Oma jaksaminen alkaa olla vähissä
Millä ihmeen ilveellä saisin tämän meikäläisen oravanpyörän käännettyä toiseen suuntaan, kun tuntuu että yksinkertaisesti en jaksa tätä arjen pyörittämistä!
Minulla on 2,5 vuotias pojanviikari, aivan ihana muuten, mutta välillä ihan oikeasti kaipaisi hetken rauhaa. Teen 2-vuorotyötä, aamu- ja iltavuorot, kirjapainossa joka ei ole fyysisestikään kovin kevyttä työtä enkä oikein tahdo viihtyä työpaikassakaan. Lisäksi olen ollut jo ennen pojan syntymää aktiivinen palveluskoiraharrastaja ja käynyt koirien (silloin 2kpl) kanssa päivittäin lenkeillä metsässä poluilla ja talvisin kelkanjäljillä, treeneissä ja kisoissa. Olen kynsin hampain yrittänyt pitää harrastuksestani kiinni, sillä edes treenipäivinä/iltoina olen vähän edes päässyt muualle kotoa.
Nykyään tuntuu että elämä on yhtä töihin-kotiin-töihin-kotiin oravanpyörään, töissä saa tehdä välillä 3 ihmisen työt kun porukkaa ei ole riittävästi ja kieltämättä homma on välillä turhankin yksitoikkoista. Illat menee aamuvuoroviikoilla pojan kanssa, on ruuanlaitot, tiskien setvimiset, pyykin laittamiset ja lisäksi vielä talvella lämmitetään sisällä olevia uuneja - yleensä sekin jää minun niskoilleni.... Lenkille tekisi mieli, mutta tuolla avokilla on menossa jos jonkinlaista projektia ja lähestulkoon aina syönnin jälkeen hän lähtee omien projektiensa kimppuun. Poika haluaisi leikkiä illalla omilla leluillaan, riskaa koko ajan äitiä tekemään kanssaan ja kumminkin hoidossa ovat sen verran paljon pihalla että mukava välillä olla ilta sisälläkin.
Kaikki huusholliin liittyvä jää minulle, tiskit, siivous, pyykit, kauppareissut jne.
Iltaviikoilla periaatteessa olisi aikaa käydä lenkillä, poika menee hoitoon siinä yhdentoista maihin että ehtii vähän touhuta ja syödä ennen päikkäreitä joilta muuten joutuisin suoraan viemään puoliunisen kiukkuavan ipanan hoitoon, mutta kun pitäisi laittaa ruokaa illaksi avokille ja pojalle, syödä ehkä itsekkin vähän ja hetken sitä haluaisi vähän olla rauhassakin ennenkuin menee taas työmaan hulinaan.
Lenkkeilyt on jääneet tosi vähiin, treeneissä olen silti käyny kerran-pari viikossa, mutta tuntuu että avokki hoitaa silloinkin poikaa pitkin hampain ja äkkiä pitää tulla kotiin että ehtisi taas kerran jonkun projektin kimppuun. Poikaa en mielellään mukaan ottaisi, siellä kun ei ole kenelläkään samanikäisiä kaveriksi eikä poika kuitenkaan jää odottamaan kun äiti treenaa koiraa. Ollaan isolla kentällä joten näköyhteys ei häviä. Joskus on ollut poika mukana, joko nyhjää minun jaloissa ja pyytää sykkyyn tai sitten saa juosta koko ajan perässä ettei mene vahingossa jonkun koiran lähelle joka ei ehkä olekaan tottunut lapsiin tai ei muuten vain pidä lapsista. Kisoihin en ole edes päässyt aikoihin, kun tuon nuoren koiran treenaus on aikalailla kesken.
Ketään ystäviäkään ei ole kenen kanssa voisi puhua ummet ja lammet, tai olisi yksi mutta yhteydenpito häneen on tällä hetkellä yhtä tuskaa! Hänellä on vuoden ikäinen poika, mutta tuntuu että sinne ei koskaan voi mennä kylään, aina on kiireitä tms. (kotiäiti), ei vastaa välttämättä tekstiviesteihin tai puheluihin. Töissäkään ei ole oikein juttukaveria, porukka on aikalailla minua vanhempaa ja tuntuu että ainoa puheenaihe siellä on kuka on tehnyt mitäkin, kuka tehnyt niin ja niin paljon/vähän jne.
Ja muutenkin tämä syksy on ollut jälleen kerran enemmän ja vähemmän kaaosta! Melkein kolme kuukautta tuntui kiertävän sitkeä flunssavirus, milloin olin itse, milloin avokki ja milloin poika kipeänä. Lopulta saatiin kierre katkeamaan, minulla oli todennäköisesti 2,5kk ajan poskiontelotulehdus ennenkuin sain lääkkeet; kolmasti kävin sitä ennen lääkärillä valittamassa sitkeää nuhaa, huimausta, oksentelua ja huonoa oloa, ja paras diagnoosi oli että " sinulla on stressi!" Avokin flunssakierre loppui keuhkotulehdukseen ja poskiontelotulehdukseen ja pojan flunssat korvatulehdukseen.
Samaan aikaa töissä hirveä kiire, keskeytynyt keskenmeno (sikiö oli kuollut kohtuun) ja vanhan rakkaan koiran sairastelu, jonka vuoksi jouduin viemään koiran nukutettavaksi noin kuukausi sitten. Koira oli todella rakas minulle, ja sain pitää sen 10 vuotta.
Summa summarum, yksinkertaisesti: en jaksa enää! Kotihommat tökkii, työ tökkii, kaikki tökkii! Pinna palaa tosi herkästä, välillä tulee tiuskittua pojallekin vaikka ei tuo edes pahaa tarkotakkaan, ja oma aika on revittävä nukkumisesta, josta siitäkään ei aina tahdo tulla mitään. Vaikka kuinka väsyttää niin uni on katkonaista.
Äitini asuu kaukana, hän pääsee käymään meillä noin kuukausittain, ja minun mummu ja pappa asuvat suht lähellä, mutta heitäkään ei aina kehtaisi pyytää katsomaan poikaa että saan vaikka siivottua, vaikka kovasti tykkäävätkin olla ja touhuta pojan kanssa.
Millä ihmeellä saan tämän oravanpyörän pysähtymään!?
Kommentit (12)
Ei millään pahalla, mutta sain monasti kuulla että " onhan sitä muidenkin jaksettava" ja yritin jaksaa kaikin tavoin! Jos jouduin pyytämään mummua ja pappaa avuksi että sain vaikka siivottua kerrankin kunnolla tai pääsin johonkin koiratapahtumaan, niin sekin tuntui kurjalle kun ajattelin että ihmettelevät kun isä ei viitsi poikaansa sen verran hoitaa... Mutta liika on liikaa, yksinkertaisesti vain raja tuli täyteen.
Yksinhuoltajille nostan hattua kun jaksavat pyörittää arjen kaikkineen yksin, ja koiratutuissani on yksinhuoltaja jonka elämää on tullut tässä sivussa seurattua. Tosin hän on joutunut luopumaan kaikesta ylimääräisestä ja lopettamaan pk-harrastuksensa. Pienimuotoisesti hän on ollut yhdistyksen toiminnassa mukana, mutta jättää nyt senkin taka-alalle.
Toivottavasti uusi vuosi tuo uudet tuulet ja olisi edes vähän parempi kuin tämä syksy. Ainakin suunnitelmia on mutta saa nähdä toteutuuko ne.
Hyvää Uutta Vuotta 2006 myös kaikille palstalaisille!
Nikita:
Lenkille tekisi mieli työpäivän päätteeksi, saisi vähän edes nollata pääkoppaa, mutta kun ei tahdo jaksaa..... Ja kun inhoan kulkea pelkästään tiellä, koiralla kun on virtaa vaikka muille jakaa ja vetää kun hinaaja, niin metsään tekisi mieli, mutta sinne ei oikein rattaiden kanssa pääse - varsinkin kun täällä Keski-Suomessa on tuota lunta reippaan puoleisesti.Hei etkö voisi laittaa lasta pulkkaan niin pääsette metsälenkille? minulla on itselläni ollut " kuvaamasi kaltainen" pk-koira ja sen kanssa metsälenkit oli ihan ehdoton juttu. Siellä se sai tarvitsemaansa liikuntaa kun pystyi päästämään irti, tiedät varmaan :-) Talvella käytiin toisinaan metsässä koko perhe ja silloin lapsi meni pulkassa mukana. (meillä oli siihen aikaan vain yksi lapsi ja hänellä ikää reilu vuosi)
Hei!
Hanki ihmeessä sellainen pehmeä selkäreppu, johon isommankin muksun saa mukaan. Meillä oli sellainen rinkkamainen häkkyrä, mutta se ei ole hyvä kuin rauhallisessa kävelyssä. Koiraharrastukseen voisi sopia sellainen pehmeä reppu, jossa isompaakin muksua voi kuljettaa.
Muksu viihtyy kun on lähellä äitiä ja paljon katseltavaa. Äiti viihtyy kun pääsee liikkeelle.
En muista tuotteen nimeä, mutta olen niitä itsekin netistä katsellut.
Muistaiskohan joku muu tuotteen mitä tarkoitan?
Niin ja väännä sille miehelle rautalangasta, että jos hän on osa perhettä niin puolet hommista kuuluu hänelle. Meillä se kesti aikansa, mutta kun väänsin rautalangasta miksi jotain haluan niin viesti alkoi mennä perille. Olen siis todennut tehokkaammaksi sen että kerron miltä minusta tuntuu ja miksi minä haluan jotain. En vain halua jotain vaan perustelen sen konkreettisesti.
Meillä esim. mies katsoi oikeudekseen istua la ja su aamupalapöydässä pari tuntia. Ihmetteli sitten kiukutteluani kun säntäsin lasten kanssa pihalle. Väänsin sitten rautalankaa että jos en herätä muksuja ajoissa, juoksuta niitä ulkona ja tuo ajoissa syömään, niin päiväunille meno on hirvittävää riitelyä ja ilmankaan eivät pärjää. Joten joko ulkoilen lasten kanssa tai sitten riitelen loppu päivän. Niin ja jos miehellä on moiseen oikeus niin minäs aamuna minä saan istua kaksi tuntia siemailemassa kahvia ja lehteä lukemassa...
Hei!
Löysin linkin itsekin eli kyseessä on Patapum taaperoreppu.
http://perhepuoti.myvisio.com/product_info.php?cPath=94&products_id=359
Soveltuu aina 28 kg asti.
Sait jo niin hyviä neuvoja, että pläjäytän tähän: seksilakko ja kodinhoitolakko koti-turjakkeellesi. Älä pingota kuin pakolliset. Sotku on sotkua ja sitä tulee lisää, ei se siivoamalla vähene. Ja tee jotain kivaa joka ikinen päivä. Jotain sellaista mistä itse nautit.
Ymmärrän toki oikeasti tuskasi, takana on isoja surullisia asioita. Olet ihan selvästi masentunut, ja siitä nouseminen tarvitsee aikaa. Mutta muista, että on myös meitä, joilla ei oikeasti ole vapaa-aikaa. Olen tuottajana eräässä filmiyhtiössä ja 3-vuotiaan yh. Kun aloitin duunin päätin olla pingottamatta kuin töissä ja sen kanssa, että leikin paljon iltaisin lapsen kanssa. Ne ovat ainoat IHAN pakolliset asiat. Sotku on hirveä, mutta ainoa tapa jaksaa on riisua kaikki turhat asiat, jotta jaksaa, kuten esim. tiskaamisen viikolla tai lelujen metsästämisen iltaisin.
Lepää, etsi ystävä ja tee nautinnollisia asioita. Ja super paljon voimia!
Mulla ei ole mitään ratkaisua mutta tuntuu että teet tosiaan itse liikaa. Sinulla on mies mutta vaikutat yksinhuoltajalta. Eikö miehesi pysty karsimaan projektejaan? Kyllä hänen pitäisi sillä hänelläkin on koti ja lapsi ja puoliso, ei vain sinulla.
Sitä paitsi, kohta sairastut vakavasti (masennukseen/hermoromahdukseen) ja kuka sitten tekee? Miehesi tietysti ja kaiken!
Voimia sinne..
Ensimmäinen ajatus joka minulle tuli viestistäsi, on se, että joudut yksin huolehtimaan liian paljosta. Perheen/talouden pyörittäminen ei saisi olla vain äidin tehtävä, johonkin hommaan pitäisi miehenkin osallistua. Mistähän kummasta se johtuu, että kun lapsi tulee perheeseen, äidin harrastukset ovat ne joista karsitaan mutta isä saa harrastella entiseen tapaansa? näinhän se monessa perheessä menee, eikö?
Voisitko puhua miehesi kanssa omasta jaksamisestasi? sanoa hänelle suoraan ettet jaksa? neuvotella kotitöistä, tehdä selvät sävelet kuka tekee mitäkin.
Meillä kotitöistä suurin osa jää myöskin minulle. Mutta minä olen kotona lasten kanssa, enkä pane sitä siinä mielessä pahakseni. Mies käy kaupassa työmatkan varrella ja hoitaa koiravanhuksen lenkit. Iltaruuan jälkeen mies (yleensä!) tiskaa kattilat ja laittaa astiat koneeseen, tämä myös viikonloppuisin. Ja omista harrastuksistani, joita on 2h/vk, olen pitänyt kiinni :-)
Mielestäni miehen ei auta suhtautua lapsen vahtimiseen vaimon harrastuksen aikana " pitkin hampain" , ihan samanlainen velvollisuus hänellä on hoitaa lasta. Keskustelkaa, vaikutat todella väsyneeltä ja tarvitset niitä omia juttuja jotta jaksaisit arjen pyöritystä! Pahoitteluni myöskin keskenmenosta ja koiran lopettamisesta. Jaksamista!!
Tuossa elämäntilanteessa sun on varmaan nyt vaan laitettava se lapsi miehes eteen pöydälle istumaan ja sanottava: " Kato, projekti. Sun ja mun yhteinen. Tasan. Samoin kuin tämä kotikin. Tahdotko Sinä Villepetteri? Vai etkö tahdo?"
Oikeasti rauhallisena, siihen tarkoitukseen varattuna hetkenä.
Nimittäin, jos tilanne menee siihen, että teidän lapsenne ja arkenne on sinun projektisi, johon mies ei katso olevansa velvollinen puuttumaan, se ei muutu siitä enää koskaan. Ja sitä muutosta hän ei itse pane alulle.
Sellasta se on. Ota aikaa, ota tilaa. Miehet eivät ymmärrä vihjailuja, suoraan joutuu sanomaan.
Hei,
tässä pari vinkkiä, ovat kokemusperäisiä itselläni lapset 1 v 10 kk ja 4 kk...
*Mene ihmeessä aamulla lenkille, tuo kummasti voimia. Aamulenkki saa sinut paremmalle tuulelle ja tuo energiaa koko päiväksi. Älä suostu käyttämään omaa kallista aikaasi ruoan tekemiseen iltaa varten, pyydä miestä tekemään välillä ruokaa tai tuomaan sitten kaupasta jotain valmista - periaate on että hänkin omalla tavalla huolehtii ruoasta.
*Selitä miehellesi että olet parempi äiti ja puoliso ja miellyttävämpi ihminen kaikille jos saat enemmän vapaa aikaa omiin harrastuksiin ja siis myös liikunnan harrastamiseen. Omasta kokemuksesta voin sanoa että liikunta on yksi parhaista lääkkeistä joka auttaa jaksamaan.
*Mielestäni miehelläsi ei ole oikeutta siirtyä aina iltaisin omiin projekteihin ja jättää lapsen kanssa olo vain sinun tehtäväksi, yhtä lailla hän voi leikkiä, pelata tai syöttää poikaa - voit kyllä sanoa hänelle että palat loppuun jos et saa välillä hengähtää. Tärkeätä on jakaa lapsesta huolehtiminen.
*Mene ihmeessä poikasi kanssa myös illalla ulkoilemaan saat raitista ilmaa edes sillä tavalla.
Ilmeisesti mies on huomannut jotain kun ei hermo enää tahdo pitää ja pinna palaa tosi pienestä, ehdotti kyllä että pitäisikö sinun käydä lääkärissä, mutta mitä hyötyä siitä loppujen lopuksi on? Se ei tätä arkea muuksi muuta vaikka ramppaisin lääkärin juttusilla vähän väliä.
Pientä helpotusta toivottavasti talven myötä tuo nuo iltavuoroviikot, on edes pieni hetki päivässä aikaa jolloin saa olla ihan rauhassa. Täytyy yrittää ottaa edelleen asia puheeksi - toivottavastisaan vaan oman pinnan riittämään etten kimpaannu heti ensimmäisestä kommentista.
Lenkille tekisi mieli työpäivän päätteeksi, saisi vähän edes nollata pääkoppaa, mutta kun ei tahdo jaksaa..... Ja kun inhoan kulkea pelkästään tiellä, koiralla kun on virtaa vaikka muille jakaa ja vetää kun hinaaja, niin metsään tekisi mieli, mutta sinne ei oikein rattaiden kanssa pääse - varsinkin kun täällä Keski-Suomessa on tuota lunta reippaan puoleisesti.
Mutta täytyy siis vielä yrittää puhua, jollain konstilla! Ja jos yrittäisin mennä nyt vaihteeksi taas nukkumaan, vihdoinkin.
lähetä miehellesi kirje. Kopioi vaikka tuo aloituksesi ja lähetä se miehelle.
Ei ole oikein, että joudut yksin pyörittämään kaikkea.
Eräs kaverini oli jääräpäiselle työnarkomaani miehelleen, joka ei tajunnut, että vaimo on lääkärin määräyksestä vuodelevossa, lopettanut palvelun kokonaan. Teki ruokaa vain itselleen ja lapselle, pesi vain omat ja lapsen pyykit jne. Ei mennyt montaa päivää, että mies tajusi, mistä on kyse ja alkoi osallistua ruuanlaittoon ja kodin pikkuaskareisiin.
E.
Se olikin hyvä idea :-) meillä on pienemällä 1,5v käytössä Patapum ja siinäkös poika viihtyy! Kantorepuista on saatavana myös sellaista kuin Ergo
http://www.babyidea.fi/kantoliinoista/ergo/