Lue keskustelun säännöt.
tämä on niin väärin mutta
26.03.2006 |
mulla on kaksi ihanaa tyttöä. mutta kuitenkin tuntuu että toinen on se rakkaampi. " rakkaampi" on se jota imetin, nuorempi. vanhempaa en imettänyt, koska ei alkanut sujumaan, eikä maito noussut. vanhemman synnytys oli paljon rankempi kokemus(jouduttiin laittamaan kunnon kipulääkitys epiduraalista huolimatta) synnytin vanhemman ihan pökkyrässä. pienemmän synnytys oli niin paljon helpompi. vanhempi lapsi muistuttaa isäänsä niin paljon ja on samanlainen monessa asiassa kuin isänsä. piirteitä joita inhosin. eron jälkeen vanhempi lapsi salaa/on salannut asioita ja kuulemma oli tiennyt ex-mieheni suhteesta silloiseen ystävääni. ovat nykyään naimisissa keskenään, mutta edelleen lapsi salaa asioita. lasten isä sopii tapaamiset lapsen kanssa samana päivänä, eikä varoitusta tule etukäteen-> nyt näyttää siltä että vihdoinkin sain isän ymmärtämään, että voisi ilmoittaa tapaamisen edellisenä päivänä ja minulle. muutaman kerran oma meno siirretty, koska lapsella ikävä isäänsä.
vaikka nyt on luvannut ilmoittaa mulle etukäteen niin saapa nähdä. onhan noita " lupauksia" ennenkin ollut ja mitään ei ole pidetty
kumpaakin lasta rakastan, mutta tuo, toinen on rakkaampi painaa mieltä. lapset eivät sitä tiedä, eikä heidän tulekaan sitä koskaan tietää.
eivätkä he ole eri arvoisia silmissäni, enkä kohtele heitä eri tavalla. tasapuolinen pitää lapsillensa olla
Kommentit (5)
kärsin tunteesta todella paljon. Ennen kuolemaansa äitini kertoi minulle, että ei ole koskaan rakastanut ketään niin syvästi kuin minua. Veljeänikin rakastin hirmuisesti, mutta minä olin meistä aina se rakkaampi. yritti kompensoida sitä huomioimalla veljeäni enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin minä olen se jolla ikävä oli isän luokse. Lopulta muutinkin isäni luokse, en halunnut asiaa enää äidin kanssa. Lapset kyllä huomaavat, ettei heitä rakasteta samalla tavalla kun siskoa/veljeä (tai ainakin minä huomasin).
Nyt " aikuisena" vieläkin vietän todella paljon aikaa isäni kanssa, äiti on siitä mustasukkainen kun mulla niin läheiset välit isäni kanssa. Tahallaan pahoittaa mun mielen ja meillä oli jopa puolivuotta, ettei kuultu toisistamme mitään.
Äitini ei halaa minua juuri koskaan omalla tavallaan olen katkera siitä, että hän halailee siskojani. Mutta saan ne halaukset isältäni mitä äidiltä en saa.
Minun ja äitini suhde on todella vaikea, äitini haukkuu minua kaikille selän takana. Ja mielestäni ei tee mitään väärää. Välillä tekisi mieli katkaista kaikki välit äitiini ja kerran nostin koko asian pöydälle siskojeni ollessa paikalla... Silloin äitini kielsi tietysti kaiken (kahden ollen monesti sanonut suoraan, että minut on tehty vain isälle ja että olen hylännyt jo pienenä äitini). Tietysti se sattuu, mutta olen oppinut asian kanssa elämään. Mutta mitä se hyödyttäisi, ei mitään. Mulla itselläni vaan olisi paha olla kun olen jonkun kanssa riidoissa.
Onneksi olemme vain me kaksi... jos meitä olisi enemmän, luulen, että äidiltäni löytyisi taas serakkaampi.
yhdyn edelliseen, lapset vainuavat asian aina, aina, aina.
On paljon omasta älykkyydestäsi kiinni, miten sivistyneesti hoidat asiasi molempien lastesi kanssa. Tyhmä äiti on tyhmä, ja niittää sitten parinkymmenen vuoden jälkeen tuota hyljeksimissaldoaan...
Lopulta tuosta karsastamisestasi tulet kärsimään sinä itse, sitten, kun olet 50-60-vuotias. Ja se tuntuu sitten hyvin ikävältä :-). Mutta se on teille ihan oikein, hyljeksivät äidit.
Vierailija:
Ja mielestäni ei tee mitään väärää.
Vierailija: