" uskonvahvistusta" kaivataan, tuttivieroitus meneillään...
Meillä on menellään tutista luopuminen. On ollut kohta kaksi viikkoa. Meillä päädyttiin siihen, että tutti meni rikki. Lapsi 2v1kk on ymmärtänyt sen ja päivät sujuvat ihan mukavasti. Sen sijaan yöt on järkyttävää kaaosta.
Nukkumaan ei haluta mennä. Sänkyyn ei pysty rauhoittumaan, vaan huudetaan hysterisesti. On unilelut ja muut, mutta ei vaan rauhoitu. Huutaa,jos jättää yksin ja huutaa jos yrittää silitellä yms. Jossain vaiheessa nukahtaa...
Lapsi herää yöllä yleensä puolilta öin, eikä osaa nukahtaa uudestaan. Alkaa huuto ja ihan samalla tavoin kuin illalla, mikään ei kelpaa. Huuto voi kestää kolmekin tuntia.
Onko kenelläkään muulla tälläistä? Kaveripiirissä on yleisesti toivuttu n viikossa. Meillä yöt vain huononee. Tilanne alkaa muistuttamaan vauva-aikaa. Lapsi ei kertakaikkiaan osannut nukkua ennenkuin hyväksyi tutin ja rauhoittui sen avulla.
Missä vaiheessa pitää myöntää itselle, että tutista ei nyt voi luopua? Jos mä nyt annan sen takaisin, niin miten sitä saa ikinä pois lapselta?Jos otan lapsen viereen meidän sänkyyn, niin rauhoittuu, mutta onko sekään oikea ratkaisu? En kai mä voi joka ilta mennä kahdeksalta tytön kanssa nukkumaan, vai voinko?
Kun tilanteen tulkintaa hankaloittaa myös se, että lapsella on aivan järkky uhma ja rajojen kokeilu meneillään. Kaikki pukemiset yms asiat tehdään myös huudon kanssa tällä hetkellä. Yötä sotkevat myös painajaiset, lapsi käy selvästikin päivän tapahtumia läpi ja puhuu paljon unissaan, lähinnä päiväkodin tapahtumia. On juuri oppinut pitämään puoliaan esim. " lelupoliittisissa" asioissa (tää on mun)...
Kiitos, jos joku jaksoi lukea ja vielä vastatakin!
Kommentit (8)
Telkkarissa näkyi tuttiritari ja sen heppa. Kysyin 2v 2kk että annetaanko tutti sille tuttiritarin hepalle ja hän yllätykseksi vei tutin telkan eteen..
no en sitä siinä vielä ottanut pois . Meni tutin kanssa nukkuun ja aamulla jolloin hän melkein enempi on tuttia tarvinnut kerroimme. Tuttiritarin hevonen kävi hakemassa sen yöllä. Meni perille mutta illalla oli sitten mukava huuto ja viereen nukutin. Seuraavana päivänä isoveli hoiti päivän ja oli löytänyt tutin päikkäreille.. illalla taas huudettiin ja paijattiin. ja vaikkei huutamista enää niin paijailla pitää. Öisin saattanut pyytää tuttia mutta muistutus tuttiritarista ja sen hepasta on jo auttanut nyt pari viikkoa ilman tuttia. Joskin haikeana katsottu kavereiden tutteja ja tänään ison siskon repusta löytyi vanha tuttikoruna.. eipä ainakaan nähden mennyt maisteleen.
Päikkäreille on mennyt kohtuullisesti ilman tuttia joskin hiukan heijaamista tarvinnut ulkona jonain päivinä. Ennen kuin vain laitettiin rattaisiin ja vyöt kiinni + tutti ja jätettiin partsille.
Meillä kyllä heppa on muutenkin kaiken a ja o;) joten sen hyväksy sitten tutin viejäksi. Puistossa jossa heppa kyllä tarkisti onko hepalla tutti;)
Yhdeltä kylvettiin mummin perunapeltoon josko lisää tulisi;) ei vaan tullut..
en tiedä, miten tuommoiseen reagoisin, koska meillä esikoisen tutit laitettiin pois, ihan suoraan roskiin, kun oli n 2v, eikä tutti enää ollut se unille rauhoittava tekijä, vaan ihan lelu, jonka avulla äiti tai isi tuli huoneeseen..
Meillä kuopus 2v,1kk laittoi ITSE tutit roskiin 3 pvä sitten, ihmettelin ääneen, että mitä teet, hän vastasi, että " tutti kois koskikseen" ..
En ikimaailmassa uskonut, että teko oli lopullinen, mutta niitä ei ole otettu roskista pois, ei ollut tarvetta, puhe riitti jopa yöllä, kun muutaman kerran kysyi.
Luulen kyllä, että n 2v ymmärtää jo uskomattoman hyvin puhetta ja on oikeasti valmis tekemään joitain päätöksiä itse, oliko sitten meillä neiti kyllästynyt isonsiskon ja ätitn puheeseen, että kohtapois, kohtapois..
Mutta jos on hurjan vaikeata, niin älä vielä poista tuttia " pieneltä" , kyllä hän joku päivä on siihen itse valmis, ehkä jo ennen kouluikää.. =)
Meillä yritettiin esikoisen kanssa luopua tutista kun hän oli hippasen vajaa 2v.Leikkasin tuteista imuosan pois ja näytin lapselle jotta rikki on.Annoin rikkinäisen tutin lapsen käteen jotta huomasi ettei sitä saa rikkinäisen imettyä.Kuvittelin siis olevani fiksu ja pääseväni helpolla näin.
Eihän se tietenkään niin mennyt..
Päivä meni kivasti,mutta illalla alkoi se kamala sydäntä raasta itku.Toinen oli niin surullinen.
Nukahti lopulta itkuunsa,mutta yöllä heräsi taas ikävöimään tuttiaan.
Joten hellyin ja kaivoin sen ainoan ehjän tutin kaapista.
Tämän jälkeen lapsi sai tutin vain nukkumaan mennessä.
Meni muutama kuukausi ja mieheni meni pojan kanssa käymään äidillään joka asuu kymmenien kilometrien päässä.
He unohtivat tutin sinne..siis oikeasti vahingossa unohtivat.
Mieheni soitti matkalta että tutti unohtui sinne ja minä äkkiä keräämään kaikki tutit kotoa piiloon.
Illalla totesimme pojalle,että tuttia ei ole kun se jäi mummilaan.
Pojan pyytäessä josko isi lähtisi tuttia hakemaan kerroimme mummilan olevan niin kaukana ettei onnistu.
Meni hienosti nukkumaan eikä sen koommin tuttia kysellyt.
Itse uskon siihen,että kun aika on oikea niin luopuminen onnistuu.
Ymmärrän kuitenkin huolesi siitä,että jos nyt annat periksi niin luopuuko ikinä.Varsinkin kun olette jo jokusen yön taistelleet.
Voimia taistoon miten sitten päätätkin jatkaa..=)
vaikka moni sanookin, että niin ei saisi tehdä. Tilanne ilman tutteja (kaksoset) paheni kuitenkin ilta illalta. Päätimme, että annetaan reilusti takaisin ja yritetään myöhemmin uudestaan. 2v leikkasin tuttien kärjistä millin pois. Tutteja ihmeteltiin, mutta kepasivat. Noin kolmen päivän välein milli lisää ja lopulta oli jäljellä nysät, jotka eivät pysyneet suussa. Siinäkin vaiheessa saivat pitää tuttinsa. Jonkun illan pitivät nyrkissään ja sitten heittivät mokomat pois. Eikä itkun itkua.
Harjaneilikka:
Tilanne ilman tutteja (kaksoset) paheni kuitenkin ilta illalta. Päätimme, että annetaan reilusti takaisin ja yritetään myöhemmin uudestaan. 2v leikkasin tuttien kärjistä millin pois. Tutteja ihmeteltiin, mutta kepasivat. Noin kolmen päivän välein milli lisää ja lopulta oli jäljellä nysät, jotka eivät pysyneet suussa. Siinäkin vaiheessa saivat pitää tuttinsa. Jonkun illan pitivät nyrkissään ja sitten heittivät mokomat pois. Eikä itkun itkua.
Hieno homma! ;o))
Mitä ap:n ongelmaan tulee, niin meilläkin kuopus piti tuttia yöllä aivan luvattoman kauan - alkoi jo vaikuttaa purentaan... :-( Mutta tunnustan, että vaikka olenkin monessa aika tomera ja päättäväinen enkä laisinkaan välttämättä " lasten ehdoilla -äiti" , niin tuo oli asia, joka oli niin hermoja raastava (juuri tuo yöllinen loputon huuto ja levottomuus), että päädyin palauttamaan tutin käyttöön parikin kertaa luopumisyritysten " epäonnistuttua" . Siis sanottakoon näin, että KAIKKI muutokset onnistuvat ihan varmasti ennemmin tai myöhemmin (vrt. Supernannynkin kauheimmat tapaukset! ;-)), jos ja kun vain jaksaa pysyä lujana. Mutta itse olen myös sitä mieltä, että onko ihan mielekästä perheen (äidin...) jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta pitää päänsä vain periaatteesta? Täytyy siis punnita oman perheen vaakakupissa haitat ja hyödyt. Itse annoin tutin takaisin, koska se auttoi minua (yh:na) jaksamaan paremmin kokonaisuutta, kun nukkumaanmeno ja yöt sujuivat SILJOONA kertaa paremmin. Ja voin kertoa, että tutista sittemmin luovuttiin meilläkin ihan hyvällä menestyksellä! ;o) Herra itse " askarteli" uusien saksiensa kanssa tutista tynkämallin - ja äiti myhäili salaa itsekseen. Se toimi hienosti - etenkin kun oli itse tutin tuhonnut. Pari kertaa kyseli, ja se oli siinä.
Sanottakoon vielä, että lapsissa on totisesti myös isoja eroja tässä(kin) asiassa! Esikoisen kanssa heitettiin yksissä tuumin tutit roskiin (vietiin yhdessä pussi roskikseen) vähän ennen 2-vuotispäivää ja kertaakaan ei tainnut edes perään kysyä. Keksimmäinen söi myös tuttia turhankin kauan, reilu 2-vuotiaaksi, mutta jäi " puolivahingossa" pois, ja homma oli siinä. Mutta kolmas olikin sitten sitkeämpi tapaus... Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin - ja hammasrivistökin alkaa näyttää normaalilta.
Jaksamista tastoon joka tapauksessa - ja tehkää niin kuin TEILLE on hyvä, älkää niin kuin muut. ;o)
ja purettiin yksi periaatepäätös. Meillä on ollut niin, että lasta ei mielellään ole nukutettu, vaan on viety sänkyyn ja nukahtanut sitten itse. Tänään kävin lapsen sängyn viereen patjalle maate ja lapsi rauhoittuikin aika pian ja nukahti.
Saas nähdä millaiset nukuttamisrituaalit meille tästä vielä muodostuu, mutta tällä hetkellä näen sen pienempänä ongelmana kun nuo maratonhuudot. Jos lapsi herää taas yöllä huutamaan, niin kokeilen samaa keinoa.
Meillä on unikoulutettu jo pariin kertaan ihan hyvällä menestyksellä, joten en osannut pelätä sitä huudattamista. Nyt se kuitenkin tuntui menevän överiksi, eikä siis toiminut samalla tavalla. Ihan mahdollista on, että huuto on rajojen kokeilua. Mutta ihan yhtä mahdollista on, että kokee suurta turvattomuutta ilman tuttia.
No,nyt tää menee näin. Toivottavasti omasta sängystä tulee taas turvallinen paikka ja elo vähän tasaantuisi...
Kiitos paljon kommenteista. Niinhän se on, että jokainen lapsi on erilainen ja toimitaan sen mukaan...
Ajatella, miten paljon imemisestä saa turvaa ja mielihyvää. Jos tutti oli mielestänne aika riistää, oli vähintäänkin oikein jäädä lapsen viereen. Meillä neiti 2v 5kk syö edelleen tissiä iltaisin ennen nukkumaan menoa ja sitten jäädään viereen, kunnes nukahtaa. Ainakin meidän 2v on ollut kovin pelokas ja herkkä viime kuukausina, enkä mitenkään olisi voinut vaatia jäämään yksin. Onhan tuo nukahtaminen kuitenkin tilanne, missä tulee olla turvallinen olo, jotta voi silmänsä ummistaa. Me vanhemmat ei aina haluta ajatella asioita niin syvällisesti ja pelätään kaikenmaailman tapojen jäämistä...
Tämä oli vain minun tapani nähdä asia, vaikka en tosiaan aina jaksaisi tissittää tai maata tyttelin vieressä. Toisaalta, onhan tämä vain väliaikaista, vaikka kestäisikin vielä muutaman vuoden. Uskon sen kantavan kuitenkin hedelmää pidemmälle...
Meillä lähti tutti kolmisen viikkoa sitten. Tyttö oli 1 v 9kk ikäinen. Tuttia ei juurikaan kysellyt perään, mutta selvästi ison kriisin paikka tämä on ollut. Itse toistelee ettei tarvi tuttia enää. Selvästi luopuminen on kuitenkin vaikuttanut elämään. En tiedä sitten oliko väärä aika. Uhmaikä taisi puhjeta samalla, sillä neidin käytös on ollut aivan erilaista kuin ennen. Huutaen ja rimpuillen tehdään monet asiat hyvin usein, kuten vaipanvaihdot ja pukemiset.
Myös meillä on noita maratonihuutokohtauksia. Pari tuntia on tavallinen huutoaika. Ei ota vastaan mitään rauhoitteluita, eikä halua vieressäkään nukkua. Saattaa juuri herätä yöllä muutama tunti nukahtamisesta. Ei onneksi joka yö. Nopeimmin rauhoittuu omaan sänkyynsä vaikkakin sitten itkuun nukahtaen. Tämä on ollut tosi rankka vaihe, sillä olen juuri itse aloittanut työt ja neiti on mennyt perhepäivähoitoon. Siellä on kaipailtu äitiä kovasti. Jos olisin tiennyt töiden alkavan tässä vaiheessa, en olisi tuttia vielä pois jättänyt. Nyt on muutoksia sitten kerrakseen. Huh tätä elämää!