pojan juttujen " fiksuus ja loogisuus" , vaikka ihan absurdeja olivatkin.

Vaikkei sellaisia juttuja katsella, eikä vanhemmat sellaisista puhu ja ovat tosi tiukkoja lelujenkin suhteen. Päiväkodista ja muilta lähipiirin lapsilta on tietty voinut tulla mausteita soppaan...

Eli ihan normaalia ainakin meidän lähipiirissä, jossa on paljon lapsia.

Ei päihdeongelmia/mielenterveysongelmia/perheväkivaltaa eikä muutakaan levottomuutta.

Luuletko todellakin että meillä aikuiset puhuvat toisilleen noin??? HALOO.

Sitähän tässä juuri ihmettelen että mistä nuo jutut tulevat, kaikki ei ole kotoa ja väkivaltaleffoista saatua mallia. Niillähän se olisikin hyvin helppo selittää.

nipo:

Nimittäin meidän lastasi vanhemmat lapset eivät luultavasti edes ymmärtäisi mitä nuo kaikki asiat tarkoittavat.

Luettelet aika joukon asioita, joita lapsi ei ole tehnyt / nähnyt / kuullut.

Mutta mitä hän sitten on nähnyt ja kokenut? Millä tavalla vanhemmat puhuvat ja kohtelevat lapsia? Miten he puhuvat toisilleen? Miten he käyttäytyvät lapsen nähden tai kuullen muita henkilöitä kohtaan? Onko lapsi voinut kuulla tai nähdä jotain sellaista mitä vanhemmat eivät tiedä hänen kuulleen tai nähneen (esim. vanhemmat luulevat lapsen olevan nukkumassa mutta todellisuudessa hän on hereillä).

Ketä muita ihmisiä lapsen ympäristössä on ja keitä hän tapaa? Naapureita, kavereiden perheitä, sukulaisia, hoitopaikan henkilökuntaa jne..

Syy siihen, että lapsi reagoi lienee noissa lapsen elämässä tapahtuneissa muutoksissa (mitä ne ovat?), MUTTA huomattava vaikutus on sillä miten aikuiset noihin muutoksiin suhtautuvat ja niitä käsittelevät. Oleellista on myös se, että vanhemmilla on aikaa käydä näitä asioita lapsen kanssa läpi ja antaa kaikesta huolimatta lapselle aikaa ja POSITIIVISTA huomiota.

Siitä huolimatta - vaikka lapsen elämässä tapahtuisi mitä, niin ei hän itsestään opi tuollaisia sanoja ja tapoja ilmaista itseään, vaan jostain hänen on ollut pakko ne kuulla ja oppia.

/i]

mutta tulipa nyt mieleeni... Siis jos jollakulla on sellaista, että lapsi (vanhempikin) todella hokemalla hokee törkeyksiä, eikä ns pysty lopettamaan.



Mutta aiheeseen, mulle tuli myös mieleen noista temperamenteistä, että meidän lapset ovat kaikki sellasia että rakastavat täysillä ja vihaavat täysillä, niin sanoakseni. Olen itsekin tosi tunteellinen. Kuulen kaikilta kolmelta lukemattomat kerrat päivässä miten he rakastavat minua ja toisiaan ja isiä jne ja he sanovat aivan sulosia juttuja (mistä myös voi vaan ihmetellä että ovat kehitelleet sellasia, 3-vuotias poikani on mm. sanonut " sinä olet niin ihana kuin ruusukukka ja minä olen iloinen että minä olen sinun poika kun sinä et koskaan hylkää minua" ). Mutta kun suuttuvat niin sekin saa joskus ihan kummat mittasuhteet.



Ominaista on myös, että näitä raivoamisia tapahtuu lähinnä kotona, ja lasten pitää tuntua henkilö TODELLA hyvin ennen kun uskaltavat mitään " tuhmaa" tehdä.



Sitten vielä puheesta, että meillä esim lapset ylipäätään puhuvat hirveästi, ovat alottaneet aikasin eivätkä lopettaneet koskaan ;-) Ja sieltä tulee sellasta stooria... Kun lapsemme puhuvat puhelimessa isovanhemmileen niin kuulostaa kun satukirjaa lukisivat. Uskomattomia juonenkäänteitä. Tällasessa tapauksessa minua ei ainakaan yhtään ihmetytä että suuttuessaankin sitten keksivät kaikkea.

sillä eihän normaalikaan 4-vuotias vielä erota uhitteluissaa mitä hyvien tapojen mukaan saa sanoa ja mitä ei. Aikuisella AS-ihmisellä voi tosiaan olla vaikeuksia tehdä rajaa mitä saa hyvien tapojen mukaan sanoa ja mitä ei - mutta tuon tason uhittelua ei tietysti heillä ilmene.

Siihen siis liittyy pakonomainen tarve kirjoilla ja puhua rivouksia. Mutta paljon muutakin. Ap:n tapaukseen tämä ei enää kuulu lainkaan, halusin nyt vaan korjata omat sekoiluni. Ja sori aiheen vierestä kirjottaminen.

vielä teemaan mistä lapsi oppii. Siis yksittäiset sanat kuten paska tai v***u toki kuullaan sellaisenaan jostain, kotoa, koulusta, naapureilta, bussissa (joillekin riittää se yhden kerran kuuleminen). Mutta ei kai kukaan aikuinen käyttäisi niin tavallaan " typerää" uhkailua kun " toivon että virvelinkoukku menee sun huuleen" tai vastaavaa" . Kyllä tollaset on lasten neronleimauksia. Meillä ainakin kotona käytettävä pahin sana on hemmetti tai paska joten lasten näiden sanojen käytöstä otan syyn itselleni, kaikki ilmaukset ja uhkaukset on sitten ihan itse kehiteltyjä.

Samoja oireita siis esiintyy,hiukan lievempänä kyllä. Teksti on välillä aivan kaameaa. Jos Nipon lapset eivät moisista asioista tiedä,niin olen melko varma ettei niiden laukojakaan tiedä tarkasti mitä oikeastaan sanookaan.

Sanojen merkitys on lapselle tavallaan tuttu.En vain MILLÄÄN usko että poikani tarkoittaa kirjaimellisesti aikovansa pilkkoa minut palasiksi,näin uhkaillessaan. Aikuinen on se joka tietää näiden sanojen karmaisevankin merkityksen.Ja itse olen pojalle varmasti sanonut useinkin pilkkovani jotain palasiksi, kuten kurkkua,tomaattia,puita yms.Täytyy myös myöntää että uhkailu on hyvinkin minulta opittua.Että sikäli sitä korjaa mitä kylvää.

sekava sepustus,toivottavasti ymmäärrätte mitä yritin sanoa.

Meillä on 3.5v ja kohta 5v pojat, jotka myös saattavat suuttuessaan uhkailla, mutta vähän eri tavalla: Minut on uhattu mm. lähettää kuuhun raketilla ja on käsketty muuttamaan pois kotoa " että vois aina mennä isin mukaan työmatkalle ja sais karkkia" . Nämä uhkaukset tuskin ovat toteutettavissaenkä usko että lapset niitä " tosissaan" haluaisivatkaan toteuttaa... En monen muun vastaajan tapaan todellakaan usko että kysymys olisi mistään vakavasta kehityshäiriöstä, vaan ihan kehitysvaiheeseen kuuluvasta uhoamisesta. Pääasia on minusta ettei uhkauksia aleta TOTEUTTAA tosielämässä!! Jos isoveli uhkaa pikkusisarusta väkivaltafantasiassaan, on siitä vielä pitkä matka oikeaan sadistiseen / väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Meillä on tuollaisten puheen hillitsemisessä ollut avuksi se, että lasten kanssa on heidän omalla tasollaan puhuttu satuttamisesta, kuolemasta jne ja tehty selväksi että toisia ei todellakaan saa satuttaa. Ja jossain vaiheessa meillä on ollut käytössä tarrapalkintosysteemi tämän (kin) asian tiimoilta. En kyllä kannata tuollaisista puheista rankaisemista esim jäähyllä koska silloinhan lapsi jää ihan oman onnensa nojaan väkivaltafantasioidensa ja -puheidensa kanssa.



Ja tosiaan, normaalia on niin monenlaista! Meilläkin isompi lapsista saattaa uhkailla aivan tolkuttomasti kun taas pienempi on lähinnä " sit rikon sun legolinnan, sit en syö tätä puuroo" - linjalla. Ja kuten Kent, olen itse ainoa joka puhuu lapsille suomea ja suomeksi luetaan tosi harmitonta lastenkirjallisuutta ja katsotaan jotain puuhapete- ja nalle puh- tasoista ohjelmaa dvd:ltä, eli voin olla kyllä aivan varma että lapset eivät ole kuulleet uhkailujuttujaan ainakaan tv:stä tai keneltäkään aikuiselta... Kyllä ihan normaalin lapsen mielikuvitus voi riittää (ja riittääkin) vaikka mihin aikuistakin karmaiseviin juttuihin.

kielenkehityksestä ja uskomattomasta mielikuvituksesta. Lapsesi pelottomasti kokeilee kaikkea jännää kielellisesti. Varmasti kauheata kuunnella, kuuluu ikävaiheeseen.

Aivan normaalia, MUTTA kaikki lapset eivät tietenkään noin toimi. Jollekin uhkaus puurolautasen lattialle tiputtamisesta saattaa olla HURJAA, toinen taas uhkaa lähettää äitinsä avaruuteen kilonpalasina... Same difference.

Saas nähä mitä meijän jäbät keksii tuossa iässä. Esikoinen täyttää 4 vasta kesällä.