Rintatulehdus
Kyselisin hyviä neuvoja rintatulehduksen hoitoon. Tuntuu, että en saa rintaa tyhjennettyä millään kunnolla. Sieltä ei yksinkertaisesti tule paljoa maitoa. Rinta tuntuu täydeltä ja kovalta jo senkin takia. Löytyy myös kovia ja kipeitä paakkuja, jotka ovat tulehduksen " aiheuttajia" . Kuuma ei auta herumisrefleksin aikaan saamiseen eikä se että vauva syö toisesta rinnasta. Neuvoja kaivataan tukalan olon ja tulehduksen pois saamiseksi.
Kommentit (7)
Kiitos neuvosta tuntui auttavan ainakin jonkun verran sillä olo helpottui. Onko muuten imetys jatkunut normaalisti tulehduksen jälkeen vai loppunut? Olen kuullut monen sanovan, että tulehdukseen loppuu imetys.
jonkin aikaa hammasta purren kun oli tuskainen se rinta, mutta ei se montaa päivää kipeä ollut.Tulehdukseen jouduin hakemaan antibioottikuurin, koska kuume nousi niin korkeaksi, ettei minusta ollut enää kotikonstein hoitelemaan. Onneksi mies hoiteli silloin vauvan, olin ihan taju poissa..
Pikaista paranemista sinne ;)
Minun tukos lähti lopulta kylmällä -ja tietysti ahkeralla imetyksellä. Kokeilin kaikkea ja olin jo epätoivoinen, kun teki niin kipeää. Lopulta se sitten oli jäinen puolukkapussi, joka toi helpotuksen : )
Ja imettämällä " vastakarvaan" eli leuka tukosten puolella, vauva vaan kainaloon ja eri asentoihin. Ja kevyesti sivelemällä. Villapaita ja sukat aina vaan jalassa, jos ne unohtaa hetkeksikään niin taas on tukoksia...
Hieno juttu jos helpotusta tuli hiustenkuivaajalla..=)
Minulla ainakin imetys sujui sen jälkeen aivan normaalisti. Tosin rinta oli tosi kipeä vielä muutaman päivän, kun oli ahkerasti lämmittänyt ja syöttänyt. Tuota kaalinlehti juttua kokeilin kanssa ja olinkin kerran kaupassa käymässä kaalinlehdet liivien sisällä. Ihan hyvä konsti ja helpottaa myös oloa jokseenkin hieman koominen=)
Vitsiähän siitä oli väännettävä, että jos alkaa kaupan varashälytin soimaan eikä mitään muuta löydy kun kaalinlehdet liiveistä..=) heh heh. Saattaahan joku tosiaan varastaa kaalin kaupasta pari lehteä kerrallaan...=)
Heini
Minä kuljin ensimmäiset 6 kk jatkuvasti kaalinlehdet liiveissä,jatkuvien tulehdusten takia.Nyt jo naurattaa mutta tuskaa oli jatkuva imetys kamalalla kivulla:( Kaalit tosiaan auttaa ja rahkakääre voi myös auttaa..mitäpä ei oman pikkuisen eteen tekisi....
Hei!
Itselläni oli viime viikolla maitotiehyetukos joka nosti kuumeen, rinnassa oli pahkuroita, se oli kova eikä tyhjentynyt sekä iho punotti pahkuran alta. Olin jo menettänyt toivoni kotikonstein hoitamisesta, kun olin hautonut lämpimillä kääreillä, yrittänyt syöttää tiheästi ja ollut lämpimässä suihkussa ja istunut saunassa siinä toivossa, että maitoa alkaisi tulla. En uskonut enää lämpimän auttavan. Sitten muistin joskus lukeneeni neuvolan ohjeista, että hiustenkuivaajalla kun puhaltaa ja sitten syöttää vauvaa niin, että vauvan leuka on pahkuraanpäin, joka tarkoitti minun tapauksessa aikamoista akrobatiaa. Puhaltelin rinnan lämpimäksi n. 5-10-min ja sitten syötin vauvaa " väärinpäin" =) jalat minun päätä kohti makuullaan. (heh..oli vauvakin hetken ihmeissään, että mitä tapahtuu)
Se auttoi ja rinta alkoi tyhjentyä. Muutaman kerran vielä toistin saman operaation ja sitten vielä syöttelin ilman lämmitystä väärinpäin muutamia kertoja. Sen jälkeen ei ole enää oireita ollut.
Toimi ainakin minun tapauksessa. Naureskelin miehelle, kun tuli kotiin et me lämmiteltiin pojalle ruokaa föönillä=)
Neuvolasta olisin saanut antibioottikuurin jos se ei olisi mennyt ohi.
Pikaista paranemista=)
Heini ja Kasperi