Viikonloppureissu peruuntui koska tyttö raivoaa autossa...
Mun mies ilmoitti eilen, että hän ei sitten lähdekkään ensi viikonlopuksi reissuun, jota ollaan ootettu kevättalvesta asti... Meidän 1-vuotias neiti on nyt kesän aikana alkanut tosissaan hermostua autoiluun. Aloittaa rähinän usein jo heti kun auto lähtee liikkeelle. Ei varsinaisesti itke, mutta kiljuu ja kirkuu, oikein raivoaa ja koittaa repiä istuimen vöitä usein pois. Hyvin pienen hetken jaksaa joskus katella jotain lelua, kirjaa, äitin kännykkää, tms... mutta mikään ei auta. Ei edes kannettava DVD lempilevyllä, jonka laittaa pyörimään sisällä ihan jatkuvasti.
On kieltämättä kovin rasittavaa kuunneltavaa, kun tyttö kritisoi, mutta matkaa olis 200km ja musta tuntuu, että ei kait se neiti koko matkaa jaksais huutaa, eiköhän unikin jossain vaiheessa tulis?
Oon miettinyt, että voikohan hänellä olla autossa huono olo. Selkä kun on menosuuntaan eikä ikkunoista näe ulos kun ovat niin korkealla. Kuinkahan suuri merkitys on turvallisuuteen sillä, että selkä on menosuuntaan... uskaltaiskohan kokeilla kääntää istuimen oikeinpäin...?
Mitäs ootte mieltä? Annanko periksi ja jäädään kotiin, vai voisko jotain koittaa keksiä? Mieskun jotain päättää, niin hankala on muuksi muuttaa. Hän ei varmaan ihan tosi lähde ajamaan ja kuuntelemaan kritisointia. Harmi vaan, kun hänen perusteensa ovat " minä en jaksa kuunnella..." Jos edes vetoaisi siihen, että lapsella on huono olla autossa...
Mua kyllä tosissaan harmittaa, jos kesän ainoa reissu jää väliin.
Itse en uskalla tytön kanssa kaksin lähteä, kun en tahdo enää jaksaa ajaa, raskaana kun olen. Ja eihän se mikään perheloma sitten olisikaan...
Kommentit (13)
Meillä on ollut vähän samanmoisia ongelmia kuopuksen (1v5kk) kanssa ja tuossa kuukausi sitten käänsimme turvaistuimen kasvot menosuuntaan ja on poika alkanut viihtymään eri tavoin.
Ja kuten edellinenkin kertoi, mekin reissaamme päikkäreiden aikaan, joten uni vie ainakin osan automatkasta. Tosin uni ei ole saman veroista autossa ja yleensä poika nukkuu lyhyemmät unet, mutta kuitenkin siihen aina tähtäämme automatkat.
On ikävä matkustaa, kun toinen kiljuu vieressä, mutta toisaalta jos sen kestää, niin perillä on kiva sitten nauttia ja ympäristön vaihdokset tekevät koko perheelle hyvää. Eli koitahan saada ukkokulta muuttamaan kantaa ja pääsisitte reissuun.
Tsemppiä!!!
1) Tyttö on yksin takapenkillä
Saataa jättää kritisoinnin kokonaan väliin!
2) Isä on tytön kanssa takapenkillä.
Jostain syystä kaikissa asioissa äidille osoitetaan enemmän mieltä. Jos myös sinulla on ajokortti, koettakaa tätä.
3) Päikkäreiden aikaan matkustaminen
Tuo 200 km on niin lyhyt matka, että sen kerkee melkein päikkäreiden aikana ajamaan kokonaan.
Meillä matkustellaan kritisoinnista huolimatta ja isäkin on lähinnä huvittunut. Meidän tyttö on ollut aina varsin temperamenttinen ja osoittaa mielipiteensä " tehokkaasti" . Jo ihan vauvasta asti. Meillä kaikki sukulaiset kaukana, joten matkustaminen on lähes pakko.
Mepä ajettiin talvella pojan sillo 1.7v kanssa etelä-suomesta rukalle.Ota lapselle muutama lempikirja,leluja,musiikkia,esim.rusinoita syötäväksi.Meillä poika jaksoi varmaan parhaiten meistä kaikista.Minä istuin itse pojan kanssa takapenkillä ja " viihdytin" häntä parhaan kykyni mukaan.Välillä poika nukku,välillä pysähdyttiin syömään.Kannattaa vaikeuksista huolimatta kuljettaa lasta mukana kun eihän ne muuten opi koskaan käyttäytyyn autossa.
Meillä matkustaminen on ollut myös hankalaa ja jostain syystä useimmat miehet eivät jaksa kuunnella huutoa. Meillä tytöllä on (nyt 3,5v) matkapahoinvointia. Ekan kerran oksensi noin 1v ikäisenä ja sen jälkeen on oksentanut jokaisella pidemmällä reissulla. Meillä alkujaankin valittiin sellainen istuin, jonka voi asentaa vain kasvot menosuuntaan. Tärkeintähän noissa turvaistuimissa on, että ne on oikein asennettu ja lapsi pysyy niissä, eli ei esim ota käsiä turvaistuimen remmien välistä pois.
Voin vain lohduttaa, että meillä matkanteko helpottui kun tyttö 2,5v, matkustaminen ehkä kaikkein hankalinta juuri tossa 1,5v tietämillä. Edellä olikin hyviä vinkkejä matkustamiseen, en rupea niitä toistamaan. Eri mieltä sen sijaan olisin matkustamiseen totuttamisesta. Itse en näe siinä mitään hyötyä, lapsen kasvaessa jaksaa hän joka tapauksessa leikkiä pitempään ja kiinnostuu eri tavoilla asioista. Tänä kesänä olemme tehneet ongelmitta 650km reissun ja pari vuotta sitten 50 km oli yhtä tuskaa.
Juttelin tuossa mieheni kanssa ja hän on päättänyt olla lähtemättä. Eli mikään ei nyt sitten enää auta... Sanoo vain, että voittehan te tytön kanssa mennä. Että hän aikoo viikonlopun aikana maalata terassin kaiteet, ym. ym. Liekö nyt sitten joku muu syy todellisempi.
Ehdottaa, että menisimme veljeni ja hänen vaimonsa kanssa samalla autolla. Kyseessä olisi siis minun perheeni kesken yhteinen loma, joten taitaa nyt olla miehellä vaan se mieli, ettei huvitakaan lähteä.
Musta tuo on vaan niin törkeetä, ei yhtään osaa nyt ajatella muita kuin itseänsä. Vietämme siis ensi viikonlopun niin kuin koko kesän muutenkin, kotosalla... :(
Turha pakottaa puolisoa väkisin, seuraava kerta on sitten vain vielä vaikeampi ;) Meillä tuossa tilanteessa toimittaisiin niin, että minä lähden lapsen ja mahan kanssa jos itseä huvittaa ja mies päättää viime tingassa, tuleeko vai eikö. Puolensa siinäkin, jos mies saa olla omassa rauhassaan pari vuorokautta.
Mitä automatkoihin tulee, meillä huutaa autossa välillä koko sakki suoraa huutoa. Sitten kun aikuisten otsasuonet alkavat kunnolla pullistella, pidetään tauko. Joskus olen komentanut miehen ulos autosta ja juoksemaan pellon reunaa edes takaisin, jos ei osaa istua rauhassa paikoillaan. Itse olen joskus polkaissut jarrut pohjaan ja hypännyt ulos kiroilemaan ja potkimaan auton renkaita. Ei se mies kyllä juossut, mutta rauhoittui sen verran, että päästiin perille. Lapset rauhoittuvat kummasti, kun pissattaa isomman (3 v.) ja vaihtaa kuivan vaipan pienemmälle (1,5 v.), heittää kehiin pillimehut ja ojentelee prinssinakkeja tasaiseen tahtiin takapenkille (ja kuskin suuhun). Näillä konsteilla päästään taas 50-100 km eteenpäin...
Meillä uskotaan avoimeen tunneilmaisuun niin hyvässä kuin pahassakin. Nakkeja kuitenkin syödään vain muutaman kerran vuodessa, ne eivät ole oikeata ihmisten ruokaa.
Hän voi autossa pahoin ja huusi 20min pidemmillä matkoilla suoraa huutoa. Vältimme kaikkea matkustamista ja jos oli pakko, matkustimme yötä vasten. Kun esikko oli 4v asia helpottui ja matkat alkoivat yhtäkkiä sujua. Vasta tänä kesänä, kun esikko on 5v olemme matkustaneet useiden tuntien matkoaja. Kyllä ikä korjaa asian, kärsivällisyyttä!
Korvatulpat on hyvä keksintö. Laitan ne välillä automatkoilla päähän, kun lapset karjuu yhteen ääneen. Eihän ne kaikkea ääntä suodata, mutta vaimentaa mukavasti...
alkoi viihtymään autossa heti kun istuin käännettiin kasvot menosuuntaan. Sitä ennen huusi aina.
Lasten suhteen mulla ei ole neuvoja, kun me ei olla paljonkaan automatkailua harrastettu. Miehen käytös sen sijaan kuulosti aika tutulta... Meillä myös mies saattaa ilmoittaa paria päivää ennen sovittua reissua tai kyläilyä, ettei haluakaan lähteä, milloin mistäkin syystä. Riita mun kanssa on tietysti paras mahdollinen tekosyy, mutta lastenkin kiukuttelu kelpaa selitykseksi. Aikani kärsin tästä ja peruin reissuja (minä en aja autoa, joten oltiin ihan miehen varassa), mutta sitten totesin, etten voi aikuisen miehen herkkänahkaisuuden takia jättää väliin jotain, mitä minä kovasti haluan tehdä. Niinpä aloin reippaasti pummata kyytejä muilta ja reissata julkisilla lasten kanssa, vaikka monet sitä kauhistelivatkin. Etenkin kotiäitinä ollessa ne kyläilyt olivat todella tärkeitä, ja me oltiin loppujen lopuksi kaikki paremmalla tuulella kun minä olin saanut seurustella muiden ihmisten kanssa ja mies oli saanut olla rauhassa kotona.
Eli vastaisuuden varalle: jos mies ei lähde kyytijäksi, keksi jokin muu keino päästä matkaan! Ja jätä sitten tulevaisuudessa vaikka esikoinen kotiin isän kanssa ja ota vain vauva mukaan, niin vierailu tuntuukin jo melkein lomalta...
Miehen äiti asuu 150 km päässä, ja siellä vieraillaan noin kerran kuukaudessa. Ja tosiaa, yritetään aina ajaa päiväuniaikaan. Muutaman kerran meilläkin kävi niin, että poika ei nukahtanutkaan (olikohan yliväsynyt) vaan huusi suoraa huutoa varmaan puol tuntia. Rauhoittui kyllä sitten. Ja itseasiassa, poika on ollut ihan vauvasta asti kova huutamaan autossa. Kiva oli mun ajaa autoa, kun toinen huutaa kaukalossa takapenkillä naama punaisena. Nyt kun hän on 2 v. niin menee jo ihan mukavasti, selkä menosuuntaan istutaan, enkä ihan vielä aio kääntää toiseen suuntaan.
Jotenkin musta tuntuu, että nyt on sun miehellä kyllä joku muu syy olla lähtemättä.. Toi kiukuttelu on vaan hyvä tekosyy.
ja jätä kiukuttelijat kotiin. varmasti sujuu matka kivasti vaikka veljen kyydissä. mieskn saa tuta, ettei pääse vastuusta edes kaiteiden maalauksella.
Meillä 2-vuotias tyttö on alkanut voimaan pahoin autossa ja tietysti pitkä paikallaan istuminen ei vilkasta taaperoa paljon kiinnosta. Pyrimmekin ajoittamaan pitkät ajomatkat aina uniaikaan, jolloin pahoinvointikin pysyy poissa. Esim. ensi perjantaina lähdemme ajelemaan mökille puoliltapäivin jolloin tyttö käy päikkäreille ja sunnuntaina takaisin päin sama juttu.